Uskonyhteisö, joka on tunnettu A) omasta mielestään maailman ainoina oikeina uskovaisina B) ihmiselämän pyhyyttä ihastelevana, ehkäisyä vastustavana ja pientä lasta uskon esikuvanaan pitävänä porukkana ja joka sitten sortuu raskaisiin laiminlyönteihin juuri lapsia koskevissa asioissa on käsittämätön asia monelle.
Näin olen kuullut liikkeen ulkopuolisten ihmettelevän asiaa.
Itsekin mietin nyt tuota perin kummallista ja ristiriitaista pakettia. Jostakin syystä mua kiusaa juuri tuo ajatus ihmiselämän alkamisen pyhyydestä. Eräs Kotimaan kommentoija tiivisti asian näin:
”Lähtökohta on se, että ihmiselämän alkaminen ei ole torjuttava sairaus vaan hyvä ja kaunis asia, Jumalan lahja ja siunaus.”
Tuo perin kauniilta, jalolta ja pyhältä kuulostava lausahdus, jota olen kuullut usein liikkeen ihmisten sanomana, ei jostakin syystä johda läheskään aina mihinkään siunaukselliseen ja kauniiseen käytännöntasolla. Teorian ja käytännön kuviot eivät aina kohtaa.
Joo, ei ja ei; tuo lausahdus on hyvä ja oikea, en minä sitä, eikä se johda itsessään mihinkään pahaan. Mutta se, että saman ihmisen suusta saattaa tulla sekä tuontapainen lausahdus, että myöskin vähättelevä asenne ja laiminlyönti pienen lapsen kohdalla, hänen kohdatessa väkivaltaa, on käsittämätön asia.
Jos siis ajatellaan, että ihmiselämän alkaminen on hyvä ja kaunis asia, Jumalan lahja ja siunaus, olisi enempi kuin oletettavaa, että tuota ihmiselämää varjeltaisiin, suojeltaisiin ja puolustettaisiin kaikin tavoin koko hänen avuttomuutensa ja pienuutensa ajan. Siihen asti, kunnes hän on itse kykeneväinen itseään puolustamaan.
En tiedä ja huokaus. Tuon jalon ajatuksen päässä ihmiselämän alkamisen pyhyydestä, on vaikka ja minkälaisia todellisuuksia. Hirmu onnellisia, hirmu onnettomia ja kaikkea siltä väliltä.
Yhdessä todellisuudessa vanhemmat nauttivat lapsikatraastaan ja lastenlapsistaan täysin rinnoin, heille ihanassa uskonyhteisön sisällä oleva perheyhteisö, on kuin Jumalan valtakunta pienoiskoossa ja osa yhteiskunnan tervettä tukipilaristoa. Siinä kaikilla jäsenillä on hyvä ja ihana olla, eivätkä he vaihtaisi maanpäällistä osaansa mihinkään muuhun maailmassa ja heille on luvassa vielä iankaikkinen ilo kunnian taivaassa, jossa ilo on täydellistä.
Toisenlaisessa todellisuudessa äiti hautoo vauvansa ja itsensä tappamista, päästäkseen maanpäällisestä helvetistään eroon. Viime tingassa hän kuitenkin havahtuu hakemaan apua ammattiauttajilta ja alkaa saamaan apua ja tukea itsensä kuntoon saattamiseen ja lastensa huolehtimiseen ja rakastamiseen.
Sellainen todellisuus, jossa lapsen hätää, kaltoinkohtelua ja väkivaltaa ei yksinkertaisesti huomata siksi, kun työmäärä on niin iso ja uupumus on jokapäiväinen vieras vanhemmilla, on kaikkea muuta kuin siunauksellinen todellisuus.
Todellisuus, jossa pahantekijän maineen ylläpitäminen on uhrin kokemusta tärkeämpää, on hirvittävä todellisuus.
Vielä vuoden sisällä on pidetty hoitokokouksia seksuaalisen väkivallan kohteeksi lapsena joutuneelle henkilölle, hänen paljastettuaan pahantekijänsä. Missä tuhannen piilossa tällaisessa tilenteessa on ollut pyhä lause: ihmiselämän alkaminen on hyvä ja kaunis asia, Jumalan lahja ja siunaus….? Pelkkä ihmiselämän alkaminen ei ole se hyvä ja pyhä asia, vaan kokonainen ihmiselämä, sitä pitää suojella ja varjella loppuun asti.
