Kun vauvakuume aina vain poltteli venäläisen supertähden Alla Pugatshovan sisikuntaa, niin baby tai kaksi piti saada hinnalla millä hyvänsä. Alla P. pakastutti 11 vuotta sitten munasolujaan (suositellaan alle 35-vuotiaille), vaihtoi miestä samoihin aikoihin ja kertoi tälle lapsentekohaaveistaan. Sitten vuokrattiin kohtu.
”Idea oli Allan. Puhuimme asiasta Allan kanssa heti häidemme jälkeen (v. 2010) enkä sitä ennen edes tiennyt, että Alla oli pakastuttanut munasolujaan. Mutta kannatin heti ajatusta vanhemmiksi tulosta”, selitti Maksim Galkin, 37, suosittu TV-juontaja, laulaja ja koomikko.
Kun lapset ovat kaksikymppisiä, heidän isänsä on 57 ja äiti 84…
Mitä mieltä lukijat ovat tällaisesta tapauksesta? Kenen näkökulmasta mahdatte asiaa katsella? Antaisitteko Allalle miljoona ruusua vai nuhteet?
* * * * * * * * *
Muistatteko, miksi Vanhan testamentin Saara nauroi? Jos ette, niin luntataan 1. Moos. luvusta 18. Siinä kerrotaan Jumalan ilmestyneen Aabrahamille Mamren tammistossa:
9 Miehet kysyivät Abrahamilta: ”Missä on vaimosi Saara?” Hän vastasi: ”Tuolla teltassa.” 10 Silloin yksi heistä sanoi: ”Ensi vuonna minä palaan sinun luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin on vaimollasi Saaralla poika.” Mutta Saara oli hänen takanaan teltan ovella kuuntelemassa. 11 Abraham ja Saara olivat jo vanhoja ja ikääntyneitä, eikä Saara voinut enää saada lasta. 12 Siksi Saara naurahti itsekseen ja ajatteli: ”Voisiko näin kuihtuneessa naisessa vielä herätä halu? Miehenikin on jo käynyt vanhaksi.” 13 Silloin Herra kysyi Abrahamilta: ”Miksi Saara nauroi? Miksi hän ajatteli: ’Voisinko minä todella vielä synnyttää, vaikka olen näin vanha?’14 Onko Herralle mikään mahdotonta? Ensi vuonna minä palaan luoksesi tähän samaan aikaan, ja silloin Saaralla on poika.” 15 Saara väitti: ”En minä nauranut”, sillä hän oli peloissaan. Mutta Herra sanoi: ”Saara, kyllä sinä nauroit.”
Saara nauroi. Mahtoikohan koomikko Maksim Galkiniakin naurattaa? Tai Alla Pugatshovaa? Vai itkivätkö vain ilosta…?
PS: Laitan tähän linkin pariin Alla-uutiseen:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288607308905.html
Syvä inhimillisyys kohtaa naurunalaiseksi tekevän Jumalan?
Aika usein näitä VT:n kertomuksia luetaan vain yhden ihmisen näkökulmasta – ikään kuin vain Mooses olisi ollut menossa luvattuun maahan, vain Daavid olisi sotinut tai vain Jeremia olisi viety pakkosiirtolaisuuteen. Tiettyä inhimillistämistä toki, mutta tässäkin tapauksessa kyse oli Aabrahamille ja Saaralle annettu lupaus. Ehkä Saara oli omien kipujensa kautta jo suopunut pitämään Jumalan lupausta vain omana houreenaan ja hiljaisesti hyväksynyt sen, että kuolisi lapsettomana. Olisi mielenkiintoista tietää, millaista naurua sillä tarkoitettiin. Ilmeisesti kuitenkin ääneen nauramista, koska se kuultiin. Ihan liikaa sitä tarinaa on kuitenkin käytetty argumenttina naissukupuolen alemmuudesta miessukupuoleen nähden – tyhmä nainen ei tunnista Jumalan lähettilästä edes silloin, kun törmää tähän in corpore.
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=263&id=3819
Emmekö ole kaikki jossain tilanteessa nauraneet Saaran naurua ja paljastaneet epäuskomme?
Leegio rikkiviisaita teologeja on sitä mieltä, ettei uskontunnustusta tarvitse ottaa todesta – ja joku vielä moittii, jos sellaista kutsuu epäuskoksi.
Kyllä minusta ainakin usein ovat Jumalan lupaukset tuntuneet oman sisäisen maailman houreilta. Sitten taas joskus muistan ajatella, etteihän mulle ole luvattu yhtään mitään – elämänkin olen saanut ansiotta lahjaksi.
Kaikki epäselvyydet eivät tietenkään ole epäuskoa vaan puhdasta tietämättömyyttä. Uskontunnustus ei ole litania kirkon mielipiteitä. Tää uskoni mun on ja siinä menen kerran iäiseen elohon, se vie mun tykö Herran…