Euroopan aatehistoria on vahvasti kristinuskon värittämää. Sama koskee ajatusta maailmanlopusta: Kirkkohan on koko historiansa ajan korostanut, että maailma tulee jonain päivänä loppumaan ja silloin ihmiset joutuvat vastuuseen teoistaan Jumalan edessä. Pitkäänhän tällainen maailmanloppu näytti ainoalta mahdolliselta. Esimerkiksi 1600-luvun ihmiselle olisi ollut täysin vieras ajatus siitä, että ihminen onnistuisi jotenkin itse tuhoamaan elinympäristönsä. Ympäristönhallinta oli niin puutteellista, että edes riittävä ravinnonsaanti oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Tässä kontekstissa ekokatastrofi tarkoitti ennemmin katovuosia tai kulkutauteja, joita pyrittiin ehkäisemään hurskaalla elämällä ja tiukalla moraalikontrolilla.
1900-luvulla tilanne kuitenkin muuttui olennaisella tavalla. Ensimmäinen herätys ekoapokalypsiin oli ydinasevarustelu, joka lähti kylmän sodan aikana pahemman kerran käsistä. Katsoin tällä viikolla ydinsotaa kuvaavan, vuonna 1984 valmistuneen Threads-elokuvan. Se kuvaa erittäin onnistuneesti 1980-luvun monen ihmisen pahimpaa painajista, kauhun tasapainon särkymistä ja ydintuhon todellisuutta. Elokuva alkaa aivan tavallisen englantilaisen työläisarjen kuvauksella, joka elokuvan edetessä muuttuu painajaismaiseksi kuvaukseksi täysimittaisesta ydinsodasta, sitä seuraavasta ydintalvesta sekä elinolojen ja yhteiskunnan täydellisestä romahduksesta. Elokuvan vaikuttavuutta lisäsi huomattavasti se, että 1980-luvun alussa elettiin kylmän sodan viimeistä kiihtymisvaihetta, jonka kustannukset koituivat Neuvostoliiton ja koko itäblokin kohtaloksi.
Nyt ilmastonmuutoksen ajan sukupolven edustajana en oikein voinut olla vertaamatta ydinasepelkoa ilmastoahdistukseen. Kumpikin ovat ihmiskuntaa konkreettisesti uhkaavia kriisejä, mutta niissä on myös isoja eroja. Ydinaseethan kehitettiin pelkästään tappamista varten, toisin kuin ilmastonmuutoksen aiheuttaneet fossiiliset polttoaineet. Niiden piti tuoda -ja ne toki toivatkin- vaurautta ja hyvinvointia, mutta niiden seuraukset ilmastolle paljastuivat vasta siinä vaiheessa, kun tilanne oli jo edennyt pitkälle. Ilmastonmuutos on hidas tappaja, toisin kuin ydinasesota, joka lyhyessä ajassa tuhoaa kaiken.
Mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi selvittää, miten kristityt suhtautuivat aikoinaan ydinasesodan uhkaan. Ajateltiinko silloin, että kyllä Jumala hoitaa asiat niin, ettei ydinsotaa oikeasti tule, vai otettiinko tilanne vakavasti? Samaa olen miettinyt ilmastonmuutoksen suhteen: ei kai edelleen ole vallalla vastaavanlaista ajattelua?
Psykologisesti tämä on toki ymmärrettävää: ihmisellähän on luontainen taipumus kääntää ahdistavat asiat jollain lailla mielekkäiksi. Toisaalta tämä taipumus yhteiskunnan tasolla voi johtaa siihen, että kyky realistiseen tilannearvioon heikkenee eikä kriisin sattuessa kyetä tekemään tarvittavia päätöksiä tai ne tehdään liian myöhään. Esimerkiksi edellä kuvatun ydinaseuhan edettyä miltei kaiken tuhonneeseen sotaan, olisi ydinaseriisunta ollut liian myöhäistä.
Sama pätee ilmastonmuutokseenkin: ehkä maailmanlaajuisella tasolla heikko reagointi saattaa johtua siitä, että ei uskota asialle voitavan tehdä mitään. Ikään kuin niin isot rattaat olisi jo pyörimässä, ettei niitä kyetä enää pysäyttämään. Tilanne on kuin julkisella paikalla tapahtuva sairaskohtaus, joista valitettavasti joskus kirjoitetaan: väkeä on niin paljon paikalla, että kaikki ajattelevat jonkun muun ryhtyvän auttamaan, mutta lopulta kukaan ei tee mitään ja vastuu auttamatta jättämisestä siirretään muille.
