Syöpähoitojen ansiosta huomasin että elämä jatkuu vielä, eikä lähtö aivan heti ole tulossa. Se laittoi pohtimaan sitä olisiko tällä loppuajalla jokin tarkoitus. Joulun alla sain sisimpääni selkeän vastauksen. Jatkoaikani tehtävänä on esirukoustyö. Näin syntyi ajatus mennä johonkin rukousryhmään mukaan ja siellä kuulin alkavasta Rukouksen koulusta Perheniemen opistolla Iitissä. Päätin saman tien mennä mukaan. En edes tiennyt että se kestää koko vuoden. Enkä ole tuota päätöstäni joutunut katumaan
Olen saanut kymmenien vuosien aikana paljon opetusta rukouksesta, mutta vasta nyt sen monet salaisuudet on alkaneet kunnolla avautumaan. Rukouselämäni ja samalla muukin elämä on alkanut ikään kuin kukoistaa. Uskoin tietäväni rukouksesta jo paljon, mutta nyt huomaan miten paljon oppimista ja sen käytäntöön soveltamista on yhä tarpeen.
Paras kouluttaja ja rukoukseen koukuttaja on kuitenkin oma sisäinen vastustus rukousta kohtaan. Siitäkin huolimatta, että näen nyt sen monet hyödyt en tuosta vastustuksesta pääse eroon. Se onkin paras innostajani, kun huomaan miten ”liha” on sitä vastaan. Se juuri tekee meille kaikille rukoustyöstä vaikeaa.
Rukouksesta puhutaan paljon ja sen tulisi olla keskeinen osa hengellistä elämäämme, mutta totuus näyttää olevan toinen. Rukouselämä on jäänyt ihan sivuraiteelle. Rukoilemme vain jos on pakko. Käsityksemme rukouksesta on useimmilla hyvin puutteelliset. Luonnollinen ajatus rukouksesta on se, että sen avulla me voimme vaikuttaa – ja jopa neuvoa Jumalaa.
Tällä palstalla oli joskus kirjoitus rukouksesta ja siinä kyseltiin sitä mitä järkeä on rukouksessa, kun siinä kerrotaan Jumalalle asioita, jotka Hän jo tietää. Kirjoittaja otti esille muitakin vääriä käsityksiä rukouksesta. Juuri ne tekevät siitä niin työlästä, ettei kukaan sitä oikeasti jaksa.
Rukous on Jumalan ja Jeesuksen läheisyydessä olemista. Jumalan rakkaudessa ja hyvyydessä lepäämistä. Ikään kuin kahden toisiaan syvästi rakastavan ihmisen yhdessäoloa ja keskustelua.
Antero Laukkanen on sanonut usein : ”Jumalan läheisyydessä ihminen kukoistaa ja Jumalan tahdossa ihminen on parhainmillaan. Kurottaudu sitä kohti.”
Näin tehtyäni olen viimeaikoina havainnut suuren muutoksen monessa asiassa. Asiat joita aiemmin oli hankala saada hoidetuksi on rukoukseen keskittymisen kautta muuttuneet helpoiksi. Tehoja on tullut paljon lisää. Nyt suurin toiveeni on että voisin keskittyä rukoukseen vielä enemmän.
Antero Laukkasen luennosta otin ylös seuraavat ajatukset:
Mikään ei ole niin raskasta kuin vetää Jumala taivaasta
Jumalan intohimo on olla lähellä sinua
Rukous on avain Jumalan ihmeelliseen maailmaan josta hän haluaa jakaa sinulle.
Pekka: ”Tällä palstalla oli joskus kirjoitus rukouksesta ja siinä kyseltiin sitä mitä järkeä on rukouksessa, kun siinä kerrotaan Jumalalle asioita, jotka Hän jo tietää. Kirjoittaja otti esille muitakin vääriä käsityksiä rukouksesta.”
Eli onko niin, että Jumala ei olekaan kaikkitietävä, vai mikä ajatuksesi punainen lanka oli?
Antero
Ei voimien suuruus vaikuta siihen onko joku seurallinen vai eikö. Ajattelutapa ettei rakkaus ja kaikkivoipaisuus voi sopia yhteen asettaa nämä käsitteet yhdelle suoralle toisiaan vastaan. Mutta jos panee ne neliön eri sivustoille, niin silloinhan kaikkivaltiuden rajattomuus tekee koko neliöstä rajattoman suuren. Kun myöskin Jumalan rakkaus on rajaton niin silloinhan koko Jumalan kanssa pidettävä yhteys eli sydämen täyteydestä ilakoiva kiitollinen riemu on ääretön KERTAA ääretön eli rukous on koko elämän syvällisintä ja autuainta painautumista Jumalan syliin ja hänen käsivarsiensa turvissa rakastuneen ilakoivaa rupattelua rajattoman turvallisessa syleilyssä seurustelua.
