Rooman valtakunnassa oli käytäntö, että uuden keisarin ottaessa vallan, airut lähti julistamaan uuden keisarin ”evankeliumia”, esimerkiksi Augustuksen evankeliumia.
Ei siis ollut ihme, että Jeesuskin puhuessaan Jumalan valtakunnan saapumisesta käytti oman aikansa ihmisille tuttua evankeliumi-sanaa – kuulijat tajusivat, että Jeesus on tuomassa uutta valtakuntaa.
Jeesuksen evankeliumi on sanoma siitä, kuinka Jeesus tuli kuninkaaksi toi valtakunnan. Se haastoi ihmisiä ottamaan kantaa Jeesuksen kuninkuuteen. Ne, jotka ottivat tämän vastaan, heistä tuli Kristuksen seuraajia. He tiesivät astuneensa sisälle Kristuksen valtakuntaan, pelastuneensa, ja he alkoivat opetella elämään valtakunnan edustajina. Varhaiskirkko ei tarvinnut hierakiaa, koska kristityt olivat kanssamatkaajia, oppaana Kristus. Vanhemmat matkaajat opastivat nuorempia, miten elää kuuliaisena Kristukselle.
Ensimmäisten vuosisatojen jälkeen kirkkoon syntyi oma hierarkia, ja kun maallinen hallitsijakin piti kirkkoa näpeissään, niin evankeliumi Jeesuksesta Kuninkaana vaihtui pelkäksi pelastuksen evankeliumiksi.
Tämä pienennetty evankeliumi ei enää haastanut maallista valtaa eikä myöskään kirkon hierarkiaa, se oli ihmiskeskeinen, ja siinä Kristus oli vain anteeksiantajan roolissa. Samalla Jumalan valtakunta alettiin ymmärtää vasta taivaassa toteutuvaksi todellisuudeksi.
Sanojen merkitys muuttui. Kun alussa Jeesuksen seuraajat olivat opetuslapsia, jotka olivat jo nyt valtakunnan kansalaisia, kutsuen muitakin sisälle, niin myöhemmin papit julistivat pelkkää anteeksiantoa, ja uskoivat, että vasta kuoleman jälkeen uskovat voivat päästä valtakuntaan.
Siksi mielestäni suurimman osan kirkon historiaa evankeliumi-sana on ymmärretty toisin kuin varhaiskirkossa.
Olemme käyttäneet evankeliumi-sanaa, puhuttaessa pelastuksesta, neljästä hengellisen elämän tosiasiasta tai esim. kasteen armosta. Ne eivät kuitenkaan ole se evankeliumi, josta Uusi testamentti puhuu. Ne ovat kyllä ovia tai kutsuja sisälle valtakuntaan. Tai pieni osa isosta sanomasta. Kuitenkin vain sanoma Kristuksesta Kuninkaana ja sanoma hänen valtakunnastaan ovat evankeliumi. Kuningas Kristuksen evankeliumi on se, joka kutsuu seuraamaan, ja synnyttää kristittyjä, jotka toteuttavat Kristuksen heille antamaa kutsumusta; he eivät ole vain penkin täytettä, vaan Jumala opettaa heitä olemaan muiden palvelijoita. He eivät vain usko “mielessään”, vaan seuraavat.
Valitettavasti Kristuksen kuninkuuden julistaminen, ja sen todeksi eläminen on erityisen haasteellista kansankirkossa. Täällä Jeesuksesta on useimmiten tehty muodollinen monarkki, jota kutsutaan juhliin. Teologit keskustelevat keskenään, mitkä kohdat Jeesuksen opetuksesta kannattaa huomioida. Enemmän kuin Kristusta, kuunnellaan ajan henkeä, teologeja tai pappeja. Kansankirkko haluaa olla yhteiskunnan liima, ja silloin usein evankeliumi -sana saa tarvittavia merkityksiä.
Silloin kun ymmärrys Jeesuksen kuninkuudesta häviää, kristinusko lakkaa haastamasta ihmisten minäkeskeisyyttä. Konservatiivit kyllä puhuvat anteeksiannosta, pelastuksesta ja moraalista, mutta usein keskiluokkainen peruskonservatiivinen seurakunta sokaistuu, ja ohittaa Jeesuksen puheet rahasta, vallasta ja vähäosaisten auttamisesta. Liberaalit taas puhuvat rakastavasta Jumalasta ja suvaitsevaisuudesta. He haluavat korjata yhteiskunnan rakenteellista vääryyttä, mutta useimmiten ohittavat Uuden testamentin opetukset pyhästä elämästä vanhanaikaisina, koska he ajattelevat olevansa viisaampia kuin kuin Raamatun kirjoittajat.
