Kotimaa-lehden kysely kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä kirkolliskokousehdokkaille (KM 14.1.) herätti minussa muutamia ajatuksia: ensinnäkin tämä teema ilmeisesti koetaan seuraavan nelivuotiskauden yhdeksi tärkeimmistä – ellei ykkösasiaksi. Kyselyn mukaan kannat kirkossa jakautuvat monen vaihtoehdon välillä sukupuolineutraalin avioliiton astuessa voimaan.
Tosin eniten on heitä, joiden mielestä kirkon tulisi vihkiä vain miehen ja naisen avioliittoon. Näen kuitenkin mielessäni, kuinka asemia jo kaivetaan ja niihin ajetaan arsenaalia sekä kaiuttimia. Määräenemmistöstä luopumista nostetaan esille, jotta muutos saataisiin ajettua nopeammin lävitse. Silti pitkä ja jakava taistelu on edessä.
_ _ _
Toinen mielessäni oleva ajatus kuuluu, onko sukupuolineutraali avioliitto todella ykkösasia – jos nimittäin kirkko haluaa vaikuttaa oikeudenmukaisuuteen ja alas poljettujen ihmisoikeuksiin? Tämä mielikuva minulle on syntynyt median nostoista.
Ruotsin kirkossa on vuoden aikana vihitty kuutisenkymmentä samaa sukupuolta olevaa paria. Asia on luonnollisesti näille 120 ihmiselle ja heidän läheisilleen tärkeä. Suomessa määrää jäänee tätä pienemmäksi. Asian esillä pitämistä voidaan toki perustella sillä, että asialla on periaatteellinen puolensa ja että kirkon tulee selvittää omat käytäntönsä kun laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta tulee voimaan.
_ _ _
Onko sitten vielä isompia kysymyksiä, joiden kautta kirkkona voisimme edistää oikeudenmukaisuutta laajemmin? On. Niistä olemme kirkkona aika hiljaa.
Ensiksi. Viime vuoden lopulla työttömiä oli 216 000, mikä tarkoitti 8,2 % työvoimasta. Varsinkin lapsiperheet ja yksinhuoltajat kärsivät työttömyyden seurauksista. Yksityinen kulutus on toistaiseksi pitänyt työttömyyden yllättävän alhaisena. Tilanne voi kuitenkin huonontua nopeasti, kun taloustaantuma edelleen jatkuu ja irtisanomiset lisääntyvät.
Työttömien ja köyhien aseman ajaminen ei voi olla vain paremman sosiaaliturvan vaatimista, kun valtion ja kuntien mahdollisuudet siihen kaiken aikaa heikkenevät. Toki taantuman jälkeen voi tulla käänne parempaan. Heikentyvä huoltosuhde ja julkisen talouden suunta puhuvat kuitenkin toista.
Mitä voisi tulla puoli vuosisataa jatkuneen ja aina vain kattavamman sosiaaliturvan rinnalle tai tilalle? Olisi löydettävä muita keinoja materiaaliseen apuun tai keinoja auttaa ihmisiä selviämään itse. Näiden teemojen esiin nostaminen johtaa helposti syytöksiin kovemman yhteiskunnan esiin manaamisesta. Se voi tulla manaamattakin.
_ _ _
Toiseksi. Viime vuonna Suomeen saapui 32 000 pakolaista osana Euroopan laajuista pakolaisten tuloa. Saksassa ja Ruotsissa pakolaisten suuri määrä ja lieveilmiöt alkoivat polarisoida yhteiskuntia. Saksassa on maaliskuussa aluevaalit ja reunaoikeisto lisää kannatustaan samalla kun liittokansleri Merkelin vielä syksyllä kaikki tervetulleeksi toivottanut pakolaispolitiikka on menettänyt suosiotaan epärealistisena.
Samoja kehityslinjoja on nähtävillä myös Suomessa. Pakolaisten tulo ei ole vielä lakannut ja se voi jopa lisääntyä. Olot Syyriassa, Irakissa ja Pohjois-Afrikassa kiristyvät edelleen. Eurooppa näyttäytyy miljoonille toiveiden paratiisina. On käynyt selväksi, ettei kaikkia voida ottaa vastaan. Jatkossa haastavana tehtävänä on erotella tulijoiden joukosta ne, jotka ovat omassa maassaan hengenvaarassa ja tarvitsevat turvaa.
