Olisihan uskon elämä paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, jollei tarvitsisi kulkea aina arkana ja ahdistettuna. On miltei turhauttavaa olla aina riippuvainen Hyvän paimenen äänestä. Luulisi että joskus oppisi kulkemaan ihan omin päin ja valitsemaan itse omat polkunsa. Ei tarvitsi enää kuunnella sanan varoituksia, eikä kehotuksia. Olisi aivan vapaa kaikesta vaarasta. Tätä asiaa olen paljon pohtinut ja nyt löysin selkeän vastauksen. Löysin jotain ,joka koskee jokaista lammasta laumassa.
15.6 C.O. Roseniuksen Elämän leipää kirjasta :
”Ei kukaan kristitty ole niin vahva, niin tunne Jumalaa, ole niin uskovainen ja niin luja kristillisyydessään ettei häntä mikä paha tahansa voisi ahdistaa. Silloin riippuu kaikki siitä onko hänellä vielä se mieli, että antaa totuuden sanan merkitä enemmän kuin omien ajatusten, luulojensa ja tunteittensa ja siis antaa oikaista itseään, nuhdella itseään ja lohduttaa itsensä , – tätä merkitsee Paimenen äänen kuuluminen. Silloin kaikki voi tulla autetuksi”.
Sanotaan myös, että kuka tahansa uskova voi langeta mihin tahansa ja koska tahansa.
Siinä saamme kulkea yhtä aikaa arkana ja pelokkaana suhteessa syntiin ja rohkeana ja pelottomana suhteessa siihen jokapäiväiseen apuun, joka on luvannut olla kanssamme kaikessa. Aina sen saa.
Uskovina saamme riemuita pelastuksen varmuudesta ja täydellisyydestä josta ei puutu mitään.
Kaiken sen saamme omistaa uskolla mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Kiintoisaa on taas kerran käsittää tuo ensimmäinen rakkaus, jonka menettäminen merkitsee kaiken menettämistä.
Ensimmäinen rakkaus on juuri tässä, että olemme täysin riippuvaisia siitä avusta, jota joka päivä saamme Jeesukselta. Aivan niin kuin pienet lapset ovat täysin riippuvaisia vanhemmistaan.
Pahan hyökkäykset käyvät raivokkaasti Jumalan lasten kimppuun ja pyrkivät irrottamaan heidät hengellisestä köyhyydestä jossa ei voi koskaan tulla niin hengellisesti rikkaaksi, että olisi riippumaton siitä avusta, joka on Hyvän paimenen seurassa.
Kovin helposti katselemme suuria hengenmiehiä sellaisilla silmälaseilla, että he mielestämme ovat täysin vapaita sisäisistä hengellisistä ahdistuksista ja lankeemuksista. Monen usko saa kovan kolauksen, kun paha saa aivan yllättäen hänessä itsessään esiin jotain sellaista, mitä itse ei koskaan olisi voinut kuvitella.
Tämän yksinkertaisen uskon elämää koskevan perusasian unohtamisen tähden moni seurakunta kokee kovan romahduksen, kun heidän suuri johtajansa lankeaa ja se tulee kaiken kansan tietoon.
Ei turhaan meitä kehoteta ”vaeltamaan pelossa tämä muukalaisuutemme aika”.
Jeesus muistuttaa Matteus 11:28-30:
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.
Toisaalta ei Jeesus aivan ahdistuksetontakaan vaellusta luvannut.
Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta? Job 7:1.
Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies. 2. Tim. 2:3.
Biblia: luja Jesuksen Kristuksen sotamies. KR 1992: Kristuksen Jeesuksen kelpo sotilas.
Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta. 2. Tess. 3:3.
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa. 2. Kor. 2:14.
Herra Jeesus, tee meistä niitä, jotka kulkevat rukoillen. Auta meitä kaikissa elämämme kohtaloissa turvautumaan sinun apuusi. Ole luonamme raskaina hetkinämme, kun sairaus, onnettomuudet ja vastoinkäymiset meitä kohtaavat. Anna rohkeutta ja iloa ahdingon aikana. Anna tyytyväisyyttä vaikeissa olosuhteissa. Anna voitto kuolemassa. Kirkasta itsesi meille elävänä Vapahtajana ja muuta meidät mielesi mukaisiksi.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 192, WSOY, 1965
Sitä varten on Kristus tullut ihmiseksi, sitä varten on hän kuollut ristillä ja noussut jälleen kolmantena päivänä, että meidän sydämemme, perkeleen ja koko maailman huutaessa meille tuomiota syntien tähden ja sanoessa: ei ole rauhaa, ei Jumala meistä huoli jne., hän saattaisi meille sanoa: ei niin, rakas ihminen, vaan rauha sinulle, Jumala ei ole sinulle vihainen. Älä siis pelkää, minä olen syntivelkasi maksanut, minä olen surmannut kuoleman. Kun lohdutat itseäsi sillä, että minä olen sen tehnyt, rauhattomuuden täytyy loppua ja rauhan tulla sijaan.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 377-378, SLEY, 1945.