Silloin, kun evankeliumin keskiössä on Kristus, kuningas, kristitty haluaa kasvaa uskon kuuliaisuudessa. Mutta jos kuningas on poissa, niin kristitty, sen sijaan että keskittyisi palvelemaan, alkaakin koota käännynnäisiä omalle evankeliumilleen. Olkoon se vaikka tasa-arvo.
Eräs jenkkitutkija arvioi, että oikeastaan progressiivisen kristinuskon ja konservatiivisen teologian ajatusmaailmat ovat yhtä kaukana toisistaan kuin “ eri uskonnot”. Tutkija hahmotti, että konservatiivit hahmottavat nämä yhtenä kirkkona, eiväthän he usein edes tiedä toisten ajatusmaailman kokonaisuutta, mutta progressiiviset liberaalit eivät halua yhteyttä konservatiivisiin kristittyihin. He suhtautuivat konservatiivisiin kristittyihin kielteisemmin kuin muihin uskontoihin. Päätekijä kielteisyyteen oli konservatiivien ehdottomuus.
Ajattelen, että tietty kulminaatiopiste konservatiivisten ryhmien ja arkkipiispa Luoman välillä tapahtui, kun arkkipiispa päätti tehdä suomalaisten miesten vihkimyksestä Pietarissa Inkerin kirkon papeiksi tämän vuoden tärkeimmän kirkollisen media tapahtuman. Miksikö? Yksi vaihtoehto on se, että arkkipiispa Luoma ei enää kannata moniäänistä kirkkoa.
Arkkipiispa Mäkinen lanseerasi ajatuksen moniäänisestä kirkosta. Moniäänisen kirkon mahdollistaa parhaiten kunnioittava keskustelu. Kunnioittavan keskustelun mahdollistava periaate on se, että Raamattuun ei viitata totuuden lähteenä.
Näemme nyt moniäänisyyden hedelmää. Piispojen rooli kansan henkisinä johtajina on vahvistunut, he ottavat kantaa vähemmistöjen ja sorrettujen puolesta. Antavat yhteiskunnallisia kannanottoja. Rukoilevat, että Jumalan siunaisi koko Suomen kansaa. Mutta ei hevin löydy opastusta siitä, kuinka seurata Kristusta tai mihin kirkko on matkalla. Kommentteja, joista joku loukkaantuisi.
Herätysliikejohtajat taas ovat rohkeammin kohdistaneet sanansa niille, jotka haluavat elää kristittynä. He ovat täyttäneet hengellisen johtajuuden aukkoa, puhuen Raamatun totuudesta ja sen soveltamisesta. He ovat perinteisen kristillisyyden kannalla, usko ja moraali kuuluvat yhteen. He eivät välttämättä osaa kunnioittavaa keskustelua.
Sensijaan monet virallisen kirkon johtajat näkevät, että kristillinen etiikka ja moraali ovat aikasidonnaisia. Vain pelastuskysymykset ovat pysyviä . Tästä esimerkkinä oli tuore Kirkko ja kaupunki-lehden haastattelu Paavalin kirkkoherrasta polyamoriaan liittyen, jossa kirkkoherra totesi että rakkausasiat eivät liity kristinuskon oppiin vaan etiikkaan. Tärkeää on, että ei vahingoita toista.
Tämä on ikkuna kirkolliseen ajattelutapaan, joka myös näyttää . mielestäni hyvin luterilaisen teologian nykyisen alennustilan. Kun pelastava usko ja elämä on erotettu toisistaan, niin silloin käytännössä usko ja Kristuksen seuraaminen on irroitettu toisistaan – joka elävässä hengellisyydestä on mahdottomuus.
Tämä ajattelumalli lähti alunperin liikkeelle ”rakkauden kaksi koria” – pohdinnasta. Tästä alunperin ekumeniikkaan kehitetystä ajattelumallista kasvoi Troian hevonen, jossa teologien sisäpiirin kehittämä Raamatun tulkintatapa murensi Raamatun auktoriteetin ilman piispojen tai kirkolliskokouksen kannanottoa.