Suomessa oma kysymyksensä ovat Venäjän ja Suomen väliset rajanylityspaikat, joiden kautta saattaa jatkossa olla enemmän tulijoita – varsinkin jos Venäjä sallii läpikulkua. Suomeen sopii enemmänkin tulijoita, mutta vain kun kotoutuminen ja sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan onnistuvat. Se merkitsee kieli- ja ammattiopintoja sekä mahdollisuutta ottaa työtä vastaan nykyistä helpommin.
_ _ _
Kolmanneksi. Vuodessa Suomessa kuolee noin 2000 ihmistä alkoholiin ja tuhannet sairastuvat. Alkoholin haittojen kustannukset vuodessa ovat yhteensä 4-14 miljardia Euroa. Tällä summalla korjattaisiin kestävyysvaje ja vältettäisiin velanotto. Suomi on pysynyt kosteana kansana, vaikka juominen onkin vähentynyt.
Kirkon piirissä alkoholin haitoista ei juuri puhuta. Siksikö, että haluamme sallia ihmisten erilaisia elämänvalintoja ja välttää moralistin leimaa?
_ _ _
Taloustaantuma, pakolaiskriisi, ympäristöuhkat, Ukrainan kriisi sekä kotimaiset sosiaaliset kysymykset ovat vaikeasti ratkaistavia kysymyksiä ja jakavat mielipiteitä. Monet ovat tilanteesta ahdistuneita. Turvallisuuden tunne on heikentynyt. Meitä kaivataan kirkkona rinnalle.
Kirkon ei tarvitsekaan tehdä politiikkaa tai ratkaista talouden ongelmia. Riittä, että olemme yhdessä kirkko. Tunnistamme ajan suuret kysymykset ja tuomme niiden kanssa painiville tukea ja lohdutusta – sen sijaan että riitelemme. Armahdus Kristuksen kautta yhdistää. Jumala on historian Herra. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
Pekka
Kiitos merkittävistä painopisteiden merkittävyyksien osoittamisista.
Meillä on todella suuria kysymyksiä ratkottavanamme. Niihin pitää tarttua.
Kyllä,
ja nuo ratkaistavat kysymykset novoutuvat usein yhteen. Työttömyys aiheuttaa masennusta, jota lääkitään päihteillä jne.
Olet oikeassa Salme, monet kysymykset nivoutuvat yhteen. Esimerkiksi seuraavan ketjun kautta:
(ahneus > kasvun rajat > globaali markkinatalous , työn ja tavaroiden vapaa liikkuvuus > työn pakeneminen pois Suomesta) > taloustaantuma > työttömyys > päihteet > avioerot > yksinhuoltajuus > lasten ja aikuisten syrjäytyminen koulutuksesta, työelämästä ja yhteisknnasta > sosiaalikulujen nousu > valtion velka jne.
Löytyisikö toisensuuntaista syyn ja seurauksen ketjua, joka johtaisi parempaan? Esimerkiksi: toivo paremmasta > uudet ideat, innostus, kouluttautuminen > rohkeus alkaa uutta ja yrittää > onnistumisen kokemus > menestys > irtautuminen ulkopuolisesta avusta > itsetunnon nousu > halu jakaa onnistumisestaan hyvää muille > esimerkin ja toiveikkuuden leviäminen. Minusta tuntuu, että olemme Suomessa jääneet alas johtavien ja pessimististen kausaalisten ketjujen vangeiksi. Esimerkiksi Virossa – alhaisemmasta elintasosta ja sosiaaliturvasta huolimatta – on toiveikas ja toimelias ilmapiiri.
