Nykyinen kirkkojärjestyksemme antaa hyvin vähän hallinnollisia mahdollisuuksia kirkon maallikkojäsenten kaitsentaan. Tästä johtuen esikoislestadiolaisten hanke ottaa käyttöön omat maallikkojen suorittamat sakramentit uhkaa murentaa kirkkomme uskottavuutta. Vastaava kolahdus tosin tapahtui jo silloin kun Luther-säätiö ryhtyi kutsumaan Ruotsista omia pappejaan. Tuolloin päädyttiin kantaan, että missionsprovinsenin pastorien suorittamat kasteet ovat teologisesti päteviä mutta eivät hallinnollisesti kelvollisia. Lasta ei suoraan niiden perusteella liitetä seurakunnan jäseneksi. Sikäli kun kasteet ovat oikein toimitettuja, esikoislestadiolaisten osalta päädytään väistämättä samaan ratkaisuun.
Kirkon pappisvirassa olevien tulee suorittaa sakramentit kirkkokäsikirjan mukaan. Tuomiokapituleilla on mahdollisuus puuttua heidän tekemisiinsä. Sama mahdollisuutta tuomiokapituleilla ei ole, jos joku muodollisesti maallikkoasemassa oleva alkaa toimittaa sakramentteja kirkkomme jäsenten keskuudessa. Sakramenttien pätevyys ei riipu niiden toimittajasta, eikä asiaan tarvita öljyllä voideltuja sormia kuten roomalaiskatolisessa kirkossa. Kirkkomme järjestys kuitenkin määrää ketkä sakramentteja toimittaa.
Seikka, että kirkko ei muodollisesta voisi puuttua sakramenttien jatkuvaan kirkon järjestyksen vastaiseen toimittamiseen, olisi kirkon uskottavuudelle suurempi kolaus kuin esimerkiksi yksittäisen julki ateistin pääsy seurakunnan luottamustehtävään tai vaikkapa yksitäisen kerran saarnastuoliin. Viimemainittuja voisi luonnehtia vaikkapa ”työtapaturmaksi”.
Toisaalta voidaan pohtia kuinka uskottavaa kirkolle olisi ryhtyä voimallisesti kaitsemaan maalikkoja, kun se ei tätänykyä kovin innokkaasti kaitse pappejaankaan. Tässä tarkoitan nimenomaan pappisviran hoitoa, en sitä millaisia sotkuja itse kullakin on yksityiselämässään. Vuoden sisällä yksi pastori on menetänyt papisvirkansa ja jokunen muu saanut varotuksen, nämä siis Lähetyshiippakuntaan liittyen. Muden LHPK pappien osalta asia lienee pahasti kesken. Toisaalta ns. liberaalisiipeen ei ole kolahtanut sitäkään vähää.
Nykytila asettaa kirkollemme vahvan haasteen antaa saman aikaisesti kirkon sisällä tilaa monenlaisille ihmisille ja monenlaisille mielipiteille ja toisaalta pitää kirkko kaitsennallisesti eheänä kokonaisuutena joka päättää itse tekemisistään eikä ole eri suuntiin virtaavien virtojen vietävissä. Pitäisi olla selkeät pelisäännöt, että mielipiteitä saa olla monenlaisia, mutta toimitukset toimitetaan aina kuten on yhteisesti päätetty ja tämä koskekoon myös lestadiolaisia.
”Kurittomat sakramentit murtaa kirkon uskottavuuden”
Mielenkiintoinen otsikko, onko siis esim helluntai seurakunnissa ehtooliset ”kurittomia”???
Kuinka kun kotona kokoontuu kaksi tai kolme Jeesuksen nimessä ja he viettävät ehtoollista niin onko tämä ”kuritonta”???
Eiköhän kirkon ”uskottavuuden” ole vienyt jo niin monet ”takinkäännöt” että taitaa takki olla jo niin kierteellä ettei se sovi kenenkään päälle?????
