Mikkelin piispan Seppo Häkkisen haastattelu Kouvolan seurakuntalehdessä Risteyksessä on herättänyt keskustelua. Luin jutun, nasevasti tehty haastattelu, ei muodollisia vaan tärkeitä kysymyksiä. Piispa kertoo myös lapsuudestaan diakoni-isän virka asunnossa Lauritsalan kirkon asuntosiivessä. Se palautti mieleeni SKY:n kokouksen keväällä 1974 ja vierailun saman asuntosiiven yhdessä pappilassa. Mieleen se on jäänyt siksi, että samalla matkalla viimeisen kerran osallistuin SKDL:n vappumarssiin. Puoluetta kutsuttiion niinä aikoina myös kd-liikkeeksi. Vuoden lopulla minut vihittiin papiksi, ja kuten olin luvannut, jätin poliittisen järjestötoiminnan.
Mutta asiaan. Keskustelua on herättänyt piispan ajatus: ”En usko, että meiltä kysellään viimeisellä tuomiolla naispappeuskantaa tai mielipidettä homoliitoista.”
Enpä usko minäkään. Uudestaan ja uudestaan tulemme tähän, kysymys Raamatusta, sen ymmärtämisestä ja tulkitsemisesta on kirkon ja meidän kristittyjen pääkysymys. Spektri on laaja, laidasta laitaan. Jotkut noukkivat jakeita, ravistelevat niitä kopassa aikansa ja laittelevat sitten peräkkäin. Näin, vaikka tunnettua on, ettei Raamattua alunperin oltu jaettu jakeisiin. Raamattu on iso ja laaja kirjasto, mutta kun usein mielipide on ensin ja sille sitten haetaan vahvistusta, Raamatun pirstominen jakeisiin soveltuu siihen hyvin.
Monta kertaa ei voi olla ihmettelemättä, mitä kaikkea Raamatulla todistellaan. Vanha testamentti on tärkeä ja kuuluu myös meille kristityille,mutta sen soveltaminen yhden suhde yhteen on tänä päivänä mahdottomuus. Raamatullisiksi itse itseään kutsuville näyttävät Paavalin sanat olevan painavimmat, vaikka Paavali on Jeesuksen tulkitsija ja selittäjä, ihminen eikä Jumala.
Mutta asiaan: mitä siellä viimeisellä tuomiolla kysytään? Jeesuksen kertoman mukaan siellä kysytään, mitä me teimme tai mitä jätimme tekemättä heikommille veljillemme. Hän puhuu nälkäisistä, janoisista, kodittomista, alastomista, sairaista ja vangituista. Jeesuksen mukaan se mitä teemme tai jätämme tekemättä näille vähimmille, sen teemme tai jätämme tekemättä hänelle, Jeesukselle. Ja kaikki hämmästyvät, niin hurskaat kuin ne toisetkin. Sana on harvinaisen selvä ja konkreettinen, siihen on vaikea liittää opillisia kiistoja.
Kristityn Raamattu ei ole lakikirja, yhtä vähän luonnontieteen oppikirja. Martti Luther arvosti eri Raamatun osia eri lailla, mutta ”raamatulliset” väittävät silmä kirkkaana ottavansa kaiken yhtä painavana. Suojelupyhimyksekseen he ovat valinneet Paavalin, vaikka Paavali aikanaan muutti uskon tulkintaa radikaalimmin ja enemmän kuin kirkko satoina vuosina.Paavalista ei saa vanhauskoista tekemälläkään, vanhauskoinen hän oli ennen kääntymystään.
Elämässä on kaikki koko ajan muutoksen tilassa. ”Me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee”.Tässä yhteydessä nyt vain yksi pieni esimerkki muutoksesta. Vielä sotien jälkeen osa papeista kieltäytyi Suomen ev.lut.kirkossa vihkimästä eronneita. He vetosivat Jeesuksen sanaan ja sehän on yhä tänä päivänä selvä. Kieltäytymiset ovat kuitenkin loppuneet. En tiedä, kuinka paljon siihen vaikuttavat Paavalin synodilaisten ja Luther-säätiöläisten omat erot.
Mielestäni kirkon tehtävä on pitää ihanne selvänä. Apostolien syntiluetteloissa on ahneus ja monta muuta asiaa, jotka kieltämällä eivät mihinkään poistu. Luterilainen kansankirkko, lainausmerkeillä tai ilman, ei pysty pitämään yllä Vapaakirkon tai helluntai-seurakunnan kirkkokuria. Ehkä parempi niin.
”Jeesus opetti vuorisaarnassa, että ihmisen pelastus riippuu hänen omasta käyttäytymisestään.” Vuorisaarnassa puhutaan taivaan valtakunnasta ja siihen pääsemisestä, kulkemisesta joko elämän tai kadotuksen tietä. Onko näkökulma yksin omaan iäisyyteen? Opettihan Jeesus myös taivaan valtakunnan tulevan ihmisten keskuuteen jo nyt. Vuorisaarnaa voi lukea ohjeena siitä, miten se tehdään todeksi, miten elämä ja autuus itää, kasvaa ja kukoistaa jo ajassa.
