Suomi on maailman onnellisin maa. Kuitenkin joka viides kannattaa ns. protestipuoluetta. Maan suurimpina uhkina (Sisäinen turvallisuuden selonteko 2021) mainitaan ”syrjäytyminen, sosiaalinen pahoinvointi ja moniongelmaisuus”. Raportin aiheet ovat tuttuja jo 1970-luvulta. Niiden uutisarvo on nolla. Kansalaiset odottavat muuta; päätöksiä työllisyydestä, yrittäjyydestä ja oikeudenmukaisesta verotuksesta. Päätöksillä on yksi yhteinen, kiusallisen nimittäjä; työ ja siitä saatava palkka. Kun työpaikkojen puute ja innovatiivisten suomalaisyritysten kiihtyvä siirtyminen ulkomaiseen omistukseen (HS Hytest myydään Kiinaan yli 500 miljoonalla eurolla) ei kiinnosta päättäjiä jää uutisoinnin aiheet vihapuheitten, velkaantumisen ja elvytyspakettien tasolle.
Luonnossa kaikki yksinään on epätäydellistä. Hyväksymällä vain painovoimalaki muut fysiikan lait kiistämällä sortuu koko maailma. Todellisuus rakentuu kokonaisuutta korostaville lainalaisuuksille. Sen mukaan jokainen ainehiukkanen vetää muita puoleensa. Mikä pätee maailmankaikkeuteen pätee myös ihmiseen, rakkauteen toista puoleensa vetävänä vetovoimana, jokaisen tarpeeseen ilmaista itseään työllä sekä ikuiseen taisteluun rakkauden ja vihan, aggression ja epäitsekkyyden välillä.
Miltä epätäydellisyys, moniongelmaisuus näyttää arjessa? Maamme kokonaistyövoima on 3 584 144 henkilöä, joista 71,6 % eli 2 577 000 on työllisiä. Loput 1 007 144 jäävät työvoiman ulkopuolelle. Vastuu lapsista seitsemään ikävuoteen on varhaiskasvatusvirastoilla. Vastuuta jatkavat oppivelvollisuuslain nojalla opetusvirastot 18 ikävuoteen ja ammatillisen koulutuksen osalta pitempäänkin. TEM toteuttaa eri tyyppistä koulutusta 18 ikävuodesta ylöspäin. Siirtyminen ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle kiihtyy 40 vuoden iässä päätyen yli 50-kymppisenä pitkäaikaistyöttömyyden kovaan ytimeen.
Varhaiskasvatuksen ja työttömyyden kovan ytimen muodostama kokonaisuus elämänkaarena kulminoituu oppivelvollisuusikäisissä koulupudokkuutena, syrjäytymisenä eli lyhyesti em. moniongelmaisuutena. Tuon todellisuuden oheen rakentuu toinen, nimeämätön joukko joko viranomais- (kuten lastensuojelu, erilaiset laitokset, sovittelutoimistot tms.) tai järjestöjohtoisista (kuten Kiva koulu, Aseman Lapset, Etsivä nuorisotyö projekteineen, sovittelutoimistot jne.) toiminnoista koostuva elämänkaari. Jokaisella niistä on oma rahoituslähteensä, jonka jatkuvuus varmistuu vain edellytyksin, ettei toiminta horjuta julkisen hallinnon ylläpitämiä, kiveen hakattuja, ongelmat aiheuttaneita rakenteita eikä vaadi niiden uudistamista.
Tämä itseään ruokkiva ja ylläpitävä järjestelmä synnyttää katkeruuden ja vihan seurauksena väkivaltaista käyttäytymistä ja vihapuhetta. Jos ainoa vastaus varhaiskasvatuksen ja työttömyyden kovan ytimen muodostamalle kokonaisuudelle on moniongelmaisuuden hiljainen hyväksyminen tai oikeuslaitoksen tuomio vihapuheille ilman vihaa aiheuttavien rakenteiden oikaisemista, silloin näennäisdemokraattista järjestelmää on muutettava. Kirjojen Kirja kehottaakin etsimään ”ensin Jumalan valtakuntaa (lue oikeudenmukaisuutta), niin myös kaikki tämä (mitä söisitte, mitä joisitte, mitä päällenne pukisitte eli kaikki sosiaalineen hyvä) teille sen ohessa annetaan”. On turha taistella vihapuheita, syrjäytymistä, sosiaalista pahoinvoitia tai moniongelmaisuutta vastaan, jos niitä aiheuttaviin rakenteisiin ei puututa. Yhteiskunnan rakenteisiin leivottu pahuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat laista suurimman, rakkauden, vastakohtia.
