Mikkelin piispan Seppo Häkkisen haastattelu Kouvolan seurakuntalehdessä Risteyksessä on herättänyt keskustelua. Luin jutun, nasevasti tehty haastattelu, ei muodollisia vaan tärkeitä kysymyksiä. Piispa kertoo myös lapsuudestaan diakoni-isän virka asunnossa Lauritsalan kirkon asuntosiivessä. Se palautti mieleeni SKY:n kokouksen keväällä 1974 ja vierailun saman asuntosiiven yhdessä pappilassa. Mieleen se on jäänyt siksi, että samalla matkalla viimeisen kerran osallistuin SKDL:n vappumarssiin. Puoluetta kutsuttiion niinä aikoina myös kd-liikkeeksi. Vuoden lopulla minut vihittiin papiksi, ja kuten olin luvannut, jätin poliittisen järjestötoiminnan.
Mutta asiaan. Keskustelua on herättänyt piispan ajatus: ”En usko, että meiltä kysellään viimeisellä tuomiolla naispappeuskantaa tai mielipidettä homoliitoista.”
Enpä usko minäkään. Uudestaan ja uudestaan tulemme tähän, kysymys Raamatusta, sen ymmärtämisestä ja tulkitsemisesta on kirkon ja meidän kristittyjen pääkysymys. Spektri on laaja, laidasta laitaan. Jotkut noukkivat jakeita, ravistelevat niitä kopassa aikansa ja laittelevat sitten peräkkäin. Näin, vaikka tunnettua on, ettei Raamattua alunperin oltu jaettu jakeisiin. Raamattu on iso ja laaja kirjasto, mutta kun usein mielipide on ensin ja sille sitten haetaan vahvistusta, Raamatun pirstominen jakeisiin soveltuu siihen hyvin.
Monta kertaa ei voi olla ihmettelemättä, mitä kaikkea Raamatulla todistellaan. Vanha testamentti on tärkeä ja kuuluu myös meille kristityille,mutta sen soveltaminen yhden suhde yhteen on tänä päivänä mahdottomuus. Raamatullisiksi itse itseään kutsuville näyttävät Paavalin sanat olevan painavimmat, vaikka Paavali on Jeesuksen tulkitsija ja selittäjä, ihminen eikä Jumala.
Mutta asiaan: mitä siellä viimeisellä tuomiolla kysytään? Jeesuksen kertoman mukaan siellä kysytään, mitä me teimme tai mitä jätimme tekemättä heikommille veljillemme. Hän puhuu nälkäisistä, janoisista, kodittomista, alastomista, sairaista ja vangituista. Jeesuksen mukaan se mitä teemme tai jätämme tekemättä näille vähimmille, sen teemme tai jätämme tekemättä hänelle, Jeesukselle. Ja kaikki hämmästyvät, niin hurskaat kuin ne toisetkin. Sana on harvinaisen selvä ja konkreettinen, siihen on vaikea liittää opillisia kiistoja.
Kristityn Raamattu ei ole lakikirja, yhtä vähän luonnontieteen oppikirja. Martti Luther arvosti eri Raamatun osia eri lailla, mutta ”raamatulliset” väittävät silmä kirkkaana ottavansa kaiken yhtä painavana. Suojelupyhimyksekseen he ovat valinneet Paavalin, vaikka Paavali aikanaan muutti uskon tulkintaa radikaalimmin ja enemmän kuin kirkko satoina vuosina.Paavalista ei saa vanhauskoista tekemälläkään, vanhauskoinen hän oli ennen kääntymystään.
Elämässä on kaikki koko ajan muutoksen tilassa. ”Me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee”.Tässä yhteydessä nyt vain yksi pieni esimerkki muutoksesta. Vielä sotien jälkeen osa papeista kieltäytyi Suomen ev.lut.kirkossa vihkimästä eronneita. He vetosivat Jeesuksen sanaan ja sehän on yhä tänä päivänä selvä. Kieltäytymiset ovat kuitenkin loppuneet. En tiedä, kuinka paljon siihen vaikuttavat Paavalin synodilaisten ja Luther-säätiöläisten omat erot.
