Mieheni sai uusimpaan blogikirjoitukseensa (Kuka loi helvetin?) kommentin, joka veti hyvin hiljaiseksi.
”Haluan kiittää blogistasi, joka on parasta sielunhoitoa perheellemme, joka elää nyt elämänsä suurinta kriisiä. Meilläkin on suurehko perhe, ja minä, perheemme äiti, olen sairastunut parantumattomaan syöpään. Tilanne on aivan järkyttävä eikä tilannetta tietenkään paranna se, että pelkään helvettiä ja kadotusta kuin hullu. … Emme tiedä, kauanko minä tässä enää keikun, sillä tarkkoja ennusteita on mahdotonta antaa. Mutta se, että huomaamme sinunkin elämäsi jatkuneen, lohduttaa meitä joka ikinen päivä monta kertaa.”
Kommentoija kertoo helvetinpelkonsa juontuvan herätysliiketaustastaan sekä sukulaisten ajatuksista ja opetuksista. Eikö tämän naisen elämäntilanne nyt hyvänen aika ole riittävän kohtuuton ja vaikea ilman tätä lisätaakkaakin?
Mikä meitä ihmisiä riivaa? Mikä saa meidät ajattelemaan, että kaikkivaltias, armollinen ja rakastava Jumala, iankaikkinen Isä on joku sadistinen sätkynukke, joka lykkää ihmisiä iankaikkiseen helvetin tuleen ihan vain sillä perusteella, mitä ihminen ajattelee, ei ajattele, tekee, ei tee, tuntee, kokee, uskoo tai luulee? Tällä kommentoijalla on sama kokemus uskonnosta ja uskosta kuin miehellänikin: jos käytät ehkäisyä, joudut helvettiin. Jos teet niin tai näin joudut helvettiin, ellet ehdi pyytää kaikkea anteeksi ennen kuolemaasi.
Eihän Jumala voi olla noin pieni, ihmisten säädeltävissä? Jos Jumala on, hänen ajatuksensa ovat niin kaukana ihmisen ajatuksista ja ihmisen logiikasta kuin taivas on maasta. Hänen on kaikki valta ja voima ja kunnia. Hän voi pelastaa kenet tahtoo. Ja Hän tahtoo pelastaa kaikki.
”Oma voimani eihän riitä
edes voimaa pyytämään.
Sinä silti et syytä siitä,
jaksat auttaa etsimään.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Jos Kristus on kantanut harteillaan koko maailman synnin, kuten ikivanhassa Jumalan Karitsa -hymnissä veisaamme, eikö se samalla tarkoita, että pelastus on vain ja ainoastaan ja yksin Jumalan teko – meidän puolestamme annettu ja vuodatettu. Kaikki on jo annettu anteeksi, kaikki on jo sovitettu. Meiltä ei vaadita mitään.
”Sinun valosi loistaa tiellä,
jolta muuten eksyisin.
Sinä, Mestari, kannat siellä,
missä horjun, kaadunkin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Eikö tämä blogikommentin kirjoittajakin saa ajatella, että kun kuolema tulee, häntä vastassa ovat iankaikkiset käsivarret ja ikuinen syli, Jumala joka ei salli enää koskaan mitään pahaa tapahtua? Eikö hän saa uskoa, että kaikkivaltias pitää tavalla tai toisella huolta hänen lapsistaan ja perheestään, kun hänen on aika lähteä? Minusta se olisi oikeus ja kohtuus tuossa muutoin niin totaalisen turvattomassa ja kohtuuttomassa elämäntilanteessa.
”Ja kun lopulta päätän matkaa,
mitä silloin itkisin.