Sanotaan, että Jumalan valtakunta on ”vanhurskautta (lue oikeudenmukaisuutta), rauhaa ja iloa” siinä mainitussa järjestyksessä. Eikö mitattu onnellisuus painotu pikemminkin vanhuuteen, seestei-syyteen oikein eletystä elämästä? ”Ilo” sensijaan liittyy yhteisölliseen taisteluun ja epäoikeudenmukaisuudesta – usein myös omasta sisäisestä ahneudesta ja pahuudesta – saavutettuun voittoon. Yhteiskunnallinen rauha kuten mielenrauhakin on vain tämän voiton johdonmukainen seuraus. Rakkaus Jumalan valtakunnan käyttövoimana on fysiikan lain kaltainen siinä, että se niin pienenä hiukkasena kuin suurempana massanakin vetää muita puoleensa tavalla, jossa rakkauden sivutuote, oikeudenmukaisuus, ilmenee mm. työ- ja pääomatulojen tasapuolisessa verotuksessa, työn, työajan, työvoiman ja siitä saatavan korvauksen jakamisessa työtä haluavien ja sitä tekevien kesken, erilaisten oppijoiden koulutuksen sekä vanhuspalvelujen inhimillisessä järjestämisessä jne. Syrjäyttäminen, sosiaalinen pahoinvointi ja moniongelmaisuus vihapuheineen on yhteiskunnan kehityksestä vastaavan, demokraattiseksi itseään kutsuvan eduskuntalaitoksen pitkään laiminlyömä tehtävä. Kunnallisvaalit – siis sinä ja minä – ovat osa tätä vastuuta tai sen iankaikkista kiertämistä.
On yllättävää havaita miten sanalle ”oikeudemukaisuus”, ei enää löydy todellista sisältöä.
Siitä paljon puhutaan, muuta sen yli jyrätään menne tullen. Sitä korvaamaan on tullut sana
”kilpailu”. Nyt suomi maksaa miljardeja Italian mafialle ja sitä perustellaan sanomalla, että meidän täytyy olla mukana kansainvälisessä kilpailussa. Olemme sellaisen kulttuurin keskellä, että emme tajua aina mitä käyttämämme sanat oikeasti merkitsee, tai onko niillä enää todellista merkitystä. Koko järjestelmämme perustuu kilpailulle ja sitten ihmetellään sitä, miksi niin monet putoavat kyydistä. Koko hyvinvointivaltiomme on uhattuna, juuri tuon kilpailun tähden. Vanhustenhoito on myös kilpailutettu ja siinä näkyy erityisesti mihin se on johtanut. Kilpailua on myös kouluissa osaamisessa ja nyt monet koulunsa päättäneet eivät osaa edes lukea. Vanhoihin puolueisiin ei enää luoteta, koska kilpailu mentaliteetti on niissäkin niin selvästi läsnä.
Yleensä ongelmat yhteiskunnassa tiiviistyy sanaan ahneus ja nyt uutena tulevat kaikenlaiset ideologiat, joiden suojeluun täytyy säätää uusia vihapuhe normeja, sen varsinaisen tarkoituksen kustannuksella. Ollaan astumassa hyysäämisen ja loukkaantumisen kulttuuriin, perinteisen työnteon, perheen perustamisen ja vanhusksista huolehtimisen sijaan tulee yksilökeskeinen identiteettipolitiikka. Tämä iso asia kannattaa huomioida nyt myös äänestyskopeissa.
Valtiontakausrahastolle (laivanrakennus) 650 milj, Suomen Malmijalostus Oy 420, Suomen kaasuverkko Oy 257, Rajavartioston alushankinnat 120, Yritysten Kustannustuki 200, Bisness Finland 62 (entisten päälle), Yöjunarungon vaunukalusto 40, Yrittäjien työmarkkinatuki 48, Tie-silta-ratahankkeet 300, Kestävän kasvun ohjelma 117, Suomen Akatemia (kotimainen infra) 45, Rokotteet 233, Lapset ja nuoret 111, Varhaiskasvatus 40 miljoonaa. Tässä teille näennäiskristillistä tukea.
