Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25-26)
Mitä ajattelet hengellisestä kuolemasta; tämän vastakohta on usko Jeesukseen Kristukseen; miksi usko Kristukseen on mielestäsi tärkeää?
Miksi kuolemasta ja sen lähestymisestä on meidän vaikea käsittää ja puhua siitä, vaikka meidän jokaisen maanpäällinen vaellus päättyy tämän nykyisen ruumiimme kuolemaan; koska ja minkälainen kuolema on sinun mielestä hyvä ja mikä voisi olla paha kuolema; miten eutanasia ratkaisee (tai ei ratkaise) kärsimyksen ja kuoleman ongelman?
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. (Ps. 139:16) ; miksi on tärkeää luottaa Jumalan huolenpitoon ja tyytyä Jumalan tahtoon?
Mitä Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnouseminen sinulle merkitsee?
Miksi maanpäällisen vaelluksen päättävä kuolema on (tai ei ole) kaiken loppu; minkälainen toivo meillä on?
Kaikki julkaistut blogini:
Ensi kerran kuolevan vierellä istuessani ja mielessäni paimenpsalmin sanoja ajatellessani, kadotin viimeisetkin rippeet kuoleman pelosta. Noin rauhallisesti ja uskoon vahvasti luottaen haluaisin itsekkin täältä lähteä. Elokuvissa kuolemasta tehdään tapahtuma.Todellisuudessa siinä ei useinkaan tapahdu yhtään mitään.Tapahtuminen tässä maailmassa vain lakkaa. Nuo elokvien kuvat luovat meissä ihan turhia pelkoja. Toki kuolema on jokaiselle pelkoa herättävä tapahtuma. Joten en pelottomuudellani halua kerskailla.
Luotan vain siihen, että katse silloinkin saisi olla sinne ”ylöspäin”.
Oikeastaan ongelmallista kuolemassa on luopuminen kaikesta.
Sitä helpottaa paljon se, että tietää siellä odottavan jotain paljon paljon parempaa.
Onneksi emme tiedä milloin kuolemme. Mitä tekisimme, jos tietäisimme varmasti kuolevan 2 kk päästä, vaikka olisimme vielä nuoria ja täysin terveitä?
” Kirkko on täällä siksi, että kuollaan” ( Osmo Tiililä )
Tämän hyvin tunnetun lauseen Porf. Tiililä sanoi 1960 luvulla. Silloin oli tapahtunut ratkaiseva käänne kirkossamme, sillä tämän elämän kysymyksistä haluttiin kantaa huolta, mutta pelastuskysymys ja taivas olivat jääneet takaalalle ja unohduksiin.
Tätä taustaa vasten Tiililän esittämä ajatus siitä miksi kristillinen kirkko on täällä ? Sillä edelleenkin täällä kuollaan ja se on jokaisen ihmisen edessä oleva tosiasia, eikä sitä voida lakaista sivuun. Tämän peruusteella kristillisen kirkon sanoma tulisi olla mitenkä palastumme tulevalta Jumalan vihalta kaikkea syntiä vastaa, joka odottaa kaikkia joilla ei ole turvana Jeesuksen lunastustyö.
Tämä sanoma löytyy Raamatusta, eikä yleisestä mielipiteestä. ” Arpa laankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani” ( ps.16:6 ) Täällä kuoleman varjon maassa tulee puhua ja pitää esillä taivaan tie, ja Kristuksen avaamasta taivaasta, joka on ristin kohdalta avoin , mutta kaikkialta muualta tukossa. Tämän sanoman tulisi olla keskuksena, kun täällä kuollaan. Siksi on Tiililän tavoin kysyttävä: ”Näkyykö risti” ? Vain sen kautta tullaan autuaaksi.
Oikean kirkon sanoma on sellainen, jonka varassa meidän on turvallista kuolla ja päästä Viimeiselle tuomiolle.
Hyvä huomio Martilta, siis mistä meidät pelastetaan, miksi ja mihin? Pakko jakaa yksi lempi kohdista Pietarilta:
Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.
Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
Sillä kirjoitettu on: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”.
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti”. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.
Hyviä kommentteja edellä, kiitos teille kaikille. Jeesus on Kristus, meidän Jumalamme ja Herramme!
Kuolemasta keskusteleminen on toiseksi vaikein keskustelun aihe.
Vain ani harvat niistäkään, jotka tietävät pian kuolevansa suostuu siitä mitään keskustelemaa. Saatikka sitten meistä muista.Niinpä tämäkin keskustelu varmaankin aika pian kääntyy
johonkin muuhun asiaan.
Kiitos Pekka hyvistä kommenteista. Olen ollut muutaman kerran sairaalassa potilaana. Vuodeosastolla on helppoa puhua uskosta. Kuolema on ainakin jollain lailla potilailla mielessä, joten sekään aihe ei jää käsittelemättä. Minusta tuntuu, että sairaalassa ihmisen on helpointa johdattaa kiinnostumaan uskonasioista. Vuodeosaston huone ja potilaat sairauksineen ovat aasinsiltoja täynnä.