On vain armoa, jos saan jatkaa
täältä taivaan pitoihin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Tämä aihe saa minut myös kyselemään: Millaiset oletukset – tiedostetut ja tiedostamattomat – ohjaavat elämäämme? Miten paljon oletukset ohjaavat käytöstämme, tunteitamme, valintojamme, hyvinvointiamme ja pahoinvointiamme? Ohjaavatko perimmäiset oletuksemme elämäämme hyvään vai huonoon suuntaan? Luovatko ne elämäämme turvallisuutta vai turvattomuutta? Ovatko oletuksemme ”totta” ja onko sillä merkitystä?
Jos oletamme Jumalasta jotakin, sillä voi olla ratkaisevan suuri vaikutus koko elämäämme – ja läheistemme elämään. Siksi olisi erityisen tärkeää pohtia tiedostaen, mitä juuri minä hänestä oletan, luulen, kuvittelen.
Ajattelenko, että Jumala ja pelastus lepäävät minun varassani, riippuvat minusta ja sanoistani, julistuksestani, oikeassa tai väärässä olemisestani, tiedostani, uskostani? Vai luotanko siihen, että Jumala hoitaa suvereenisti pelastuksen ja minä voin keskittyä olemaan lähimmäinen lähimmäiselle, voin asettua rinnalle ja kuulevaksi korvaksi ja auttavaksi kädeksi ilman taka-ajatuksia tai sanallisen hengellisen viestinvälittäjän roolia? Uskallanko luottaa Jumalan suuruuteen? Uskallanko olla rehellinen? Annako Jumalan tehdä työnsä ajallaan ja tavallaan? Mitä Jumalan työtoverina oleminen merkitsee? Rupeanko jumalaksi Jumalan paikalle vai onko minun tehtäväni olla ihminen ihmisen rinnalla?
En halveksu hengellistä puhetta enkä ajattele, että se olisi aina tarpeetonta. Tiedän myös, että Raamattuun vilpittömästi vetoavilla ihmisillä on hyvinkin erilaisia käsityksiä sekä Jumalasta että pelastuksesta. Minua kuitenkin lohduttaa se oletus, että yhdelläkään ihmisellä ei ole lopullista totuutta. Voimme vain kuunnella herkästi omaatuntoamme ja yrittää toimia niin kuin rakkaus vaatii. Totuus on yksin Jumalalla, jos Jumala on. Tämän täytyy riittää minulle.
(Virsitekstit ovat Siionin virrestä 275)
Emilia Karhu, ikävä kyllä sadistista ajatuksista nauttivia ihmisiä on kaikkialla ihmiskunnassa,. niis uskovissa kuin uskottomissa. Aikaan munkkien kirjoittama ’Noitavasasra’ kidutusohjeineen oli kuin sadismin oppikirja.
Minunkaan Jumalani ei ole sadisti, mutta VT:n jhvh ei olekan jumalani.
Joskus muinoin intiaatiota kutsuttiin juutalaisuudessa sanonnalla ’mala jad’ eli ’käden täyttäminen.’ Käsi saattoi saada tällöin parantavan voiman. Tästä lienee ollut myös kyse siinä kun ’käärme’ ’puri’ Paavalia käteen ja Paavali sen jälkeen paransi Maltan kuvernöörin isän. Ofiittiadepti vihki siis Paavalin Maltalla parantajaksi. .
Johannitta-parantajat toimivatkin sittemmin juuri Maltakin käsin.
Paavalin merimatkalla manitaan 276 ihmistä. Luku 276 kuuluu Ut:n 3 kpl juuri 3 numeoisia kolmio lukuja, 276 on kolmioluku 23, jonka kreikkalainen kuva vastaa Poseidonin, meren Jumalan sauvaa. Ei sattuma.
Eiköhän Jeesus enemmänkin vain kertonut millainen on viisas ja millainen on tyhmä. Ymmärtääkseni Hän antaa mahdollisuuden valita itse. Onko siitä mahdollisuus syyttää Jumalaa, jos itse valitsee väärin?
