Facebookissa papit keskustelivat siitä, voiko arkun edessä olla vainajan kuva. Voiko arkun päällä olla moottoripyöräkerhon liivi? Voiko siunaustilaisuudessa soittaa sitä tai tätä kappaletta? Mikä on sopivaa kristillisissä hautajaisissa? Minusta kaikki nämä edustavat samanlaista ajattelutapaa: kristillisyys nähdään alakulttuurina, joka taistelee kaikissa tilanteissa elintilasta muiden alakulttuurien kanssa. Ja hautajaiset nähdään osana tätä taistelua.
Haluaako kirkko todellakin vajota yhdeksi alakulttuuriksi muiden joukossa? Alakulttuuriksi, joka valjastaa jopa ihmisten perhejuhlat oman propagandansa käyttöön. Tällainen arrogantti asenne ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen, että pappi ei ole tervetullut perheen juhlaan.
Eikö kirkon pitäisi tuoda evankeliumia kaikkien erilaisten ihmisten elämään ja ottaa vastaan ihmiset sellaisina kuin he ovat. Tätä vastaanottoa voi konkreettisesti ilmentää antamalla ihmisten erilaisuudelle tilaa. Perhe on sitä mieltä, että heidän läheisensä oli motoristi henkeen ja vereen, ja he haluavat saattaa hänet motoristina taivaallisen Isän käsiin. Tai perhe on sitä mieltä, että viisi vuotta rintamalla ansaitsee isänmaallisen kappaleen siunaustilaisuuteen ilmentämään sitä, että ajallinen isänmaa on muuttumassa taivaalliseksi. En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tällainen ihmistä ja hänen elämäänsä ilmentävä elementti ei saisi olla läsnä siunaustilaisuudessa?
Jos kirkko haluaa tuoda evankeliumin erilaisissa kulttuureissa eläville perheille, suvuille ja ystäväpiireille, sen on annettava näiden kulttuureille tilaa. Ja vielä enemmän: jos evankeliumi kuuluu kaikille luoduille, se kuuluu myös kaikille erilaisille kulttuureille. No ei aivan, on kulttuureja, jotka ilmoittavat taistelevansa kristinuskoa vastaan: kristinuskoa rienaava ei kuulu kirkkoon eikä kappeliin. Moneuden hyväksyminen on uskollisuutta evankeliumin sanomalle; moneuden torjuminen on kristinuskon sanoman omimista omalle pienelle piirille. Ja sen tien päässä on pieni piiri.
On ehkä helppo tulla sokeaksi sille, mikä on kulttuuria ja mikä kristinuskoa. Oliko esimerkiksi kirkon teemana ollut ’pyhä’ korkeakirkollista kristinuskoa vai sitä, että usko tuli lähemmäksi ihmisten jokapäiväistä elämää?
P.S. Joko näitä on Suomessa?
http://www.motorcyclefunerals.com/MOTORCYCLE_FUNERALS_SUZUKI.html
Erittäin hyvä kirjoitus ja tärkeitä huomioita! Usein tuntuu, että kirkon on pakko olla joka paikassa hysteerisesti nimenomaan opettamassa, ei myötäelämässä tai rinnalla kulkemassa. Erityisen falskeja ilmenemismuotoja tämä ”pedagogisuus” saa juurikin noissa pohdinnoissa joissa huokaillaan vaikkapa ”Veteraanin iltahuudon” sopivuutta rintamamiehen siunaustilaisuuteen. En ymmärrä mihin pyhyys muka katoaisi jos myös vaikkapa noita Heikin mainitsemia elementtejä siunaustilaisuuteen tuotaisiin.
Kirkolliset toimitukset ovat luonteeltaan erityisjumalanpalveluksia, siksi niihin eivät sovi kaikki semmoisetkaan elementit, jotka jo sitten esim, muistotilaisuudessa tai hääjuhlassa ovat vallan sopivia. Vainajan valokuva on totuttu näkemään muistotilaisuudessa, mutta en näkisi estettä sen esilläpitämiseen siunauksen aikanakaan. Sen sijaan motoristiliivin esilläpitoa kyllä oudoksun. Eihän innokkainkaan motoristi tule esim konfirmaatioonkaan ”virkapuvussaan”, vaan käyttä albaa kuten muutkin. Joskus ei voi välttyä ajatukselta, että morsiamen asu kirkohäissä on valittu pikemminkin hääyön viettoa kuin jumalanpalvelusta silmällä pitäen. Kun Pyhän eteen tullaan, olisi toivottavaa pyrkiä jonkinlaiseen pyhyyden kunnioittamiseen. Jatkot voivat sitten olla ihan oman maun mukaiset.
Heikki Leppä kirjoitti: ”Haluaako kirkko todellakin vajota yhdeksi alakulttuuriksi muiden joukossa? Alakulttuuriksi, joka valjastaa jopa ihmisten perhejuhlat oman propagandansa käyttöön.”
Asia on päinvastoin. Hautajaiset ja muutkin kirkolliset toimitukset yritetään valjastaa inhimillisen propagandan käyttöön. Jumala kohdataan käsittääkseni oman itsenä. Ei missään itse annetussa tai toisten antamassa roolissa.
’Hautajaiset ja muutkin kirkolliset toimitukset yritetään valjastaa inhimillisen propagandan käyttöön.’
Kysymys on pienten ihmisten pienistä toiveista, jotka ovat heille isoja. Onpa vainoharhainen lähestymistapa!
’Ei missään itse annetussa tai toisten antamassa roolissa.’
Jokainen meistä on aina jossakin roolissa; millä oikeudella kirkko sanelee ihmiselle roolin, jossa hänen pitäisi iloita ja surra?