Silti kyse lienee pohjimmiltaan siitä, että kansankirkossa Raamatun totuus häviää aina kansan äänelle. Jossain vaiheessa.
Pekka V. Pesonen
Ja missä se vanhurskaus näkyy ?
Sana tarkoittaa oikeamielisyyttä, mutta ei teitä voi sanoa oikeamielisiksi, koska uskonto sisältää niin pajon väärennöksiä ja muuta kelvotonta kilpailukeinona käytettyä valhetta ja väärää todistusta.
Vanhurskauteen nimittäin kuuluu tekoja, se on arvonimi, joka annetaan niille jotka ovat elämässään toimineet oikeudenmukaisesti ja jalomielisesti, jopa oman henkensä uhalla.
Ei se ole mikään leikin asia.
Ei se Tarja näy meissä. Sen saa evankeliumin tähden omistaa. Se ei toimi ihmisten edessä. Ihmisten edessä emme ole pyhiä ja puhtaita. Olemme tunkioita. Jumalan edessä olemme pyhiä ja puhtaita, kun omistamme Jeesuksessa Jumalan vanhurskauden uskon kautta.
Tarja , näet ongelmat, mutta mikä on ratkaisusi?
Hannu Vuorinen
”Kuitenkin vain sanoma Kristuksesta Kuninkaana ja sanoma hänen valtakunnastaan ovat evankeliumi. ”
Niin kai se on, ja kaikki hänen sanansa ovat evankeliumia, vaikka kuka olisi ne kirjoittanut.
” Mutta ne, jotka eivät huolineet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni. ”
Kuuluttaa Jeesus pahaenteisesti tarinassa kuninkaan paluu, ja seuraajat ryhtyvät tappamaan juutalaisia Jeesuksen nimen tähden, koska he eivät tehneet hänestä kuningasta valtakuntaan, joka ei ole tästä maailmasta, mutta siellä kuitenkin juodaan viiniä. Missä sellainen mahtaa olla, sitä kyselivät myös ne opetuslapset/miehet.
Kuka enää kaipaa kuninkaan valtaa missään valtakunassa, koska se on yksinvaltiutta, eli diktatuuria. Onhan Jumala antanut ihmiselle vallan hallita täällä maallisessa olossa, ja henkimaailman vallat ovat kuin tuuli, kukaan ei tiedä, mistä ne tulevat ja minne ne menevät.
Kiitos Pekka V. Pesoselle edellä olevista kommenteissa! Niissä on hyvin kuvattu nykykirkkomme keskeinen ongelma. Suola on käynyt mauttomaksi, karitsat jäävät ruokkimatta.
Kiitos sinulle Timo N.
Tuosta mitä kirjoitin johtuu sekin ettei ole käsitetty ”samalla kertaa syntinen ja vanuhurskas” -lauseen henkilökohtaista ja käytännöllistä merkitystä. Näidenhän tulee olla yhtä aikaa totta, jotta vanhurskaus uskon kautta voi olla jokapäiväistä todellisuutta.
Tuo on niin hauskaa tuo kaanaankieli. Normisuomalainen voisi tuosta ajatella, ettei kai suolan syöttäminen karitsoille taida ihan terveellistäkään olla 😏. Onneksi tuota höpönpöppöä kuulee nykyään aika harvoin saarnastuolista. Voisivat muuten kirkot tyhjentyä vielä nykyistäkin nopeammin.
Eipä ole auttanut uudistukset ja laimennukset, kirkot tyhjenee ja ei edes pappeja kiinnosta enää Jp-elämä, niin uutisoitiin. Paluu juurille on ainut lääke.
Tarkoitan edellä erityisesti Pekka V. Pesosen komentteja kohdissa 11:56 ja 12:20.
Seija Rantaselle 16:30:
Oletukseni oli, että kirkollisessa lehdessä keskusteleville Raamatusta ja Jeesuksen puheista löytyvät vertauskuvalliset ilmaisut olisivat riittävässä määrin tunnettuja. Jeesus käytti puheissaan runsaasti vertausluvallista kieltä, ehkäpä tarkoituksena saada kuulijat pohtimaan syvällisemmin niihin liittyvää sanomaa, etteivät se menisi vain toisesta korvasta sisään ja toisesta sisään. Toki hän vertauksiaan myös joskus erikseen selitti. Tässäpä vinkit.