Vaika en itseäni minään mallikelpoisena isänä voi pitääkään, en voi kuvitella tilanneta, missä olisin pannut tyttöni ja poikani valisemaan tilanteessa, missä väärä valinta pudottaisi heidät esim. rautavalimon sulatusuuniin ja selitäisin sitten että ’itsepähän valitsivat’.
Tässä olen kyllä Seppo Heinolan kanssa vahvasti samoilla linjoilla. Ei meillä ihmisillä koskaan ole täyttä vapautta valita, vapaus on illuusio. Meillä ei todellakaan ole kaikilla samat lähtökohdat ja samat mahdollisuudet tehdä ratkaisuja ja päätöksiä esimerkiksi näistä uskomisen kysymyksistä. Taustamme, elämänkokemuksemme, perheemme, sukumme, kulttuuri johon olemme syntyneet, persoonallisuutemme – kaikki vaikuttaa siihen, miten ja mitä pystymme uskomaan. Emme me ihmiset koskaan ole ”tyhjiä tauluja” joilla olisi täsmälleen samanlaiset mahdollisuudet ymmärtää täsmälleen samalla tavalla joku totuus. Jos Jumala jättäisi pelastuksen ihmisten henkilökohtaisen ratkaisun varaan, ja jos pelastuksesta pääsisi osalliseksi vain jollakin tietyllä kaavalla ja ratkaisulla, koko kristinusko olisi vain sairas vallankäyttöjärjestelmä. Jumalan täytyy olla suurempi. Jumalalla täytyy olla kaikki valta.
Järkyttävä kirjoitus Emilia Karhu. Oli aivan kauheaa lukea, että kyseisellä uskovalla henkilöllä on ympärillään ihmisiä, jotka tekevät hänen jo valmiiksi niin surullisen ja vaikean elämäntilanteensa vielä rankemmaksi. Ja kysyn vielä, että millä valtuuksilla, tietämyksellä ja oikeudella?!
En voi kun sydämestäni toivoa, että häntä lähellä on joku, joka muistuttaa perimmäisestä totuudesta eli ”Yksin uskosta, yksin armosta”. Mitään muuta ei tarvita.
Näyttää siltä, että Raamatun luonnehdintaa ”Jumala on rakkaus”(1.Joh4:8) ei saa millään sopusointuun Kaikkivaltiaalle joskus annetun ikuisen kiduttajan roolin kanssa. Näin olen tähänastista keskustelua tulkinnut. Mutta ehkä kannattaa vilkaista myös, mitä Raamattu helvetistä ihan oikeasti sanoo?
Sanan helvetti käyttö on voimakkaasti käännöksestä riippuvainen: King James 54 kertaa kun suomalaisille KR38 ja KR92 näyttäisi riittävän seitsemän kertaa, Biblia 1776 jonkin verran useammin. Joka kerta uusissa suomalaiskäännöksissä on helvetti-sanan paikalla alkutekstissä geenna.
Sana geenna esiintyy sitten vuorostaan alkutekstissä kaksitoista kertaa, vain kerran evankeliumien ulkopuolella. Jeesus Kristus puhuu siis geenna:sta lähes yksinoikeudella. Tarkoittiko Vapahtajamme ilmauksella geenna kidutuspaikkaa?
Stongin sanakirja määrittelee geenna:n seuraavasti ”Hell is the place of the future punishment called ”Gehenna” or ”Gehenna of fire”. This was originally the valley of Hinnom, south of Jerusalem, where the filth and dead animals of the city were cast out and burned; a fit symbol of the wicked and their future destruction.”
Loppuosa siis toteaa Raamatun helvetin olevan ”passeli symboli kuvaamaan pahojen tulevaa hävittämistä”. Kaatopaikasta kun ei oikein ole kunnon kidutusestradiksi.
Ilmestyskirjassa esiintyy sitten helvetin synonyymiksi yleisesti ymmärretty sana tulijärvi. Ja tulijärveen, sitten taas käännöksestä riippuen, liitetään todellakin myös kidutus. Esimerkiksi: ”siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti”.(Ilm20:10) Mutta keitä ”niitä” kidutetaan?
