Kävin katsastamassa uudestaan kotikirkossani Oulunkylässä parastaikaa olevan valokuvanäyttelyn, Trond H. Trosdahlin ”Yksin viimeisellä matkalla”. Viisitoista kuvaotosta Honkanummelta kertoo hautajaisista ilman saattajia. Tai ei ihan ilman, pappi ja kanttori ja vahtimestari ovat aina työssä ja toimessa. Kun kuljin valokuvarivin läpi, sijoitin huomaamatta itseni joka kuvaan, sillä vahvoina tulivat mieleen ne kerrat, jolloin itse papin virassa toimitin yksinäisten siunauksia.
Niin kuin sekin kerta, kun oli kaksi arkkua ja toisen takana katulähetysväkeä, toisen takana ei ketään. Aloitin puheeni jotenkin siihen tapaan, että tiedän teistä, poisnukkuneet, aika paljon, kun tiedän nimet ja sen, että olette ihmisiä. Nimeltä mainittuja ihmisiä. ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut…” vakuuttaa Raamatun sana. Katulähetysväki tuli kiittämään, vainajat eivät. Hautajaiset ovatkin lopulta enemmän saattoväkeä varten.
Toisaalta, kuka meistä kuolee muuten kuin yksin. Olkoon millainen saattojoukko tahansa kappelissa, jokainen vainaja kuoli yksin. Parhaimmassa tapauksessa läheinen piti kädestä kiinni poislähdön hetkellä, mutta yksin kuoleva lähti ”tuonilmaisiin”.
Minua puhutteli eräällä Kreikan-matkalla kuulemani tarina, miten pääjumala Zeus kulki kerran kerjäläisenä ja etsi yösijaa. Kauan sai etsiä, ennen kuin muuan ystävällinen pariskunta majoitti hänet yöksi. Aamulla paljastui, että olivat pitäneet vieraanaan itse ylijumalaa. Saatte toivoa mitä haluatte, palkitsi Zeus hyväntekijänsä. Meillä on jo kaikkea, emme tarvitse mitään, sanoi pariskunta. Kunnes keksivät äkkiä: anna meidän kuolla yhtä aikaa, niin ettei toisen tarvitse jäädä suremaan toista. Toiveenne toteutuu, Zeus vastasi. Pariskunta eleli elämäänsä, kunnes tuli lähdön hetki. He menivät puutarhaan ja kietoivat kätensä toistensa ympärille ja kuolivat pois. Aamulla sillä paikalla kasvoi oliivipuu. Se oli oliivipuun synty. Vielä tänäkin päivänä oliivipuun rungossa voi nähdä toistensa ympärille kiertyneet käsivarret. Mutta itse myytti paljastaa toiveen, että saisi kuolla yhdessä rakkaimpansa kanssa. Jos rakkainta on.
Oma kuolevaisuus tiivistyy tuttua ihmistä viimeiselle matkalle saatellessa. Intohimoisesti sitä toivoo, että rajan tuolta puolen ojentuisi tuttu käsi vastaanottamaan. Enkelin käsi tai edeltä menneen ihmisen.
Hyvä kirjoitus, kiitos!. Kaikki kuolemme yksin, vaikka kuolisimme yhtäaikaa toisten kanssa. Kuolema on yksilöllisyytemme, ainutkertaisuutemme viimeinen todistus. Olen saattohoitanut useita läheisiäni viimeiseen elinhetkeen asti. Olen katsonut viimeisen henkäyksen tapahtumaa, jonka jälkeen ero on ollut selvä: minä elävänä ajassa ja tilassa, toinen hengittämättä, poissa elollisuuden osallisuudesta tässä maailmassamme.
Oma kuolevaisuus tiivistyy ikääntyessä ja tajutessa, että elinaikaa on jäljellä rajallisesti. En osaa odottaa rajan takaa kuitenkaan ensinnä enkelin tai rakkaitten edesmenneitteni kättä. Odotan kohtaavani vapahtajani, Sydämeni äänen, rukousten kumppanin Jeesuksen; armeliaat käsivarret.
Hyvä kirjoitus, kiitos!. Kaikki kuolemme yksin, vaikka kuolisimme yhtäaikaa toisten kanssa. Kuolema on yksilöllisyytemme, ainutkertaisuutemme viimeinen todistus. Olen saattohoitanut useita läheisiäni viimeiseen elinhetkeen asti. Olen katsonut viimeisen henkäyksen tapahtumaa, jonka jälkeen ero on ollut selvä: minä elävänä ajassa ja tilassa, toinen hengittämättä, poissa elollisuuden osallisuudesta tässä maailmassamme.
Oma kuolevaisuus tiivistyy ikääntyessä ja tajutessa, että elinaikaa on jäljellä rajallisesti. En osaa odottaa rajan takaa kuitenkaan ensinnä enkelin tai rakkaitten edesmenneitteni kättä. Odotan kohtaavani vapahtajani, Sydämeni äänen, rukousten kumppanin Jeesuksen; armeliaat käsivarret. Ne, jotka jo nyt ympäröivät minua näkymättömästi.
Kävimme tänään Malmin hautausmaalla istuttamassa orvokkeja puolisoni vanhempien haudalle. Monilla haudoilla kukkivat iloiset keltaiset narsissit, joillain oli orvokkeja. Kaikki talven aikana haudoille tuodut havut ja kanervat sekä kynttilät oli jo korjattu pois. Osa laajasta hauatusmaasta oli jo haravoitu. Kunnossapito toimii hyvin.
Kiinnitin huomiota vastapäiseen hautaan, jossa pariskunnan kuolinpäiväksi oli merkitty sama päivä. Mietin olivatko he kuolleet jossain onnettomuudessa. Vähän kauempana kaivettiin uutta hautaa. Samalla mieli ohjautui omaan kuolemaan. Sanoin puolisolleni, että polttohautaus on vaivattomampi tapa haudata. Mutta kenties toivon kuitenkin tavallaista hautausta. ”Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman..” Kenties haudallani on useampi ihminen kuin kolme. Sukulaisia ainakin on ja uskon heidän tulevan viimeiselle matkalleni saattoväeksi, jos ovat itse vielä silloin elossa.
Äitienpäivän tienoilla minulla on tapana ajella, ruusuja auton takakontissa, Heinolaan, missä sijaitsee niin vanhempieni kuin isovanhempieni haudat. Samalla tulee miettineeksi omaa lähtöään. Toisin kuin Salme haluan tuhkauttamisen ja ilman uurnaa, nimikyltti suihkulähteen viereen. Lähelle vanhempiani. Ja on siellä muitakin tuttuja.
Päivi, kenen kädet siellä toisella puolella on vastaanottamassa, sen voi ilmaista niin monella tavalla, ilman Jumalan läsnäoloa ei kai olisi ketään.
Minun vanhempani ovat haudatut Nurmekseen, joten en pääse käymään heidän haudallaan kovin usein. Mutta voin viedä heille tervehdyksen täällä muualla haudattujen osastolla.
Kummasti sitä vain alkaa miettiä elämän loppumista kun vuosia tulee lisää…käsittää ihan konkreettisesti, että minunkin elämäni loppuu joskus.