Mitä suolaan tulee, niin Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi (Matt 5:13).” Voi itse kukin miettiä mihin tarkoituksiin suolaa käytettiin ja miten se vaikutti ja miten käy kirkolle, jos siitä tulee ”suolaton”.
Mitä lampaisiin ja karitsoihin tulee, niin Jeesus vertasi itseään hyvään paimeneen (Joh 10:1-16) ja antoi myös seuraajilleen tehtävän ruokkia Hänen laumaansa (Joh 21:15-17). Itsekukin meistä voi miettiä mitä Jeesus tässä ruokkimisella tarkoitti.
Timo: Kaanaankieli on minulle hyvinkin tuttu. Olen pudonnut pienenä pataan kuten Asterix -sarjakuvan Obelix, jos nyt näin maallinen kevennys tässä sallitaan. Ei minulle tuota ongelmaa sen ymmärtäminen.
Halusin nostaa esille sen, miten vähän se puhuttelee tavallista, nykypäivän suomalaista. Onko järkevää, että kristinuskon sanoma piiloutuu sellaiseen jargonin taakse, josta jokajamppa ei saa mitään tolkkua? Eikö se vieraannuta kirkosta? Jos itse menisin sanotaan nyt vaikka jonkun jääkiekkojoukkueen pukuhuoneeseen, niin en varmaan ymmärtäisi sanaakaan, mitä siellä puhutaan. En usko, että tuollaisen visiitin jälkeen minusta tulisi innokas jääkiekkofani.
Jeesuksen vertaukset ovat itse asiassa oikein hyvä esimerkki siitä, miten Jumalan sanaa pitää julistaa. Hän puhui lammaspaimenille paimenten ymmärtämällä kielellä.
Minusta tuo Pekan esittämä ajatus on vaarallinen: ” Kaanaan kieli onkin vain taivaan perillisten oma kieli. Siksi sitä voi käyttää niiden kanssa joilla on sama päämäärä. ”
Kyllä minä olen ihan samaan taivaaseen matkalla, mutta ei minun – kuten ei Charlottenkaan – tarvitse sitä varten muuttua lampaaksi tai lapseksi.
Pekka tuolla toteaa seuraavasti minulle:””Et ole käsittänyt evankeliumin tarkoittavan vapautta kaikista vaatimuksista. Evankeliumi nimenomaan vapauttaa kaikista vaatimuksista. ””
Mistä ihmeessä tuo on oikein peräisin, en todellakaan ymmärrä tuonlaista ns ”evankeliumia”?
Siis Pekan mielestä on ”vaatimus” kun opettaa sen mitä Jeesus sanoo, tuntuu kuin Jeesuksen sanat olisivat pannassa eikä niitä saisi tuoda julki?
JEESUS SANOO:
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
23 Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.(Matt.7)
Siis kun luen Pekan kirjoittamaa niin kyllä hänen sanoitaan tulee mieleen juuri ”laittomuuden tekijä”.
ARI. Tuo sana kertoo juuri niistä jotka yrittävät rakentaa omaa vanhurskauttaan. Niistä joille ei kelpaa se vanhurskaus jonka saa lahjana. Se vanhurskaus on todellinen vanuhurskaus. Ei mikään kuviteltu , eikä omiin tekoihin perustuva. Se jonka Jumala on vanhurskauttanut on oikeasti vanhurskas.
Miksi sinulle Ari on niin vaikea tajuta sitä että Jumala vanhurskauttaa syntisen ilman tämän syntisen yhtään ansioita. Jumalan armon voi saada vain se joka ei voi tehdä itse mitään sen eteen. Jos joku vielä yrittää, niin hän ei vielä ole yrittänyt tarpeeksi. Jos olisi, niin hän olisi havainnut ettei voi täyttää mitään mittaa. Laki ei voi tehdä ketään vanhurskaaksi se voi tehdä vain syntiseksi.
Pekka mitä Jeesuksen sanat sinulle merkitsee, minulle niissä on iankaikkisen elämän sanat.
Oletko viisas vaiko tyhmä rakentaja?