Helluntaiseurakunnat eivät toimi Suomen ev.lut. kirkon kirkkojärjestyksen mukaisesti eikä heidän opetuksensa kirkon sakramenteista ole sama kuin luterilaisen kirkon opetus, joten jättäisin helluntaiseurakunnat kokonaan tämä keskustelun ulkopuolelle.
Kyllä se uskottavuus alkoi rapistua jo tätä ennen. Tämä kyseinen aloite on vain reaktiivinen – siihenkin mitä tällä palstalla on Paavalista ja hänen kirjeittensä ja opetustensa sitovuudesta kovin vuolaasti kirjoitettu.
Jukka Kivimäki, mitä ovat ”lahkot”, eikö juuri omia sääntöjä ja oppirakennelmia ylläpitävät?????
Ari Pasanen
Jos isiemme kirkko on sinusta ”lahko” niin sille minä en voi mitään.
Veljemme ja sisaremme Kristuksessa saavat helluntaiseurakunissa vapaasti kokoontua omien oppiensa mukaisesti ja sama pätee roomalaiskatollisiin ja ortodoksisessa uskossa oleviin, meillä on kuitenkin oma luterilainen oppimme.
Ellei näin olisi, ei kirkkomme nimikään enää voisi olla luterilainen kirkko.
Jukka Kivimäki, onko siis Jeesuksen seuraajat ”jaettu” ja näin ”pakotettu” omiin karsinoihin???
Kuinka isienne ”kirkko” on kohdellut minun kaltaisia ns ”uudestikastajia”???
Mikä nyt sitten on vakavaa. Miksi rippi ei ole kirkkomme sakramentti. Luther lupasi ja hyväksyi myös maallikon vastaanottaman ripin. Oli kyseessä pappi tai maallikko, kyseessä on aineettoman hengellisen substanssin käyttäminen. Merkitsevä tekijä on ripittäytyvän ja vastaanottavan uskova mielenlaatu. Tosin ripittäytyvän olisi myös hyvä ymmärtää katumuksen ja syyllisyyden merkityksestä, että seuraavan epäuskon hetken jälkeen ei oltaisi tunnustamassa samaa asiaa. Miksi uskova maallikko ei samoin voi kastaa lasta. Onko vakavaa se, että kirkkomme ei kerro kirkon tapajäsenyyden pelastavan, missä ei huomata tai ymmärretä tai muisteta kertoa sitä, että ehtoollisen sakramentin armon ja vanhurskauttamisen vaikutukset ovat juuri ne, mistä Raamatussa puhutaan. Edelliseen on sitten lisättävä sydämen vilpittömyys ripin asiassa. Näin kaikkiaan uskovien edellytetään käyttävän ehtoollisen sakramenttia. Mitä tämä sitten on, kun kirkkomme lupaa pelastusta ja armoa kaikille. Kenen asiassa pitäisi ajatella tai huomata jotakin. Kaitsemisesta voin olla hyvin omaa mieltä tähän sitä lisäämättä.
Mitä tarkoitat tapajäsenyyden pelastavalla vaikutuksella. Sitäkä että käydään säännöllisesti ehtoollisella ja uskotaan synnit anteeksi, vaiko sitä että ehtoollisella käydään vain opittuna rutiinin muiden rutiinien joukossa.
”Miksi uskova maallikko ei samoin voi kastaa lasta. ”
Tietysti voi, jos kysyt asian teologista puolta. Se ei kuitenkaan ole kirkkomme järjestyksen mukaista.
Aivan samoin esim. diesel autossa voi käyttää myös polttoöljyä. Ei se auto siitä hajoa.
