Katselin vanhoja valokuvia ja pysähdyin kuvan kohdalle, joka kuvasi itseäni polvi maassa vitsasta vääntämässä. Siitäpä purkautui pitkähkö juttu. Kuva ajoittuu 80-luvun alkupuoliskolle. Kekkosen aika oli jäänyt taakse ja uusi aika oli koittanut. Hetken tuntui, että jotain uutta vapautta oli tulossa. Historioitsijat tietävät oliko vapaus illuusiota vai todellisuutta.
Eräänä päivänä Kultarannasta tuli tilaus, siis käsky, että oli valmistettava pikaisesti suuri määrä vihtoja. Käskyn välitti senaikainen veneenkuljettaja, jolla oli valtionpäämiehen oikeudet siinä asiassa. Ilmoitettiin kellonaika milloin virka-auto mainitut vermeet noutaa. Itse olin silloin Pansiossa satamamestarina ja minun porukallenihan se toimeksianto lankesi. Puukot käteen ja sotasataman alueen koivujen ja vesakoiden kimppuun. Ei ollut muutakaan materiaalia, niin väänsimme vesakoista vitsakset joilla vihdat sidottiin. Teimme omasta mielestämme niin hyvää työtä, että itse olisimme kehdanneet vihtoa tai vastoa, jos olisi ollut lämmin sauna jossain lähellä.
Muutaman päivän kuluttua saimme paluupostia. Paketissa oli ainakin kymmenentunnin taideteos siis vihta ja saatesanat kuuluivat: Tällaiset pitäisi olla Kultarannan vihdat! Jos nyt oikein muistan asia oli kuitenkin niin. Odotin inhimillisenä ihmisenä pientä, keskisuurta tai isoa kiitosta ripeästä toiminnasta, mutta tämän saimme. Silloin päätin ihan ääneen lausuen: En koskaan osallistu enää Kultarannan vihdan tekoon! Se päätös on pitänyt senkin vuoksi, että siirryin toisiin tehtäviin melko pian sen jälkeen.
UKK:n kohtasin yhden kerran livenä. Olin siihen aikaan El Korsholman puosuna. Päämies päätti osallistua ohjusammuntaan katsomossa. Se oli tietenkin siellä yläkannella. Kaikki paikat siis piti puunata mihin hän mahdollisesti jalallaan astuu. Saapuminen sinne laivalle tapahtui Nuoli-veneellä. Minun piti olla ottamassa köyttä vastaan. Minä sain ohjeen poistua kevyttä hölkkää kannen alle, kun köysi on saatu pollariin. Poistuminen tapahtui sitten Kultarannan veneellä. Itse asetuin sinne takakannelle katsomaan ilman lupaa, kun hän poistuu, joka aiheutti niin paljon työtä. Olihan hän uljas näky ja suora ryhti, kun ikä oli silloin noin 70 paikkeilla.
Itse olen nyt samassa iässä, kuin UKK oli siihen aikaan. Havaitsen, että voin yhtyä Saarnaajan sanoihin: Kaikki oli turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Muistan UKK:n saapumisen Puolangan maatalousnäyttelyyn 60-luvulla. Olin ehkä 6-7-vuotias. Presidentti tuli helikopterilla ja käveli adjuntanttinsa kanssa ihan vierestä, hipaisi minua mennessään. Hän muistutti jättiläistä. Seuraavan kerran näin hänet jälleen adjutanttinsa kanssa kävelemässä jossain Seurasaaren liepeillä. Oli 80-luvun alkupuoli ja UKK:n terveys jo heikentynyt. Silloin, vääjäämättömän lähestyessä, hän oli huomattavasti pienempi. Niin katoaa…