Kiitos Vuokko vastauksestasi. Hyvä, että valotit lisää asiaa.
Sanoit, että et ole varma siitä, onko aineistonne tulema plussan vai miinuksen puolella. Tällaisessa laadullisessa aineistossa, jossa käsittääkseni informantit itse ilmoittautuvat, ei tuolla merkkisyydellä ole informaatioarvoa, koska aineisto saattaa olla vinoutunut. Jotta se edustaisi perusjoukkoa, pitäisi tehdä satunnaisotanta kaikista vanhoillislestadiolaisista perheistä ja se ei olisi kvalitatiiviselle tutkimukselle luonteenomaista. Aineisto paisuisi niin isoksi, että sitä on työlästä analysoida.
Kvalitatiivisen aineiston laatua voi pyrkiä parantamaan harkinnanvaraisella otannalla.
Heikki Honkala, minusta sinun kommenttisi ovat epäoikeudenmukaisia. Kritisoit Vuokkoa jostain lähtökohdasta, jonka olet mielessäsi kuvitellut. Pyydänkin sinua lukemaan huolellisesti tekstin; perehtymään, mitä teksti käsittelee – ja vasta sitten arvioimaan sitä.
Kun murehdit tutkimusotetta jne, puhut perusjoukosta ja edustavuudesta. Laadullisella tutkimuksella ei tietenkään pyritä korrelaatioitten eikä muidenkaan hypoteesien kumoamiseen tai vahvistamiseen. On ihan sinun omasta päästäsi ajatus yleistää tällaisen tutkimuksen tulokset mihinkään muuhun kuin tutkimusaineistoon.
Laadullinen tutkimus tuottaa käsitteellistä tietoa, jota voi soveltaa asiasisällön (laadun, kvalitaviin) perusteella tilanteen mukaan yksilöllisesti.
Mistä tämä on peräisin tämä muallakin vl-keskusteluissa esiintyvä jankutus asioiden esiintymistiheydestä siellä tai täällä? Jokaisen ihmisen elämä sekä vl-yhteisössä että sen ulkopulella on aivan yksilöllinen ja yksilöllisesti koettu. Ei korrelaatioilla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka me itse kukin voimme omaa toimintaamme suunnata parhaan ymmärryksemme mukaan parempaan suuntaan.
(Sitä paitsi, vaikka tekisit miten kvantitatiivisen tutkimuksen, jonka perusteella osoitat korrelaation, et pysty sen avulla tietämään yhtään mitään yksittäisestä tapauksesta. Etkä edes suuressa massassa voi pelkän korrelaation perusteella väittää asioiden olevan vaikutussuhteessa toisiinsa!)
Heikiltä:
”Sanoit, että et ole varma siitä, onko aineistonne tulema plussan vai miinuksen puolella.”
En tarkoittanut asialla aineistoamme. Tarkoitin sitä, että ylipäätään onko vl-perheiden elämä enempi plussan kuin miinuksen puolella. No mutta onko se kellään sitä? Siis kaikilla perheillähän on ongelmia, kuuluu tahi on kuulumatta mihinkään yhteisöön. Mutta tavallaan kun olen itse aikoinani muodostanut itselleni sellaisen käsityksen, että ”maailman” ihmisillä on enempi ongelmia kuin vl-ihmisillä, niin SE käsitys on tullut reippaasti ja rominalla alas. Eli vl-liikkeessä ihan syyttä ja turhaan ongelmoidaan ja demonisoidaan liikkeen ulkopuolisia perheitä. Suo siellä, vetelät housussa.
S-postini kautta kommentti keskusteluun:
”Tuntematon :
Vuokon tämänpäiväisestä hyvästä ”alustuksesta” poimisin lähtökohdaksi tämän kappaleen:
”Sellainen todellisuus, jossa lapsen hätää, kaltoinkohtelua ja väkivaltaa ei yksinkertaisesti huomata siksi, kun työmäärä on niin iso ja uupumus on jokapäiväinen vieras vanhemmilla – on kaikkea muuta kuin siunauksellinen todellisuus.”
Kaikki tiedämme, kuinka helppoa on mitätöidä mitä tahansa.
Yksi sellainen on lause : yhdenkin lapsen äiti voi uupua.
Tuolla lauseella halutaan viestittää, ettei suuri lapsimäärä ja pakkosynnyttäminen aiheuta uupumusta, vaan joku muu.