Kyllähän tekstissä tuli lukea, että kirkon tapajäsenyys, mikä ei halua tai ymmärrä hakeutua sanan- ja ehtoollisyhteyteen seurakunnassaan, ei ole pelastavaa uskoa ja tähän liittyi ripin asian ymmärtäminen. Tässä asiassa on suuri antamattoman opetuksen paikka. Kun puhuttiin, mikä on vakavaa, niin sellaiseksi on katsottava kirkkomme virallinen tai epävirallinen puuhastelu katolilaisten kanssa, missä asiassa näilläkin sivuilla on kerrottu lähennetyn. Mitä tekemistä esim. emeritus Piispa Huovisella on ollut tässä asiassa. Nykyisistäkin Piispoista eräs mainitsi näillä sivuilla viimeisten metrien olevan vaikeimpia. Missä asiassa. Jos pappiemme tai Piispojemme tapana on vielä Roomassa osallistua Messuun ja mahdollisesti ehtoolliselle, on kysymyksessä hurmahenkisyyden harjottaminen, mistä pitäisi langettaa kirkkokurin mukaiset rangaistukset. Maallikolle sama asia ei ole niin vakava, mutta papille asian ymmärtäminen kuuluu. Mutta asiassa on se jos He ovat osallistuneet,…Tämä olisi sitten vakavaa ja kertomusta kurittomista Piispoista ja Papeista. Kaikkiaan Jukka Kivimäen kirjoitukseen haluaisi sanoa, että asiassa on kysymys suuresta antamattomasta opetuksesta kirkkomme taholta.
Tiedän että esitän vaikeita kysymyksiä, kirkon historia on niin täynnä asioita joita tänään kauhistellaan kun niitä muut tekevät, mutta oman kirkon kohdalla ne vaietaan ja selitellään pois, siis uskon isät ovat ne jotka ovat tehneet ne teot ja samalla kirjoittaneet opin jota tänä päivänä pidetään ”oikeana”, haloo, eikö Jeesus selkeästi kiellä ottamasta mitään sieltä missä näkee huonoa hedelmää???????
Kyse on jokaisen iankaikkisesta elämästä???????
” Pitäisi olla selkeät pelisäännöt, että mielipiteitä saa olla monenlaisia, mutta toimitukset toimitetaan aina kuten on yhteisesti päätetty ja tämä koskekoon myös lestadiolaisia.” blogisti
Tähän olisi hyvä lisätä, että koskekoon myös liberaaleja. Hyvin usein heidän toimintaansa on katsottu ”sormien läpi” esim. parisuhteiden siunaamisessa tms. Vaikka kyse ei olekaan sakramentista niin kirkon yhteisesti päätetystä toiminnasta kuitenkin.
Jukka tarjoili blogissaan mielipiteenvapauden, mutta halusi rajoittaa toimitusten toimittamisen sen mukaiseksi, mitä on yhteisesti päätetty.
Parisuhteen siunaamisesta – oletan että tässä puhutaan jälleen homoista – muistan piispojen tekemän linjauksen jälkeen keskustelua herättäneen vain tämän ”konttikirkkotapauksen”. Sen osalta käytiin julkisuudessa keskustelua siitä, siunattiinko vaiko rukoiltiinko vaiko mitä ihmettä siellä kontissa tapahtui.
Mitenkään systemaattisesti en ole nähnyt, että liberaalit olisivat alkaneet määrittelemään omia sakramentteja tai omia toimituksia ja toimittamaan kirkollisia toimituksia niiden mukaisesti – en homoihin liittyen enkä muutenkaan.
Tässä mielessä en ymmärrä Salme kommenttia sormien läpi katsomisesta. Mitä olisi pitänyt katsoa?
Tarkoitukseni ei ole siirtää keskustelua sivuun blogin varsinaisesta aiheesta, vaan tuoda esille, että piittaamattomuutta kirkon yhteisesti päättämien toimintojen noudattamattomuudesta on esiintynyt aiemminkin, myös liberaalien piirissä.
http://www.iltalehti.fi/espoo/200807237994073_eo.shtml
http://www.iltalehti.fi/espoo/200808198132362_eo.shtml
Sittemmin kirkko on antanut luvan siunata rekisteröidyn parisuhteen solmineita.
Viittaamasi rovasti Tuovisen ja pastori Huovisen tapaukset ovat kummatkin ajalta ennen kuin piispainkokous antoi asiassa ohjeistuksen. Jos asiasta ei ole ohjeistusta, on vähän hankala kiistellä siitä, onko toimittu ohjeiden mukaan vai ei.