Sakari Lintunen
Keskusatelu maailmamme, maailmankaikkeuden, loppumisisesta on mielisairautta.
Planeettamme voi miljardien planeettojen joukossa tuhoutua planeettojen yhteentörmäyksessä, jota tiedemiehetkin pitävät mahdollisena tulevina miljoonien vuosien aikana.
Elämää planeetallamme on ollut miljardeja vuosia.
Tuo on tuttu tilanne. Tulen paikalle ja huomaan ettei kukaan tee mitään. Silloin on helppo laittaa porukka toimimaan. Annan käskyjä ja ohjeita ja näin saa paljon enemmän aikaan kuin jos pyrkisin toimimaan yksin. Toiset lamaantuu täysin. Jotkut vain vetäytyy syrjemmälle, ettei vain tee virheitä. Kuulun niihin jotka ikään kuin herää toimintaan, juuri kun jotain tosi ikävää tapahtuu. Siinä kun ottaa tilanteen haltuunsa niin huomaa miten tehokkaasti jokainen alkaa toimia. Oma tehokkuus tarttuu toisiin. Tilanteen selvittyä jännitys laukeaa ja vapisen kuin haavanlehti.
Muistan tilanteen 70 luvulta jolloin olin työtehtävissä arkistossa, joka oli kellarikerroksessa.
Ylimmästä kerroksesta tuli pari kaveria kertomaan miten lamput oli katossa heiluneet ja olivat kovin huolestuneita tilanteesta, kun ei tiedetty mistä oli kyse. Minusta asia oli selvä ja sanoin rauhallisesti :”nytkö se jo alkaa.” Kaverit meni tosi vakaviksi. Värikin taisi muuttua kasvoilla.
Onneksi silloin kyse oli maanjäristyksestä jossain Viron suunnalla.
Pekka: ” Annan käskyjä ja ohjeita ja näin saa paljon enemmän aikaan kuin jos pyrkisin toimimaan yksin. ”
Taidat olla oikein pomomiehiä.
Kimmolle: jos nyt pidettäisiin keskustelu asialinjalla ja keskityttäisiin muuhun kuin toisten pilkkaamiseen.
Maailmaa riittää ulkoavaruudessa senkin jälkeen kun tämä pallo hajoaa. Joten turha sitä maailman loppua on pelätä. Jos pallo hajoaa, niin kukaan ei jää suremaan. Joten etukäteen moisen pelkääminen menee hukkaan.
Tyypit jotka jatkuvasti vähättelevät muita kertovat sillä paljon enemmän itsestään, kuin kohteistaan.
Pekka: ”Kuulun niihin jotka ikään kuin herää toimintaan, juuri kun jotain tosi ikävää tapahtuu. Siinä kun ottaa tilanteen haltuunsa niin huomaa miten tehokkaasti jokainen alkaa toimia. Oma tehokkuus tarttuu toisiin.”
Ihailevat katseeni kohdistuvat suurta kunnioitusta tuntien sinuun. Mihin kansamme joutuisikaan ilman kaltaisiasi team leadereita koko Suomen tehoturboja.
Minä nyt satun vain olemaan sellainen että onnettomuustilanteessa otan kokonaistilanteen haltuun. Jollei joku muu sitä tee. Tämä on ilmeisesti perinnöllinen ominaisuus. Siskoni oli samanlainen.
Hän toimi SPR:ssä, sillä hänellä oli täysin sama luonteenpiirre. Joku toinen voi olla synnynnäiseltä olemukseltaan ujo ja syrjään vetäytyvä.
Meitä on moneksi. Omille synnynnäisille piirteille on hankala tehdä mitään, joten niistä ei kannattaisi ketään syyllistää.
Tämä meni nyt vähän ohi aiheesta.