Samaan luokkaan kuuluu tuttuakin tutumpi lause : Jumala anataa voimia tarpeen mukaan.
Tämä lause taas johdattaa päätelmään, että omassa uskossa on vikaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa.
Molemmilla lauseilla voi lyödä – voisi vaikka yrittää asettua lyötävän asemaan ja miettiä miltä tuntuu.
Varoitus – nyt seuraa keskustelun eteenpäin viemiseksi kärjistys, jota kenenkään ei tule ottaa henkilökohtaisesti vaan mahdollisimman objektiivisesti!
Huomaatteko, että koko pakkosynnyttämisoppi edellyttää lähtökohtaisesti uskovaisilta kokonaisvaltaista vahvuutta – oikeastaan jo lapsesta asti?
Sinun täytyy selvitä pienestä pitäen yksilönä suuressakin sisarusparvessa, kehittyä hyvin ja saavuttaa mahdollisimman terve aikuisuus, jotta olet valmis taas itse suurenkin perheen vanhemmaksi, äidiksi tai isäksi. Jos sinulla on sellaista heikkoutta, joka vääjäämättä johtaa suuren perheen alla uupumukseen, olet perimmältään huono uskovainen sen lisäksi, että koko perheesi kärsii.
Edellytetäänkö uskovaisilta pakkosynnytysopin – kuin pyhän lisääntymisvelvoitteen nimissä vahvaa ”rotua” selviytyäkseen?
Onko meillä jo syntynytkin normaalia kestävämpiä rotuäitejä ja rotuisiä, jotka pystyvät pyörittämään uupumatta pitkälle toistakymmentä lasta käsittäviä perheitä, joita huom. tavalliset ihmiset ihmettelevät silmät selällään?
Vuokko kyselee aiheellisesti pakkosynnyttämisopin pyhyyden perään. Mistä johtuu, että pyhyys asetetaan siihen kohtaan, kun vielä elämä ei ole alkanut? Eikö vastuu olemassa olevasta elämästä, lapsesta, ole pyhempi?
Palveleeko synnyttämispakko lapsen perusoikeuksia ja turvaa – jos isä, äiti tai molemmat eivät yksinkertaisesti jaksa?
Eikö uskovaisten laumassa ole enää sijaa heikommalle ja hauraammalle, joka ei yksinkertaisesti veny suurperheen vanhemmaksi eikä kestämään solkenaan toistuvia synnytyksiä?
Please – tässä ei ole tarkoitus pohtia epäuskoisten alkoholiperheiden lasten kohtaloa – he ansaitsevat omat bloginsa.
Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että meillä on nyt yhteinen tarve puida mm. tätä lapsiasiaa mahdollisimman perusteellisesti ja yrittää ymmärtää, missä on menty vikaan. Oman ja kaikkein tutuimpien perheiden tilanne ei ole lähellekkään koko totuus. Se on hyvä tiedostaa. Voi muuten syntyä harha, että kaikilla on suunnileen samanlaista ja näin kuuluu ollakkin.”
Aila Ruoho”Lähtökohtamme on etsiä niitä väyliä, joiden kautta uupuneet, itseään syyllistävät ja laiminlyödyt saisivat apua. Ajatukseni onkin jatkaa tutkimusta tästä aiheesta kirjan valmistuttua.”
Heikille
Ihan sen verran saan tuota laadullista tutkimusta, vaikka ymmärtääkseni Vuokon ja Aila Ruohon idea ei liity siihen, joskin tarkoitus on kirjan jälkeen jatkaa tutkimusta . Laadullisen tutkimuksen luetettavuus on nähtävä tutkimuksen tekstiä koskevana asiana, jolloin on kyse suhteellisesta luotettavuudesta, koska tutkimuksessa ei useinkaan pyritä muuhun kuin vastanneiden vastausten variaatioon ja niihin aineistoihin, jotka asioiden tiimoilta on saatavana.
Jos pyrittäisiin taas kvantitatiivinen eli määrälliseentutkimukseen, olisi rakennettava mittarit ja se ei kyllä vastaisi tuohon Aila Ruohon ja Vuokon hakemaan asiaan.
ps. Kävin korjaamassa nolon asiavirheen viestissäni. Meni määrälliset ja laadulliset sekasin kun en pysynyt suomenkielessä.
