Olen saanut kasvaa kodissa missä Jumala on aina ollut läsnä. Suuressakin hädässä olen tiennyt, että meitä kantavat iankaikkiset käsivarret. Ei ole ollut tulvaa, saati muuta mielen järistystä, missä en olisi aidosti ja koko sydämestäni kääntynyt ja huutanut Jumalan puoleen. Silti olen ollut todella yksin. Herran työ on vienyt vanhempieni kaiken ajan. Läsnäolo on välillä ollut hakusessa. Näettekö minut äiti ja isä? Olenko teille olemassa?
Tiedän, että rukoilette puolestani joka ikinen päivä, mutta saanko olla totta ja saanko tulla kuulluksi omana itsenäni. Tiedän, että rakastatte minua valtavasti, mutta saisinko nauttia ajastanne – siitä, että olisitte vain minua tai meitä varten. Niin, minulla on perhe. Olen jo keski-ikäinen. Vieläkään ei Herran työ anna teille myöten. Moni meille perheenä tärkeä asia jää kokematta yhdessä. Ei ole aikaa. Jumalan työ vie sen!
Olen joskus miettinyt ketä varten sitä työtä olette tehneet? Jumalaako, yksin Häntä varten? On helppo kadota Jumalan valtakunnan työhön ja pelastaa monia. Ihan varmasti työnne on siunattua ja olette auttaneet valtavaa määrää ihmisiä. Olen siitä ylpeä. Mutta miksi me lähimmät jäämme aina kakkosiksi? Miksi minun pitää vieläkin taistella huomiosta, saadakseni sitä edes kerran pari vuodessa?
Olen aikuinen, todella aikuinen, mutta minulla on lapsilleni aikaa. Tapaan heitä säännöllisesti myös aikuisena. Nyt Jumalan kiitos, miltei joka viikko. Olen siunattu! Ja silti ehdin auttamaan muitakin. Mikä on sellainen käsky missä annetaan lupa unohtaa läheiset? Missä olette te rakkaat, jotka loistatte poissaolollanne? Niin, muistan kyllä, olen joka päivä rukouksissanne. Entä jos se ei enää riitä? Entä jos tarvitsen aitoa läsnäoloa? Haudallako? Siellä voi jutella. Kukaan ei karkaa. Läsnäolosta en tiedä.
Nyt musta huumori jo pilkistää kipeääkin kipeämmän tunteen kanssa. Te hylkäsitte minut jo varhain Jumalan valtakunnan työn tähden. Olen selviytynyt hyvin ja minulla on upea perhe, mutta minä tarvitsisin lapseni vuoksi huomiota teiltä tulevana viikonloppuna. Hänellä on merkkipaalu elämässään. Esitys. Vastauksenne on: Herran työ vie, ei ole aikaa, pitää auttaa muita. Me jäämme jälleen kakkoseksi. Muistan tuon tunteen miltei 40 vuoden takaa. Esiinnyin täydelle salille. Kaikkien muiden vanhemmat olivat läsnä- paitsi minun. Herran työ…
Papin ja lähetystyöntekijän tytär
Apostoli kirjoitti Timoteukselle: ”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.”
Huolenpitoon kuuluu läsnäolo ja oman perhekunnan asettaminen kaikessa etusijalle. Mitä blogisti kertoo, on liian tuttua äärikarismaattisuudesta, mutta varmaan myös lestadiolaisuudesta.
Valheellinen pelastusoppi ajaa mielettömyyksiin. Herran on kaikki maa, ihmiset ja ihmisten sielut. Mieletön ihminen kiertää maat ja mannut pelastaakseen sieluja Jumalalle, joka omistaa jo sielut. Hän saattaa muita pelastaessaan vahingoittaa niiden sieluja, joista pitäisi huolehtia ensimmäisenä.
En usko Jumalan valtakunnan työn tarvitsevan ihmisiä, jotka hylkivät omaa perhekuntaansa.
” Mitä blogisti kertoo, on liian tuttua äärikarismaattisuudesta” Tapio
Kenen katsot Suomessa edustavan äärikarismaattisuutta? Kuuluvatko heihin esim. yksityisyrittäjät, joiden melkein kaikki aika menee siihen, että yritys pyörii, kun ei ole varaa palkata työntekijöitä ja kaikki vastuu on omilla hartioilla?
Tai kuuluvatko heihin karismaattisten kansainvälisten suuryritysten palveluksessa olevat, joiden selkänahasta otetaan kaikki, mikä irti saadaan?
”Kenen katsot Suomessa edustavan äärikarismaattisuutta? Kuuluvatko heihin esim. yksityisyrittäjät, joiden melkein kaikki aika menee siihen, että yritys pyörii, kun ei ole varaa palkata työntekijöitä ja kaikki vastuu on omilla hartioilla? ”
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/aarikarismaattisuus.htm
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704122200099715_uu.shtml
http://www.sana.fi/sana/haastattelut/aarikarismaattisuus_huijaa_ja_rahastaa
Kaksi anatamistasi linkeistä käsittelevät aihetta äärikarismaattisuus, mutta niissä ei kerrota (pikaisella silmäyksellä) kuka sellaista edustaa Suomessa.
