Kirkollista viestintää tehdään monella tavalla ja monessa tarkoituksessa. Viestinnän arvioinnissa kritiikki johtuu usein tarkoituksien sekoittamisesta. Seuraavassa esitän muutamia ajatuksia kirkollisen mediaviestinnän kirjosta.
Aloitan vaikkapa kirkolliskokouksesta. Siellä konservatiivisten edustajien tapana on arvostella Kirkon tiedotuskeskusta, joka tuottaa paljon kritiikille altista aineistoa, onhan sillä päävastuu evankelis-luterilaisen kirkon viestinnästä. Toki sen toteuttamiseen osallistuu koko kirkon väki.
Kirkolliskokouksessa tiedotuskeskuksen tuotoksia arvostellaan siitä, että ne eivät ole tarpeeksi julistavia ja evankelioivia ja että niissä ei ole joitakin sanoja riittävän usein tai että ne eivät arvostelijoiden mielestä aina edusta ”kirkon virallista kantaa”.
Palaan KT:n rooliin myöhemmin, mutta entä muut kirkossa viestijät.
Järjestöjen ja herätysliikkeiden viestinnän rooli on selkeä. Ne edustavat julkaisijansa selkeää kantaa, joka on koko kirkkoa rajatumpi. Esimerkiksi Uusi tie ja Sanansaattaja -lehtiä lukiessa ei jää epäselväksi, mitä mieltä ollaan.
Niillä on myös selkeä kohderyhmä, oman järjestön samanhenkiset jäsenet. Järjestölehtien levikki riippuu järjestön jäsenmäärästä, eikä niiden tarvitse kilpailla ”vapailla markkinoilla”. Ne vaalivat lukijoiden yhteishenkeä ja eroa muihin.
Kansan Raamattuseuran Sanaan pätee osaksi sama kuin yllä, osaksi se tavoittelee laajempaa lukijapiiriä. Körttiläisten Hengellisen Kuukauslehden linja on hengellisesti väljä, mutta muutoin se tuntuu ”ystäväkansan” keskinäiseen kanssakäymiseen tarkoitetulta.
Kotimaata pidän yleiskirkollisena, kansankirkon äänenkannattajana, joka pyrkii palvelemaan koko kirkkoa. Kotimaasta saa kuvan koko kirkosta ja mitä siellä tapahtuu. Painotus on hallinnossa, rakenteissa ja vähän teologiassakin. Näkökulmaa voisi kutsua ”tuotantolähtöiseksi” ja vähän etäiseksi.
Pidä Kotimaata erittäin hyödyllisenä kirkon työntekijöille ja välttämättömänä luottamushenkilöille. Sen tehtävää eivät herätysliikkeiden mediat täytä. Uskoisin Kotimaata syytettävän milloin liberaaliksi, milloin konservatiiviseksi tai sitten liian laimeaksi?
Mikään edellä mainituista medioista ei varsinaisesti toimi seurakuntien ”tavallisten” jäsenten tasolla, eivätkä ne vastaa heidän tarpeisiinsa. Se onkin mielestäni seurakuntalehtien ja -median kenttää. Niiden lukijat, somettajat ja kuuntelijat elävät todeksi kirkon arkea. Seurakuntalehtiä luetaan ja ohjelmia kuunnellaan.
Entä Kirkon tiedotuskeskus (KT)? Se toimii moniarvoisessa ja monenkeskisessä viestintäympäristössä, jossa saatetaan olla hyvinkin välinpitämättömiä, jopa vihamielisiä kirkon suhteen. Sen erityinen tehtävä on tarjota kirkon näkemyksiä yleiseen keskusteluun sekä haistella, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
KT:n on aina ajateltava viestien perille menoa ja vastaanottamista. Herätysliikemedioilla ei ole sitä haastetta, oma väki kuuntelee kyllä.
KT:n tehtävä ei varsinaisesti ole suora evankeliointi, välillinen kylläkin. KT avaa korvia kuulemaan kirkon sanomaa, mutta totisella torvensoitolla se ei onnistu. Varsinaiset hartausohjelmat ovat oma lukunsa, jolla on omat kanavansa ja kuulijansa.
Kirkollisen ja uskonnollisen viestinnän puutteena pidän keskustelufoorumien pienuutta tai puutetta. Kotimaa24 kyllä periaatteessa toimii tuolla kentällä.
Kirkossa kritiikkiä ja jopa keskustelua pelätään, kaupallinen media puolestaan pelkää uskonnollisuutta. Teologit ja eri suuntaukset keskustelevat omissa porukoissaan ja törkyviesteille on paikkansa.
Todellista vuoropuhelua on vähän ja keskusteluissa kuljetaan kunkin osallistujan omien totuuksien viittoja seuraten.
Markku Jalava: ”Kirkollisen ja uskonnollisen viestinnän puutteena pidän keskustelufoorumien pienuutta tai puutetta. Kotimaa24 kyllä periaatteessa toimii tuolla kentällä.”