Kiitos Matias rohkaisusta. Olen kirjoittanut samoista asioista ennenkin tähän blogiin, esim. ”Sitä Satoa korjataan, mitä on kylvetty” (2.11.2014) ja ”Miten synnyttää oikeudenmukaisuutta?” (13.12.2014). Suuret kysymykset ovat muuttuneet aina vain polttavammiksi. Samalla yhteinen kiinnostus niiden ratkaisemiseen vielä viipyy. Kriisitietoisuus on kuitenkin kasvussa.
Hyvä ja asian ytimen osuva blogi!
Juuri näin se on: tällä hetkellä tämä avioliittokäsityksen muuttaminen sukupuolineutraaliksi on niin suuri ja merkittävä periaatteellinen asia yhteiskunnassa, että sitä ajetaan nyt raivoisasti – juuri samoilla perusteilla kuin yhteiskunnassakin – kirkon viralliseksi kannaksi.
Siinä on todellakin kyse asemiin kaivautumisesta. Tilanne muistuttaa monella tavalla sisällissotaa: kumpikin osapuoli ajattelee taistelevansa vapauden puolesta.
Liberaalipuoli haluaa vapauttaa (liberate) raamatuntulkinnan kirkon säilyttävästä (conserving) perinteestä ja yhteisen dogman ohjauksesta määrittelemällä avioliiton sekulaarin yhteiskunnan ehdoilla. ”Kirkolla ei ole omaa etiikkaa”, toistetaan. Onko sillä omaa ääntäkään? ”Vox populi, vox dei”..?
Konservatiivipuoli haluaa säilyttää (conserve) kirkon vapauden (liberty) ja itsenäisyyden yhteiskunnan sekularismin paineessa nojaamalla perinteiseen luterilaiseen raamatuntulkintaan ja säilyttämällä avioliiton miehen ja naisen välisenä tasa-arvoisena liittona. ”Kaikkea oppia on koeteltava Jumalan sanalla”, muistutetaan. Olisiko myös omat, monesti toisinajatteleviin suuntautuneet kovat asenteetkin syytä koetella samoin perustein? ”Mea culpa, mea maxima culpa”..
Kurjaa tässä sisällissodassa on se, että vastapuolta mustamaalataan ja kohdellaan muutenkin epäkunnioittavasti. Vaikka nämä sisällissodan aseet ovatkin vain sanoja, niitä kuitenkin jaetaan harkitemattomasti kuin miekanpistoja (Snl 12.8). Mikä on tällaisessa asetelmassa rauhan hinta? Kirkon lopullinen hajoaminen..?
Toivottavasti kirkolliskokouksessa / hiippakuntavaltuustoissa saadaan tästä huolimatta kuulla toisia kunnioittavia, hyvin argumentoituja ja erilaisuutta arvostavia näkemyksiä – totuutta ja Jumalan tahtoa etsien. Ne eivät voi olla eri asioita.
Kiitos Jouni kirkon yhteyttä rakentavasta näkökulmasta, jollainen oli myös mielipidekirjoituksessasi Kotimaa-lehdessä. Itse olen kyllä kirkon perinteisen avioliittokäsityksen kannalla, mutta en toivo kysymyksen nousevan vuosikausiksi kirkon ykkösasiaksi, kun on muitakin asioita, jotka odottavat huomiota. Kirkon sisällä erityisesti kysymys uskosta Kolmiyhteiseen Jumalaan, joka antaa yhteydessään elämän poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Tätä sanomaa kirkko on lähetetty viemään kaikkialle. Samalla voi myös ottaa kantaa siihen, kuinka elämä yhteiskunnassa jatkuu monien suurten kysymysten keskellä.
Eikö tämä asia ole jo päätetty? Ei kai sitä joka kirkolliskokoukseen tarvitse tuoda?
Juhani, kirkon tulee päättää siitä, kuinka se jatkossa toimii sen jälkeen kun laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta tulee voimaan. Esimerkiksi vihkiikö kirkko edelleen vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon.
Perustavaa laatua olevan ykköskysymyksen neutralisoiminen vastuilla, jotka kuuluvat ennen muuta yhteiskunnan ja sen sosiaalisen vastuun sektorille, on epäonnistunut lähestymistapa löytää kirkon itseymmärryksestä käsin asiaan kestävä ratkaisu.