Tuomiokapitulit ovat käsitelleet kummatkin tapaukset sekä ainakin toisessa tapauksessa piispan toiminnan kyseisen tapauksen yhteydessä. Kummassakaan tapauksessa ei käsitykseni mukaan annettu tuomiota sääntöjen vastaisesta toiminnasta.
Noiden tapausten jälkeen piispainkokous on ohjeistanut asiassa. En ole tietoinen, että rovasti Tuovinen tai pastori Huovinen olisivat toimineet ohjeistuksen vastaisesti sen antamisen jälkeen, mutta en tietysti voi väittää, että olisin tietoinen heidän kaikista tekemisistään.
Tarkoitin siis sitä, että on täysin eri asia toimia parhaan harkintansa mukaan tilanteessa, jossa asiasta ei ole selkeää ohjeistusta kuin tietoisesti ja omavaltaisesti rikkoa annettua ohjetta.
Käsitykseni mukaan rovasti Tuovisen ja pastori Huovisen tapauksessa kyse ei ole jälkimmäisestä.
Niin, näissä ko.siunaamistapauksissa olikin ehkä kyseessä ns. ”koetetaan kepillä jäätä” ilmentymä. Kun ei ollut ohjeistusta siunaamisesta (se oli ilmeisesti kirkolle vieras asia) niin silloin on kyseenalaista/provokatiivista toimittaa siunaus, ainakaan ihan valtakunnan TV:ssä ohjelmassa, jonka nimi on Satuhäät.
Joten molemmissa ”leireissä” on toimittu tai suunnitellaan toimittavan vastoin kirko yhteisesti päättämiä (silloin se päätös oli: vain miehen ja naisen solmimia avioliittoja siunataan) vastaan.
Ps. tarkoitan leireillä blogin esille ottamaa aihetta sekä kommentissani esillä ollutta aihetta ja niiden takana olevia tahoja.
Ei Kaikusalo mielestäni ole irti pääaiheesta. Liberaali kehitys – kuten jo yllä sanoin Paavaliin suhtautumisesta esim. tässä blogissa – on liukastanut tietä separatismiin. Sitten kun pannaan kristittyjä selkä seinää vasten ja sen päälle pannaan mediassa vielä halvalla, mitä syytä on ihmetellä irtiottoja? Ihan naurettavaa voivottelua.
Tunnemme sananlaskun: Asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. Kun ne alkavat vuosi toisensa jälkeen joltain näyttää, ei siinä paraskaan teologinen todistelu enää mene perille.
Maailma ei ole stabiili. Ei ole milloinkaan ollut eikä milloinkaan tule olemaan. Yhteiskuntamme, siinä elävät ihmiset ja heidän arvomaailmansa elävät muutosta, joka on ikuista.
Arvojemme ja uskomustemme muuttuessa jotkut asenteet ja ajattelutavat menettävät merkityksensä kun ne korvautuvat uusilla.
Tälle syklille on hyvin luonteenomaista se, että väistyvät toimintamallit joutuvat jossain vaiheessa kritiikin ja sanktioiden kohteeksi. Ja puolestaan tilalle tulevat toimintamallit hyväksytään ilman sanktioita jo siinä vaiheessa kun ne ovat vasta tuloillaan.
Se on yksi tapa ennustaa tulevaisuutta kun katsoo, mitkä asiat tuomiokapituli tuomitsee ja mitkä ”katsoo läpi sormien”. Siitä näkee, mihin suuntaan maailma on muuttumassa.
Jusu Vihervaara :”Se on yksi tapa ennustaa tulevaisuutta kun katsoo, mitkä asiat tuomiokapituli tuomitsee ja mitkä “katsoo läpi sormien”. Siitä näkee, mihin suuntaan maailma on muuttumassa.”
Niinpä, ja yhäkin apostolisen suksession toimivuuteen uskovana toivon, että ihmiset tiedostavat sen, että ”maailma ei muutu”, vaan muutos tapahtuu ihmisten tietoisuudessa ja heijastuu tekoina kulttuuriin. Maailman syntyvät lapset ovat ominaisuuksiltaan samanlaisia kuin lapset ovat aina olleet. Heistä ei pidä kollektiivisesti kasvattaa ”kärpästen herroja” kuten nykyinen kasvoton resurssipulasta kärsivä poliittinen järjestelmä heistä väkisinkin kasvattaa.
