Kirkon jäsenyys ja sen jättäminen olivat viime vuosien puheenaiheita kirkossamme. Erobuumi oli huipussaan pari-kolme vuotta sitten, mutta on viime aikoina rauhoittunut. Viimeisen parin vuoden aikana kirkkoon liittyneiden määrä on saatu hienoiseen kasvuun, kun tämäkin mahdollisuus on kirkossamme nostettu esille. Kirkossamme on kuitenkin pitkä matka vielä vahvaan ”jäsenhankintaan” tai uudenlaiseen missionaariseen näkyyn ja työotteeseen.
Itse olen pitkäaikaisena kirkon työntekijänä pohtinut paljon kirkkokäsitystämme eli sitä, millaisen kirkkokäsityksen pohjalta toimimme ja teemme kirkossa ratkaisuja. Tähän liittyy olennaisesti kysymys siitä, millaisiksi asetamme kirkon jäsenen ja jäsenyyden kriteerit. Tätäkään asiaa emme ole kirkossamme puhuneet auki ja määritelleet riittävän selkeästi. Kysymys aiheuttaa myös jännitteittä kirkkomme sisällä, sillä tiedämme asiassa olevan hyvin monenlaisia näkemyksiä.
Katsoessamme asiaa kirkkomme sisältä ja kirkon opin, toiminnan ja hallinnon näkökulmasta voimme siis kysyä: Mitä me edellytämme kirkon jäseneltä? Millainen on ”kunnollinen” kirkon jäsen? Voimme kriittisesti samalla avata niitä näkemyksiä, joita tähän asiaan on tähän mennessä liitetty ne julki lausuen tai lausumatta.
Kirkon jäsenen ensimmäinen ja hyvin selkeä kriteeri on sekä opillisesti, hengellisesti että hallinnollisesti kaste. Kaste on kirkon jäsenelle riittävä muiden muassa tuomaan seurakunnan ja kirkon jäsenyyden sekä äänioikeuden kirkon vaaleissa. Jotkut asiat kirkossamme vaativat myös rippikoulua ja konfirmaatiota, mutta kastettu on ilman noitakin hengellisesti kirkon täysivaltainen jäsen.
Kirkon säädökset jatkavat kirkon jäsenen kriteereiden määrittelyä myös kasteeseen liittyen sillä, että kirkon jäsenen tulee antaa lapsensa kastettavaksi. Lisäksi mainitaan, että kirkon jäsen solmii kirkollisen avioliiton ja että kirkon jäsenen siunataan kirkollisin menoin haudan lepoon. Toisen sakramentin eli ehtoollisen nauttimisen osalta on säädetty, että lapsi voi tulla kasvattajiensa kanssa ehtoolliselle saatuaan opetusta siitä ja että kirkon jäsen voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle rippikoulun ja konfirmaation jälkeen.
Mahdollisuus osallistua ehtoolliselle vasta rippikoulun ja konfirmaation jälkeen on toisaalta ymmärrettävä ja se liittyy kastekäskyn opetuskäskyyn. Toisaalta se on teologisesti ongelmallinen. Kastettu on täysivaltainen kirkon jäsen ja Jumalan perheen jäsen. Miksi hänelle asetetaan kynnys osallistua ehtoolliselle? Onko tämä kansan opettamiseen liittyvä jäänne vai onko se edelleen perusteltu juttu?
Kirkon toiminnan ja hengellisyyden sisällä on sitten kovempi juttu määritellä, kuka on ”kunnon kristitty” ja kriteerit täyttävä kirkon jäsen. Kirkolla on tunnustus ja usko ja kirkon jäsenyyteen liittyy kirkon yhteiseen uskoon liittyminen ja jopa tunnustautuminen. Miten tämä mitataan ja arvioidaan. Kirkkomme piirissä on tehty melko selvä jako ”aktiiviseurakuntalaisten” ja muiden välille. Ääneen lausumattomassa ajattelussa jotkut ainakin ajattelevat, että vain toimintaan osallistuva ja uskovaisen muotin täyttävä on oikea kirkon jäsen ja kristitty.
Kirkon toiminnassa voidaan edelliseen liittyen painottaa, että oikea kirkon jäsenen tulee seurakunnan järjestämään toimintaan, vaikkapa pienpiiriin. Tässä painotuksessa on usein hengellisen kasvamisen ajatus. Samalla siinä tullaan asettaneeksi tietty malli ja kriteeri oikealle kirkon jäsenyydelle: Jos et osallistu tällaiseen toimintaan ja ”kasva uskossa” olet ”vain tavallinen seurakunnan jäsen” (etkä siis oikea kristitty).
