Mieheni sai uusimpaan blogikirjoitukseensa (Kuka loi helvetin?) kommentin, joka veti hyvin hiljaiseksi.
”Haluan kiittää blogistasi, joka on parasta sielunhoitoa perheellemme, joka elää nyt elämänsä suurinta kriisiä. Meilläkin on suurehko perhe, ja minä, perheemme äiti, olen sairastunut parantumattomaan syöpään. Tilanne on aivan järkyttävä eikä tilannetta tietenkään paranna se, että pelkään helvettiä ja kadotusta kuin hullu. … Emme tiedä, kauanko minä tässä enää keikun, sillä tarkkoja ennusteita on mahdotonta antaa. Mutta se, että huomaamme sinunkin elämäsi jatkuneen, lohduttaa meitä joka ikinen päivä monta kertaa.”
Kommentoija kertoo helvetinpelkonsa juontuvan herätysliiketaustastaan sekä sukulaisten ajatuksista ja opetuksista. Eikö tämän naisen elämäntilanne nyt hyvänen aika ole riittävän kohtuuton ja vaikea ilman tätä lisätaakkaakin?
Mikä meitä ihmisiä riivaa? Mikä saa meidät ajattelemaan, että kaikkivaltias, armollinen ja rakastava Jumala, iankaikkinen Isä on joku sadistinen sätkynukke, joka lykkää ihmisiä iankaikkiseen helvetin tuleen ihan vain sillä perusteella, mitä ihminen ajattelee, ei ajattele, tekee, ei tee, tuntee, kokee, uskoo tai luulee? Tällä kommentoijalla on sama kokemus uskonnosta ja uskosta kuin miehellänikin: jos käytät ehkäisyä, joudut helvettiin. Jos teet niin tai näin joudut helvettiin, ellet ehdi pyytää kaikkea anteeksi ennen kuolemaasi.
Eihän Jumala voi olla noin pieni, ihmisten säädeltävissä? Jos Jumala on, hänen ajatuksensa ovat niin kaukana ihmisen ajatuksista ja ihmisen logiikasta kuin taivas on maasta. Hänen on kaikki valta ja voima ja kunnia. Hän voi pelastaa kenet tahtoo. Ja Hän tahtoo pelastaa kaikki.
”Oma voimani eihän riitä
edes voimaa pyytämään.
Sinä silti et syytä siitä,
jaksat auttaa etsimään.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Jos Kristus on kantanut harteillaan koko maailman synnin, kuten ikivanhassa Jumalan Karitsa -hymnissä veisaamme, eikö se samalla tarkoita, että pelastus on vain ja ainoastaan ja yksin Jumalan teko – meidän puolestamme annettu ja vuodatettu. Kaikki on jo annettu anteeksi, kaikki on jo sovitettu. Meiltä ei vaadita mitään.
”Sinun valosi loistaa tiellä,
jolta muuten eksyisin.
Sinä, Mestari, kannat siellä,
missä horjun, kaadunkin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Eikö tämä blogikommentin kirjoittajakin saa ajatella, että kun kuolema tulee, häntä vastassa ovat iankaikkiset käsivarret ja ikuinen syli, Jumala joka ei salli enää koskaan mitään pahaa tapahtua? Eikö hän saa uskoa, että kaikkivaltias pitää tavalla tai toisella huolta hänen lapsistaan ja perheestään, kun hänen on aika lähteä? Minusta se olisi oikeus ja kohtuus tuossa muutoin niin totaalisen turvattomassa ja kohtuuttomassa elämäntilanteessa.
”Ja kun lopulta päätän matkaa,
mitä silloin itkisin.
On vain armoa, jos saan jatkaa
täältä taivaan pitoihin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Tämä aihe saa minut myös kyselemään: Millaiset oletukset – tiedostetut ja tiedostamattomat – ohjaavat elämäämme? Miten paljon oletukset ohjaavat käytöstämme, tunteitamme, valintojamme, hyvinvointiamme ja pahoinvointiamme? Ohjaavatko perimmäiset oletuksemme elämäämme hyvään vai huonoon suuntaan? Luovatko ne elämäämme turvallisuutta vai turvattomuutta? Ovatko oletuksemme ”totta” ja onko sillä merkitystä?
