Esirukouspyyntö jätetään nykyisin usein netin kautta. Seurakuntien valmiit rukouslomakkeet voidaan täyttää samaan tapaan kuin kirjoitetaan nimettömiä ja kontrolloimattomia vihanpurkauksia jollekin nettikeskustelusivulle, jossa moderointi on olematonta.
Papilta tai muulta esirukoilijalta vaaditaan hyviä hoksottimia ja hienotunteisuutta, sillä kaikkea ei voi messussa lukea ääneen. Suurin osa esirukouspyynnöistä koskee kuitenkin aitoa hätää.
– Pahimmillaan on saatettu toivoa ex-puolison kuolemaa. Silloin parempi ehkä olisi ollut pyytää rukousta omaa katkeruuttaan varten, huomauttaa YLEn haastattelema rovasti Aune-Inkeri Keijonen.
– Pappi ei voi lukea ääneen kaikkea tai jokaista yksityiskohtaa, mitä lappuihin on kirjoitettu. Sen verran hurjaa tekstiä tulee välillä vastaan.
Esirukouspyyntöjen oudot viestit ovat kuitenkin vähemmistönä. Ihmiset haluavat lohtua esimerkiksi yksinäisyyteen, lapsen menetykseen, avioeroon tai vakavaan sairauteen.
Ruttopuiston rovasti kokee suurta avuttomuutta esirukouspalvelun pyörittäjänä. Minulle on edelleenkin epäselvää se, miten tulisi rukoilla. Eihän minun tarvitse puhua, että Jumala kuulisi. Ei minun tarvitse luetella, mitä minulta puuttuu. Ei minun tarvitse muistuttaa Jumalaa eikä kertoa, mitä maailmassa tapahtuu ja mihin tarvitsemme apua. Minä itse tarvitsen rukouksiani enemmän kuin Jumala.
Esirukousidean olen ymmärtänyt niin, että minä voin jättää nimenomaan toista ihmistä ja hänen asiaansa koskevan esirukouspyynnön esirukouslippaaseen. Jos minua pyydetään kahdenkeskiseen rukoukseen, niin toki rukoilen tuon toisen ihmisen ja hänen asioittensa puolesta ääneen. Ääneen rukoileminen on kuitenkin ainoa asia, joka saa meikäläisen supliikkimiehen miltei tuppisuuksi. Onko Jumalalle suoraan puhuminen niin paljon vaikeampaa kuin seurakunnan puhutteleminen?
Olen havahtunut viime aikoina yhä enemmän huomaamaan, että monilla ihmisillä on myös tarve kommentoida ääneen lausuttuja rukouksia: Miksi et rukoillut sen-ja-sen puolesta, mutta sen-ja-sen puolesta rukoilit? Ei noin voi rukoilla! Sanoititpa tuon asian kauniisti!
On selvää, että Sanan kirkossa Jumala kohtaa meidät saarnatussa, luetussa, lauletussa ja rukoillussa sanassa. Mutta jos sanoja rukouksia myöten seurataan messussa noin tarkkaan, niin tulisiko meidän olla jatkossa sanatarkempia? Jotta rukoukset eivät loukkaisi ketään, olisiko parempi, että vapaasti rukoilisivat vain erityisen pappeuden edustajat ja yleisen pappeuden edustajat pitäytyisivät kirjoitettuun sanaan, tekstinlukuun ja yhdessä etukäteen laadittuihin rukouksiin? Noin niin kuin varmuuden vuoksi. Olisi todella vahinko saada näinä vaikeina aikoina kirkossa aikaiseksi vielä esirukouspyyntöselkkauskin.
Ainoa, mitä osaan pyytää itselleni, on tämä: Suo minun olla sinun yhteydessäsi, Herra, tapahtuipa elämässäni sitten mitä tahansa. Toisaalta: Jumalan läsnäolon pyytäminen elämääni ei todellakaan ole mikään pieni ja vaatimaton pyyntö. Kiitosrukous on sellainen rukouksen laji, jota olen viime aikoina aivan tietoisesti pyrkinyt opettelemaan. On hienoa, kun saa iloita siitä hyvästä, mitä toiset ihmiset ovat saaneet elämässään kokea.
En halua tässä rukousasiassa esiintyä marttyyrina. Toki tiedän, että monet seurakuntalaiset esirukoilevat jatkuvasti pappiensa puolesta. Ja siitä olen hyvin kiitollinen.
Miten itse vastaan otsikossa esittämääni kysymykseen? Raamatussa sanotaan, että vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Älkääkä antako auringon laskea vihanne ylle. Vihastuminen on syytä opetella kanavoimaan sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla, jotta se ei kroonistuisi. Kannattaa myös muistaa, että vihastuminen on myös luonteeltaan hetkellinen hulluuskohtaus.