Pekka Veli Pesonen
En ole huomannut, että sanalla ”oikeudenmukaisuus” ei olisi enää sisältöä, eikä ”kilpailu”- sana ole oikeudenmukaisuuden synonyymi. Toinen asia on se, että miten oikeudenmukaisuus elämässä toteutuu. En ole huomannut, että ainakaan suomalainen yhteiskunta olisi muuttunut epäoikeudenmukaisemmaksi elämäni aikana, mieluimmin päin vastoin.
Kilpailu kuuluu elämään. Luonnossa vallitsee ankara kilpailu eri eliölajien välillä ja olemassaolon taistelu vallitsee myös eliölajien lajien sisällä. Ihminen on osa luontoa, joten miksipä kilpailu ei vaikuttaisi myös ihmispopulaatioissa. Todisteena tästä ovat vuosituhansien aikana käydyt sodat.
Elämme aikaa, jolloin maailmassa kilpailua, ei enää välttämättä käydä yksittäisten valtioiden välillä, vaan esim. taloudellinen kilpailu keskittyy suurvaltojen tai valtioliittojen välille. Esim. Intia, Kiina, Yhdysvallat, Venäjä ja Eurooppa kilpailevat taloudessa ”maailman herruudesta”. Tähän liittyy myös koronapandemian seurauksista selviytyminen ja miljardien EU:n elvytyspaketti. Minusta Pekka Veli käytti Perussuomalaisten retoriikkaa väittäessään, että ”Suomi maksaa miljardeja Italian mafialle”. Minusta em. ei ole kovin harkittu lausunto. Siinä halveksitaan maan hallintokoneistoa, jonka puolesta kuitenkin joka pyhänä kirkoissa rukoillaan. ”Anna vallankäyttäjille vastuuntuntoa, viisautta ja oikeamielisyyttä …
”Italia saa eniten EU:n koronaelvytystä – ja myöntää, että rahan tarve johtuu pääosin muista syistä kuin koronasta. Suomi luulee muuta ja maksaa”, kuten Jan Hurri kirjoittaa 12.5 (Is) Lisäksi tuosta Italian saamasta 200 miljardin summasta menee välikäsien kautta taatusti osa Italian mafialle ilman, että tarvitsisi poliittisesti orientoitua johonkin puolueeseen. Sen tietää Suomen hallitus varsin hyvin, vaikka ei sitä koskaan tule myöntämään.
Jos alkaisin harkitsemaan sitä mitä kirjoittaisin, ni en varmaankaan enää kirjoittaisi mitään. Kirjoitan siitä mitä mielessä kulloinkin on. Perussuomalaisiin en lukeudu, mutta heidän on helppo hyötyä tämänajan kehityksestä.
Yksi ärsyttävä asia on tuo miten täällä usein pidetään kunkin omaa ajattelua isona ongelmana ja samalla toivotaan keskustelua.
Peruusuomlaiset tekivät 80 000 euron laskun eduskunnassa pelleilyllään, jonka tiesivät olevat äänestyksen kannalta markityksetön. Edellisen kirjoitukseen lisäyksenä, että ”Italian mafia” , ei tällä kertaa ehtinyt vetää välistä. Siellähän on tämä mainio Montalbano, joka on aina laittamassa kapuloita rattaisiin mafialle.
Perussuomalisten retoriikka on sellaista, että heti valpastuu, pitää tarkistaa faktat muualta.
Maailmantalous on sillä tavalla rakennettu, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Joten kaikki ne miljardit joita velalla laitetaan liikenteeseen valuu lopulta rikkaiden omaisuuden kartuttamiseen. Parissa vuodessa ne on heidän suurissa rahasäiliöissään. Uusliberaalinen talousjärjestelmä pitää siitä huolen. Vain ne joilla on paljon omaisuutta kykenevät voittamaan kilpailua tässä järjestelmässä, jossa kakki kilpailutetaan. Kilpailusta on tullut niin itsestään selvä ja välttämätön, että sillä voidaan torjua kaikki vastaväitteet. Oikeudenmukaisuudella ei siinä kilpailussa ole mitään tekemistä. Vai onko oikeudenmukaista se että me saamme täällä nauttia hyvinvoinnista ja järjestelmää köyhdyttävät ja köyhyyttä pakoon lähtevät eivät tänne pääse. Meidän kilpailukykymme kasvu on suoraan verrannollinen siihen miten köyhissä maissa menee. Onko sekään oikein että vanhustenhoidon saa hoitaa se taho joka halvimmalla sen hoitaa. Onoko laitaa siinäkään, että jos tuo maailman epäoikeudenmukaisuutta esiin, niin sitten on muka Perussuomalainen.