Toivon, että nykyinen kehitys ei tarkoita myös Raamatun tuomitseman vain fyysisen ruumiin vietteihin ja vaistoihin perustuvan ihmiskuvan hyväksymistä.
Herran Pyhän Ehtoollisen vietosta.
Jonkun aikaa olen miettinyt ja tutkinut sitä, että onko kaikki hyvin ja oikein ev.lut.kirkossamme kun vietämme Jeesuksen asettamaa Pyhän Ehtoollisen sakramenttia? Kysymystä tutkiessani olen törmännyt mm melkoiseen ristiriitaan kirkkomme ehtoollisen vieton säädöksissä/ vastaan Jeesuksen asetukset ja Lutherin tekstit Tunnustuskirjoissa. (Tunnustuskirjat siv.415/48) Ristiriidan ydinkohta on kirkkoherrojen määräävä hallintovalta kristittyjen ehtoollisen vietossa. Taustalla lienee jäänne 1700-luvun kirkkopolitiikasta eli konventikkeliplakaatista tai sitten ns. Punaisen Messun määräys jo 1600-luvulta?
Mutta joka tapauksessa: Mahdotonta on raamatusta löytää mitään tuomiokapitulin, tai kirkkoherran lupakäytäntöä, joihin nykyisen kirkkojärjestyksen mukainen ehtoollisen vietto määräytyy. Siispä ehtoollisen vietto tulisi sallia mm kristillisten järjestöjen tiloissa ja tilaisuuksissa.
Minkälaista Jumalanpalvelusta Jeesus ennustaa keskustelussaan samarialaisen naisen kanssa: ”Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.. (ei paikan määritystä) ”tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Joh 4:21, 23-24.
Paavali sanoi Ateenassa: ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä.” Apt 17:24
Miten alkuseurakunta vietti ehtoollista? ” Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,”
Tätä Apt 2:42 kohtaa 1930-luvulla selittäessään M I Kuusi , evankelisen liikkeen johtajia, sanoo: ” Kuinka ihanaa olisi, jos tämä sakramentti tuotaisiin nytkin useammasti koteihin ja uskovaisten juhliin, jotta siitä tulisi yhä voimallisempi yhdysside uskovaisten välillä. Jospa saisimme useammasti iloita siitä, että Jeesus on ehtoollisensa kautta keskellämme.” (siv. 25)
Sama ajatus oli Lutherilla: ” Jotka tahtovat olla kristittyjä, valmistukoot usein nauttimaan tätä suuresti kunnioitettavaa sakramenttia. ”
Kristillinen jumalanpalvelus on perinteisesti käsitetty tapahtumaksi, jossa seurakunta käyttää Herransa asettamia armonvälineitä, jotta ihmiset pääsisivät Jumalan armosta osallisiksi.
Alkuseurakunnan jumalanpalveluksia pidettiin kodeissa, katakombeissa jne. Perustavaa laatua oleva ajatus on aina ollut uskovien keskuudessa keskeisenä: Siellä missä ollaan koolla Jeesuksen nimeen, siellä on seurakunta ja siellä on myös seurakunnan jumalanpalvelus.
Useissa rukoushuoneissa on vietetty ehtoollista joko tilapäisesti tai sitten sakraalitilaksi anottuna vakituisesti. Tänä päivänä tarve omissa tiloissa vietettävään Messuun on tullut varsin polttavaksi kysymykseksi.
Herran Pyhä Ehtoollinen päivitykseen, eli ecclesia semper reformanda est.