Koetin turhaan tuoda keskusteluun vanhurskausopillista nakökulmaa, ettei menisi tuo taivaaseen pääsy niin kovin ansiosidonnaiseksi, mutta taisipa sanani langeta tyystin kaljamalle.,….
En epäile, etteikö esim. Kakkuri olisi ymmärtänyt, missä on villakoiran ydin, niin sanoakseni.. Jankuttaminenkin on turhaa.
Vuorisaarnan opetusten mukainen rakastaminen, kyllä se vakavastikin kilvoittelevalta kristityltä vajaaksi jää, jos muistaa Jeesuksen opetuksen murhan synnistä, esimerkiksi?
Siihen sopiikin sanoa Pietarin sanoin: Jos hurskas tuskalla vapaaksi tulee, kussa sitten jumalaton ja syntinen näkyy? (1776).
Ei ollenkaan huono asia, että Väisänen koetti nostaa keskustelua korkeammalle tasolle. Olisko kumminkin niin, että tuo Ateena ei taida olla kovin edustava esimerkki alkuseurakunnan tilanteesta. Lyhyt briefing Areiopagilla ja sinne se häipyy.
Juuri näin ja näinhän sen on nähnyt Jeesuksen veli Jaakobkin. Luterilainen Dogma ei kuitenkan rakennu Jeesuksen opetuksille pelastuksesta vaan Paavalin opetetuksille Jeesuksesta.
Kuten teologian tohtori Johannes Lehman sattuvasti sanoo: ”Ei ollut Jeesuksen vika, että Jeesuksen opista tuli oppi Jeeuksesta!”
Onko Matteuksen ’vanhurskausoppi’ niin yksilökeskeistä kuin nykyaikainen suomalainen sen ymmärtää? Onko siinä kysymys siitä, pelastuuko ihminen armosta vai tekojensa perusteella? Ehkä sen sanoma on, että vanhurskauden, armon ja hyvien tekojen tulisi virrata kristillisen seurakunnan kautta maailmaan niin, että syntinen löytäisi niiden kautta tien taivaan valtakuntaan.
>>>Ymmärtääkseni olennaista Matteuksen kuvauksen perusteella on lähimmäisenrakkaus, joka syntyy Jumalan armon, rakkauden ja anteeksiantamuksen kokemuksesta. Se johtaa siihen, että paljon syntejä anteeksisaanut osaa armahtaa myös toisia<<<<
(Turunen kirj. tässä hienosti minun mielestäni!!!)
Se on ohitse puhumista siihen asti kunnes omat kokemukset
ja Henki avaavat sen tosiasian, että Paavali ja Jaakob tähdentävät samaa asiaa, mitä Herramme opetti. Tähdentäisin omia kokemuksia, sillä yleensäkin elämässä vasta käytäntö osoittaa teorian arvon.
Ilman muuta kannattaa pitää kiinni siitä mihin uskoo, niin kauan kuin suinkin pystyy.
Elämästä lähtiessään ihminen on yksin, ja pitäisi olla joku vahva pohja, ehdoton totuus, mihin tukee ja turvautuu.
”Paljon olen hyvää tehnyt, mutta minkä arvoista se on nyt, kysyy itseltään moni.”
Jorma Ojala sanoo hyvin. Ateenaan viittasin Sokrateen ja Aristoteleen kautta. He arvostivat totuuden etsimistä sen itsensä vuoksi ja rakastivat löytämäänsä. Vielä kun Lutherilla järki ja usko olivat veriviholliset, jolloin Raamatun vaatimukset ovat juuri sitä, mistä järki käskee meitä luopumaan, seuraa tästä, että kristillisen uskomme kaikki artiklat, jotka Jumala on ilmaissut sanassaan, ovat järjen kannalta silkkaa mahdottomuutta. Ei ole ihme, että teologisen tiedekunnan käyminen jonkun vuoden kestää. Ei ole myöskään ihme, että Jeesuksesta puhuminen yhtä aikaa kirkon takaaman totuuden kanssa tuottaa joskus papille jonkunlaisia vaikeuksia. Siinä täytyy laittaa mutkat suoriksi ja muistaa kallistaa sopivissa paikoissa. Mutta sitten helpottaa, kun päästään iankaikkisuuden ehtoihin ja Lutherilaiseen yksin uskosta, yksin armosta teologian todistukseen.
