Taisi se Suomen kesä tänä vuonna osuakin elokuulle. Nyt on taas niin kuuma, että ihan hiki tulee muulloinkin kuin laiskalla syödessä. Tätä kirjoitettaessa aurinko tanssii tapiolalaisella taivaalla. Onneksi itse olen varjossa suojassa, pois alta polttavan auringon. Ei kai kukaan pane pahakseen, jos pari kuumaa stooria tässä lukijoille kerron?
Ensimmäinen tarina on sellainen Oikein vai väärin-tyyppinen pohdiskelu, toinen taas Lutherin kertoma tarina Aasin varjosta. Aasilla uskonpuhdistaja ei tällä kertaa tarkoita paavia. Aloitetaanko?
Vanha isoisä ja pieni poika ratsastivat aasilla pitkää ja pölyistä tietä kohti kaupungin markkinatoria, jossa heidän tehtävänään oli myydä kyseinen kuljetusväline pois.
- Mitä ihmeen eläinrääkkääjäjengiä: kiusaavat eläinparkaa näin kuumalla istumalla kumpikin selässä! hämmästelivät vastaantulijat.
Matkaa jatkettiin siten, että isoisä käveli ja pieni poika istui aasin selässä.
- No, jo nyt on röyhkeää: Vanha mies joutuu kävelemään kuumassa, kun taas nuori poika istuu lokoisasti aasin selässä! päivittelivät vastaantulijat.
Vaihdettiin osia: poika kävelemään, vanhus aasin selkään.
- No, onpas sydämetöntä pistää pieni poika yksin kävelemään, kun on niin kuumakin! toruivat vastaantulijat.
Loppumatka kuljettiin sitten niin, että sekä isoisä että pieni poika kävelivät. Arvelivat, että nyt heitä eivät vastaantulijat enää moiti. Vielä mitä!
- No, onpas siinä tyhmä parivaljakko, kun näin kuumalla taluttavat aasia: Toinenhan voisi ihan hyvin ratsastaakin!
Tarinan mahdollinen opetus? Teetpä niin tai näin, niin joidenkin mielestä teet aina väärin päin. Jos loputtomasti kuuntelet toisten ristiriitaisia neuvoja, et opi koskaan tekemään omia ratkaisuja. Jos saamasi neuvo on hyvä, tahdot pian lisää hyviä neuvoja. Jos neuvo osoittautuu huonoksi, voit aina syyttää neuvon antajaa. Itse ei tarvitse vastuuta kantaa. Vastuun kantaminen on raskasta, etenkin näin kuumalla. Vastuuta peräisin kyllä siltäkin tyypiltä, joka lähetti tuon aasinmyyjätiimin matkaan.
* * * * * * * *
Muuan mies vuokrasi aasin matkatakseen sillä ratsain. Aasin omistaja lähti mukaan ja kulki eläimen vierellä taluttaen sitä. Sanoinko jo, että oli tavallista helteisempi päivä ja aurinko paistoi polttavan kuumana? Aasin selässä istujalle tuli matkan aina vain jatkuessa niin hirveänkarmeankauhean tuskainen olo, että hän pyysi aasin omistajaa vaihtamaan paikkaa kanssaan. Hän oli oivaltanut, että siinä alhaalla aasin varjossa tallusteleminen voisi sittenkin olla vilvoittavampaa kuin eläimen selässä istuminen. Diiliä ei kuitenkaan syntynyt. Mies sanoi vuokranneensa pelkän aasin, ei aasin varjoa. Matkustajan piti vain istua siellä aasin selässä auringon helteessä ja maksaa moisesta nautinnosta.
Lutherin selitys sadulleen on mielestäni melko yllättävä: Tässä kuvataan maailmaa, joka ei tee mitään ilman maksua, ei luovuta edes varjoa. Maailma on uskonpuhdistajan mukaan niin omaa parastaan katsova, että se tahtoo palkan kaikesta. Ja totta totisesti: Paha saa täällä maan päällä palkkansa, hyvä jää ilman, lisää blogisti.
** * * * * * * *
BONUS: Aasinsiltasiirtymää hyväkseni käyttäen pääsen näppärästi vuoteen 1984, jolloin vierailin Skiathoksen saarella Kreikassa. Viikon reissulla kävimme mm. tutustumassa vuoristossa sijainneeseen vanhaan luostariin. Koska oli kuuma jne., me emme patikoineet vaan ratsastimme tuon matkan. Muulien joukossa oli yksi nuori aasi. Minä innostuin heti: Tuo kelpaa minulle, koska kun kerran kelpasi Jeesuksellekin. Olin juuri aikeissa nousta aasin selkään, kun eläinten omistaja kiiruhti juoksujalkaa luokseni kauheasti möykäten:
- Nou, nou, nou, tuu hevi!
- Pat Tsiisus… in tö Paipul…!
- Jees, pat juu aar nou Tsiisus!
** * * * * * * *
Elokuisen bloginkirjoituskuntokoulumaratonin 10/31 etappi saavutettu. Näyttäisi siltä, että samassa aihepiirissä tulee viivytyksi kaksi päivää. Se saattaa osoittautua loppupeleissä ihan viisaaksikin vedoksi…
Kuvateksti: Kuvassa poni ja aasi. Ponin tunnistaa poninhännästä, jollaista myös monet naiset matkivat.
Aasi on viehättävä eläin, paitsi ehkä silloin, kun se anivarhain alkaa huutaa iii-hoo, ii-hoo viereisellä pihalla. Aasista riittää tarinoita useaksikin päiväksi. Hyvä, kiva, bra, antaa tulla lisää vaan.
Olet oikeassa, May: Aasi on symppis. Vaan tuo eilinen suola-aavikkomurhenäytelmä oli näistä kuumista blogeista ensimmäinen, tämä nyt käsillä oleva on viimeinen tätä lajia. Huomisesta blogista ei vielä kukaan tiedä mitään, kaikkein vähiten kirjoittaja itse. Mutta nou hätä: Huominen blogi kantaa ilon tai murheen itsessään. Kullekin elokuun päivälle riittää oma bloggauksensa.
Elämäni hirveimpiä kokemuksia oli aasilla ratsastaminen. Rodoksen Lindoksen temppeliltä alas kaupunkiin. Eläin ei ilmeisesti pitänyt minusta, sonti mennessään kuten edessä kulkevat aasitkin, yritti jatkuvasti pysähdellä, satula oli kova, jalustimet minulle liian ylhäällä, taluttaja huuteli ärsyttävän kimeästi ja ylipäänsä koko aasipolku haisi kammottavalle.
Entäpäs, Kari, sitten sen aasin ääni? 😉