Kyselen, olisiko nyt aika Ehtoollisen vieton avartamiseen siihen nähden, mitä se oli alkuseurakunnassakin? Tunnustuskirjat (s. 415/48):”Kristus haluaa selvästikin sanoa: ”Minä asetan teille pääsiäisjuhlan eli ehtoollisen, joka teidän tulee nauttia usein, ei vain kerran vuodessa ja määrättynä iltana. Kukin tehköön sen milloin ja missä tahtoo tilaisuuden ja tarpeen mukaan. Sitä ei ole sidottu mihinkään määrättyyn paikkaan eikä ajankohtaan.” Apostolien ajoista lähtien alkuseurakunta vietti ehtoollista kolme kertaa viikossa, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. He toteuttivat Herran Jeesuksen toivomusta: ”Niin usein kuin tämän teette..” Kristus ei sitonut ehtoollisen viettoa tiettyyn aikaan. Kristus ei sitonut ehtoollisen viettoa tiettyihin tiloihin. Luterilainen ymmärrys on: ” Tila ei pyhitä sakramenttia vaan sakramentti pyhittää tilan.”
V. 1967 kirjoittaa Rovasti Eino Lehtisaari varsin sisältörikkaasti Ehtoollisesta kirjasessaan: ” Onko Ehtoollinen unohdettu?” Kirjasesta joitain otteita:
”Ylennä ristinlippu korkealle, se valkovaate vereen kastettu! Pyhä Ehtoollinen on julistustoimi. Huomatkaamme: ehtoollinen sinänsä. Tässä ei ole kysymys saarnaamisesta vaan ehtoollisen nauttimisesta: Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa siihen asti kuin hän tulee. ( 1 Kor. 11:26)
Sakramenttikristityt ovat julistajia. Yleinen pappeus, joka kirkossa on pyhän virkapappeuden rinnalla, toteutuu kauniisti. Kristityt ovat kuninkaallista papistoa, joka julistaa Kristuksen jaloja tekoja ( 1 Piet. 2:9).”
Sakramentin oikeasta ymmärtämisestä on Simo Kiviranta kirjoittanut kirjassaan ”Jumalan kansan tie, Eukaristia uskovien yhteyden ilmentäjänä seuraavasti:”Eukaristia on yhteyden ateria. Mutta – sakramenttien käytöstä opetetaan, että sakramentit eivät ole asetetut ainoastaan merkeiksi, joista kristityt voidaan ulkonaisesti tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistuksiksi.
Sakramentit ovat meihin kohdistuvan Jumalan armon merkkejä, eivätkä vain ihmisten keskinäisyyden merkkejä.
Sakramenttia tulkitaan niin sanoaksemme vertikaalisessa dimensiossa (pystysuora yhteys). Niiden välityksellä Jumala toimii ihmisiin päin. Sen sijaan horisontaalinen dimensio (vaakasuora yhteys), ihmisten keskinäinen yhteys, jätetään kokonaan taka – alalle.
Kristittyjen yhteys ehtoollisessa on ennen kaikkea muuta vertikaalista yhteyttä. Kristus on todellisesti läsnä ja hänen koko persoonansa sekä jumalallisen että inhimillisen luontonsa puolesta yhtyy ehtoollisen elementteihin. Näin uskovat tulevat osallisiksi Jumalan kaikista pelastusteoista ja heidät liitetään kirkon Päähän Kristukseen. Tämän ja vain tämän yhteyden kautta toteutuu toinen ehtoolliseen välttämättömästi kuuluva tekijä: uskovien keskinäinen yhteys. Irrotettuna perustastaan se kuitenkin lakkaa heti olemasta
Kristittyjen yhteys ehtoollisessa on nimenomaan yhteyttä Kristuksen uhriruumiiseen.”
Ehtoollisen vieton uudistamisessa kyselen myös Lutherin ajatusta demonstraatiosta? Miten tämä toteutuu Jeesuksen asetuksen ja alkuseurakunnan käytännön mukaisesti? Luther kun sanoo: ”Kuta lähempänä ehtoollisen viettomme on Kristuksen ensimmäistä ehtoollista, sitä parempi se epäilemättä on, ja kuta kauempana siitä, sitä vaarallisempi.” (Valitut teokset, neljäs saarna, siv. 555) .