Taisi tuo tokaisu miljardien maksamisesta Italian mafialle olla se, joka linkitti perussuomalaisuuteen. Perussuomalaisten talouspolitiikka on liukunut Soinin ajoista pitkälle oikealle eikä vastaa niihin pulmiin, joita Pekka-Veli P. tuo esille.
Uusliberalismi on ollut neljä vuosikymmentä vallitsevana talouspoliittisena ajatteluna. Maailmalla on kuitenkin jo menossa keskustelu siitä, että uusliberalismi on tulossa/tullut tiensä päähän. Uusliberalismia korvaa talousajattelu on hahmottumassa. Huomiota herätti presidentti Bidenin Valkisen talon talousasiantuntijaksi palkkaama tutkija, joka on nimenomaan profiloitunut uuden tien etsijänä.
Systeemi on kasvanut liian suureksi. Virkamiehet ja poliitikot muodostavat oman yhä kasvavan yhteiskuntaluokkansa, joka palvelee ja ajaa omaa etuaan. EU on yhdistänyt jäsenmaidensa päättäjät yhdeksi pyrkyrimassaksi, joka nielee suunnattoman määrän resursseja. Sadat tuhannet yksilöt hamuilevat seuraavaa tasoa eurooppalaisen vallan pyramidissa. Ketkä seisovat sen laella ja ylätasoilla, ovat systeemin itsensä valitsemia, eikä siihen ole kansalaisella mitään valtaa. He ovat koskemattomia ja pystyvät siirtymään suhdanteiden mukana eri tehtävien välillä. Erottaa tai valita heidät on sekin kansan ulottumattomissa. P*ska valuu sieltä alas.
EKP laskee olematonta rahaa kuin saavista ja jäsenmaiden hallitukset äyskäröivät sitä summissa sinne ja tänne. Järjettömään flunssapsykoosin huumaamat ihmiset odottavat ihmettä. Kunnissakin on kissanpäivät kun näkymättömät kuplarahan hanat ovat auki. Huippupoliitikot Euroopassa haaveilevat suuresta nollauksesta, jossa velat jäädytetään ja varannot sosialisoidaan. Ideologisilla ylätasoilla liikutellaan sellaisia valuuttamääriä, joita ei makseta työllä ikinä. Työ lopulta määrää rahan arvon. Pedro ja Jari tekevät sen EU:ssa tai kansallisvaltiossaan. Paitsi ei pysty enää kun rahaa on mahdottomasti liikaa ja typerät koronatoimet ovat vieneet työt.
Kun tämä sekoilu laskeutuu maitopurkin tasolle, osuu p*ska todella isoon tuulettimeen.
Ehkä näemme pullamössösukupolven aiheuttamana ennen näkemättömän yleiskriisin, ehkä Neuvostoliiton kaltaisen hitaan näivettymisen, mistä minä tiedän.
Olenkin miettinyt missä vaiheessa alkaisin kiertää veroja itse arvioimani kohtuuden mukaan. Antaisin komissiolle sen mikä kuuluu komissiolle. Ihan vain eurooppalaisen yhtenäisyyden ja solidaarisuuden nimissä, kuten veljet Italiassa jo tekevätkin. Ylijäämällä voisin tukea oikeasti köyhiä rikkaiden asemesta.
Vai pitääkö uskoa tähän systeemiin?
Oma puolueesi (https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit/ehdokas/joni-toivonen) tietysti sanelee sinulle, minkälaisia viestejä voit täällä levittää.
Lukijoiden kannattaa toki huomioida, että edes puolueesi puheenjohtaja ei epäröi suoltaa pelkkää tuubaa puheenjohtajien vaalitentissä (https://yle.fi/uutiset/3-11952443).