Mielestäni kirkon tehtävä on pitää ihanne selvänä. Apostolien syntiluetteloissa on ahneus ja monta muuta asiaa, jotka kieltämällä eivät mihinkään poistu. Luterilainen kansankirkko, lainausmerkeillä tai ilman, ei pysty pitämään yllä Vapaakirkon tai helluntai-seurakunnan kirkkokuria. Ehkä parempi niin.
Heikki Palmu :”…samalla matkalla viimeisen kerran osallistuin SKDL:n vappumarssiin”
SKDL, Suomen Kansan Dorka Loppu, jonka mielestä 70-luvulla olin ”irtolainen tai muu loinen”, kun en halunnut jättää alle kouluikäisiä lapsiani päiviksi yksin avaimet kaulassa kotiin. Sama aatesuunta, joka sodan jälkeen piti huolen siitä, että talvisodan alkupäivinä rajan taakse jääneessä kotikylässään venäläiskoneen tulituksen kohteeksi joutuneessa lapsiryhmässä ollut 10-vuotias isäni, joka tapahtuman seurauksena liittyi Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin, tiesi koko loppuikänsä olevansa yrittäjänä ”riistoporvari” tai ”natsi” ja ”fasisti”.
Ehkä allekirjoitat myös evl.kirkon pappina toimivan lausunnon vapaamuuraripuolisostani, joka on ekonomi ja johtaja: ” Kaikki johtajat, kaikki tirehtöörit, kaikki omahyväiset ja tötteröt vapaamuurarit, jotka tihkuvat itsetyytyväisyyttänsä ja kaikki ne lukemattomat äidit ja vaimot, jotka kulkevat sydän syrjällään epätoivoisina miestensä kuulumisesta johonkin sellaiseen, jonka Raamattu SELVÄSTI kieltää”
Kehotin kyseistä pappia sanomaan puolisonsa harrastuksen vuoksi hysteerisille naisille, että ”Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.” Toivottavasti sanot saman myös oman kirkkosi penkissä istuville ”oikeaoppisille”.
Ymmärsinköhän nyt oikein kirjoituksen? Siinä ei ole sanaakaan armosta ja siitä ette meitä ei pelasteta tekojemme perusteella. Voisiko moralistinen näkökulma olla liian vahva? Toki on niin, että etiikka ja moraali kuuluvat kiinteästi elämään mutta pelastuskysymyksessä vain Kristuksen armo on pätevä. Siksi sormea heristävä ojentaminen (moralismi) ilman armoa jää hedelmättömäksi. Se herättää vain ihmetystä ja tavoite jää saavuttamatta.
TUULA,
luin kirjoituksesi kahteen kertaan ymmärtääkseni, mistä puhut. Oman kirjoitukseni aihe ei ollut SKDL, mutta toden totta mainitzsin sen sivulauseessa. Toivon nyt, että ajatteletpa tuosta puolueesta, jota joka neljäs suomalainen sotien jälkeen kannatti, mitä tahansa, hyvää tai pahaa, lukisit pidemmälle ja ottaisit kantaa myös kirjoitukseni aiheeseen, ”kysymyksiin viimeisellä tuomiolla”.
Olen oikeasti yllättynyt siitä, miten voimakkaan reaktion voi yhden poliittisen liikkeen mainitseminen laukaista. Vapaamuurareista tai Vapaa-ajattelijoista en sanonut sanaakaan. Mutta sanompa nyt Sinulle vielä sen, että tuon SKDL:n jäsenyyden tähden Oulun tuomiokapituli 1974 yhdeksän kuukautta mietti, voiko minua vihkiä papiksi. Se oli siihen aikaan harvinaista.
MIKA,
entä tuo Jeesuksen kertomus viimeisestä tuomiosta Matteuksen mukaan? Löydätkö siitä armon? Vai onko se jotenkin yksipuolinen? Tai peräti epäluterilainen? Entä Lutherin Vähä-Katekismuksen teksti kasteesta? Aika kova teksti sekin. Meissä oleva vanha ihminen on joka päivä upotettava synteineen ja himoineen. Aika armottomalta sekin kuullostaa. Mutta se kysymys: Eikö evankelistojen Jeesus kaiken kaikkiaan puhu monta kertaa aika armottomasti?