Torin pienuus ei olisi sietämätön haitta, jos keskustelu pysyisi asiassa eikä siirtyisi asian viereen. Samalla totean, että iloitsen hyvin paljon Kotimaa24-alustalla vallitsevasta näkemysten ja vakaumusten kirjosta.
Kiitos teeman nostamisesta esiin.
Kiitos tästä kirkollisen viestinnän ”yleiskoosteesta” ja analyysista. Muutamista asioista riittäisi varmaan aihetta syvempäänkin tai pidempäänkin pohdintaan. Olen kirjoituksesi kanssa samoilla linjoilla. Kotimaa on minusta hyvä lehti vaikkakin ehkä hieman liian etäinen ruohonjuuritason seurakuntaelämään nähden. Se on surullista, että ns. aktiiviseurakuntalaisten parissa Kotimaata katsotaan karsaasti, kun se ei ole heidän mielestään tosiaan tarpeeksi evankelioiva tai raamatullinen. Äärimmillään jotkut näkevät sen jopa edistävän harhaoppeja. KT:a on myös kritisoitu paljon, joskus aiheesta ja useimmiten aiheetta tai kohtuuttomasti.
Yksi alue, joka jää tässä sivuun, on digitalisaation tuoma maailma, joka viestinnässä tarkoittaa lähinnä some-viestintää. Siinä seurakuntien pitäisi olla vielä paljon vahvemmin mukana. Muutenkin väriä voisi olla kirkon viestinnässä enemmän kunhan ei mennä hupi- ja sensaatiolinjalle!
Markun kirkollisen viestinnän nykytilanteen analyysi on varsin hyvä ja kattava – perinteisen printtimedian osalta. Mutta niin kuin Toivo Loikkanen toteaa, siitä puuttuu arvio digi- ja somemaailmasta, joka kuitenkin on erityisesti vähän kauempana kirkon sisäpiiristä elävien kannalta yhä olennaisempi osa kaikkea viestintää. Kun asiat ovat juuri niin kuin miltä ne näyttävät.
Tässä puutostaudissa et Markku kuitenkaan ole yksin. Esimerkiksi juuri mietintönsä jättänyt Kirkon tulevaisuuskomitea ei juurikaan digitalisaatiosta puhu, eikä puhu viestinnästäkään muutamaa ohutta heittoa enempää kuten ehdotuksesta lakkauttaa KT ja yhdistää sen toiminnot ”Kirkon kehittämispalvelut” -yksikköön. Nopealla lukemisella en löytänyt lainkaan koko mietinnöstä edes sanoja Facebook, Twitter, Instagram.
Siinä olet Markku kyllä harvinaisen oikeassa, että kirkolta puuttuu kunnon keskustelufoorumi. Ja tarkoitan verkkomediaa, jossa voitaisiin ihan asiapohjalta keskustella niin kirkon ydinasioista kuin koko yhteiskuntaan vaikuttavista eettisistä, moraalisista ja taloudellisista kysymyksistä. Ja jossa keskustelua käytäisiin esimerkiksi samalla tasolla kuin jossain SuomiAreenalla tai Kirkkopäivillä, mutta ihan reaaliaikaisesti.
Hämmentävää nykytilanteelle on se, että asiallisinta, laajapohjaisinta ja nopeinta keskustelu käydään monissa Facebook-ryhmissä – ja jopa ilman vihapuhetta. Niiden ongelma tietysti osittain on se, että keskustelua käyvät FB-kaverit keskenään omissa kuplissaan ja ulkopuolisten on niitä vaikeampi löytää ja päästä mukaan.
Mutta voisi keskustelukulttuurin kehittämisen aloittaa vaikka siitä, että tällä Kotimaa24 palstalla joskus keskusteluun osallistuisi noin ensi alkuun myös esimerkiksi joku piispa, teologisen tiedekunnan proffa, herätysliikejohtaja, kirkkoneuvos tai muutama muukin kirkolliskokouksen maallikkoedustaja Markun lisäksi. Vähän on kapeaa nykyisellään meidän jorinat täällä.
Hannu, Hyvin kirjoitat. Digitalisaatio ja some-maailma pitäisi ottaa vielä paremmin huomioon kirkossa. Kirkkomme oli aikoinaan jonkinlainen edelläkävijä, kun ns. kirkkoverkko julkistettiin ja silloin uudet kirkon sivut. Nyt ollaan jääty hieman junasta. Tosin Jan Ahola &co. julkaisi oppaan Somempi seurakunta. Keskustelufoorumin puutteesta ja muusta siihen liittyvästä olen myös samaa mieltä.
Samma mieltä edellä olevien kommentoijien kanssa digiviestinnän osalta. Sen puolen arvion vähäisyys edellä johtui kirjoitusksen pituuden rajoittamisen ohella siitä, että lähtökohtana minulla oli kirkolliskokouksessa esitetty kritiikki kirkon viestintään yleensä ja . Eri medioiden erot tulevat selkeämmin esiin paperiviestinnässä kuin hajanaisella digipuolella.