Paljon hyviä ajatutksia, joista moneen voisi liittyä, monesta kysyä lisäperusteluja ja miksei myös olla eri mieltä. Vastaan nyt tässä vain ATSOlle. Kirjoitat:
”Oikeastaan taivaaseen pääsemiseksi ei tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on jo tehty (täytetty):”
Mitä mahdat tällä tarkoittaa? Minä mieluummin kuin taivaaseen pääsemisestä puhuisin Kristuksen seuraamisesta, kristityn elämästä. Eikö siinäkään tarvitse tehdä mitään? Ollaan vaan möllötetään, kun voitto on jo saatu ja kaikki jo tehty? Eikö olekin ihanaa? a helppoa! Armon ale!
Jotenkin tulee mieleen edesmennyt uusikaupunkilainen teologi Alli Autere, evankeelinen teologi, joka jo 50-60 luvuilla kannatti naisten vihkimistä papeiksi. Siinä hänellä oli raikas ja reipas linja, mutta hyvin suomalaisen kristillisyyden mukaisesti hän saarnasi tekoja vastaan.
Sitä julistusta uskovaisilta usein kuulee.
Ja eikö näin ole, että UT:n ”olkikirjaksi” M. Luther leimasi sen, joka totesi, että usko ilman tekoja on kuollut.
Joko Autereen tai tiedekunnan opetuksesta saan kiinni ajatuksen, etteivät hyvät teot tee uskovaa,mutta uskova tekee hyviä tekoja.
Entä sitten, jos niitä ei missään näy? Ollaan vaan ja möllötetään, Jumalan armon ja Kristuksen rakkauden riippukeinussa? Päivä paistaa ja kaikki on hyvin. Ollaan kuin sammalvuoteella, kaukana kavala maailma.
Väisänen kai muistaa, että Wormsissa Luther vetosi sekä Pyhään Raamattuun että selvän järjen todistukseen……
En ole niin vakuuttunut siitä, että tiedekunnassa oppisi uskosta jotain. Eiköhän se usko vahvistu tiedekunnasta huolimatta…
Ei paljoa auta, jos aivot ovat kuumana tiedosta, mutta sydän on kylmä kuin jääkellari…
Se, että Luther nimitti Jaakobin kirjettä olkiepistolaksi, ei kerro koko totuutta Lutherin teologisesta ajattelusta edes noin in the long run.
Lutherin toiminta ei lähtenyt tekoja vastaan, vaan niiden puolesta!!!
Luther siis oli tekojen kannalla.
Siksi 1. teesikin painottaa parannusta, ja koko reformaatio lähti liikkeelle siitä, että ”anemetelin” sokaisema kansa ei Lutherin mielestä osoittanut elämässään oikeita kristillisiä tekoja ja oikeaa rakkautta, vaan on niiden puutteessa menossa turmioon.
Kansa eli aneiden tuomassa varmuudessa aivan samalla tavalla kuin noin keskimäärin tänään luotetaan kasteeseen, vaikka elämää
ja uskoa kasteessa ei ole.
Vielä viime vuosinaan Luther pakeni Wittenbergin kansan jumalattomuutta Zölldorfin maatilalleen, ja vasta vaaliruhtinaan asioihin puuttuminen sai hänet takaisin. Luther näki elämäntyönsä luhistuneen kansan eläessä suruttomuudessa ja synnissä. Näin todistavat hänen kirjeensä. Eräässä vaiheessa Luther oli sitä mieltä, että Wittenbergissä ei ole todellisia uskovia seitsemääkymmentä enempää, luin kerran jostain.
On siis tiedettävä mitä puhuu Lutherista ja töistä ja vanhurskautumisesta. Se on kokonaisuus, joka helposti kateutuu tekstien paljouteen.
JORMA Ojala,
kiitos selvennyksestä ”olkiepistolaan”. En ole mikään varsinainen Luther-tuntija ja niinkuin sanot, tekstimäärä on valtava. Noin Alastalon salissa-sivumäärän verran olen lukenut Lutheria itseään, tuskin paljon enempää. Olkikirjaan usein viitataan ja minusta se on merkittävä kanta siinä mielessä, että se näyttäisi tarkoittavan, ettei Luther pitänyt kaikkia Raamatun tekstejä samanarvoisina.
ATSO, vielä yksi asia, jos ja ennenkuin vastaat. (Mitä lienee kello Tokiossa?)
Kerrot, että kertomus viimeisestä tuomiosta on vertaus. Mitä se sitten mahtaa tässä yhteydessä tarkoittaa? Aimo T. Nikolainen opetti, että vertauksilla on yksi kärki, yksi tärkeä sanottava, eikä sen kaikkia yksityiskohtia pidäkään tulkita. Kiinnität huomiota kertomuksen ryhmiin ja niitten lukumäärään. Onko sillä joku erityinen merkitys?
(Sivumennen: Kokonaan toinen asia:Kun Tokiosta käsin asioita katselet, miltä siitä vinkkelista näyttää Rosatomin ydinvoimala Pyhäjoella?)