Heikki Palmu :”Toivon nyt, että ajatteletpa tuosta puolueesta, jota joka neljäs suomalainen sotien jälkeen kannatti, mitä tahansa”
Ajattelenpa hyvinkin, ja jos viimeisellä tuomiolla voi jotakin toivoa, niin toivon, etten päädy samaan tuon puolueen kannattajien kanssa:
”Ilmapiiri Suomessa oli silminnähden hermostunut. Sitä ei keventänyt se, että lentoyhteydet Ruotsiin katkaistiin muutamaa viikkoa ennen vaaleja, ei liioin se, että venäläiset – Mauno Pekkalan mukaan – olivat koonneet 30 divisioonaa Suomen itärajalle. – – Kovin ja selvin äänensävy oli ministeri Eero A. Wuorella, joka radiopuheessa maaliskuun alussa suoraan varoitti Suomen kansaa valitsemasta ”väärin”. Konservatiiviryhmien oli tajuttava, että Suomi oli hävinnyt sodan ja taivuttava voittajavaltojen ehtoihin. Ellei kansa mukautuisi tilanteeseen, seurauksena olisi vallankumous tai pakkovalta, mikä olisi paljon pahempaa kuin se mitä välirauhansopimuksessa määrättiin.” (Olle Leino: Kuka oli Yrjö Leino, Helsinki 1973)
Heikki, totta; nuo ovat kovia tekstejä. Nähdäkseni niissä ei kuitenkaan purkaudu koko armon, elämän ja synnin dynamiikka. Siitähän lopulta on kysymys. Kirjoittamassasi tekstissä näin ongelmana sen, että korostit liiaksi lakia, niin että armo jäi soittelemaan toista viulua. Se taas ongelmallista Paavalinkin mukaan Lutherista puhumattakaan.
Mikäli tulkitsen sinua oikein niin kysymys raamatuntulkinnasta ja sen seurauksista on asian ydin. Siihenhän kiteytyy se mitä ajattelemme tuomiosta, armosta ja tulkinnasta. Siksi olisikin tärkeää, että kokonaiskuva olisi riittävän selkeästi maalattu esiin, niin että yksityiskohdista voisi keskustella sen jälkeen. Viimeisellä tuomiolla kuitenkin Kristuksen työ on avainasemassa.
Matteuksen evankeliumi on kovin epäluterilainen.
Vaikka en ehkä tiukimpien fundamentalistien mielestä ”raamatulliseksi” kelpaakaan, olen silti sitä mieltä, että UT on konaisuudessaan todenmukaista todistusta Kristuksesta, riippumatta siitä, kuka kunkin kirjan on kirjoittanut. Siksi Kristuksen kirkon opetuksessa ja julistuksessa ei voida sivuuttaa mitään UT:n kirjaa muita vähäarvoisempana. Mitä viimeiseen tuomioon tulee on totta, että tekojamme arvioidaan rakkaudellisuuden, ei oikeaoppisuuden perusteella. Huonosti minullekin käy, jos tekojen mukainen tuomio on Jumalan viimeinen sana, sillä ”on vaikeata rakastaa”. Mutta Jeesus on luvannut armahduksen häneen turvaaville. Siinä on minun ainoa toivoni.
Duoda duoda. Matteukselta löytyy kyllä kaikki tärkeimmät luterilaisuuden perusprinsiipit, kuten inkarnaatio, ehtoollisen asettamisen reaalipreesens ja kastekäsky. Kastekäsky osoitetaan kokonaisille kansoille. Luterilaiseen sosiaalietiikkan sopivat hyvin vuorisaarna ja tässä blogissa mainitun viimeinen tuomio -vertauksen sosiaalinen korostus. Mitä tuosta nyt puuttuisi?
Se, että puhutaan ”tekojen mukaan” maksusta viimeisellä tuomiolla.