Jos oletamme Jumalasta jotakin, sillä voi olla ratkaisevan suuri vaikutus koko elämäämme – ja läheistemme elämään. Siksi olisi erityisen tärkeää pohtia tiedostaen, mitä juuri minä hänestä oletan, luulen, kuvittelen.
Ajattelenko, että Jumala ja pelastus lepäävät minun varassani, riippuvat minusta ja sanoistani, julistuksestani, oikeassa tai väärässä olemisestani, tiedostani, uskostani? Vai luotanko siihen, että Jumala hoitaa suvereenisti pelastuksen ja minä voin keskittyä olemaan lähimmäinen lähimmäiselle, voin asettua rinnalle ja kuulevaksi korvaksi ja auttavaksi kädeksi ilman taka-ajatuksia tai sanallisen hengellisen viestinvälittäjän roolia? Uskallanko luottaa Jumalan suuruuteen? Uskallanko olla rehellinen? Annako Jumalan tehdä työnsä ajallaan ja tavallaan? Mitä Jumalan työtoverina oleminen merkitsee? Rupeanko jumalaksi Jumalan paikalle vai onko minun tehtäväni olla ihminen ihmisen rinnalla?
En halveksu hengellistä puhetta enkä ajattele, että se olisi aina tarpeetonta. Tiedän myös, että Raamattuun vilpittömästi vetoavilla ihmisillä on hyvinkin erilaisia käsityksiä sekä Jumalasta että pelastuksesta. Minua kuitenkin lohduttaa se oletus, että yhdelläkään ihmisellä ei ole lopullista totuutta. Voimme vain kuunnella herkästi omaatuntoamme ja yrittää toimia niin kuin rakkaus vaatii. Totuus on yksin Jumalalla, jos Jumala on. Tämän täytyy riittää minulle.
(Virsitekstit ovat Siionin virrestä 275)
Oppi ikuisesta tulihelvetistä on yksinkertaisesti perverssi ja opin markkinoijjien ja sillä jopa lapsia pelottelevien piilosadistisia viehtymisiä palveleva.
seppo heinola :”Oppi ikuisesta tulihelvetistä on yksinkertaisesti perverssi ja opin markkinoijjien ja sillä jopa lapsia pelottelevien piilosadistisia viehtymisiä palveleva.”
Logos kuului kreikkalaisten uskomuksissa tulen elementtiin. Tuli oli maan neljästä elementistä (maa, vesi, ilma, tuli) tärkein, koska se oli ainoa, joka voitiin havaita sekä ulkoisena (esim. nuotio) että sisäisenä lämpönä (empatia, rakkaus).
Tästä syystä kreikkalaiset pitivät tulen elementtiä ”siltana”, joka yhdisti näkyvän ja näkymättömän maailman, ja samaan elementtiin kuului heidän mielestään ihmisen minuus, koska se saattoi havaita ”tulen luonnon”.
Siis ” On elon aika lyhyt kullakin. Siis palakaamme lieskoin leimuvin, tulessa kohotkaamme korkealle! Maa maahan jää, mut henki taivahalle.” (Eino Leino)
Enpä usko Tuula sinäsnä oivaltavan metaforasi vastaavan fundamentalisuskovien haluamaa kidutushelvettiä.
Antiikin mysteerriuskonnoissa oli maakoe, vesikoe, ilmakoe ja tulikoe, jotka initioitava kävi läpi. Nämä kokeet heijastuvat Paavalin markimatka- ja Melite kertomuksessa.
Laiva: vesikoe, myrsky: ilmakoe, saari-maakoe ja nuotio: tulikoe, ’Käärme’ oli ofiittipappi, joka vihli Paavalin. Kysypä mieheltäsi tästä olettamuksesta. Johanniitat eivät sattumalta toimineet Maltalla.
Siis Paavalin ’merimatka’. Koskahan tähän saataisiin korjausohjelma.
seppo heinola :” ‘Käärme’ oli ofiittipappi, joka vihli Paavalin. Kysypä mieheltäsi tästä olettamuksesta. Johanniitat eivät sattumalta toimineet Maltalla.”