Edellisessä painotuksessa voidaan nähdä myös luterilaiselle teologialle vieraita piirteitä. Luhterin ajattelun mukaan kristitty palvelee Jumalaa ja lähimmäisiään eri ”viroissaan” eli erilaisissa arjen kutsumuksissa. Siten myös seurakuntayhteisö ja kirkko rakentuu. Kirkko ei ole tietynlaisissa piireissä kokoontuva ihmisten joukko vaan arjessa kristityn elämää elävä jäsentensä yhteisö. Tämä ei tarkoita piirien ja muiden vastaavien poissulkemista, mutta painotuksen pitää olla oikea.
Mitä siis voisimme asettaa kirkon jäsenen kriteereiksi? Kirkon jäsen on kastettu ja hän elää kirkon jäsenenä kasteensa muistaen. Kirkon jäsen rukoilee ja käy joskus messussa. Kirkon jäsen kantaa vastuunsa omissa kutsumuksissaan ja osa kirkon jäsenistä kantaa vastuuta seurakunnan tehtävissä vapaaehtoisina ja hallinnossa. Kirkon jäsen tuo lapsensa kasteelle, jos hänellä on lapsia. Kirkon jäsen etsii turvaa Jumalan armosta Kristuksessa. – Tuliko tässäkin jo liikaa vaatimuksia?
Toivo Loikkane
Toivo, harvemmin minä heihin törmään. Taisi olla noin kymmenen vuotta sitten, kun menin vaimoni kanssa messuun, jonka naispappi toimitti. Tilanne oli yllättävä sekä meille, että tälle papille. Ehtoollisella emme käyneet sinä sunnuntaina. Tilaisuuden jälkeen tämä naispappi tuli kysymään meiltä, miksi tulitte minun toimittamaan messuun? Syy oli, että sillä kertaa emme olleet tarkistaneet messun toimittajan nimeä ja olimme olettaneet ihan toisen henkilön sen toimittavan, emmekä halunneet poistua kun pappi tuli paikalle ja messu alkoi. Toisaalta ihan myönteinen käsitys jäi tästä papista ja ymmärrän, että tilanne hämmensi häntä jopa paljon enemmän kuin meitä.
Juha: Et vastannut suoraan kysymykseeni. Rivien välistä luin jotakin, mutta en tiedä, luinko oikein. Luin sieltä jotakin sellaista, että sinulla on tietty käsitys pappisnaisista (naispuolisista papeista). Mitä heistä siis ajattelet?
Jorma Ojala: En oikein saa selvää kysymyksestäsi enkä ajatuksenjuoksustasi. Kirjoiatko minun uskostani ja opistani vai mistä?
Mitä mieltä olet TL. puuhuuko Paavali tässä uskosta tai epäuskosta:
19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
Niin, olen esittänyt vastauksen ja kysymyksen blogistin omaan kysymykseen siitä, kuinka ja kuka voi arvioida uskoa?
Otin siihen viitteeksi Jeesuksen ja Paavalin tekstipoimintoja UT:sta.
Siinähän puhutaan arvioimisesta.
Näiden pohjalta näyttäisi siltä, että usko näkyy myös ulospäin ja varmaankin myös päinvastoin.
Olisikohan tässä Juudaan kirjeessä myös ajallemme osviittaa erottaa oikeat opettaja vääristä, oikeat lampaat vääristä? Näyttää niin sopivan ajankuvaan. Osuva luonnehdinta korvasyyhyyn opettavista. Minä tunnistan hyvin paljon tekstin pohjalta, eikä ihme, Jumalan sanaa sanotaan valkeudeksi. Vai mitä?:
Janne Aikiolle ja Jorma Ojalalle totean – kun kovistelette minua Raamatun kohdilla – että ette tiedä paljoakaan omasta työstäni ja opetukseni sisällöstä. Pyydän siksi jättämään arvionne ja vuohiin ja lampaisiin jakamisen.
Toivo, sinä pyysit vastausta kysymykseen epäuskoisen tunnistamisesta. En minä ole huomannut, että sinun työtä olisi arvosteltu, on puhuttu esittämistäsi mielipiteistä.
Mitä siis vastaat?
Janne ja Jorma: Koin kommenttienne sävyn muuttuvan keskustelun myötä tiukemmiksi ja ahdistavammiksi. En osannut tarkkaan lukea suunnattiinkö kommentit minuun vai ylipäätänsä pappeihin. Siksi kirjoitin viimeisen kommenttini kuten kirjoitit. Kommenteissa tuli vastaan hengellisyyttä, jonka koen vaativana ja ihmisiä ”vuohiin ja lampaisiin” jakavana. Raamatun sanalla voi välittää armoa ja lohtua, mutta sillä voi myös painaa ja lytätä. En sano teidän tehneen näin, mutta kovin tiukkoina ja ahdistavina luin kommenttinne ja Raamatun lainauksenne.
Pahoittelen, jos tulkitsin väärin kommenttinne. Samalla totean, että oma kokemukseni niistä on yhtä totta kuin teidän kokemuksenne minun kommenteistani. Itse yritän keskustella asioista enkä henkilöidä niitä.