Mattojen pieksäminen pihan perillä henkihieveriin voisi olla oikein hyvä tapa purkaa kiukkua. Sitten vasta – rauhottuneena – sopii tarttua tietsikan näppikseen. Sillä vihan vimmoissa täytetty esirukousplanketti ei ole vielä mikään valmis esirukouspyyntö. Eihän raivoaja pyydä mitään (muuta kuin huomiota), hän suorastaan vaatii tai uhkaa! Taitava esirukoilija toki moderoi älyttömästäkin pläjäyksestä rukouksen, taitamaton hyppää sen yli.
Pieni harjoitus: Mielikuvitellaan, että sinä, lukija, olet esirukouspalvelun johtajana ensi sunnuntaina messussa. Saat käsiisi nettiviestin, jossa lukee: ”Tulis sota ja tappais kaikki köyhät ja kerjäläiset!” Mitä sinä tälle viestille tekisit? Miten moderoisit?
YLEn tekemä haastattelu tässä:
http://yle.fi/uutiset/esirukouspyynnoissa_saatetaan_mollata_ex-puolisoa_tai_papin_hiusvaria/8383583
Mahtaakos joku muistaa, mikä onkaan Jumalan puhelinnumero tai mistä se löytyy?
Yhteen aikaan Jumalan puh.numero löytyi psalmi 50 jae 15. Siis 5015
Oikein meni, Salme. Eikä tuo numero ole miksikään muuttunut. Vielä on voimassa!
Olisikohan se niin, että papin tai muun esirukoilijan pitäisi ne vihapuhe tai muuten oudot laput käsitellä erikseen ja rukoilla Jumalan johdatusta kirjoittajalle?
Varmasti noin, Lauri. Mutta tässä menevät helposti puurot ja vellit sekaisin. On totta, että Jumala kestää kyllä meidän vihaiset ja raivoisat purkauksemme, ”pimahduksemme”, mutta netti tuntuu tarjoavan vääränlaisen tilaisuuden raivota pidäkkeettömästi väärään osoitteeseen, haukkua räyskyttää kokonaan väärää puuta.
Tietsikan näppikseen ei koskaan pitäisi koskea hetken hulluuskohtauksen vallassa. Tai jos ei voi olla koskematta, niin printtaa tylyt tuotoksensa suoraan pöytälaatikkoonsa eikä missään muodossa ja nimessä lähetä niitä eteenpäin.
PS: Eivät ne valmiit esirukouslaput myöskään ole sitä varten, että ne täytettäisiin mitä kummallisimmilla ”profetioilla”. Kysehän on Jumalalle osoitetusta postista.
On erinomainen asia, että seurakuntalaisten esirukouspyyntöjä voidaan sisällyttää jumalanpalveluksen yhteiseen esirukoukseen. Toki tarvitaan suodatinta, sillä ahdistuneiden ja joskus mielenterveydeltää häiriintyneiden purkauksia ei läheskään aina voi ottaa rukoukseen mukaan, onhan seurakunnan yhteinen rukous aina rukousta Jeesuksen nimessä ja siis myös hänen hengessään. Julkisuuteen sopimattomat mielenpurkaukset on viisainta ottaa rukouskohtteeksi vain sakastissa.
Joskus joutuu sinänsä asiallisiakin rukouspyyntöjä aika lailla stilisoimaan yksityisyyden suojaamiseksi. Pitkät rukoukset saattavat tarvita myös rajua lyhentämistä. Nämä tehtävät ovat sikäli haasteellisia, että aikaa muokkaukseen on useinkin vain 10-15 minuuttia, jos rukouspyynnöt tulevat esirukouslaatikosta, joka tyhjennetään vähän ennen jumalanpalveluksen alkua.
Yrjö. Olen huomannut, että usein esirukouksen pyytäjät yrittävät paperille riimitellä pyyntönsä valmiiksi rukouksen muotoon. Se on turhaa, pelkkä aihe riittää. Samoin ”sensuroin” rukousaiheista kaikki ihmisten nimet pois. Jumala kyllä tietää, kenestä puhutaan, seurakunnan ei ole tarvis.
Ainakin haastateltiin alan vankkaa asiantuntijaa. Ei liene montaa yhtä kokenutta esirukoilijaa ja sielunhoitajaa kuin Aune-Inkeri.
Ah, mukava kuulla tuo, Elias!
Toisaalta, eihän niitä rukousaiheita tarvitse yksitellen lukea vaan voi kantaa kaikki aiheet yhdessä Jumalan eteen sen enempää yksilöimättä. Jumala tietää muutenkin ja vastaa tahtonsa mukaan.
Salme: Samaa mieltä. Ja ne esiin nostetut rukousaiheet voisi pelkästään lukea ääneen (ilman erillistä rukousta) ja näin antaa seurakuntalaisille rukoiltavaa arjen jumalanpalvelukseen.
Yhteen asiat voisi koota vaikkapa näin: Nämä kaikki rukousaiheet me tuomme eteesi, Herra. Kuule meitä armossasi!
Aamen!