Kidutuksen kohteena ovat Saatana, peto ja väärä profeetta! Kirjaimellisen kidutuksen tekee ongelmalliseksi paitsi Saatanan erinomainen liekinkestävyys myös se, että peto ja väärä profeetta ovat ilmestyskirjan symboleja. Mutta vielä enemmän tulijärvessä kiduttamisen logiikkaa horjuttaa se, mitä sanotaan jakeessa 14: ”Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.”
Vaatii jo melkoista ajatusmyllerrystä uskoa kuoleman, siis olotilan, kohtaavan kidutustuomion tulijärvessä. Ilmestyskirja kertookin, että geenna:n kaltaisesta totaalihävityksestä on tässäkin kyse: ”Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.”(Ilm20:14)
Olen pannut merkille, että vaikka osa keskustelijoista uskoo/epäilee Jumalan kiduttavan ihmispoloisia ikuisesti yleensä alle sadan vuoden aikana tehdyistä häijyyksistä, ei kukaan ole nytkään asiaa Raamatulla perustellut. Olisiko niin, että helvetillä pelottelu toimii parhaiten tietämättömyyden verhon takana ajatuksella entäpä jos sittenkin…”
Olisikos jollakin antaa vaikkapa yksi esimerkki raamatunkohdasta, joka saa rakkauden Jumalan muuttumaan myös ikuisen kidutuksen Jumalaksi?
Olet Seppo oikeassa, kyllähän tässä tulkinnassani hiukan liioittelua oli, ja tahallistakin. Vasta tuon ajatuksen ”yritys hiukan kritisoida Raamatun Jumalaa” kohdalla otin kielen pois poskesta.
Luonnehdintasi siitä, että ”vetäydyn symboliikan taakse silloin kun se on omalle opilleni vältämätöntä ja otan Raamatun kirjiamellisesti kun se taas on opillisesti välttämätöntä”, allekirjoitan tiettyyn pisteeseen asti. Ja tähän on järkevä syy, pieni esimerkki kertokoon miksi.
Raamattu liittää Hadekseen monissa jakeissa ajatuksettomuutta, viisaudettomuutta ja kaikenlaista hiljaisuutta. Kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta taas ollaan kovasti juttutuulella samassa paikassa. Joku näkee tilaisuutensa tulleen: Haa, Raamatussa on ristiriitaisuus!
Minä mieluiten ajattelen, kuinka nuo tiedon muruset saadaan loogiseen kokonaisuuteen. Se on suuri sitä harmonisointia. Ja edellyttää Jeesuksen käyttämän kuvauksen ytimen ymmärtämistä.
Heprealaiskijrren 4:12 sanoo mielenkiintoisesti Raamatusta: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”.
Toinen tykkää ristiriidoista, jotta saa itse sanoa asioiden oikean laidan, toinen taas koettaa Raamatusta löytää sen harmonian.
Tämä meni nyt ihan hassuun kohtaan. Kopio oikeassa paikassa tuossa alempana.
Olisikos jollakin antaa vaikkapa yksi esimerkki raamatunkohdasta, joka saa rakkauden Jumalan muuttumaan myös ikuisen kidutuksen Jumalaksi?
Kari kuula: ”Kaikkein tunnetuin helvettiteksti lienee Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31-46). Silloin suuri tuomari sanoo joillekin ankaran sanan: ”Menkää pois minun luotani, t e k i r o t u t, i k u i s e e n tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen”. Toinen yhtä kuuluisa kohta on kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Sen mukaan ylellisyydessä elänyt rikas mies joutui kuoltuaan kauheaan tuskaan ja tuleen, eikä hänen vaivaansa ei voitu lievittää millään tavalla. Näihin tulikuviin liittyy myös Jeesuksen mainitsema arvoituksellinen k u o l e m a t o n helvetinmato (Mark. 9:44, 46).”
