Psalmissa 139 sanotaan, että ”sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut”. Jo tuolla hetkellä Jumala on istuttanut meihin kutsumuksen. Kutsumus on siis jotakin, mitä olen syvällä sisimmässäni eikä vain sitä mitä teen. Uudessa testamentissa seurakuntaa kuvataan Kristuksen ruumiiksi, jonka jäseniä olemme. Siinäkin on kyse ensin olemisesta ja vasta sitten tekemisestä.
Kutsumus on oman sisimmän, omien lahjojen ja oman tarinan todeksi elämistä. Ilmestyskirjassa puhutaan elämän kirjasta, johon kaikki Kristuksen seuraajat on merkitty. Pitkään ajattelin, että se tarkoittaa vain nimeä – että siellä toivottavasti lukee Timo Petri Pöyhönen ja pääsen taivaaseen. Mutta entä jos siellä onkin minusta kokonainen sivu! Sille sivuille saan yhdessä Jumalan kanssa kirjoittaa elämäni tarinan. Kutsumus on siis se ainutlaatuinen elämäntarina, jonka kirjoitan elämällä sen todeksi. Eikä kyse ole vain individualistisesta oman elämän tarinasta vaan nimenomaan Jumalan antaman kutsumuksen todeksi elämisestä mahdollisimman rohkeasti ja täydesti.
Kutsumustamme kuitenkin koetellaan. Monet voimat yrittävät lannistaa ja ryöstää kutsumuksen. Meissä itsessämmekin on kutsumusta vastaan taistelevia voimia. Onkin niin, että jotta voi saada ulkoisen voiton, niin ensin pitää saada sisäinen voitto. Koettelemus edeltää korotusta.
Esimerkiksi muistan kuinka nuorena koin kutsumusta opettaa Raamattua, mutta aina kun siihen tuli tilaisuus kieltäydyin, koska pelkäsin esiintymistä. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että tämä pelko riistää minulta jotain tärkeää. Ja siihen, että ehkä paholainen käyttää pelkoa ryöstääkseen kutsumukseni. Kun tämän oivalsin tein päätöksen, että en enää koskaan kieltäydy yhdestäkään esiintymistilanteesta pelkästään pelon vuoksi. Se avasi kutsumukseni.
Myös ulkoiset olosuhteet voivat rajoittaa kutsumusta. Siksi on tärkeää koko ajan kriittisesti arvioida kuinka kokonaisvaltaisesti pystyn toteuttamaan kutsuani. Jos esimerkiksi työssä yli 50 % ajasta ja energiasta menee johonkin muuhun kuin siihen, mihin kokee sisäistä paloa, niin silloin asialle on tehtävä jotain. On puhuttava esimiehelle, tehtävä käytännön uudelleen järjestelyitä tai vaihdettava työpaikkaa. Kutsumus on liian arvokas tuhlattavaksi toisarvoisissa puuhissa. Ihanne on, että työssä voisi käyttää 80 % energiasta siihen, mikä sytyttää ja tuntuu omalta. Loput 20 % joutuu uhraamaan toisarvoiseen, koska täydellisyyteen pääsemme vasta taivaassa.
Psalmi 139 on tietellisessäkin mielessä mielenkiintoinen,sillä heprean sikiötä tarkoittava sana on galem (gal=ympyrä/salaisuus) ja sikiön on ’kerälle kääriytynyt’.
Substantiivina galem esiintyy vain yhden kerran Raamatussa psalmissa 139 jakeen 16 alussa. Käännän jakeen kuten kaksi muutakin aiheeseen liittyvää aiempaa jaetta 13, ja 15 tähän sanamukaisesti, sillä kirkkoraamatun suomennokset ovat onnistuneet hävittämään jakeiden tarkoitukset:
Kun sinä mittasit (qanit) munuaiseni,
ja minut vaatetettiin äitini kohdussa (13)
Eivät olleet sinulta kätkössä luuni,
jotka oli valmistettu salassa ja viimeistelty
maan alimmassa (tachtiot) paikassa (15)
Sinun silmäsi näkivät minun alkioni (galemi)
Ja kehittymisensä päivinä ne kaikki, ei yksi niistä,
olivat sinun numeroinesi (sifrekaa) kirjoitetut.
Suluissa näkyvät asialle merkitykselliset käsitteet mitata, alin paikka, alkio ja numero. Ihmisen alkio kuvataan syntyneeksi äidin kohdussa (be-batan), missä se passiivimuodossa kerrotusti on kehittynyt numeroiden ja mittojen mukaan.
Ensinnäkin verbimuodon ’mittasit’ arvo on 560 ja numerot 5 ja 6 liittyvät juutalaisuudessa usein – kuten edellä moneenkertaan näytetty- elämän syntyyn ja Jumalaan. Elämän äiti Eeva on vanhalta muodoltaan h v h ja arvoltaan siten 565 ja Herran nimen J-HVH loppukirjaimet ovat myös 565, näiden numeroiden suma on16,joka puolestaan antaa heprean sanan hengitys ruach ja sielu nephes.