Tarkoitin että vainaja kohtaa Jumalan omana itsenään.
…anyway… en minä ymmärrä tätä etelän pappien ajatuksenkulkua enää ollenkaan…
No nyt on tämä ”moneus” sana pesiytynyt kirkolliseen kielenkäyttöön. Tähän pitäisi todeta kuin katekismuksen selistyksessä, että mitä se on – no, lienee kyse siitä, että kaikki kelpaa joka sopii kirkolliseksi poliittiseksi viestiksi.
Kun kulttuurille annetaan tilaa niin mikä se tila on – en ymmärtänyt miten evankeliumin vieminen ihmisille vaatii kultturellista tilaa. Sehän pitää olla osa kulttuuria eikä päinvastoin, ollakseen evankeliumi.
Mitä se tila on? Yleinen tapa on tulla hautajaisiin tummassa puvussa. Mutta esimerkiksi kansallispuku on myös laajasti hyväksytty. Ja joidenkin ammattiryhmien edustajat voivat tulla virkapuvussaan. Entäs sitten vaikkapa moottoripyörakerhon liivit, ovatko ne hyväksyttyjä?
Edelleen arkun päälle on tapana laittaa kukkalaite. Missä kulkee raja, mitä siihen voi kuulua ja millainen se voi olla.
Jos vainaja puetaan muuhun kuin peruskuolinpaitaan ja arkku on tilaisuuden alussa / ennen tilaisuuden alkua auki, millainen asu sopii? Tiedän ihmisiä, jotka ovat valinneet itse asunsa…
Heikki – siis osa kulttuuria eikä päinvastoin – eikö vain. Silloin siitä ei tule alakulttuuria millään muotoa vaan kirkollinen tradiotio kulttuurina sisältää tämänkin. Se, että miten puetaan taikka mitä ulkoisia tunnusmerkkejä on toisarvoinen asia siinä tapauksessa. Kirkko ja sen traditio sanelee sovinnaisuuden rajat ja kulttuuri pysyy niissä raameissa eli on osa kirkon kulttuuria.
Taisin selittää tökerösti mutta toivottavasti sait edes jostakin kiinni.
’Kirkko ja sen traditio sanelee sovinnaisuuden rajat ja kulttuuri pysyy niissä raameissa eli on osa kirkon kulttuuria.’
Juuri tässä se ongelma onkin. Kirkko haluaa palvella vain niitä, jotka sopeutuvat kirkolliseen traditioon — mitä hyvänsä se kenellekin merkitsee. Ei ole kauan, kun naisen ei ollut sopivaa tulla kirkkoon ilman päähinettä. Pitääkö kaikesta uudesta aina tehdä riita?
Kirjoitat, että ulkoiset jutut ovat toisarvoisia. Eivät ne ole toisarvoisia, jos ne ovat niin merkittäviä, että niiden takia kannattaa pahoittaa seurakuntalaisten mieli.
Sanonpa tässä yhteydessä, että on tämä mahdoton tämä uusi formaatti. Lukihäiriöinen ei nää virheitä eikä tämä kappale ym jako toimi ”näköispainoksena” – uudistus on susi.
Niin Heikki, ne ovat siinä tapauksessa toisarvioisia jo nämä ”tunnukset” sisältyvät siihen mitä Kirkko edustaa. Edustaako kirkko sellaista käsitystä, että naisen pitää tulla tilaan päähineessä – jos näin on sitten näillä mennään. Eikä se ole ketään vastaan eikä keneltäkään pois. Ongelma ei ole kirkon ongelma vaan sen jakamien sisältöjen ongelma eli kirkko ei kykene tässä sekamelskassaan enää olemaan kirkko vaan laitos joka hyväksyy kaiken ollakseen kirkko. Ollaan siis ajauduttu kirkon keskiöstä aivan laitamille kun pitäisi vetää kohden keskiötä jolloin näistä ei tulisi mitään ongelmia kirkolle eikä sen ”käyttäjille”. Traditio on merkittävä osa kirkkoa ja mys Pyhää, joka kirkkoon on kirjoitettu.
On kaksi eri asiaa hyväksyä kaikki ja tehdä kaikesta mahdollisesta tunnustuskysymyksiä.
Tuomo Hirvi :”Edustaako kirkko sellaista käsitystä, että naisen pitää tulla tilaan päähineessä…”
Ortodoksikirkko edustaa – eikä hiusten peittäminen (varsinkin jos vierailee luostareissa) tunnu mitenkään ”alentavalta”.
Tässä pieni muisto Valamosta, jossa ”odottaa hiljaisuus ja huone, jossa ripustaa matkakassista tuolin selkänojalle odottamaan musta pitkä hame ja valkea huivi, joka peittää hiukset, kun astun kirkkoon, teen ristinmerkin ja kumarrun suutelemaan juhla-analogille asetettua ikonia.
Kirkko tuoksuu suitsukkeelle ja tuohukselle. Astelen kirkon takaseinällä olevan vainajien muistelupöydän eteen, jossa sytytän oman tuohukseni muistoksi kaikille heille, jotka ovat jo siirtyneet tuonilmaisiin…
Näin minäkin Tuula Hölttä, olen ymmärtänyt, että niissä ”kulttuureissa”, joissa näin toimitaan se ei ole mikään sellainen kysymys mitä tämän päivän kirkossa pidetään pinnalla. Meille on rakennettu eteemme aivan kummallinen käsitys tasa-arvosta, ihmisarvosta ja ties mistä arvosta ja se kaikki on liitetty Jumalan Sanaan tavalla, jolla se ei ikinä siinä ole ollut. Kristuksen kirkko ei alista ketään.