Hyvin sopisi teologian gradutyötä katsoville aiheeksi muutosjohtaminen tulevaisuuden haasteisiin vähenevässä rivijäsenten määrässä.
Kysely osoitettaisiin Kirkkoherroille, ja samalla kysyttäisiin onko tarvetta, haluttaako muutosjohtaminen, jos ei niin miksi, ja mikä on suurin henkilökohtainen este muutosta katsoa.
Kun halua olisi mikä olisi positio kahden kolmen vuoden päähän seurakuntalaisten aktivoimisessa, ja ellei katsetta löydy mikä on suurin voima vastustaa eteenpäin katsomista.
Tekniikka nykyään antaa mahdollisuuden tehdä kyselytutkimus otannassa ilman palautuskuorta ja siihen postimerkkiä mukaan. Toki vastaaja jäisi nimettömäksi mutta näkyyhän se vaikkei tutkimuksen tuloksissa.
Toinen graduntekijä voisi kyselyn osoittaa Piispoillemme.
Blogin asiaan Piispamme tuskin vastaisivat mitään kun ovat Hengellisen säädyn vartijoita, ja viimekädessä nojaavat kirkolliskokouksen päätöksiin selkänojassaan.
Itseasiassa muutosjohtamista voi katsoa persoonallisena asiana omassa elämässä, ja tästä Jeesuksen opetus ja hengellinen tiennäyttö puhuu.
Kirkon todistus perisynnin vaivuttavasta voimasta tekee todeksi ettei edellinen istu kirkkomme papin saarnaan.
Armoa annetulla lupauksella saa kysyä kuten synti vikojen oikaisua mutta kyllä Oikea Usko on oltava mukana.
Muutosjohtaminen Ihmisen omassa elämässä on asia johon haasteena suostutaan. Kyse on näin prosessista mikä usein ei mene eteenpäin kommelluksitta, ja ilman vastoinkäymisiä.
Kyse on parantumisprosessiin suostumisessa omassa persoonassa mitä Kristillisesti voi kutsua myös vanhurskautumisen prosessiin suostumisena.
Asia harvoin onnistuu hetken hurauksena kuten kirkkomme näyttää opettavan, vaan useinmiten eteenpäin meno vie pitempään.
Muutosjohtaminen statuksessaan on näin ponipolvisempi kokonaisuus mistä useimmat kokeneena tunnistavat liikkeen ja organisaatioiden haasteet yhteisen näkemisen kyvyssä kuin mahdollisuudessa.
Kirkkomme opetus missä hyvää on Ihmisen voimattomuus, omanarvontunnottomuus, Itsensä pieneksi ja mitättömäksi kokeminen Luojan suuressa suunnitelmassa on Ihmisten häpäisyä.
Kirkko opettaa edellistä hyvänä ja kelvollisena asenteena, ja kun nöytyminen on saavutettu on kirkon mukaan Ihmisen Oikeus rukoilla Jumalalta takaisin sitä mistä aiemmin Ihminen oli luopunut.
Edellinen menee täydestä useisiin kirkkovieraisiin järjettömänä konformoinnissa vaikka kohtuullinen ajatus todistaa Jumalan tahtovan Ihmisen tulla kokonaiseksi eikä rikkirevityksi. Tähän kirkollamme on lääke, jokaviikkoinen Kristuksen uudelleen Uhraus.
Voi miettiä palveleeko edellinen enemmän kirkkolaitosta kuin Ylösnoussutta Nasaretilaista jonka Uhri kirkkommekin todistuksen mukaan on Kertakaikkinen.
Kun joku kiinnostuu vanhurskauttamiskäsityksestä enemmän kannattaa katsoa Katolista ja Luterilaista asiaa ripin sisällössä mikä kummassakin on johdantona ehtaan Ehtoolliskokemukseen.
Katolinen malli katsoo synnintunnon, katumuksen, ja hyvitykset. Luterilainen malli, tietysti Lutherin mukaan, katsoo synnintunnon, katumuksen, ja päästön, mutta Luther yhdisti synnintunnon ja katumuksen katumukseksi minkä sisältö on Oikeasta Uskosta syntynyt synnintunto.
Miten Oikeasta Uskosta virinnyt synnintunto sivuuttaa Ihmisen asiaksi tulleen parantumiseen suostumisen oman syyllisyyden ja rehellisen katumuksen vikaa ja vaivaa aiheuttavissa asioissa varsinkin kun Lutherin mukaan Oikean Uskon voi antaa kysyvälle Ihmiselle vain Jumala Yksin.
Kirkkomme tulisi rehellisesti tulla keskusteluun elleivät palkkaluokat, ja odottava eläke hetken päästä kirvoita vaitonaisuuteen.
Piispat eivät vastaa mihinkään, enintään tämän yhteisenä lausumana kokouksessaan ettei kivellä olevaa kirkkovenettä voi eikä saa heiluttaa, voisi puupohjaan tulla reikä ja siittä vettä sitten sisään.
Kirkkoherrat halutessaan olisivat muutosjohtamisen asiaihmisiä katsoen niin yksittäisen seurakuntalaisen saamaa opetusta perskohtasesti vapaudessa antaa papin saarnata mitä pappi tietää.
Seurakunnan johtajana kirkkoherra voisi olla airut vapauttaa, antaa tilaa, ja sallia tulla kaikkien Jeesuksen nimestä kiinnostuneiden olla läsnä ja katsoa kutsumustaan kastettuina olla täysivaltaisia jäseniä Herramme muistamisessa.
Hohhoiaa 😌
Noiden paikkojen täyttö on näinä päivänä virkanimityksiä – vähemmän kutsumuksesta, vielä vähemmän laajan seurakuntaväen kutsusta. Heistäkö visionäärejä 🤔
Kirkkohistoria kertoo, että uudistus alkaa aina alhaalta. Kirkkoherrojen tärkein juttu olisi mahdollistaa…