Eräs saattohoidon vapaaehtoinen kertoi ”kulkeneesa” kuolevien kanssa loppumatkaa lähes sadan henkilön kanssa. Yhden kanssa hän oli päässyt keskustelmaan kuolemasta. Itse olin pari vuotta vastaavissa tehtävissä ja kokemus oli aivan sama. Luulin minäkin niihin tehtäviin lähtiessäni, että ihmisillä olisi tarvetta puhua kuolemastaan. Silloin kun se on väistämättömänä aivan edessä. Niin ei välttämättä useinpien kohdalla ole. Muuten; aloitetta ei saa vapaahtoisena toimiessaan itse tehdä.
Taitaa olla eri tilanne, kun itse on vastaavassa tilanteessa kuin muut potilaat, vuoteessa odottamassa voidaanko leikata vai miten hoito jatkuu, miten tulehdusarvot ja muut arvot ovat jne. Avuttomana voi yhdessä muiden kanssa pohtia asioita.
Jokunen vuosi sitten menin sairaalaan leikkaukseen, mutta jouduin useamman päivän odottamaan tulehdus ja joidenkin muiden arvojen normalisointia. Olin tiputuksessa, jolloin suoneen laitettiin kaikki tarpeellinen. Neljäntenä päivänä, kun vieläkään ei saanut syödä, koska seuraavana päivänä mahdollisesti pääsisin leikkaukseen aloin iltapäivällä rukoilla Isä meidän rukouksesta pyyntöä: anna minulle jokapäiväinen leipäni. Kerroin huonekavereille iltapäivällä mitä olen rukoillut ja muutenkin keskusteltiin monista tärkeistä asioista. Iltaruoka tuli ensiksi kaikille muille paitsi minulle. Hoitaja kuitenkin tuli takaisin 5 – 10 minuutin kuluttua ja kysyi minulta, haluanko syödä ja kertoi lääkärin ilmoittaneen ettei vielä voida leikata. Aloin syömään ja hoitaja lähti huoneesta. Huonekaverit kysyvät minulta, mikset kertonut, että olit rukoillut saavan ruokaan? Korjasin mokani kun hoitaja haki tarjottimen.
1Kor.15:
35. Vaan joku taitais sanoa: kuinkas kuolleet nousevat? ja minkäkaltaisilla ruumiilla he tulevat?
36. Sinä tomppeli! Se, minkä sinä kylvät, ei tule eläväksi, ellei hän (ensin) kuole.
37. Ja jonka sinä kylvät, ei se ole se ruumis, joka tuleva on, vaan paljas jyvä, nimittäin nisun jyvä eli joku muu.
38. Mutta Jumala antaa hänelle ruumiin niinkuin hän tahtoi, ja kullekin siemenelle oman ruumiinsa. Vanha Biblia 1776 (1872)
Lainaus Martti Lutherin kirjoittamasta 1. Kor.15 :ta luvun selityksestä
s.217
Samoin on meidänkin nyt saatava sydämeemme se kuva ja käsitys, että emme suinkaan hautaan laskettuina ole kuolleet ja hukkuneet, vaan kylvettynä ja istutettuna, ja että me juuri sieltä kerran nousemme ja kasvamme uuteen, katoamattomaan ja turmeltumattomaan elämään ja menoon. Meidän on myös opittava uutta kielenkäyttöä kuolemasta ja haudasta puhuessamme, nimittäin ettemme sano erkanemistamme kuolemaksi, vaan kylvöksi tulevaa kesää varten, emmekä sano kirkkomaata hautausmaaksi tai kalmistoksi, vaan Herran pelloksi, johon hän on kylvänyt siemeniään, jotka kerran nousevat oraalle ja kasvavat kauniimmin kuin kukaan ihminen voi ajatellakaan. Tämä ei ole inhimillistä ja maallista kielenkäyttöä, vaan jumalallista, taivaallista kieltä.
Sellaistahan ei löydy minkään maallisen oppineen tai viisaan miehen kirjoista. Luepas vaikka kaikki historiat, filosofien ja lainoppineiden teokset ja kirjat, niin et löydä sanaakaan sellaisesta kuvauksesta ja puheesta, että kuolemasta on kasvava uusi, iankaikkinen elämä ja että ihmisten kuolemaa on sanottava kylvämiseksi, vaan kaikkialla sanotaan vainajia kadonneiksi ja edesmenneiksi, jotta heistä ei enää ole mitään toivottavaa tai odotettavaa.
…
Mutta kristittyjen kesken tulee tämän olla tuttua, yleistä ja käytännössä olevaa kieltä. Hehän ovat uusia ihmisiä, jotka eivät enää elä ja puhu maallisesti vaan taivaallisesti, kuten Jumalan lapset ja enkelien seuralaiset ainakin. Heillä on myöskin aivan toinen opettaja, nimittäin pyhä Henki, joka Jumalan sanan kautta heitä opettaa ymmärtämään ja puhumaan tätä kieltä, jota taivaassa puhutaan.