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.”(Matt.7)
Seija ei tykkää Kaanaan kielestä. Sen kyllä ymmärrän hyvin. Yritän välttää sitä, mutta taivaallisilla asioille ei kaikille käsitteille sopivia sanoja. Siksi pitää puhua joskus susista ja lampaista, suolasta ja leivästä sekä vanhurskaudesta. Kaanaan kieli on kuvakieltä, jota lapsikin voi ymmärtää.
Minusta kaanaankielellä on vieraannuttava vaikutus. Se ei tavalliselle suomalaiselle aukea. Ehkä sillä halutaankin vieraannuttaa ihmisiä kirkosta: nämä uskonasiat ovat näitä meidän huippu-uskovaisten erikoisjuttuja, joita tavallisen syntisen ei kuulukaan ymmärtää. Vähän samaan tapaan kuin ennen vanhaan, kun papit puhuivat kansalle latinaa.
Seija lienee oikeassa:
helposti jaamme elämän ”kirkkoelämään” ja ”profaanielänään” myös kielessämme. Ja varmasti on myös niin, että uskovat tai ”kirkolliset” puhuvat oman ”kuplansa” kielellä ja ns. tavalliset ihmiset sitten taas omalla kielellisellä tavallaan. Kirkollinen perinnekieli on myös ns. peruskielestä erilliseksi ”kielipeliksi” koettua puhetta.
Ongelma on varmaankin yhteydessä siihen, että perukirkkojäsenet eivät saa kosketuspintaa kirkolliseen toimintaan muuten kuin erilaisissa yeleisemmissä tapahtumissa – joissa ei välttämättä kritillisyyden ydinteemat tule erityisesti esille.
Hiekalle rakentaminen on uskon rakentamista omille ansioille. Kalliolle rakentaminen on rakentamista Kristus kalliolle. Omat hurskaus ei kestä kun Jumala uskoa alkaa koettelemaan elämän vaikeuksilla. Kristuskalliolla sen sijaan on vaikeuksien keskelläkin hyvässä turvassa. Saa olla täysin varma omasta pelastuksesta. Myrskytköön ihmiset väärien oppiensa kanssa, kuin ahkerasti tahansa. Luuletko Ari, että Kristuskalliolle rakentaminen on helppoa. Kyllä se vaatii kovaa työtä ja paljon kieltäymyksiä. Kaikille tulee kyetä osoittamaan Jumalan rakkautta. Myös niille jotka hyökkää perustusta vastaan.
Pekka nyt en oikein ota selvää sinun sanoistasi, ensin toteat minulle että julistan lakia kun esitän ”vaatimuksia” ja julistat ettei evankeliumi vaadi mitään ja nyt sitten kirjoitat:
””Luuletko Ari, että Kristuskalliolle rakentaminen on helppoa. Kyllä se vaatii kovaa työtä ja paljon kieltäymyksiä. Kaikille tulee kyetä osoittamaan Jumalan rakkautta. Myös niille jotka hyökkää perustusta vastaan.””
Sinähän Ari hyökkäät aina uskon perustusta vastaan kun siitä kirjoitan. Miksi sitä ihmettelet nyt.
Jeesus kuninkaana ? Ei puhuttele nykyihmistä. Jos Euroopan kuninkaallisia katsoo, he ovat marionetteja, jotka patsastelevat timanteissaan täysin tyhjänpäiväisissä tilaisuuksissa. he ovat koonneet valtavan omaisuutensa vuosisatojen kuluessa, kuten kirkko.
Ei puhuttele myöskään termit ”opetuslapsi” tai lammas. Ihminen ei halua olla ikuinen lapsi, puhumattakaan eläin. Kaikkein oudoin on termi ”tunkio”. No siinä mielessä, että ihminen on biojätettä, josta syntyy hedelmällistä multaa.
Voisi alkaa käyttämään aikuisia termejä. Nämä edellä mainitut haisevat kakalle.
Kaanaan kieli onkin vain taivaan perillisten oma kieli. Siksi sitä voi käyttää niiden kanssa joilla on sama päämäärä. Muiden kassa Kaanaan kieltä tulee välttää. Tänne tulin aikanaan sitä varten että voin keskustella uskon asioista. Niissä keskusteluissa ei voi olla käyttämättä Kaanaan kieltä, jota ulkopuoliset ei käsitä.
