Nuorten pyynnöstä erään illan aiheena on ” mitä on kuollut usko”. Itse nuorteniltoja en pidä, mutta kiinnostus heräsi , kun aiheen kuulin. Eikä tuo asia ole jättänyt rauhaan.
Ehkä ensin pyrkisin vastaamaan siihen ”mitä on elävä usko” ja siihen voiko kuollut usko olla oikeasti uskoa ollenkaan.
Jeesus lupasi elävää vettä, joka muuttuu sen saajan sisimmässä lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Lähde joka jatkuvasti pulppuaa on ikään kuin elävä. Siinä ei vesi seiso vaan vesi alkaa virrata johonkin suuntaan ja virvoittaa siellä kasvua. Kasvu on elämää. Jos kasvi lakkaa kasvamasta se ei elä. Ehkä siten yksi elävän uskon tuntomerkki on hengellinen kasvu ja pyrkimys siihen.
Voisiko siten kuolleen uskon tuntomerkki olla se, että on aivan tyytyväinen omaan uskoonsa sellaisenaan, joka ei hänessä vaikuta mitään kiinnostusta hengelliseen elämään ja sen kasvamiseen. Vesi lähteessä vain seisoo, eikä pulppua.
Ei ole tarvetta rukoukseen, Raamatunlukuun, eikä seurakunnan yhteyteen. Eikä varsinkaan tarvetta syntien anteeksisaamiseen.
Tulkaa mukaan pohtimaan asiaa. Mitä voi olla kuollut – , ja elävä usko?
Nämä ”Isä Meidän” rukouksen ensimmäiset sanat puhuvat meille juuri vanhurskaudesta, jonka Jumala uskon kautta on antanut. Kukaan ei voi pitää Jumalaa rakkaana isänään, jollei hänellä ole uskoa, joka hänessä antaa vakuutuksen siitä, että on rakas Jumalan lapsi ja saa tulla hänen eteensä rukouksessa. Vieläpä Jumala erityisesti iloitsee tästä omasta lapsestaan. Nimittäen häntä jopa Jeesuksen veljeksi. Jos koemme olevamme Jumalan erityisen rakkauden kohteena jatkuvasti ja kaikessa, niin mielellämme ja usein haluamme avata sisimpämme hänelle. Toiveenamme on että se saisi olla Hänelle avoimena aina. Vain se, joka uskoo että on jo saanut täyden hyväksynnän jumalan lapsena kykenee jatkamaan rukousta koko sydämestään ja koko sen syvällisen sisällön mukaisesti.