Esille ottamastasi kirjasta on ollut useita artikkeleita ja osassa on todettu, että kirjoittajilla on mennyt osittain ns. ”lapsi pesuveden mukan” eli he ovat leimanneet ääriliikkeiksi myös tahoja, jotka eivät sitä ole.
Kenen arvioihin voimme luottaa ja uskoa?
On varmasti totta, että entisaikaan on ollut joissain piireissä vallalla käsitys, että Jumalan valtakunnan työ menee perheen edelle. Nykyaikana siitä ollaan ehkä jo luopumassa.
Korostaisin kuitenkin sitä, että tuosta ilmiöstä ei voi syyttää yksin uskonnollisia piirejä vaan se on ominaista paljon laajemminkin, joko työnantajan vaatimuksesta tai olosuhteiden pakosta.
Olen itse pienviljelijän lapsi, jonka vanehmpien kaikki aika meni leivän hankkimiseen kivisiltä pelloilta ja karjan hoitamiseen. Leipä oli kovan työn takana. Vanhemmilla ei ollut aikaa leikkiä tai osallistua lasten elämään. Välillä ei tainnut olla voimiakaan, kun sota oli vienyt, ainakin isältä, sekä fyysistä että psyykkistä kuntoa alas. Äiti oli joutunut kantamaan raskaampaa taakkaa kuin mitä olisi ollut ilman sotaa. Tämän voi katsoa olevan olosuhteista riippunutta ”vaille jäämistä”.
Yleensä me tällaisen kohtalon kokeneet olemme osanneet korjata asian omien lastemme kohdalla ja autamme heitä ja heidän lapsiaan niin kauan kuin elämme.
”Kaksi anatamistasi linkeistä käsittelevät aihetta äärikarismaattisuus, mutta niissä ei kerrota (pikaisella silmäyksellä) kuka sellaista edustaa Suomessa.”
Miksi pitäisi kertoa tai kuka pystyy absoluuttisesti määrittelemään äärikarismaattisuuden? Jokaisella on lupa itse määritellä uskonnollisen sanaston sisältö ja siitä on lupa olla eri mieltä tai yhtä mieltä.
”On varmasti totta, että entisaikaan on ollut joissain piireissä vallalla käsitys, että Jumalan valtakunnan työ menee perheen edelle.”
Joo, varmaan on, mutta apostolit eivät sellaista oppia jälkeensä jättäneet, vaan ne kirjoitusten vääristelijät, jotka houkuttelivat vilpittömiä sieluja tekemään työtä heidän tulkintansa mukaisen valtakunnan hyväksi.
”sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.”
Kristittyjen ongelma on se, että he rakentavat sellaista, jonka rakentaja on Jumala. Siihen rakennukseen eivät ihmiset laita tiiliä tai sekoita laastia. He odottavat Jumalan valtakuntaa sillä paikalla, missä heidät on kutsuttu. Jos he lähtevät häärimään ympäri maailmaa ja jättävät heitteille perhekuntansa, he jättävät tyhjäksi Jumalan valtakunnasta sen paikan, jossa heidän pitäisi pysyä ja valvoa.
Onneksi kirjoittaja on selvinnyt kurimuksestaan, minkä takia hänellä on paljon annettavaa niin ympäristölleen kuin vanhemmilleen eikä siihen tarvita muuta kuin olla oma itsensä perheensä kanssa. Tehdä se, minkä vanhemmat jättivät tekemättä. Se on hieno todistus vastoinkäymiset voittavasta uskosta.
Toivon vilpittömästi, että hänen vanhempansa tulisivat takaisin läsnäolollaan.
Olen koettanut avata monissa eri yhteyksissä keskustelua siitä, mitä kirjoituksissa lukee, kun niitä tutkitaan tekstiuskollisesti. Kristikunnalla olisi paljon terveempi oppi eikä varmasti tarvitsisi käydä tätäkään keskustelua.
Salme, mielestäni tekstistä kävi hyvin selkeästi ilmi se,että hengellinen työ on vienyt lapsille kuuluvan ajan, ei välttämättömän elannon hankkiminen perheen toimeentulon turvaamiseksi.
Olen samaa mieltä kanssasi.
Minä otin vain rinnasteisuuden vuoksi esille muitakin tapauksia, joissa työ sinänsä voi viedä lapsille kuuluvan ajan. Ehkä se ei ollut tarpeellista.
Ne lähimmäiset, joita varten olemme olemassa, ovat usein paljon lähempänä, kuin arvaamekaan. Tapiolla hyvät huomiot.
Alussa seurakunnat olivat muutamia perhekuntia, jotka pitivät Pyhien tarpeet ominaan… (Room.12:13)