Suomi on maailman onnellisin maa. Kuitenkin joka viides kannattaa ns. protestipuoluetta. Maan suurimpina uhkina (Sisäinen turvallisuuden selonteko 2021) mainitaan ”syrjäytyminen, sosiaalinen pahoinvointi ja moniongelmaisuus”. Raportin aiheet ovat tuttuja jo 1970-luvulta. Niiden uutisarvo on nolla. Kansalaiset odottavat muuta; päätöksiä työllisyydestä, yrittäjyydestä ja oikeudenmukaisesta verotuksesta. Päätöksillä on yksi yhteinen, kiusallisen nimittäjä; työ ja siitä saatava palkka. Kun työpaikkojen puute ja innovatiivisten suomalaisyritysten kiihtyvä siirtyminen ulkomaiseen omistukseen (HS Hytest myydään Kiinaan yli 500 miljoonalla eurolla) ei kiinnosta päättäjiä jää uutisoinnin aiheet vihapuheitten, velkaantumisen ja elvytyspakettien tasolle.
Luonnossa kaikki yksinään on epätäydellistä. Hyväksymällä vain painovoimalaki muut fysiikan lait kiistämällä sortuu koko maailma. Todellisuus rakentuu kokonaisuutta korostaville lainalaisuuksille. Sen mukaan jokainen ainehiukkanen vetää muita puoleensa. Mikä pätee maailmankaikkeuteen pätee myös ihmiseen, rakkauteen toista puoleensa vetävänä vetovoimana, jokaisen tarpeeseen ilmaista itseään työllä sekä ikuiseen taisteluun rakkauden ja vihan, aggression ja epäitsekkyyden välillä.
Miltä epätäydellisyys, moniongelmaisuus näyttää arjessa? Maamme kokonaistyövoima on 3 584 144 henkilöä, joista 71,6 % eli 2 577 000 on työllisiä. Loput 1 007 144 jäävät työvoiman ulkopuolelle. Vastuu lapsista seitsemään ikävuoteen on varhaiskasvatusvirastoilla. Vastuuta jatkavat oppivelvollisuuslain nojalla opetusvirastot 18 ikävuoteen ja ammatillisen koulutuksen osalta pitempäänkin. TEM toteuttaa eri tyyppistä koulutusta 18 ikävuodesta ylöspäin. Siirtyminen ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle kiihtyy 40 vuoden iässä päätyen yli 50-kymppisenä pitkäaikaistyöttömyyden kovaan ytimeen.
Varhaiskasvatuksen ja työttömyyden kovan ytimen muodostama kokonaisuus elämänkaarena kulminoituu oppivelvollisuusikäisissä koulupudokkuutena, syrjäytymisenä eli lyhyesti em. moniongelmaisuutena. Tuon todellisuuden oheen rakentuu toinen, nimeämätön joukko joko viranomais- (kuten lastensuojelu, erilaiset laitokset, sovittelutoimistot tms.) tai järjestöjohtoisista (kuten Kiva koulu, Aseman Lapset, Etsivä nuorisotyö projekteineen, sovittelutoimistot jne.) toiminnoista koostuva elämänkaari. Jokaisella niistä on oma rahoituslähteensä, jonka jatkuvuus varmistuu vain edellytyksin, ettei toiminta horjuta julkisen hallinnon ylläpitämiä, kiveen hakattuja, ongelmat aiheuttaneita rakenteita eikä vaadi niiden uudistamista.
Tämä itseään ruokkiva ja ylläpitävä järjestelmä synnyttää katkeruuden ja vihan seurauksena väkivaltaista käyttäytymistä ja vihapuhetta. Jos ainoa vastaus varhaiskasvatuksen ja työttömyyden kovan ytimen muodostamalle kokonaisuudelle on moniongelmaisuuden hiljainen hyväksyminen tai oikeuslaitoksen tuomio vihapuheille ilman vihaa aiheuttavien rakenteiden oikaisemista, silloin näennäisdemokraattista järjestelmää on muutettava. Kirjojen Kirja kehottaakin etsimään ”ensin Jumalan valtakuntaa (lue oikeudenmukaisuutta), niin myös kaikki tämä (mitä söisitte, mitä joisitte, mitä päällenne pukisitte eli kaikki sosiaalineen hyvä) teille sen ohessa annetaan”. On turha taistella vihapuheita, syrjäytymistä, sosiaalista pahoinvoitia tai moniongelmaisuutta vastaan, jos niitä aiheuttaviin rakenteisiin ei puututa. Yhteiskunnan rakenteisiin leivottu pahuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat laista suurimman, rakkauden, vastakohtia.