Paavo, kirkko on osa yhteiskuntaa ja se on luonnollisesti kiinnostunut ihmisten elämän edellytyksistä, joita se haluaa puolustaa. Toki vastuu näistä kysymyksistä on ensisijaisesti valtion sosiaalisella sektorilla. Raskaan julkisen sektorin ja kattavien palvelujen vallitessa onkin voitu pyyhkiä mielestä huoli lähimmäisestä. Nyt vain ovat ajat siten muuttumassa, että ns kolmatta sektoria (kirkko mukaan lukien) ja lähiverkostoja huudetaan apuun, kun avun tarve alkaa ylittää sen tarjonnan.
Hiukka olin ajautunut ymmärryksessä sivuun. Siitähän ei ole kahta sanaa, kenen kärsivän kasvot lähimmäisessä jne. …. Kokokuvani on kuitenkin nykyään se, että kasvavassa määrin kirkon taholta etsitään näyttävää keskustelutilaa helposti mitattavien ja lähinnä yleisesti hyväksyttyjen arvojen muodossa. Uhka on, että tuo kirkolle uskollinen lähimmäinen, ei vain toisinajattelija, joka ei puhalla torveensa käskystä, saakin jäädä jalkoihin ja menettää arvonsa.
Kirjoitin Sana-lehden pakinapalstallani tästä samasta aiheesta. Ei ole varmaan vielä tullut ulos. Liityn Pekan mielipiteisiin.
Mukava lukea ajatuksiasi kun ne ilmestyvät Sana-lehdessä.
Kirkolliskokousehdokkailta kannattanee kysyä asioista, joihin kirkolliskokouksen jäsen voi vaikuttaa, joissa voi olla useampia perusteltuja kantoja ja jotka ovat todellisia päätöksiä. Ks. esim. blogini https://www.kotimaa.fi/blogit/kokoomuslaista-kirkkopolitiikkaa/
Jori, luin blogisi. Jos tavoitin ajatuksesi oikein, kyselet sitä, mitä todellisia päätöksiä kirkolliskokousedustaja voi tehdä, onko niille vaihtoehtoja ja miten puoluekanta mahdollisesti vaikuttaa asiaan. Puoluekannasta riippumatta ehdokkaat voivat tulla samaan tulokseen. Siten puoluetausta ei ole samalla tavalla merkittävä, kuin esim. hengellinen viitekehys. Ne toki voivat vaikuttaa toisiinsa. Päätökset ovat joka tapauksessa merkittäviä (kuten seurakuntarakenne, virsikirja, diakoniavirka). Niiden on tarkoitus edistää kirkon elämää ja evankeliumin eteenpäin menoa. Mainitsit blogissasi kirkkoherran päätöksen hyväksyä kirkkoon liittyjät. Nekin ovat toivottavasti enemmän kuin hallintopäätöksiä, ja näkyvät lämpimänä vastaanottona.
Päätös hyväksyä kirkkoon liittyjä ei ole päätös, ellei kirkkoherra tosiasiallisesti mieti hyväksyykö uutta jäsentä vaiko ei. Lämmin tervetulotoivotus tms. on eri asia.
Onko esim. virsikirjan suhteen kyseessä oikeita päätöksiä? Tarkoitan, että todella edustaja miettisi hyväksytäänkö joku esitetty sävelmä virsikirjaan vai ei?
Jori, hyviä jatkokysymyksiä. Kirkkoherra varmaankin joutuu hyväksymään kirkkoon liittymän, kun muodolliset edellytykset täyttyvät. Liittyjä taas varmaankin odottaa ja toivoo sitä, että hän muutenkin kuin muodollisesti hyväksytty. Onhan seurakunnan jäsenyys olemukseltaan yhteyttä ja lämmintä veljesrakkautta. Mitä tulee virsikirjan (lisävihkon) hyväksymiseen, on taustalla aina käsikirjavaliokunnan ja perustevaliokunnan lausunto. Edustajan omat esteettiset ja muut arvioinnit jäävät siksi taka-alalle, mutta ne saa kyllä halutessaan esittää ja moni esittääkin.
