Ylen teemalauantaissa tuli The Rolling Stones konsertti Havannasta Kuubasta. Se oli kuvattu viime vuoden maaliskuussa. Yli satatuhatta ihmistä tuli ilmaiskonserttiin kuuntelemaan rokkilegendojen musiikkia – musiikkia joka on ollut kiellettyä Kuubassa vuosikymmeniä.
Edellisellä viikolla Presidentti Obama oli vieraillut Havannassa, ensimmäisenä istuvana Amerikan presidenttinä 88 vuoteen, joka puhui Kuuban maaperällä.
Liennytyksen tuulten huminaa oli kuultavissa Kuuban maaperällä vaikka ainakin Rollareiden konsertissa se peittyi sähkökitaroiden äänivalliin.
Se oli ehkä vain rock´n´rollia mutta Kuubalaiset tykkäsivät siitä, tai ehkä enemmänkin orastavasta vapaudesta, jota rockvaarien musa nyt symbolisoi. Nyt näytettiin joukolla kieltä vanhalle rajoittavalle hallinnolle.
Näin on käynyt monessa muussakin maassa maailmalla; kun rautaesirippu alkoi murtua niin rock tuli ulkoilmakonserttien kautta osoittamaan, että sorron kova koura ei enää purista meitä vaan nyt on aika vapaudelle. Kielletystä tuli ”se juttu”, jota oli odotettu kauan.
Näinhän kävi Eestissäkin, missä Tallinnan laululavalla jopa suomalaiset rockbändit olivat mukana todistamassa orastavasta vapaudesta. Ja kansa ihmetteli kun miliisit antoivat musan soida ja kansan karkeloida. Eikö ne tulekaan pamppujen kanssa meitä lyömään ja irrottelemaan johtoja pistokkeista?
Obama kertoi kuubalaisille puheessaan, että hän tuli hautamaan kylmän sodan jäänteitä maiden välillä – ja se oli varmasti maailman rauhan kannalta iso askel.
Ja kun sitten vielä rollarit alleviivasivat Obaman viestiä niin ei ihme, että konserttitaltioinnissa näkyi tuhansia iloisia ja toiveikkaita kasvoja. Tätä oli odotettu, mutta tapahtuuko tämä todellakin meidän elinaikana? Voiko tämä todella olla totta?
Valitettavasti Kylmän Sodan sapeleita kalistellaan taas maailmalla kovasti. Uho on kova kun maailman valtiaat esittelevät toisilleen sotakalustoaan niin maalla, merellä kuin ilmassa.
Uhoamisesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Toivoa sopii vaan, että järki voittaisi maailman valtiaiden päässä.
Meidän kristittyjen on hyvä muistaa, että niin Kuubassa kuin monissa muissa suljetuissa maissa elää seurakunta, joka on taiteillut erilaisten säädösten ja rajoitusten alla vuosikymmeniä. Siinä missä ne odottavat vapaampia aikoja ja mahdollisuutta palvella avoimesti Vapahtajaansa, on heille myös tärkeää tuntea kuuluvansa isompaan globaaliin Jumalan perheeseen.
Kun Jeesus piti vuorisaarnan aikoinaan, oli siinä rokkia, joka tosin ei vierinyt minnekään. Se julisti autuaaksi ihmiset, joita vainottiin ja muutenkin kohdeltiin kaltoin. Se oli radikaalia tekstiä Kapernaumin lähellä, aikana jolloin yli puolet kansasta oli orjia. Sitä(kin) oli monen vaikea uskoa todeksi.
Ja jos mikä symbolisoi paremmin vapautta, on kun seurakunta nousee sorron ja epävakauden keskellä elävien kansojen keskellä valoksi ja suolaksi. Se, jos mikä, muuttaa edelleenkin kansojen historiaa.
