Kun pääministeri puhui

1. -Katsoitko pääministerin televisiopuheen? – Ilman muuta, hieno puhe. Painavaa asiaa. Suomi on syvällä suossa. Mutta yksi seikka vähän häiritsi. -Mikä? –  Siinä ei ollut mitään uutta eikä yllättävää. – Mistä sinä tuon kuulit, itsekö sinä…? – Ei, minä kuulin sen viisaammilta. Ja eihän minun auta kuin uskoa heitä, asiantuntijoita. Tavallisen ihmisen velvollisuus on uskoa asiantuntijoita.

2. – Tiedätkö, tuo kuulostaa minusta hieman kohtuuttomalta. Se on kuin joku tulisi kertomaan, että tuli on päässyt irti ja puhe kuitattaisiin sanomalla, että siinä ei ole mitään yllättävää. – Ei siinä olekaan. Tulipalosta tietävät kaikki. Suomi on pahassa jamassa. – Miksi kukaan ei sitten tee mitään? – Kiistellään palokunnan kokoonpanosta, kypärien väristä ja muusta sellaisesta. Vie aikansa ennen kuin päästään varsinaiseen sammutustyöhön. – Tuohan on ihan hullua. – Siltä se voi tuntua, mutta näin vältetään se pahin vaihtoehto. – Mikä voisi olla pahempaa kuin että isänmaassa menevät asiat sekaisin? – No, no. Vähänpä sinä tiedät politiikasta- Pahempaa on, että väärä palokunta saa sammuttamisesta kunnian.

3. – Minuun pääministerin vilpittömyys teki vaikutuksen. Näkee, että hän on tosissaan, haluaa oikeasti, että maa nousee jaloilleen. – Minä sain saman vaikutelman, mies on tosissaan. Siksi ymmärtää, että siitä nousi somessa sellainen raivo. – Raivo, miten vilpittömyys voi synnyttää raivon?  – Vilpittömyys on tässä maassa pahinta, mitä tiedetään. On totuttu siihen, että joka päivä joku tekee elämästään lehdessä jonkin täydellisen tunnustuksen. Salaamatta mitään ja peittelemättä ainoatakaan yksityiskohtaa. Siksi vilpittömyys saa verenpaineen nousemaan silloin kun se tulee vastaan. Ajatellaan, tässä on jokin kiero taka-ajatus.

3. – Pääministeriä on myös kritisoitu. Puhetaidon ammattilaiset pitivät esitystä tylsänä. Pääministeri käytti väärin käsiään. Hän tuijotti katsojaan. Olisi pitänyt hymyillä. valita yksi kuulijoista ja puhua erityisesti hänelle. – Tarkoitatko, että olisi pitänyt tehdä niin kuin Amerikan presidentti tekee,  hän katsoo lämpimästi, luo vaikutelman, että puhuja astuu kaivattuna vieraana katsojan olohuoneeseen? – Olohuoneeseen? Saako hän jäädä sinne pitkäksikin aikaa? – Seuraavaan mainostaukoon saakka. – Entä uskotaanko häntä herkemmin kuin meidän poliitikkojamme? – Ei, mutta tuntuu hyvältä kun hän hymyilee. Mainoksissakin hymyillään.

4. –  Jotkut sanovat, että televisioon olisi pitänyt panna puhumaan ministeri X. Hän on paljon parempi puhuja. Hän tuntee retoriikan niksit. – Ongelma on siinä, että hänellä ei ole mitään sanottavaa. – Ketä se häiritsee? Sitä paitsi, jos ei sano mitään, ei tule jälkipuheita. – Ministeri X on mainio kaveri. Hän somettaa, että kävi aamulla kuntosalilla. – Kuka sellaista tietoa kaipaa? – Älä nyt. Me tarvitsemme päivittäin tällaisia rauhanviestejä. Maailmansota ei voi puhjeta niin kauan kuin ministeri on kuntosalilla.

5. – Asiantuntijat väittävät, että silmistä näkee milloin ihminen valehtelee. Silmän pienet liikkeet, värähtelyt paljastavat sen. Se on tutkittu juttu. – Tuo on uskottavaa, silmät ovat sielun peili, sanottiin ennen. – Tuosta tuli mieleen…muistatko Puolan muinaisen pääministerin, kenraali Jaruzelskin?- Ahaa, se kaveri, jolla oli mustat aurinkolasit, kaikkialla, televisiossakin. – Viisas ja varovainen mies, aikaansa edellä. Tiedätkö muuten, mitä puolalaiset sanoivat hänestä? – En. –  ”Mistä erottaa kenraalit ja palomiehet toisistaan? Kenraaleilla on suuremmat suojalasit…”