Aika yllättävältä taholta tuli tuo kidutushelvetin puolustus. En olisi uskonut, että Seppo Heinola sellaiseen uskoo! No, ehkä tässä nyt on titetysti yksi yritys hiukan kritisoida Raamatun Jumalaa.
Kari Kuula on tutkinut perusteellisesti opetusta helvetistä, asiantuntija kieltämättä. Joten kyllä häntä passaa siteerata. Lyhyesti nyt noista esille ottamistasi jakeista.
Raamatun mukaan tulijärveen/helvettiin heitetään ensimmäisenä Saatana(Ilm20:10). Ja kuten Mat 25. luku kertoo, helvettiin menevät myös ne, jotka Jeesus sinne määrää. Ja kun sinne sitten lopulta sysätään myös kuolema(Ilm20:14), voidaan hyvin ymmärtää geennan aikaansaama totaalituho.
Itse asiassa: jos kerran Jeesuksen ”vuohet” ovat symboliikkaa Matteuksen 25:ssä, miksi ”tulen” pitäisi olla kirjaimellinen?
Tunnettu kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta voidaan nopeasti päätellä Jeesuksen kuvaukseksi. Katoshan tarinaa tarkemmin. Mitä se kuvaa, on tietysti sitten toisen käsittelyn arvoinen asia, mutta yksi paha vika sillä perinteisen helvetti-opin puolustamisen kannalta on: se ei puhu mitään helvetistä!
Luukkaan kohdassa käytetään alkutekstissä sanaa hades(hepr sheol), joka kaikkialla muualla Raamatussa on kaikkien ihmisten päämäärä kuoleman jälkeen. Toki tiedän, että tähän on Raamatun ulkopuolelta näppärästi keksitty kaksiosatoisuus; pahoille ja hyville omat odotustilat, mutta tällöin mennän kyllä jo niin kauas Raamatusta, että ihan hirvittää.
Kolmas kohta, tämä helvettimato on mielenkiintoinen eliölaji. Itse asiassa se kuvaa niitä Hinnomn laakson, ”kaatopaikkahelvetin” olosuhteita. Mihin liekki ei yltänyt, siellä rotat ja madot ja pieneliöt hoitavat totaalituhoa.
Varmemmaksi vakuudeksi tähän sitaatti Kristuksen siteeraamasta jakeesta Raamatun vanhalta puolelta: ”Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden RUUMIIT, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.”(Jes66:24)
Eikös olekin tämä kaatopaikka-symboliikka mainio kuvaus pahan hävittämisestä? Mutta Jeesus olikin maailman kaikkien aikojen Opettaja maan päällä!
Mitä sinä Rauli nyt minua noin tulkitset, enhän minä asiassa omaa uskoani ilmaise, kun kysyit ao raamatunpaikkoja niin sellaisen annoin . Kari Kuula on ansiotuniut teologinen tutkija, joka on kirjoittanut kirjan Helvetistä ja siteeraan hänen sitaattejaan Raamatusta.
Minun Jumalani ei todellakan ole sadisti.
Mutta Rauli, tyypillisen tapaan joka on yleinen myös perinteisten ev. lutien joukossa, vetäydyt symboliikan taakse silloin kun se on omalle opillesi vältämätöntä ja otat Raamatun kirjiamellisesti kun se taas on opillisesti välttämätöntä,. Näin siis tekevät kaikki muutkin, joskin vain opillisisin painotuksin eri kohdin. Tällaista eksegeesiä kutsutaan harmonisoinniksi.
Olet Seppo oikeassa, kyllähän tässä tulkinnassani hiukan liioittelua oli, ja tahallistakin. Vasta tuon ajatuksen “yritys hiukan kritisoida Raamatun Jumalaa” kohdalla otin kielen pois poskesta.
