Korona, lasten biljardi on nimenä myös viruksella, joka on jo isosti muuttanut maailmaa, sen joka kolkassa. Mitä tapahtuu? Seuraammeko me, kohta kahdeksan miljardia ihmistä sivusta maailman johtajien Xi Jinpingin, Donald Trumpin ja Vladimir Putinin koronapeliä? Vai onko Euroopan Unioniin kuuluvalla pienellä Suomella tässä jotakin sanomista? Tai, jopa valtiomme yksityisellä kansalaisella?
Yksi korona-tien merkittävä etappi Suomessa tapahtui 17. päivänä huhtikuuta. Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin järjestivät yhdessä tiedotustilaisuuden henkisestä kriisinkestävyydestä. Tilaisuudessa julkistettiin ”Suomi toimii-hanke”. Tavallaan sen mannekiineina toimi kolmen mukaan kutsutun kansalaisjärjestön johto.
Ensin puhui tietenkin tasavallan poresidentti, lyhyesti, mutta ytimekkäästi. Niinistö korosti kaikkien olevan nyt mukana toimijoina. Pieni lainaus alusta ja lopusta: ”Alkuvuodesta ei varmasti kukaan osannut enteillä, mihin muutamassa kuukaudessa päädymme. Me olemme kohdanneet mahdottoman. Eikä se ole alkuunkaan ohi. Mutta tämä pirulainen on voitettavissa, me nujerramme sen. — Sille, joka mahdottoman voittaa on kaikki mahdollista – kaikki se hyvä, mitä elämä tarjoaa.”
Myös Sanna Marin korosti kaikkien mukana oloa ja vetosi arjen solidaarisuuteen ja sitoutumiseen, jotka luovat toivoa paremmasta. Marin kutsui kaikkia järjestöjä ja tahoja mukan Suomi toimii-hankkeeseen rakentamaan yhdessä luottamusta.
SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula piti hankkeessa tärkeimpänä halua auttaa ja olla läsnä. Mieli r.y.:n johtaja Outi Ruishalme puhui kaiken jaksamisen perusasioista: monipuolisesta ravinnosta, riittävästä unesta ja liikunnasta. Pelastakaa Lapset-järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta avasi koronatilanteen kaksijakoisuutta. Parhaimmillaan se tarjosi lapsille laatuaikaa kotona, yhdessä vanhempien kanssa ja pahimmillaan ”yhdessä kotona” perheväkivaltaa. Tiedotustilaisuuden jälkeisessä keskustelussa on kummasteltu kirkon hiljaisuutta; on puhuttu jopa kirkon vaikenemisesta.
Kesän kynnykselle tullessamme ovat arviot hallituksen toimista olleet voittopuolisesti positiivisia. Valtioneuvoston kanslian organisoima Suomi toimii-hanke on selvästi tuonut lisää sulkia hallituksen hattuun. Se kutsui mukaan ”kaikkia” tukemaan henkistä kriisinkestävyyttä, vahvistamaan luottamusta, lujittamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja uskoa tulevaisuuteen. Kutsu on kuultu laajasti: alun 16 kansalaisjärjestöä on kasvanut 70 valtakunnallisen järjestön joukoksi ja mukana on myös evankelisluterilainen kirkko. Tiedotuskampanjaan on tullut myös joukko yrityksiä, m.m. Kone on lahjoittanut puoli miljoonaa koronan jälkien korjaamiseen.
Suomessa ei ole pulaa hyväntekijöistä, ehkä ennemminkin runsaudenpula. Onko kirkko tässä joukossa mukana, siitä esiintyy kahdenlaista käsitystä. Että kirkkoa ei oltu kutsuttu henkisen kriisiviestinnän avaukseen herätti arvostelua: onhan jokaisessa kunnassa myös seurakunta ja sen verkostot. Tähän vastattiin heti: Pappi tai piispa olisi herättänyt ärtymystä. Osa suomalaisista saa heidän läsnäolostaan allergisen reaktion.
Kirkko ja erityisesti sen diakonia on hyvin erilaisessa asemassa Suomessa ja sen EU- ja euro-kumppanissa Saksassa. Kirkon joka seurakunnassa, pienissäkin on vähintään yksi diakonian virka. Aikaisemmin diakonissoilla oli sairaanhoitajan koulutus, mutta jo kymmeniä vuosia sitten valtio päätti lopettaa heidän toimintansa sairaanhoitajina. EU:n perusperiaatteita on läheisyys- eli subsidiariteetti-periaate. Sen mukaisesti Saksan kotihoidosta vastaa pääasiassa evankeelisen ja katolilaisen kirkon diakoniatyö
Meillä kirkon diakoniaa joko ei tunneta, tai sitten se jakaa mielipiteitä. Uudessa testamentissa diakonin virka on papin virkaa vahvemmin dokumentoitu ja yhä vielä kirkon jokaisessa seurakunnassa on vähintään yksi diakonian virka, isommissa enemmän. Ja toisaalta. Tietenkin diakonian voimavarat ovat olennaisesti kunnan sosiaalitointa vähäisemmät. Kirkollisvero on karkeasti korkeintaan kymmenesosa kunnan verotulosta. Sillä ei siten köyhyyttä Suomesta poisteta.
Hyväntekeväisyys tarkoittaa toisten auttamista ilman että siihen ensisijaisesti liittyy oman edun tavoittelua. Mitä tulee mieleen? Ehkä Pelastusarmeija tai Suomen Punainen Risti? Molemmat 1800-luvulta. Tai uudempia: Amnesty International. Greenpeace. Tuoreen listan saamme Suomi toimii-hankkeen järjestölistalta. Se on toki laajempi, mutta toisaalta perinteiset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat mukana. Suomessa löytyy myös järjestö jonka jäsenet kantavat nimeä Vastuullinen lahjoittaminen r.y.
Kuka siis tekee hyvää Suomessa ja tekeekökirkko? Seuratessani riskiryhmäläisen karanteenista koronan kulkua ja hallituksen sekä hyvää tekevien järjestöjen toimintaa, olen henkilohtaisesti vakuuttynut hyväntekijöiden järjestyksestä Suomen poliittinen tilanne on perusteellisesti muuttunut. Ennen kriisiä haluttiin veroja alas ja työllisyys-prosentti ylös. Osa poliitikoista haluaa veroprosentin edelleen alas, mutta käy samalla huutokauppaa siitä paljonko valtio antaa vastikkeetonta rahaa ravintoloille.
Suurin hyväntekijä näyttää aivan ylivoimaisesti olevan valtio. Siltä kaikki, niin rikkaat kuin köyhät ovatkin apua pyytämässä. Hyvänä kakkosena tulevat kunnat. Kansalaisten vastuullinen lahjoittaminen näyttää tulevan paljon näitten jälkeen. Mutta samalla: Lisänä rikka rokassa.
Kirjoitus on julkaistu Puheenvuorona Turun Sanomien pääkirjoitussivulla 16.6.2020