Kiitos Tanja kommenteistasi. Juu, voisinhan minä siihen aineistoon tutustua. Voisitko lähettää sen minulle? Jos niin sopii, toimitan sinulle yhteystiedot.
Kun ymmärsin, että haluttiin esittää jotakin perusjoukkoon yleistettävää, juuri esitin, että laadullinen aineisto ei siihen sovi. Mitä tarkoitat omasta päästä keksimisellä?
En oikein tavoita mainintaasi yksilöllisyydestä. Tietenkin jokainen kokee yksilöllisesti. Tuskin tässä hankkeessa on tarkoitus tuoda yksilöiden tilanteita esiin avun tarjoamiseksi heille.
Mainintaasi jankutuksesta viittaan vain, mitä olen toivonut syyttömien suojelemisesta.
Vuokko, kyllähän niitä sellaisia puheita on ja itsekin taidan langeta niihin, mutta mahdotonhan niitä on oikeasti verrata. Tämä on sellaista yleistävää puhetta, mitä itsekin kritisoin. Toisinaan tosin seurapuheissakin mainitaan, miten ei-vanhoillislestadiolaiset voivat olla oikein hyviä ihmisiä.
Eihän uskominen tee meistä vanhoillislestadiolaisista muita parempia ihmisiä. Armahdettuja syntisiä koemme olevamme. Jos jostakin hyvästä ”saamme itsemme kiinni”, sekin on Jumalan työtä eikä meidän ansiotamme ja varmaan farisealaisuuskin lymyilee omassa puserossa.
Mukava kun kommentoit Eija, kiitos siitä.
Kvalitatiivisiin tutkimuksiin tuntuu liittyvän se ongelma, että vaikka ne lähtökohtaisesti ovat sellaista, mitä sanot ja mitä muuallakin täällä on sanottu, niiden julkistamisen yhteydessä mediassa helposti puhutaan sellaisin yleistyksin kuin olisi ollut kvantitaavinen tutkimus kyseessä. Tämän on todennut joku tiedeviisas ja minulla on vähän samansuuntainen hytinä.
Aila tosiaan mainitsi aikeestaan tehdä tutkimusta kirjan jälkeen aiheesta. Tuntuisi näin kaupunkilaisjärjen pohjalta, että tutkimus kannattaisi tehdä ennen kirjaa tai sitten tehdä kirja sellaisella vankalla formaatilla, että sitä voisi käyttää tutkimuksessakin.
Arvailujahan nämä minun pohdintani ovat, kun en tiedä asiasta muuta kuin mitä täällä siitä kerrotaan ja niitäkin helposti tulkitsee väärin.
Yksinkertaisena ihmisenä, minun ”tutkimustyöni” vl-kentältä on kaikki se, mitä olen sekä itse kokenut, kuullut ja nähnyt ja myöskin se, mitä minulle on omina kokemuksina, kuulemisina ja näkemisinä kerrottu. Vahvin tulos tästä kenttätyöstä on se, että ison perheen luotsaaminen on hirvittävän mittava ja työteliäs urakka, josta selviää parhaiten henkisesti ja fyysisesti vahvimmat.
Jos lapsella ei ole jaksavaa ja rakastavaa ja hänen tarpaistaan välittävää vanhempaa/aikuista, se tietää runsaasti ongelmia joka ikävaiheessa ja luo varjonsa ihan sinne haudanpartaalle asti. Asiaan on siis suhtauduttava tietyllä vakavuudella ja vastuullisuuudella.
En tarkoita täydellistä kasvatusta, sellaista ei ole olemassakaan. Eikä kukaan ole täydellinen kasvattaja. Mutta se, että lapsen tarpeet tiedostetaan ja niihin ainakin pyritään vastaamaan ja jos siihen ei kyetä, asialle tehdään jotain. Sille on pystyttävä tehdä jotain! Ei voi ajatella, että kaikella on tarkoituksensa, silläkin että olemme vanhempina näin uupuneita, pahempaa on alkoholistien lapsilla ja että siinähän ne lapset tulevat sivussa, ei niiten takia ole ennesvanhaankaan hössätty ja ihan hyvinvoipia ovat ihmiset silloinkin olleet.
Tiedostaminen ja välittäminen. Ongelmiin tarttuminen ja avun hakeminen.
”Eikä kukaan ole täydellinen kasvattaja.” ’Riittävän hyvä vanhemmuus’ taitaa olla ammatillisessa käytössä oleva ilmaisu. Sillä ihminen pärjää.