Luonnehdintasi siitä, että “vetäydyn symboliikan taakse silloin kun se on omalle opilleni vältämätöntä ja otan Raamatun kirjiamellisesti kun se taas on opillisesti välttämätöntä”, allekirjoitan tiettyyn pisteeseen asti. Ja tähän on järkevä syy, pieni esimerkki kertokoon miksi.
Raamattu liittää Hadekseen monissa jakeissa ajatuksettomuutta, viisaudettomuutta ja kaikenlaista hiljaisuutta. Kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta taas ollaan kovasti juttutuulella samassa paikassa. Joku näkee tilaisuutensa tulleen: Haa, Raamatussa on ristiriitaisuus!
Minä mieluiten ajattelen, kuinka nuo tiedon muruset saadaan loogiseen kokonaisuuteen. Se on suuri sitä harmonisointia. Ja edellyttää Jeesuksen käyttämän kuvauksen ytimen ymmärtämistä.
Heprealaiskijrren 4:12 sanoo mielenkiintoisesti Raamatusta: “Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”.
Toinen tykkää ristiriidoista, jotta saa itse sanoa asioiden oikean laidan, toinen taas koettaa Raamatusta löytää sen harmonian.
Olen juuri menossa vuoden lukuohjelmassani kolmatta kertaa Matteuksen 24-25 lukua, joissa ulkopuolelle jäävä tyhmät neitsyet, kelvoton palvelija sekä ne, jotka eivät ruokkineet nälkäisiä, vaatettaneet alastomia, jne. Tuomio on tiukka. Herra armahda minua syntistä.
On kaksi asiaa, joita näyttää olevan vaikeaa erottaa toisistaan.
1. toivoa ja suositella jollekkiin helvettiä loppusijoituspaikaksi.
2. Pelkää sen olemassaoloa ja koittaa varoitella, ettei kukaan sinne joutuisi.
Tulinen järvi on tehty perkeleelle ja hänen enkeleilleen, ei siis ihmiselle sinänsä. Jumala kehotti jo alussa: Valitse elämä kuoleman sijasta, valitse siunaus kirouksen sijasta. Vaihtoehdot ovat olleet niin karkeat, että voisi ihmetellä sitä, miksi joku valitsisi väärin.
Olet Lauri oikeassa, Jumala kehoitti ”valitsemaan elämän kuoleman sijasta”.
Mutta eikös perinteinen helvetti-opetus ikuine kidutuksineen ole ihan täyttä elämää? Hiukan kolkoissa olosuhteissa tosin.
Raamattu opettaa ikuisen elämän vastakohtana olevan ikuinen kuolema ja olemattomuus. Sellaisen jokainen voi vapaasti valita, jos Jeesuksen seuraaminen ei nappaa.
Tänäänkin voimme valita Jeesuksen armon ja elämän syntisinä ristin juurella.
Kiitos kaikille erittäin kiinnostavista kommenteistanne! Rauli Toivosen ajatukset avasivat uudenlaisia näkökulmia ainakin itselleni tähän teemaan. Minusta on hiukan outoa syyttää ketään symbolisesta Raamatun tulkitsemisesta. Raamattu on joka tapauksessa täynnä vertauksia eli siis symboliikkaa sekä erilaisia myyttisiä kertomuksia (varsinkin VT:n alkupuolella). Oudommalta itselleni tuntuu se, jos jotakin sieltä otetaan kirjaimellisesti. Tuntuu oudolta ajatella, että kaikkiavaltiaan Jumalan ajatuksia kukaan voisi kuvitella kirjaimellisen tyhjentävällä tavalla ilmaistaviksi ihmisen kielellä.
Emiliä, en minä kohdistanut kritiikkiä symbooliseen tulkintaan sinänsä; harrastan itsekin sitä paljon, vaan sen epäjohdonmukaisiin ja usein opillisesti tarkoitushakuisiin sovelluksiin.