Martti Luther todistaa, millainen käsitys hänellä oli Kristuksesta, ennen kuin hän uskoi Kristuksen olevan ”armon lahjoittaja, Vapahtaja ja armahtaja, sanalla sanoen yksinomaisesti sula ja ääretön, lahjoitettu ja lahjaksi antautuva laupeus.” ”Minä säikähdyksestä valahdin valkoiseksi kuullessani vain Kristuksen nimenkin, sillä minä olin vakuuttunut siitä, että hän oli tuomitsija.” Luther ei siis aikaisemmin tuntenut Kristusta oikein.
Ks. Galatalaiskirjeen selitys, s. 220, SLEY, 1957.
Tietysti Kristuksella on myös tuomiovalta (Matt. 25:31-33, Ilm. 19:11), mutta ensisijaisesti hän on tietenkin Vapahtaja. ”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi.” (Joh. 3:17) ”Sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.” (Joh. 12:47)
Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Joh. 10:11
Tämä on korkein todistus hänen uhrautuvasta rakkaudestaan laumaansa. Yhtä tarpeetonta on todistaa uskovalle sovituksen salaisuutta kuin selittää äidille, joka juuri on antanut jäähyväissuudelman kuolevalle, mitä äidin rakkaus on. Kristityn sydän käsittää sovituksen paremmin kuin kristityn pää. Se on vaikea läksy aivoille, mutta suIoinen ja yksinkertainen oppi omalletunnolle. (Ps. 147:1) Usko aivan yksinkertaisesti uskoo, mitä Jeesus sanoi, ja turvautuu sokeasti siihen, mitä Jeesus meidän tähtemme teki ja vastedes tekevä on. Tämä on minun käytännöllisen jumaluusoppini sydän samoin kuin se on miljoonien muitten. Me kuljimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, (Jes. 53:6, 1. Piet. 2:25) mutta Jumala heitti kaikki meidän syntimme hänen, jumalallisen paimenen päälle lampaiden sijasta. Tässä on koko minun autuuteni toivon perustus; tämä on myös perustuksena sellaiseen suhteeseen minun ja paimeneni välillä, että tärkein velvollisuuteni on seurata häntä mihin hyvänsä hän johtaa minut.
CUYLER, Armoa armosta, s. 139-140, SLEY, 1966. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Pekka
Kiitos hyvästä pohdiskelustasti
Osaat syvällisesti käsitellä uskovan ihmisen mielen liikkeitä erilaisten elämän kysymysten äärellä.
Aikoinaan Rosenius käsitteli hyvinkin perusteellisesti ihmisten erilaisia tuntemuksia. Sitten Hedberg lähetti hänelle kirjeen, joka lohdutti häntä erittäin syvästi. Sen jälkeen Roseniuksen teksteissä alkoi uudenlainen kausi. Sen jälkeen hän ylisti Jumalan sovitustyön suuruutta. Uskon vanhurskaus sai keskeisemmän hänen teksteissään. Luja luottamus Jumalan sanan armon lupauksiin.
Aikoinaan nelisenkymmentä vuotta sitten siteerasi Roseniusta paljonkin, mutta sitten vähitellen tämä vaihe jäi ja pikkuhiljaa sitaattieni repertuaari kasvoi hyvin monilukuiseksi.
Monet vuodet luin Roseniuksen ”Elämän leipää”- kirjaa päivittäin. Nyt olen löytänyt sen kirjahyllystä uudelleen. Sen lukijana oma kaipauksenani on armon sanan ja vanhurskauden nälkä. Jollei tätä ole niin Roseniuksen teksti tulee lukijalle liian raskaaksi. Harva tuon kirjan syvälliseen tekstiin jaksaa paneutua.
”Autuaita ovat ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano”.
Nykyisin janoan sitä, että rukouselämäni voisi syventyä. Antero Laukkanen rukousta käsittelevällä opetusvideolla sanoi, että hengellinen vaikutusvaltasi ei ole yhtään suurempi, kuin salainen rukouselämäsi”.
Olen havainnut miten rukouselämäni syveneminen on alkanut muuttaa koko vuorokausirytmiäni hyvään suuntaan ja luonut paljon uutta energiaa elämään. Olen päässyt oivaltamaan miten keskeisellä sijalla rukouksen on oltava omassa elämässäni, jotta hengelliset korvani voivat herkistyä hyvän paimenen äänelle.