Tulisikohan avioliittolakia koskeva keskustelu selkeämmäksi, jos jaksettaisiin muistaa yksi keskeinen asia: se, että kristillistä avioliittoa tai kirkollista avioliittoa oikeudellisena käsitteenä ei ole olemassa. Kirkollisessa vihkimyksessä – niin aviolittolain kuin kirkon omien säännösten mukaan – vihitään nimenomaan avioliittolain tarkoittamaan avioliittoon. Ei edes kirkkokäsikirjassa (eikä myöskään kirkkohallituksen juridisessa selvityksessä) puhuta kristillisestä tai kirkollisesta avioliitosta. Se, mitä mikäkin kirkkokunta tai uskonnollinen yhteisö pitää kristillisenä avioliittona, on sen sisäinen asia, eikä kristillisellä avioliitolla ole mitään oikeudellista sisältöä, oikeuksia tai velvollisuuksia. Teologinen ja moraalinen merkitys toki on sen mukaan kuin eri kirkot ja uskontokunnat ja niiden jäsenet sille antavat.
Kun tämän muistaa, on helpompi huomata myös se, että jos kirkko katsoo, että avioliitolain mukainen avioliittokäsitys ei vastaa sen omaa käsitystä avioliitosta, johdonmukaisinta olisi kokonaan luopua vihkimästä ja vihkimisen sijaan keskittyä kirkon omiin toimituksiin, jotka kohdistuvat avioliiton jo solmineisiin. Suuri erehdys on se väite, että jos kirkko luopuisi vihkimisoikeudestaan ja “vain” siunaisi solmittujen avioliitojen puolisoita, epäselvyys siirtyisi vain vihkimisestä siunaamisiin. Tuo väite on ilmaan huitaistu väistöliike ja myytti, joka ei perustu asian miettimiseen pohjiaan myöten. Vihkimisoikeudesta luopuminen vapauttaisi kirkon luomaan erilaisia toimituksia erilaisia tilanteita varten ja myös palvelemaan jäseniään heidän mitä monimuotoisimmissa elämäntilanteissaan. Eli kirkollista kieltä’ käyttäen ”olemaan läsnä”.
ja siis omana itsenäni kirjoitin eli Iiris Kivimäki – en siis Missioblogina -joka on toki toinen luonto ja persoona.
Mietin, että jos me/joku pidämme eronneiden uudelleen vihkimistä Raamatun ilmoituksen vastaisena, niin miksi sitä epäkohtaa ei nousta vastustamaan ja uudistamaan kirkkoa tältä osin. Sitä vastoin tätä ilmeisen Raamatun ilmoituksen vastaista käytäntöä käytetään puolustamaan sitä, että kirkon pitäisi vihkiä spn-parit avioliittoon. Epäloogista vai mitä?
”Epäloogista vai mitä.”
Epaloogisuuden ydin tässä asiassa on se, että ne piirit, jotka nyt ovat heränneet vastustamaan snp-avioliittoa muka raamatunvastaisena
e i v ä t heränneet vastustamaan eronneiden vihkimistä… päinvastoin olisivat halunneet yhden kolmasti avioituneen arkkipiispakseen…
Minun mielestäni yhtä epäloogista on, että ne jotka nyt kertovat, että eronneiden vihkiminen on ollut vastoin kirkon oppia ja perustelevat sen Raamatun jakeilla, kuitenkin samaan aikaan vaativat kirkkoa vihkimään spn-avioliittoja, vaikka hyvin tietävät, että Raamatusta ei löydy oikeutusta siihen.
Koska kumpaankaan ei löydy Raamatusta oikeutusta (muuta kuin eronneiden uudelleen avioitumiseen joissain tapauksissa), niin eikö silloin pitäisi lopettaa ensimmäinen harhaan mennyt käytäntö ja pitää huolta siitä, että uusia lipsahduksia ei tapahdu.
”eikö silloin pitäisi lopettaa ensimmäinen harhaan mennyt käytäntö .”
Teepä siitä aloite seuraavalle kirkolliskokoukselle! Ja kirjoita vaatimus ulos vaikkapa seuraavaan Kotimaahan.
Ehkäpä aloitteen tekee hän, joka on epäkohdan havainnut ja asiaa täälläkin kovasti esillä pitänyt?