Siinä yhteydessä tuodaan esille niin suuret kuin pienetkin asiat, niin ilot kuin surutkin, niin onnistumiset kuin vastoinkäymisetkin, niin kiitokset kuin petymyksetkin. Koko elämä.
Mielestäni Pekka ilmaisee selkeästi oleellisen asian.
”Rukous on Jumalan ja Jeesuksen läheisyydessä olemista.”
Rukous ei ole vain ja ainoastaan ihmisen jotain itselleen (tai muille) ”ruinaamista”. Toki Jumala senkin puolen asiassa ymmärtää, ymmärtäähän hän ihmistä, ihmistä itseään paremminkin.
Jotkut ovat kuvanneet, että rukous (elävässä kritinuskossa) on kuin kristityn ”hengitystä”.
On varmaankin niin, että rukousaiheesta puhuttaessa ns. pyyntörukous ylikorostuu – sehan on ihmiselle luonteenmaista. Ihminenhän usein kuvittelee – tiedostamattaankin – itsensä suorastaan Jumalaa paremmin tietäväksi, jollei suorastaan viisaammaksikin.
Rukousta on monenlaista (muutakin kuin pyyntörukousta).
Kyllähän lapsetkin vanhemmilleen kertovat sellaisia asioita tai ajatuksia(an), joita vanhemmat jo tietävät. Usein se jopa ”lämmittääkin” vanhempia.
Rukous on erittäin vaikeaa. Siksi on tarvetta jopa taisteluun meissä olevaa vastustusta vastaan. Varsinkin silloin jos ei vielä ole antanut Jumalan valtakunnan tulla omaan sydämeen. Silloin ei ole edes oikeutta odottaa sitä, että Jumala vastaisi, tai edes ”kuuntelisi”.
Kiitos Antero hyvästä ja tärkeästä kysymyksestä. Rukousten kuuleminen kuuluu niille, joille Jumala on rakas isä. Isältä joka on hyvä voi luottavaisin mielin pyytää ja kertoa asioita. Siitä huolimatta että hän kyllä ne asiat tietää ihan tarkkaan jo. Tämä on yksi rukoustyön vaikeuksista että luonnostamme käsitämme rukouksen niin, että meidän pitää neuvoa Jumalaa ja vaikuttaa Häneen.
Asia kun on täysin päinvastoin. Jumala haluaa vaikuttaa meihin ja muuttaa meitä. Jos olemme avoimia hänelle, niin hän voi tehdä meissä muutoksia , niin että elämämme uudistuu.
En saanut kyllä vielä ihan kiinni ajatuksistasi aihetta koskien, mutta eihän se meidän välisessä debatissa mikään harvinainen tilanne ole. Katselemme maailmaa niin eri kulmista, että kysymysmerkeiltä on vaikea välttyä. 🙂
Mitä tulee vielä toteamukseesi ”kirjoittaja otti esille muitakin vääriä käsityksiä rukouksesta”, tarkoittamasi blogitekstini keskittyi hyvin selvästi uskovien omiin käsityksiin rukouksista, en minä niitä mistään hatusta repinyt tai keksinyt niitä itse. Eli jos blogitekstini sisälsi vääriä käsityksiä rukouksesta, ne väärät käsitykset ovat uskovien omaa käsialaa.
Anterolle. Luulin että vastasin jo, mutta vastaus ei tainnutkaan lähteä. Aivan yleisesti on monia vääriä käsityksiä siitä mitä rukous on ja sinulla oli niistä hyvä luettelo. En tietenkään tarkoittanut että ne olisivat sinun omia. Ne on aivan yleismaailmallisia vääriä toimintamalleja. Juuri siksi oli niin hyvä, kun asiasta blogasit.
Tekstisi on puhutellut minua siitä lähtien kun sen luin.
Nyt tuolla Rukouksen koulun opinnoissa ja rukousta käsittelevissä teoksissa on samat asiat tulleet vastaan. Väärät käsitykset asiasta johtavat siihen, että rukouksesta tulee liian vaikeaa ja jopa miltei mahdotonta. Siksi monet pitävät sitä ihan turhana ja tarpeettomana. Toiset väsyvät ja alkavat puuhailla jotain mielestään tärkeämpää. Siksi tarvitaan hyvää opetusta rukouksesta, jotta väärät käsitykset voi siirtää syrjään. Oikeat käsitykset tunnistaa siitä että niiden mukaan toimiminen alkaa tuottaa toivottua tulosta.
Tässä on ne asiat mitä Jumala rukouksen kautta haluaa meissä vaikuttaa: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Siitäköhän johtuu sekin ettei nuo ominaisuudet minussa ole saaneet paljonkaan tilaa, kun rukoukseen on ollut niin vähän aikaa.