Digissä pitää olla erityisen joustava muuttumaan, mutta myös sillä – ja juuri sillä – puolella on haasteena viestintäkontaktien saaminen.
Kyllä täällä on kommentoijina myös Hannun edellä peräänkuuluttamia tahoja, tosin ei välttämttää joka ketjussa. Tänne ovat tervetulleita keskustelmaan kaikki kirkon asioista kiinnostuneet, myös piispat. Kommentointiin tarvitaan kuitenkin tilaus ja kirjautuminen, mikä luonnollisesti rajaa joukkoa. Tosin vain piskuinen osa kirjautuneista kommentoi, muitta niin on aina.
Jos kommentointi olisi täysin vapaata, se asettaisi moderoinnin tukalaan asemaan. Ennakkomoderointi on liian raskas apparaatti pyöritettäväksi. Kommenttien on hyvä tulla näkyviin oitis.
Rohkaisen kommentoimaan, kaikkia tasapuolisesti.
Olli, en nyt äkkiseltään muista, että joku piispa – kenttäpiispaa lukuun ottamatta – tai joku teologian professori tai kirkkoneuvos olisi osallistunut keskusteluun jossain K24 ketjussa. Ja kovin vähissä ovat olleet päivystävät dosentit ja esimerkiksi kirkolliskokousedustajat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Kun sanot, että kommentointiin tarvitaan tilaus ja kirjautuminen, niin onko tulkittavissa, että kovin harva kirkon johtoon kuuluva on Kotimaan tilaaja, kun vielä harvempi kommentoi mitään. Jos näin on, olisin todella huolestunut.
Toki on niin, että keskustelemattomuus ei ole vain Kotimaan ongelma. Ei mikään kirkollinen media voi kehua keskustelun tasolla. Ei sitä herätä Valomerkki, ei Teologinen aikakauskirja, ei Vartija, ei Armoa2017, Seurakuntalainen.fi sivustosta puhumattakaan, se kun lopetti keskustelut netissä kokonaan. Tai herätysliikkeiden sivustot, jotka ovat jämähtäneet menneeseen printtimaailmaan.
Vertasin jo aikaisemmin K24 tilannetta FB-keskusteluihin. Esimerkiksi Kaija Raittilan sivulla on keskusteltu toimintakulttuurin muutoksesta todella intensiivisesti, Olli Valtosen sivuilla mennään välillä todella syvälle kristillisen uskon ytimiin, Mikko Malkavaaran ja Kari Latvuksen seinillä puidaan laajasti kirkon ja kirkkopolitiikan näköaloja – eikä vain pelkästään saman mielisten kesken. Ja nämä vain esimerkkeinä.
Siis sitä vain kysyn, mikä voisi olla se foorumi, jossa vaikkapa kirkon tulevaisuuskomitean mietintö, reformaation juhlavuosi tai kirkon talouskehitys voisi nousta ihan vakavasti otettavan keskustelun aiheeksi.
Hei Markku. Menneeseen suuntautuvalla analyysillä voi olla jotain merkitystä mutta mitkä ovat omat kehittämisajatuksesi? Seniorit mielellään tähyävät taaksepäin. Sivuraiteella ja kohti näivettymistään ja syrjäytymistään hisuttelevalle kirkolle kehittämisohjelmat ja – ajatukset ja niistä keskustelu sekä vuorovaikutuskulttuurin uudistaminen olisivat oikeasti tärkeitä asioita.
Veli-Jussi, kysyit omia kehittämisajatuksiani. Olen ollut kauan seurakunnan luottamustehtävissä ja nyt viitisen vuotta kirkolliskokouksen jäsen. Koko ajan olen omalla pienellä panoksellani ja yhdessä monien kanssa pyrkinyt uudistuksiin ja muutoksiin kirkossa.
Se ympäristö (tieto, elämäntavat, elinkeinot…), jossa toimimme, muuttuu niin nopeasti, että myös kirkon on kyettävä uudistumaan. Se tarkoittaa toimintatapoja, uskon sanoitusta jne. Se alkaa käytettävästä kielestä, jonka on oltava nykyihmisille ymmärrettävää, jotta viesti menee perille.
Se ei tarkoita, että uskoa ja sanomaa muutetaan muodin ja galluppien mukaan, kuten muutosten vastustajat usein sanovat, vaan sen saman etsimistä, mitä kaukaiset esi-isämme ovat etsineet. Uudistuminen tarkoittaa jäsenlähtöisyyttä ja demokratiaa ja monta muuta asiaa. Viestintä on yksi keskeinen muutoksen alla oleva toiminto.
Kirkolliskokouksessa maltillisiin uudistuksiin pyrkii kaikille avoin Muutoksen tuuli –verkosto.
”On hyvä tietää, mistä tulemme, mutta tietä on kuljettava eteenpäin.”
Piti vielä todeta: Kirkon tulevaisuuskomitean mietinnössä onn monia hyviä kehittämistavoitteita. Se tarjoaa hyvän pohja uudistustyölle.