Olemme jatkuvasti keskustelleet puolisoni kanssa uskoon liittyvistä kysymyksistä. Valitetttavasti hän ei ole samalla tavalla kiinnostunut antiikin kreikan filosofiasta kuin itse olen. Johtuneeko siitä, että jo seurakunnassa vapaaehtoistyötä tehdessämme filosofiaharrastukseni sanottiin joidenkin aktivistien mielestä olevan tiedät-kyllä-mitä. En ymmärrä mitä väliä sillä on, missä Johanniitat ovat toimineet. Pitäisikö tietää?
Johanniitat oli alkujaan terapeuttinen parantaveljeskunta, joka
tod. näk. tunsi Maltalla sijaineiden ’käärmeenkolojen’ eli maan alaisten luolien alkupräiset initaatio-käyttötarkoitukset.
Seppo
On murheellista että syytät Paavalia ilmiöistä joita esiintyi Paavalin käyntikohteissa. Ei kai Rooman homoilu ollut hänen edistämäänsä kun hän ssinnekin matkusti. Roomalaiskirje ainakin kertoo eri sanomaa. Uskomatonta on tuo sinun luova taiteellinen otteesi suhteessa totuuteen Paavalia arvioidessasi.
R. Rautkoksi, minä EN syyttänyt edellä Paavalia mistään. Älä kommentoi viestejä, joita et ilmeisesti alkuunkaan ymmärrä. Ja homo-addiktisi näkyy tässäkin, sillä minä en puhunut asiasta en sitten niin yhtään mitään. Sinä tunget tuon näköjään lempiteemasi mieleivaltaisesti miltei kaikkiin viesteihisi.
Seppo
Et suoraan syyttänyt, mutta kytkit Paavalin epäraamatulliseen ja pakanalliseen ajatteluun. Minun teatteriesitykseni ei sinua miellytä eikä sinun minua. Analogia on samaa tasoa.
Minä en kytkenyt Paavalia epäraamatulliseen ajatteluun koska ko initiaatio-ajattelu symbooleineen on itse Raamatussa, sinä vaan et osaa sitä sieltä lukea. Minä olen näet tutkinut asiaa,sinä et.
Minä puolestani en osaa lukea esim. esperantoa mutta en sanoisi sitä epäkielelliseksi….
Onneksi viimeisellä tunnilla elopellolle kutsuttu ja lähtenyt saa saman palkan kuin koko päivän uurastanut. Myös ristinryöväri sai armon, mutta toinen ei
Blogisti kirjoittaa täyttä asiaa. Erityisesti lause ”Totuus on yksin Jumalalla, jos Jumala on” pakotti kaivamaan kirjoituskoneen esiin. Suurinpiirtein noin minäkin ajattelen.
Jeesus opettaa monessa kohdassa helvetistä. Toinen otetaan ja toinen jätetään.
Seppo Heinola: Ajatteletko tosiaan, että joku nauttii helvetin ideasta ja helvettipuheesta ja helvettiopetuksesta? Että joku oikeasti toivoo jonkun sinne joutuvan? Itse olen ajatellut, että kukaan ei sentään voisi olla noin pimeä. Enemmänkin ymmärrän, että omantunnonherkille ihmisille, joille on aina opetettu että helvetti on, ja jotka saavat tälle opetukselle vahvistusta tavastaan tulkita Raamattua, tämä asia on jotenkin ”väistämätön” ja sitä ei silloin voi millään tavoin kyseenalaistaa. Olin itsekin joskus nuorena ajattelultani lähellä tuollaista tuntoa. Sittemmin olen joutunut itselleni rehellisenä toteamaan, että minä vaan en voi uskoa Jumalaan, joka sallisi yhdenkään joutua kadotukseen, varsinkin jos se yksi en ole minä. En ymmärrä, miten kukaan voisi iloita omasta pelastuksestaan, jos pitää edes mahdollisena, että joku toinen joutuu iankaikkiseen tulimereen.
Samalla olen viiltävän tietoinen siitä, että joidenkin evankeliumikohtien mukaan myös Jeesus jakoi ihmisiä tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin, vuohiin ja lampaisiin jne.