Olen itse ymmärtänyt, että rukouksessa ei ole tarkoitus yrittää ”manipuloida” Jumalaa meidän tahtoon vaan pikemminkin olla yhteydessä Jumalaan ja siinä rukous muuttaa meitä – toivon mukaan enemmän Kristuksen kaltaiseksi – edes hivenen… Sen rukouksen vaikutuksen havaitseminen ns. tieteellisesti ei ole kovin helppoa tai yksikäsitteistä.
Menneinä vuosikymmeninä joissain kristillisissä piireissä oli esillä ns. menestysteologisvaikutteisia ajatuksia rukouksesta, vähän kuin rukous(menetelmät) ”kikkakolmosena”: kunhan vain ylistämme (tms.), niin hommat hoituvat… Sehän ihmismielelle olisi houkuttelevaa…meidän (ymmärryksemme mukaisen) oman tahtomme toteutuminen.
Jos lukee esim. Psalmien tekstejä, voi huomata, että rukous Raamatussakin on moninaista: rukouksessa useinkin omat (moninaiset) tunteemme ovat vahvasti esillä. Mutta niinhän asia on myös lasten (ja toisinaan kapinoivienkin nuorten) ja vanhempien suhteessa. Miksei siis (välillä kapinoivankin) ihmisen ja ”Taivaanisän” suhteessa?
Jos vanhemmat eivät salli lapsille tunteenpurkauksia, ei ennuste yhteiselosta ole oikein hyvä. Käsittääkseni Jumala ymmärtää tämänkin puolen rukouksessa ja rukouksissamme.
Rukouksen hahmottamiseemme vaikuttaa oleelliseti käsityksemme Jumalasta ja Jumalan olemuksesta – siinä määrin kuin me Jumalaa voimme ymmärtää.
Rukouksessa ja sanan lukemisessa voi olla Jumalan rakkauden sylissä ja imuroida Hänen rakkauttaan omaan sisimpään.
Jotta on jotain tarjottavaa kun kohtaa niitä joiden suuri kaipuu on kokea syvää hyväksyntää juuri sinä mitä he ovat.
Pekka
Kiitos hyvästä blogistasi
Tuot hyvin esille rukouksen syventymisen kokonaisvaltaisena kasvuna hengellisen elämän tiellä yhä läheisempän ja läheisempää Kristus -yhteydessä elämiseen.
Rukouksen syvin olemus on yhteys. Yhdessä rukoileminen luo syvä yhteyden rukoilijoiden välille. Koska siinä avataan oma sydän Jumalalle ja samalla myös niille, joiden kanssa on rukoilemassa. Siinä on yksi syy siihen että rukouskokouksiin on vain vähän tulijoita. Teologian tohtori Risto Santalan mukaan länsimainen ihminen automaattiesti kokee rukouksen esiintymisenä. Rukousta vaikeuttaa myös se jos on ensin tehtävä joitakin ”hengellisiä” harjoituksia ennen kuin kykenee rukoilemaan. Lisäksi oma mukavuudenhalu ja ns. ”liha” vastustaa rukoukseen ryhtymistä. Jos tässä ei olisi tarpeeksi niin sitten on vielä se ettemme tiedä miten ja mitä meidän tulisi rukoilla. Niin kuin Paavalikin kertoo kirjeessään.
Rukouksen taito vaatii tarkkaa huolenpitoa ja etenkin sitä että saa väärien käsitysten sijaan oikeita ohjeita.
Suuretkin rukoilijat joutuvat käymään kovia sisäisiä kamppailuja kyetäkseen voittavaan rukoukseen. Ehkä vaikeinta on kuitenkin se että ei saa Jumalan eteen mennä mitään anomaan tai rukoilemaan omissa nimissään, eikä näin vedota omiin ansioihinsa. Vain Jumalan lapsilla joilla on puhdas omatunto on oikeus rukouksen kuulemiseen ja vastauksen saamiseen. Rukouksessa kyse on todellisesta yhteydestä Elävään Jumalaan.
Tässä vaiheessa moni rehellinen rukoilija luovuttaa kokonaan. Rukouksen muodoilla ei kuitenkaan ole mitään sääntöjä. Rukous voi olla hyvin erilainen. Kaiken voi muuttaa rukouksen muotoon. Rukous kun on vain oman sisimmän avaamista Jumalalle.
Tänään kirkossamme viikkohartaudessa pohdin sitä miten rukoustyöhön keskittyminen on vaikuttanut sen ettei minun enää tarvitse miettiä sitä mihin seurakunnan tehtäviin osallistuisin. Ei tarvitse kysellä sitäkään milloinkahan voisin taas pitää saarnan tms. Nimittäin rukoustyö on poikinut niin paljon tehtäviä, että nyt niiden vähentäminen on välttämätöntä.