Sanotaan, että Jumalan valtakunta on ”vanhurskautta (lue oikeudenmukaisuutta), rauhaa ja iloa” siinä mainitussa järjestyksessä. Eikö mitattu onnellisuus painotu pikemminkin vanhuuteen, seestei-syyteen oikein eletystä elämästä? ”Ilo” sensijaan liittyy yhteisölliseen taisteluun ja epäoikeudenmukaisuudesta – usein myös omasta sisäisestä ahneudesta ja pahuudesta – saavutettuun voittoon. Yhteiskunnallinen rauha kuten mielenrauhakin on vain tämän voiton johdonmukainen seuraus. Rakkaus Jumalan valtakunnan käyttövoimana on fysiikan lain kaltainen siinä, että se niin pienenä hiukkasena kuin suurempana massanakin vetää muita puoleensa tavalla, jossa rakkauden sivutuote, oikeudenmukaisuus, ilmenee mm. työ- ja pääomatulojen tasapuolisessa verotuksessa, työn, työajan, työvoiman ja siitä saatavan korvauksen jakamisessa työtä haluavien ja sitä tekevien kesken, erilaisten oppijoiden koulutuksen sekä vanhuspalvelujen inhimillisessä järjestämisessä jne. Syrjäyttäminen, sosiaalinen pahoinvointi ja moniongelmaisuus vihapuheineen on yhteiskunnan kehityksestä vastaavan, demokraattiseksi itseään kutsuvan eduskuntalaitoksen pitkään laiminlyömä tehtävä. Kunnallisvaalit – siis sinä ja minä – ovat osa tätä vastuuta tai sen iankaikkista kiertämistä.
Populistit menestyvät koska yleinen sivistys-ja koulutustaso on laadullisesti laskenut. Uuslukutaidottomia ja tosi-TV:n töllöttäjiä on yhä enemmän kuten 50-luvulla Tex Willer suosituinta kioskikirjallisuutta.
Elämme nyt siinä ”tietoyhteiskunnassa” , josta joskus haaveiltiin. Kaikki tarvittava tieto on nyt muutaman napin painalluksen päässä. Tämä on johtanut kuitenkin siihen, että ihmisillä on vain vähän tietoa erittäin monista asioista. Ei oikeastaan mistään mitään kunnollista, vain jotain sirpaleita sieltä ja täältä. Ei edes enää jakseta paneutua perusteellisiin asioiden selvityksiin. Riittää, kun on joku lööppi, jonka pohjalta kukin saa muodostaa oman vakaumuksensa. Tämmöisten yksinkertaisten ”lööppien” avulla kansaa voidaan viedä kuin pässiä narussa.
Kokonaiskuva tapahtumista vääristyy väkisin. Päätösten seurausten seurauksia ei osata huomioida. Oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan usein vain sitä, että meillä on kaikki oikeudet puolellamme sortaa muita. Omilla aivoilla ajattelua katsotaan karsaasti. Kaikkia vaaditaan kulkemaan kiltisti virran mukana.
Arvopohja näyttää muuttuneen nykyään siitä mitä se on yhteiskunnassa ollut joskus vielä 1990-luvulla. Kun HS:n vaalikoneessa 24/30 kysytään pääministeri Marinilta, ”muodostavatko perinteiset arvot kuten koti, uskonto, isänmaa hyvän arvopohjan politiikalle,” pääministeri Marin on vastauksessaan asiasta ”täysin eri mieltä.”