Taitaa muutenkin yhteiskunnassa olla vallalla erilaiset ”kielipuplat”. Liberaaleilla ja konservatiiveilla (oma lukunsa niiden määritteleminen) on oma puhetapansa, samoin oikeisto-, vihreys- ja vasemmistohenkisillä, Ja sitten me vielä sotkemme asioita erilaisilla lisäluokitteluilla ja joskus jopa lisäsyytöksillä. Ja sitten erilaisilla ”eliiteillä” on oma kieliperinteensä. Poliitikoilla ja tauslousaiantuntijoilla omansa.
Charlotta, demokraattisen ihmisen lienee vaikeaa ajatella olevansa suvereenin kuninkaan valtakunnan kansalainen. Mitä ajattelet, annat Jumalan olla suvereeni, ja käytät eri nimiä, vai teet kapinan, ja sanot, että sun Jla ei oo tuollainen?
Pekka: Minusta uskonasioista voi ja pitää puhua sanoilla, jotka ovat kaikille ymmärrettäviä. Tätä asiaa sivuaa muuten mainiosti 22.9. ilmestyneessä Kotimaassa Niilo Rauhalan kolumni.
Pitääpä käydä kirjastossa lukemassa se Rauhalan teksti.
Jokin aika sitten etsiskeltiin ”vanhurskaus” sanalle parempaa vastinetta, mutta ei ole vielä löytynyt.
Näinhän se on.
Vanhurskaus on oma käsitteensä, joka on vaikea ”nykykielistää” siten, että sen merkitys ei pelkistyisi sanan tiettyyn erityismerkitykseen. Vaarana on, että evankeliumi muuttuu vain eräänlaiseksi ”sosiaaliseksi evankeliumiksi”, unohtaen synnin, anteeksiannon, pyhityksen ja tuomionkin näkökulman.
Sen vuoksi tuo kieltämättä hiukan erikoinen termi ”vanhurskaus” kai onkin muodostettu.
Onhan meillä paljon muitakin sanoja, joiden merkityssisältö on opittava. Ellei sitten tyydytä sellaiseen ”minä Tarzan – sija Jane” -tyyppisiin ilmaisuihin ja merkityssisältöihin.
Varsinainen ”kaanaankieli” on ihan oma kysymyksensä.
Nythän meillä esim. ”rakkaus” on usein rajoittunut esim. eroottisen rakkauden pelkistykseksi tai empaattisen kokemuksen tuottamiseksi. Ja ”armo” taas on pelkistynyt hyväksyvyydeksi tai ”sallivuudeksi” – ilman ajatusta tuomion poispyyhkimyksestä mutta samalla rajojen pitämisenä.
Kotimaisten Kielten Keskus (Kotus) avaa hyvin vanhurskaus -sanan etymologia ja sitä myöten sanan merkityksen: https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/elavat_paat/tosiviisas_vanhurskas.34500.blog . Kannattaa katsoa myös linkkiviitteet.
Ev.lut kirkkomme tarjoaa suomennoksen ’oikeamielinen’, joka vastaa aika hyvin sanan alkuperää: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Vanhurskas
Jukka: Lingvistiikka on aika normatiivinen tieteenala.
Päinvastoin kuin esim. PS-puolueen lausumista voitaisiin päätellä, suomenkielen sanojen merkityksiä ei voida väännellä oman poliittisen intressin mukaan. ’Suvakista’ ei saada suvaitsematonta.
Jos ihmettelet, mitä suomen sanat (kuten ’rakkaus’ tai ’armo’ ) tarkoittavat, niin käyt vain nopeasti Kotuksen sivuilla (https://www.kotus.fi/), ja kohta taas tiedät mistä puhutaan.
Mutta ymmärrän toki vastauksesi, joka noudattelee kaikkien edellisten kommenttiesi linjaa: ”En nyt sano sitä enkä tätä, mutta sanon kuitenkin”. Tuokin on tietysti yksi tapa tuoda esille oma mielipide. Se on vähän sama, kuin tänne säännöllisesti kirjoittavan kommentoijan, joka ilmeisesti lataa kaikki kommenttinsa jonkin käännöskoneen kautta, niin että ne ovat käsittämättömiä.
Jussi Aro lausuu psalmisuomennoksensa yhteydessä, että vanhatestamentillisen ’vanhurskaan’ voisi kääntää sanalla ’reilu’.