Kun nykyiseen kirkkolakiin on otettu säännös siitä, millä tavalla hankitaan lupa säännöllisiin messun viettoihin, niin tarkoituksena on tiettävästi ollut luoda järjestäytynyt malli villiintyneitten liikkeitten harjoittamien vääristymien torjumiseksi. Kun on tarkat menettelytavat, niin silloin myös kaiken pitäisi tapahtua hyvässä järjestyksessä. Siksi on erittäin valitettavaa jos tätä kirkon hyvään työjärjestykseen pyrkivää kirkkolain säädöstä aletaan kääntämään aidosti luterilaisia kirkkomme jäseniä vastaan. Nyt pitäisi piispojen,kirkkoherrojen ja Kirkolliskokouksen ymmärtää uskovien opetuslasten tarpeet. Nyt pitäisi lisätä kirkkojärjestykseen vaikkapa tällainen säädös:
Herran Pyhää Ehtoollista saadaan viettää kristillisten järjestöjen tilaisuuksissa.
Jeesuksen opetuslasten pitäisi päästä vapaaseen Ehtooollisen sakramentin käyttämiseen. Paavali sanoo Galatalaiskirjeessään:
”Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”
” Kirkkolain ja -järjestyksen Tunnustuspykälä tulee vihdoinkin toteuttaa Ehtoollisen vietossa.Hengellisessä kodissa tulee viettää myös Eukharistiaa ja usein.
Apostolisen, tunnustuksellisen uskon omaavien, ”vanhauskoisten”, tulee etsiä ja järjestää oikeita, raamatullisia Herran Pyhän Ehtoollisen viettoja. Vaikkapa ”kansalaistottelemattomuuden” avulla! On päästävä vapaaksi piispojen ja kirkkoherrojen hallintovallan ikeestä Ehtoollisen vietossa.
Ehtoollisyhteys osallisuutena läsnä olevan Kristuksen ruumiiseen ja vereen edellyttää sitä viettävältä seurakunnalta samaa oppia, uskoa ja tunnustusta. Ehtoollisyhteyden edellytyksenä on saman opin ja uskon mukainen elämä kirkossa.
Petri Hiltunen on sanonut: ” Kun ehtoollinen toimitetaan oikein (Augsb.tunn. VII), kirkon apostolisen viran pohjalta, silloin Pyhä Henki luo ehtoollisyhteisöjä. Lauma ei ole hajallaan vaan Suuri Ylipaimen johdattaa sen vihreille niityille ja virvoittavien vetten ääreen. Hän kattaa meille pöydän jopa meidän vihollistemme silmien eteen. Tämän kokeminen vahvistaa meidän uskoamme ja yhteyttämme tänä raatelevien susien aikakautena.”
Kaikenlainen ”kirkkoromantiikka” tai kirkkopolitiikka tulee unohtaa.
Tavoitteena luonnollisesti tulisi olla, että mahdollisimman moni ihminen pääsisi halutessaan osalliseksi Herran pyhästä ehtoollisen sakramentista.
Mielestäni on tosiasiaa, että kirkkomme ehtoollisen vietossa on niin useita kysymyksenalaisia vääriä käytäntöjä, että Ehtoollisen vieton luvanvaraisuus tulisi ehdottomasti purkaa. Aivan mahdotonta on raamatusta löytää puolusteluja nykyiseen tuomikapitulin ja kirkkoherran määräysvaltaan Ehtoollisen vietossa niin kuin se kirkkojärjestyksessä säädetään. Monet tämän päivän messujen vietot jo yksistään käytännössä kumoavat nämä säädökset. Siispä kristillisten järjestöjen tilaisuudet tulee sallia ilman erillistä luvanvaraisuutta.
Uskon uskovien järjestöihmisten toteuttavan Jeesuksen asetuksia HPE:n vietosta ja liittyen alkuseurakunnan käytäntöön ? Luther kun sanoo: ”Kuta lähempänä ehtoollisen viettomme on Kristuksen ensimmäistä ehtoollista, sitä parempi se epäilemättä on, ja kuta kauempana siitä, sitä vaarallisempi.” (Valitut teokset, neljäs saarna, siv. 555) . Tulee siis palata alkuseurakunnan käytäntöön.
Tähän vapauteen on Kristus meidät vapauttanut. Amen.
Jukka Teininen