Ilmastonmuutoksessa on tietty vastaava tilanne, kukin reagoi tilanteeseen oman luonteensa mukaisesti. Jotkut jopa uskovat voivansa ottaa ilmaston omaan hallintaansa. Hallinnan tunne on tärkeä juttu. Ilman sitä on hankala lähteä toimimaan aktiivisesti. Elokapinankin tavoite on (käsitykseni mukaan) saada ilmastonmuutosasiat omaan hallintaan. Tai ainakin se kokemus pitäisi saada itselle. Demokraattinen yhteiskunta, kun toimii kankeasti. Jokseenkin kaikessa tehdään kompromisseja. Tässä asiassa ei heidän mukaansa saa
niin toimia. Nyt olisi laitettava kaikki peliin. Olisi luovuttava jopa monista elämälle välttämättömistä asioista, jotta saisimme ilmastonmuutoksen hallintaan. Epätoivoinen kamppailu ilmastonmuutoksen vastustamisessa luo käsityksen, että nyt ollaan tekemässä jotain ilmaston suhteen merkityksellistä. Itse asiassa Elokapina saattaa nyt toimia juuri päinvastaisten arvojen hyväksi.
Pekka: ”Omille synnynnäisille piirteille on hankala tehdä mitään, joten niistä ei kannattaisi ketään syyllistää.”
Muista en tiedä, mutta minä ainakaan en ole syyllistänyt sinua mistään. Päin vastoin, ihaileva katseeni kohdistuu sinun sankkarilliseen, luontoäidiltä perimääsi johtajuuteen. Täytyy myöntää, että joskus tunnen kateuden kavalan piikkin lihassani, kun seuraan näiltä palstoilta sankarillisia saavutuksiasi esikuvana ja johtajana, jonka kaltainen haluaisin myös itse olla.
Pekka: ”Nyt olisi laitettava kaikki peliin. Olisi luovuttava jopa monista elämälle välttämättömistä asioista, jotta saisimme ilmastonmuutoksen hallintaan. ”
Pane kaikki peliin, tartu vain jälleen kerran rohkeasti johtajan rooliin, ota ruori ja ohjaa meidät pelastamaan maailma ilmaston muutoksen tuhoilta. Keltään muulta emme voi sitä edellyttää.
Älkäätten huoliko, kyllä maailma loppuu ihan ajallaan. Maapallokin tuhoutuu reippaan miljardin vuoden päästä, kun aurinko laajenee ja nielaisee kotiplaneettamme.
Ilmastonmuutoksesta ei ole maailmanlopuksi, se kun ei tuhoa kaikkea elämää eikä ihmisiä. Siis ainakaan hyvin pitkään aikaan.
Ydinaseita ei muuten ole tehty pelkästään tappamaan. Niiden pääasiallinen tarkoitus liittyy pelotevaikutukseen. Voidaankin todeta, että ydinaseet ovat toimineet toistaiseksi huomattavasti tehokkaammin rauhantekijänä kuin tuhoaseena.
Mitä ilmastonmuutoksen torjumiseen tulee, niin kiitettävästi valtiot kyllä pyrkivät hiilineutraaliuteen ja muihin ilmastonmuutosta hillitseviin tavoitteisiin. Jos tietyn tyyppiset uskovat olisivat saaneet päättää, nekin tavoitteet olisivat jääneet asettamatta.
Uskallan kyllä väittää vastaan ydinaseiden kohdalla: toisen maailmansodan aikanahan sekä Saksassa että Yhdysvalloissa kehitettiin ydinasetta. Syy oli aivan yksinkertainen: se kumpi aseen saa ensin kehitettyä, voittaa sodan. Euroopan historia voisi olla hyvinkin erilainen, jos Saksa olisi onnistunut kehittämään ensimmäisen ydinaseen.
Se, ettei kylmä sota eskaloitunut ydinsodaksi, oli melkoinen ihme. Sekä länsimaissa että itäblokissa käytettiin valtavia summia sodalta suojautumiseen, mikä kertoo jo siitä, että sotaa pidettiin hyvin todennäköisenä. Samaan arvioon voi päätyä lukemalla esimerkiksi ajan yhteiskunnallista keskustelua kuvaavia kirjoja. En siis ollenkaan allekirjoita sitä, että ydinaseet olisivat jonkinlainen vedenpitävä rauhan tae.
Kristityt ovat liian suuri joukko, jotta voitaisiin vastata, mitä kristityt aikoinaan ajattelivat ydinsodan uhasta. Silloin 1970-1980-luvulla oli kristillisyyttä, joka yleensäkin harrasti uhkia ja pelkoja. Aivan kuten nykyäänkin.
Toki näin, ehkä parempi muotoilu olisi ollut ”kristittyjen parissa”. Asian pihvi oli enemmän siinä, miten silloista tilannetta tulkittiin kristillisestä vakaumuksesta käsin.