Sanan ’kohdussa’ arvo on 63, jonka loppusumma 9 vastaa ihmis-adamin lukua 45/9 vastaten raskauskuukausia ja 63 on myös rinnakkaisluku 64:lle, joka hepreassa on Adamin ja Evan summa (45+19) ja myös sanan dajin eli totuus arvo.
Ennen syntymistään ihmislapsi kasvaa ja kehittyy siis 9 kuukautta äitinsä kohdussa ja Raamatun psalmin 139 jakeisssa 13, 15 ja 16 kuvataankin tätä prosessia. Toki siinä luovassa roolissa on Jumala. Nyt on niin erikoisesti, että nuo em. numerot 139 13 15 16 voimme käänteisessä gematriassa lukea lauseeksi ”Ota vastaan yksi elämään tuleva sielu”, sillä 139=glt on ottaa vastaan, kuulla, muukalainen, 13=achad=yksi, 15=vH=tulla eläväksi, elää, saattaa elämään ja 16=nefes=sielu.
Kun sielua tarkoittava sana nefes merkitsi Abramin yhteydessä asiallisesti galamia eli sikiötä eli embryota, onkin lukunumerossa ja manituissa jakeissa vihje ihmisen muukalaisperäisestä synnystä. Tämä muukalainen tuotiin eläväksi ”maan alimmassa paikassa” be-tachtiot. Kun panemme rinnakkain sanat JH ja TACHTIOT ja merkitsemme ne luvuilla 15 ja 1224 ja panemme ristin X väliin, meillä on kertolasku 15 x 1224 ja summa on tällöin 18360. Siinä on sama kantaluku kuin sanojen berit 612 (liitto) ja tachtiot 1224 (kohtu) summassa (612+1224), siis 1836.
Luku 1836 kätkee elämän mysteerin, luku on 102 x 18, se alkaa luvulla 18 ja 36 = 2 x 18.
Elämä syntyy vedessä ja veden molekyylipaino on 18 eikä siis ihme että heprean elämää tarkoittava sana chaj saa lukuarvon 18.
Aktiivina seurakuntalaisena olen harmitellut sitä, miten vähän uusia ihmisiä tulee mukaan. Oma agendani on ulospäinsuuntautuvassa toiminnassa. Silti haksahdan yhä uudelleen ottamaan vastaan tehtäviä, jotka ei vie lainkaan toivomaani suuntaan. Hyvä onni tämän suhteen oli siinä, että sain tiedon vakavasta sairaudestani ja arvelin aikani olevan ohi. Ainakin syrjään siirtyminen olisi nyt ajankohtaista.
Saatuani jatkoajan ja siinä pohtiessani sitä, miksi sen sain olen yrittänyt uudelleen orientoitua omaan kutsumukseeni.
Timo
Kiitos hyvästä pohdiskelusta blogissasi.
Aikoinaan eräillä pastoraalikursseilla kyseltiin, miten paljon mikäkin osa työtä vaatii papin tavanomaisesta työajasta. Hämmästelin sitä miten kaikki kysymykseen esille nostetut toimet veivät vain noin neljänneksen tai kolmanneksen kaikesta työajasta. Loput ajasta menivät erilaisiin yhteydenpitoihin ja sellaisiin järjestelyihin, joihin aikaisemmalla teologisella koulutuksella ei ollut mitään annettavaa. Piti vain käyttää tervettä järkeä ja käyttäytyä ihmisiksi sen yhteiskunnan keskellä mihin meidät oli pantu toimimaan.
Tämä sosiaalisten verkostojen ylläpito oli oleellinen osa aktiivisen julistuksellisen ja pedagogisen sekä liturgisen ja muun rukous- tai hartauselämän luovaan ja eteenpäin vievään toimintaan.
AKi Hintsan kirjasta ”Tänään olen elossa”, löysin kolme kysymystä, joiden avulla pyrin nyt hahmottamaan omaa kutsumustani. Ne on : kuka ole, mitä haluan ja hallitsenko omaa elämääni. Väärät vastaukset näihin kysymyksiin johtaa Hintsan mukaan siihen että ei toimi omien arvojensa mukaisesti, vaan alkaa toimia jopa niiden vastaisesti.
Koen olevani evankelista ja verkostojen rakentaja. Näitä tehtäviä haluaisin löytää, ja toteuttaa.
Sen sijaan huomaan aktiivina seurakuntalaisena herkästi tarjoutuvani sellaisiin tehtäviin, jotka ei
johda uusien ihmisten kohtaamiseen, eikä näin syntyvien verkostojen hyödyntämiseen. Innokkuuteni vapaaehtoistoimintaan onkin johtanut siihen että jotkin ottamani tehtävät ovat muodostuneet oman kutsumukseni toteuttamisen esteeksi. Jopa niin, että osallistumisellani olen tukenut juuri sellaisia toiminnan rakenteita, joita haluaisin olla purkamassa.