— Lainaus päättyy —
Tämä Lutherin selitys on erinomainen ja se lohduttaa, meitä kuolemanvarjon maassa eläviä ihmisiä. Kuolemalla ei ole lopullista sanaa elämässämme, sillä Kristus on voittanut kuoleman turvatessamme hänen, ei meillä ole hätää kuolemankaan hetkellä, sillä Jeesus on kanssamme silloinkin.
Hyvä tuo Lutherin sitaatti ja niin tosi. Uskon kautta on kaikki, eikä ilman uskoa ole mitään.
Vielä elämästä ja kuolemasta. Kristuksessa eläminen on riisumista, sillä elämä nielee sen mikä on kuolevaista ja kuolemassa me saamme voiton, kun vain pysymme Hänessä, joka voi meidän sielumme lunastaa. Näin saamme uskoa ja tässä toivossa levätä ja rauhoittaa mielemme, joka askaroi monesti levottomia polkuja, kun kuoleman ja onnettomuuden käsi käy lähellä.
”Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” Room.14:7-8
”Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
Sillä Daavid sanoo hänestä: ’Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa; sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.’ Ap.t.2.1:24-28
Kautta koko Raamatun nousee esiin ilmoitus, jota ihmiset odottivat alusta asti, sillä kuolema oli tullut Adamin kautta ja kuoleman poistaminen tulisi olemaan sen lupauksen täyttymys, minkä Jumala oli kerran ihmiselle luvannut.
Kun Kristus lopulta tuli, Hän myös vahvisti ja todisti sanoillaan ja teoillaan Jumalan lupauksen nousemalla ylös kuolleista polkien rikki sen pään joka ihmistä hallitsee ja näin tehden tuli itse pääksi, tuoden näin meille myös vapauden kuolemasta, joka on meissä vaikuttava synti.
Jumalan asetti maailman oven, jonka kautta synti pestään pois, koska syntiä ei voi Taivaassa olla. Moni tosin yrittää mennä Taivaaseen portin ulkopuolelta aitojen yli mutta ei pääse. Maailma on pullollaan monenlaista oppia ja filosofiaa, mutta yksikään niistä ei poista ihmisen syntiä, selityksiä niistä löytyy kyllä millä synti kielletään.
Ylösnousemus usko on sitä tietoisuutta, joka ei kuole ja sen tähden synti pitää poistaa ihmisestä tässä elämässä. Taivaaseen synti ei pääse. Jumalassa ei ole syntiä.
Kaikki ihmiset nousevat kerran ylös ja kohtaavat yksin Luojansa, autuas on se ihminen, jonka Jumala on vanhurskauttanut Kristuksen sovinto verellä. Tämä on Jumalan Armolahja.
Kristuksessa elävällä ihmisellä on sovitus kuolemasta, ja ilman sovitusta taas ei ole iankaikkista Elämää, joka on uskon päämäärä. Uskon kautta meidän on kerran pääseminen takaisin Jumalan Luokse. Jeesus sanoi:
”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.”
Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.” Joh.7:38-39 ja vielä:
”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Joh.1:12-13
En uskalla edes ajatella mitä on kuolla ilman syntien sovitusta.
Toivon ja rukoilen, että kaikki ihmiset kuulisivat Evankeliumin, haudattaisiin Kristukseen kasteessa ja saisivat Hengen Lahjan, joka Uskon kautta tunnustetaan ja ymmärretään niiden kesken, jotka yhdessä rukoilevat saman toivon mukaan. Tämä on seurakunta, jossa Kristus vaikuttaa kaiken.
”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”.
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:19-26
”Miksi on tärkeää luottaa Jumalan huolenpitoon ja tyytyä Jumalan tahtoon?” Jumalan tahtoon ei ole vain tyytyminen, vaan meidät on kutsuttu toteuttamaan sitä. Kuoleman sanotaan pelottavan eniten niitä, jotka eivät ole uskaltaneet elää. Jumalan huolenpitoon luottavat rohkenevat tarttua kykyjensä ja voimiensa mukaan Hänen työhönsä ja kuolevat usein siksi elämästä kylliksi ssaneina. ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”
Minulla kun on mennyt vähän heikommin on ollut tyytyminen Jumalan tahtoon. Kyynelsilmin on saanut laahustaa alas nöyryyteen.
Jumalan tahdon toteuttaminenkin on jäänyt tahtojan itsensä haltuun: ”Sinä, Herra, annat meille rauhan, sillä kaikki tekommekin olet sinä tehnyt…”. Jesajalla näkyy olleen samoja kokemuksia.
Miksi niin rohkeasti elävät tekevät sen kaukana Jumalasta?
”Miksi niin rohkeasti elävät tekevät sen kaukana Jumalasta?” Voiko Jumalasta olla kaukana? ”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.”
Niinpä. Sitä ei kai sitten Jeesuskaan tajunnut kun lähti etsimään kadonneita ja eksyneitä.
”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” Ei Jeesus ole lähtenyt etsimään, vaan tullut etsimään. Meitä ihmisiä hän tuli etsimään ja meidät hän on löytänyt.