Sakari. Hyvin rakennettu blogi, josta hyvin käy ilmi ihmisen kasvava kyvykkyys saada maailma loppumaan. Kyllä me olemme niin hyviä!
Blogissasi myös toteat, että ”Kirkkohan on koko historiansa ajan korostanut, että maailma tulee jonain päivänä loppumaan ja silloin ihmiset joutuvat vastuuseen teoistaan Jumalan edessä.” Viittaatko siihen tilanteeseen, jota Jeesus kuvaili Matteuksen 25. luvussa? ”Kun Ihmisen Poika tulee kaikessa kunniassaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu loistavalle valtaistuimelleen. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottelee ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottelee lampaat vuohista.”(31,32:UT2020)
Maailmanlopusta ja sitä edeltävästä kaikkien aikojen ahdingosta taitaa jäädä ihmisiä eloon, koska aiemminJeesus opetti, että ”Jos näitä ahdingon päiviä ei lyhennettäisi, kukaan ei selviäisi niistä.”(24:22)
Ja sitten vielä yksi kysymys kaikille meille, jotka uskomme Jumalan kaikkivaltiuteen: Salliiko Hän meidän saada aikaan ikioma maailmanloppumme?
Rauli, otit esille hyvän kysymyksen Jumalan sallimisesta
ja meidän ”ikiomasta maailmanlopusta, ellemme siirry vaikkapa puhtaaseen energiaan. Sähköön!
Rauli Toivonen: ”Ja sitten vielä yksi kysymys kaikille meille, jotka uskomme Jumalan kaikkivaltiuteen: Salliiko Hän meidän saada aikaan ikioma maailmanloppumme?”
Tämä on juuri se vaarallisin ajattelumalli.
Maailmanloppu
Tuhat luvun vaihtuessa toiselle tuhannelle, oli kerrotun mukaan Euroopassa suuri odotus maailmanlopusta ja kaikenlisäksi sen uskottiin tapahtuvan yht’äkkiä, eli kello kaksitoista yöllä.
Odotus oli tietenkin jatkunut pitkään jo ennen varsinaista viimeistä hetkeä keskiyöllä ja erilaisia valmisteluja oli tehty.
Ihmiset päästivät karjansa ulos vapauteen ja tekivät parannusta kaikin tavoin, kauppiaat antoivat velat anteeksi ja ihmiset juoksivat toistensa luona sopimassa riitoja ja pyytämässä anteeksi loukkauksia jos sellaisia oli ja ne muistettiin. Omasta luovuttiin ja lahjoitettiin muille ja varsinkin köyhille, joita muutenkin mielisteteltiin ja nuoleskeltiin, etteivät kantele jumalalle huonoa kohteluaan viimeisellä tuomiolla.
Kun viimeinen päivä koitti, kokoonnuttiin kaikesta luopuneina, anteeksi saaneina, puhtaina ja pyhinä hyvissä ajoin ja vapisten kirkkoihin odottamaan loppua ja hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa.
Kun kello sitten pium ja paum ohitti rajan ja siirtyi uudelle vuosituhannelle, eikä mitään tapahtunut, ihmiset nostivat päänsä penkeistään ja katselivat toisiaan ehkä vähän noloinakin, mutta toisaalta helpotuksesta huokaisten ja lähtivät hetken kuluttua hiippailemaan kotia kohti ja keräilemään omia karjalaumoja metsistä ja pelloilta. Ja kauppiailla tuli kiire koota vanhat velkalehdet takaisin kirjoihinsa.
Ja saattoipa olla niinkin, että jo seuraavana päivänä riideltiin verissäpäin siitä, mikä oli kenenkin pässi tai lammas ja mistä sen tiesi.
Ja onpa sen jälkeen karja merkittykin korvamerkillä jos sattuisi vaikka maailmanloppu tulemaan ja sitten peruuntumaan.
Löytyy kirjasta ’Maailmanloppi 1999. ’ Tässä kerrottuna muistin pohjalta, niin sanotusti omin sanoin. Viimeinen kappale on omasta siivilästä ja ihmistuntemuksesta peräisin oleva kuvitelma ja lopputulos.
Mitenköhän monta kertaa jehovantodistajien harmageddon onkaan jo tapahtunut? Kummallista kylläkin on se, etten ainakaan minä ole huomannut mitään.