Rauli T. ja Risto R. tuntuvat olevan erimielisiä helvetin suhteen. Sen sijaan molempien kirjoituksista käy ilmi sellainen ajattelu, että usko olisi jotain, jonka ihminen voi tietoisesti halutessaan valita.
Miten vain, mutta en pidä tuota ajatusta ainakaan luterilaisena. Opin mukaan usko on 100% Pyhän Hengen lahja, jota ihminen ei milllään omilla toimillaan, ansioillaan tai tahtomisillaan voi omistaa tai haltuun ottaa.
Koska usko on Pyhän Hengen, Jumalan lahja, uskon, että a) niille, joille se on annettu, se on annettu hyvään tarkoitukseen ja hyvän tuottamiseen ja b) lahjan antajan vastuulla on myös lahjaan liittyvä lupaus palkinnosta, ikuisesta elämästä Jumalan kodissa. Silloin myös niiden kohtalo, joille Hän ei syystä tai toisesta tuota lahjaa anna, on Hänen käsissään.
Tietoiseen valintaan tai uskonratkaisuun vedotaan usein siteeraamalla Jeesuksen sanoja Johanneksen evankeliumista (Joh.3:7): μὴ θαυμάσῃς ὅτι εἶπόν σοι Δεῖ ὑμᾶς γεννηθῆναι ἄνωθεν.
Siinä predikaattiverbi on passiivissa, eli oikea käännös olisi ”ellei teitä synnytetä uudesti, ylhäältä”. Kuinka moni meistä on päättänyt syntyä tai tietoisesti valinnut sen kielteisen vaihtoehdon?
Olet selkeästi ymmärtäväinen lukija, Elias. Olemme Riston kanssa epäilemättä eri mieltä helvetistä. Miellyttävä todeta kuitenkin, ettei keskustelumme ole tulikivenkatkuista.
Uskosta lienee nyt sitten meillä hiukan erilainen näkemys. Luterilaisuutta on niin kovasti montaa sorttia, etten osaa analysoida olenko sitten kaikkien luterilaisien kanssa samaa vai eri mieltä.
Olet siis sitä mieltä, ettei ”usko ole jotain, jonka ihminen voi tietoisesti halutessaan valita.”
Raamattu sanoo esimerkiksi, että ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Ro10:17) Eikö totta, jokainen meistä voi sujuvasti kieltäytyä Kristuksen sanasta molemmin korvin? Ja Kaikkivaltias on saallinut aina tämän vaihtoehdon. Jopa Jeesuksen ollessa maan päällä Mestariopettajana.
Myös sen me voimme mainiosti ratkaista, tottelemmeko me kuulemaamme sanaa. Raamattu kertoo tuomionkin tulevan tottelemisemme mukaan: ”kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.”(2.Tess1:7,8)
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että vastaus kysymykseesi ”Kuinka moni meistä on päättänyt syntyä tai tietoisesti valinnut sen kielteisen vaihtoehdon?” on vain yksi vastaus: ei kukaan. Uudesti syntyminen, se on todellakin Jumalan 100% teko, johon ei meidän pinnistelyillämme ja uskonharjoituksillamme ole mitään osuutta.
Ajatteletko sinä, että usko tulee meille todellakin kuin se kuuluisa illallinen sille Manulle? Jos näin on, miksi se usko tulee niin kovin monelaatuisena ja sisältää jopa täysin päinvastaisia näkemyksiä. Niinkuin se helvetti-näkemys Ristolla ja minulla? Eikö Jumalalta automaattiannostelulla saatu usko olisi hiukan homogeenisempaa?
Hmm. Hmm. Ja vielä kerran hmm. Olen antanut itseni ymmärtää, että ”kuuleminen” tarkoittaa UT:n teksteissä sekä ’uskomista’ että ’tottelemista, noudattamista’. Jeesus käski kuulla hänen sanojaan. Toisissa tilanteissa on selkeästi kyse eettisistä. lähimmäisenrakkauteen tms. liittyvistä ohjeista, kun taas toisissa on kyse uskon asioista.
