Mitä yhteistä on pettäjäpiispalla, tappajapapilla, kohusaarnaajapapilla ja kännipapeilla? Ne ovat kaikki iltapäivälehtien luomuksia. Leimoja, jotka pysyvät kyseisten pappien otsassa vielä senkin jälkeen, kun pöly on jo aikaa sitten laskeutunut.
Piispa erosi parisuhdeasioittensa takia, tappajapappi taas pääsi lööppeihin näin: ”PAPPI TAPPOI KARHUNPENNUN!” Lapissa pidetyn rippileirin ympäristössä kuljeskeli karhuja, joten metsästystä harrastava leirinjohtaja suojeli omiaan liian kiinnostuneelta karhulta. Teksti kylläkin vihjaa siihen, että julma pappi meni noin vain huvikseen riistämään henkikullan ihanalta pikku halinallekarhuselta.
Imatran kohusaarnatapaus saatiin ilmeisesti aika hyvin aisoihin, kun toimittajatkin vakuuttuivat siitä, että kysessä ei ole teologinen keissi vaan työsuojelullinen. Mutta ikään kuin hyvitykseksi iltapäivälehtien piti saada toinen uhri.
Tänään lanseerattiin sitten uusi termi Kännipapit. Pohjustukseksi ”tutkivalle journalismille” kysyttiin jokin aika sitten, mitä tehdään messussa yli jääneelle ehtoollisviinille. Kun kuultiin, että joissakin seurakunnissa papit juovat viinin pois alttaripalveluksen lopussa, toimittajien ajatus siirtyi heti siihen, että onko papeilla kenties paljonkin alkoholiongelmia.
Kollegoitten Facebook-päivityksiä lukiessani olen huomannut, että kommentoijat ovat olleet hyvin tuohtuneita Kännipappi-leimasta. Moni iltapäivälehtien lukija saattaa jopa luulla, että Spiritus fortis menisi papeilla useinkin Spiritus Sanctuksen edelle.
Toimittajien puolustukseksi on sanottava, että he eivät itse saa rustata tekstiensä otsikoita, lööpeistä nyt puhumattakaan. Näitä myyviä lööppejä rustaavat aivan eri henkilöt. Jos Ruttopuiston rovastilla olisi vähän erilainen moraalikoodi, niin voisin tykätä kirjoitella otsikoita, joilla myydään lehtiä. Valitettavasti…
* * * * * * * * * *
Muistan hyvin, kun fakta ja fiktio ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa Suomessa sotkettiin lööpissä keskenään. Se oli jotakin niin kummallista, että pyysin kaupasta tuollaisen julisteen itselleni. Laitoin sen silloisen kotini tuulikaappiin näytille: JR AMMUTAAN – REAGAN EI EHDI HAUTAJAISIIN. Kyse oli Dallas-TV-sarjan pahiksen murhayrityksestä. Hautajaiset, joihin Reagan ei ehtinyt, pidettiin Venäjällä. Maata vain pari kuukautta hallinnut Andropov-vanhus kuolla kupsahti omia aikojaan.
* * * * * * * * * *
Joskus 1960-luvulla Canterburyn arkkipiispa oli ensimmäistä kertaa vierailulla USA:ssa. Piispaa oli varoitettu siitä, että amerikkalainen sensaatiolehdistö on varsin taitava kietomaan haastateltaviaan sanoilla. Piispa lupasi olla varovainen. Kun kone oli laskeutunut määränpäässä, lehdistö heti rynnisti arvovierasta vastaan lentokentälle. Mikrofoneja tungettiin piispan nenän alla kymmenittäin. Kysymyksiä tuli kuin pyssyn suusta. ”Mitä mieltä olette ilotaloista?” halusi muuan toimittaja tietää.
Ahaa, ajatteli piispa, nyt tässä on sellainen kysymys, jonka kanssa täytyy olla tarkkana. Kirkonmies järjesti kasvoilleen viattomannäköisen ilmeen ja oli olevinaan ihmeissään: ”Onko täällä ilotaloja?”
Kun lehdet seuraavana päivänä ilmestyivät, eräänkin aviisin etusivulla oli komea kuva piispasta ja teksti.
CANTERBURYN ARKKIPIISPA VIERAILULLA MAASSAMME.
PIISPAN ENSIMMÄINEN KYSYMYS: ”ONKO TÄÄLLÄ ILOTALOJA?”
Kysymymyksiä lukijoille: Millainen mahtaisi Suomi olla, jos meillä ei olisi lainkaan keltaista lehdistöä? Millainen on mielestänne se maailmankuva, jota sensaatiolehdet edustavat?
Exkursio lööppien maailmaan:
http://www.lukio.tx.fi/service.cntum?serviceType=serviceDocumentSection&documentId=17608
Uusin vyönallelyönti on tässä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201308060023644_uu.shtml
Onni: Tuossa kannibalismi-jutussa on kyse ilkeistä juoruista. Ensimmäiset kristityt viettivät ehtoollista vain keskenään. Ulkopuolisille herui joitakin tiedonmuruja, joista keitettiin kokoon arvailuja ruumiin syömisestä ja veren juomisesta. Ahaa: Kristityt syövät kokouksissaan pikkulapsia!
”…joka viittaa ihmisyöjiin…” Shakissa sitä vasta syödäänkin, niin moukkia kuin herrasväkeäkin!
Tuo Marja-Siskon käyttämä ilmaisu on yksi esimerkki kummallisuuksista, jotka jäävät elämään. Se osui kohdalleni ensimmäisen kerran Heikki Turusen jonkun kirjan kirjakerhopainoksessa. Ahaa, selvä painovirhe – ajattelin, koska olin kuullut sanonnan usein muodossa ”veit sanat suustani”, eli, olin aikonut sanoa saman, sinä ehdit ennemmin. Sittemmin kuulin, kun TV-toimittaja ilmoitti, että joku vei jalat hänen suustaan. Siitä omituinen ilmaisu sai siivet ja sitä on toistettu toistamistaan. Näin lentävät myös harhauttavat otsikot ja niitä pidetään oikeina uutisina.
Suuhun mahtuvia jalkoja vastaava ihmeellinen ilmaisu on Hannun käyttämä ”sisäpaisti”, jota oletan oikeinlukuohjelman väännökseksi sanoista ”sitä paitsi”. Hannulla voi olla toisenlaista tietoa.
Kaija: Sisäpaistin historia ulottuu hamaan nuoruuteni, jonnekin neljän vuosikymmenen takaisiin aikoihin. Silloin tykkäsin lukea pakinakirjoja (mikä seikka ilmeisesti kantaa satoaan aina vain). Sitä en jaksa muistaa, oliko se pakinoitsija Olli vai joku muu, jonka nenän edestä sisäpaistin nappasin…
Hannu, kiitos vastauksesta. Näin se lienee, että oudolta kuulostava sanonta on ensimmäisessä asiayhteydessään ollut sattuva sanonta. Kun olet noin riittoisan sisäpaistin saanut napatuksi, niin nauti siitä edelleen.