Ajattelen niin, että ainoa asia noista, joka vie kuoleman rajan yli, on Jumalan armo. Ne sinänsä hyvät ja kannatettavat neuvot, joita Jeesus antoi, ovat immanentteja, maallisia asioita, joita noudattamalla teemme hyvää itsellemme ja toisillemme, toisille Jumalan luomille ja Kristuksen lunastamille ja joiden noudattamatta jättämisestä seuraa (maanpäällisiä) ongelmia. Niiden avulla ei kuitenkaan mennä kuoleman rajan yli. Siinä auttaa ainoastaan armo.
https://www.kotimaa.fi/olen-viettanyt-aikaa-sangyssa-tomin-ja-heikin-kanssa/
Elias puhuu täyttä asiaa. Puhtaassa evankeliumissa ei ole ainuttakaan vaatimusta. Jumala armosta armahtaa syntisen ihmisen, koska Jeesus on kärsinyt 100 % siitä rangaistuksesta, jonka me muuten saataisiin. Monen on vaikea uskoa Jumalaan, joka ei armon vastineeksi vaadi meiltä mitään.
Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:16-17)
Juha ja Elias. Olkaa hyvä ja katsokaa tuon Juhan siteeraaman raamatunluvun viimeistä jaetta: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.”(Joh3:36)
Huomaamme jakeesta, että usko ei kanna ikuiseen elämään, jos ei siihen liity tottelevaisuus. Jeesuksen Golgatalla antamasta uhrista kyllä riittää siis meille kaikille, mutta resurssista ei näytä olevan hyötyä, jos ei tottele. Vai?
Mutta mitä se totteleminen sitten on?
Kyse on uskosta ja epäuskosta.
Joka uskoo Pojan päälle, hänellä on ijankaikkinen elämä; mutta joka ei usko Pojan päälle, ei hänen pidä elämää näkemän, mutta Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (Joh. 3:36 / Biblia)
Hienoa Juha, tarkkuus on hyvä asia Raamattua tutkittaessa.
On aivan oikein kääntää kreikankielinen ilmaus ”apeitheō” paitsi tottelemattomuudeksi myös ei-uskomiseksi. Ainakin Strongin sanakirja tukee Bibliaa tällä kohden. Minulle tämä oli uusi tieto, näin sitä oppii.
Toki molemmat uudemmat KR-käännökset, kuten myös UM-käännös käyttävät verbiä totella. Näyttää pikaisella katsahduksella siltä, että englanninkielisessä maailmassa tuo totella on yleisempi.
Kirjoitit, että ”puhtaassa evankeliumissa ei ole ainuttakaan vaatimusta”. Mutta mitenkä evankeliumia voisi sitten totella, ellei siinä ole vaatimuksia? Bibliaa nyt lainaten:” (Jeesus enkeleineen) niille kostaa, jotka ei Jumalaa tunteneet, ja niille, jotka ei meidän Herran Jesuksen Kristuksen evankeliumia TOTTELE.”(1.Tess1:8)
Tässä kohden käytetty alkutekstin ilmaus hypakouō on sitten sanakirjatiedon mukaan nimenomaan sitä tottelemista.
Katsoin kuningas Jaakon käännöksen enkuksi ja se on yhtenevä Biblian kanssa. Oikea käännös tässä yhteydessä on epäusko tai ei usko.
Laki ja evankeliumi pitää osata erottaa. Puhtaassa evankeliumissa ei ole lakia eikä mitään muutakaan vaatimusta. Kannattaa lukea Bibliaa, joka on kokonaan Jumalan sanaa.
Toinen kirje tessalonikalaisille, jonka alusta lainasit, sana totteleminen tarkoittaa juuri uskomista ei meidän tekemistä. Ei voi totella evankeliumia, jos ei usko Jeesukseen Kristukseen.