”Kristillinen kirkko tai yhteisö, joka omaksuu (tai edistää) ei-kristillistä ihmiskäsitystä, luopuu aidosta evankeliumista ja halveksii sitä nimeä, jota se julistaa palvelevansa.” (Lainaus sekulaarilta keskustelu palstalta)
Usein näistä keskusteluista unohtuu se hiljainen kansan osa, joka ei juuri käy kirkoissa tai osallistu kirkon aktiiviseen toimintaan, mutta ovat kuitenkin niitä hiljaisia, jotka haluavat kuulua kirkkoon ja maksavat veronsa, mielummin, kuin jättävät maksamatta.
Kaikilla on mielipide, mutta Suomalaisista suurin osa pitää suunsa supussa ja ne jotka pitävät kovinta ääntä saavat kohtuuttoman huomion. Näin tuppaa olemaan nykyisin joka asian kanssa.
Joskus meillä oli päämiehet, jotka sanoivat miten asiat on, nyt meillä on vain suuri määrä mielipiteitä… Eikä kukaan kuuntele ketään.
Ismo, kiitos kannanotosta maan hiljaisten puolesta. Ns poliittinen korrektius ohjaa usein myös kirkollista keskustelua, jolloin selkeät pääasiat tahtovat jäädä syrjään ajassa liikkuvien yhteiskunnallisten teemojen alle. Luin ajatuksesi niin, että ne jotka pitävät suunsa supussa odottavat ja toivovat kirkon pysyvän omassa sanomassaan, Kristuksen evankeliumissa. Sitä minäkin toivon kirkolta.
Sain sähköpostiini lukijan kommentin yllä olevista syyn ja seurauksen ketjuista. Hän toi esille kirkon elämän ja sanoman kannalta tärkeimmän ketjun, sen kuinka Jumalaa kaipaava ihminen lopulta löytää armon Kristuksen sovitustyön kautta ja Jumalan tuntemisen. Olen samaa mieltä, että tämä on tärkein asia kirkon elämässä, joka usein jää inhimillisten ja ajallisten kysymysten alle. Talous, hallinto ja etiikka täyttävät esityslistoja, kun kirkon esillä pitämän Kristuksen evankeliumin pitäisi täyttää kaipaavan ihmisen sisin armolla ja rauhalla.
Kenttäpiispa osoittaa meille tietä suhteellisuudentajun löytämiseen etiikan kysymysten painoarvon suhteen. Hänen esille nostamansa yhteiskunnalliset kysymykset ovat tärkeämpiä kuin avioliittokäsityksessä ilmenevät erimielisyydet. Niistä tosin ei olekaan kovin merkittäviä mielipide-eroja. Ainoastaan suhtautumisessa maahanmuuttajiin voi ounastella myös sävyeroja kristittyjenkin keskuudessa, poliittisella kentällähän mielipiteet näyttävät tässä asiassa kärjistyvän. Eettiset kysymykset eivät kuitenkaan ole tunnustus- tai pelastuskysymyksiä. Ekumeenisissa uskontunnustuksissa ei oteta minkäänlaista kantaa avioliittoon eikä muihinkaan yhteiskuntaetiikan kysymyksiin. Sen vuoksi pitäisi kristilliseen kirkkoon mahtua täysin vastakkaisiakin näkemyksiä etiikan alueeseen kuuluvista kysymyksistä. Vaikka rakkauden kaksoiskäsky toki onkin kaikkia kristittyjä sitova, pitäisi hyväksyä se, että sitä voidaan konkreettisissa yksityistapauksissa tulkita hyvinkin monella tavoin. Myös ne, jotka ajatttelu on aivan vastakohtaista ”meidän” ajattelulle, ovat veljiä ja sisari Kristuksessa niin kauan kuin voimme yhtyä samaan uskontunnustukseen.
Olet Yrjö oikeassa, että eettiset kysymykset eivät ole tunnustuskysymyksiä. Erot avioliittokäsituksissä eivät kuitenkaan ole vähäisiä ja voivat kärjistyessään johtaa repeämään kirkossa. Tätä en kuitenkaan toivo ja siksi viittaan pääasiaioihin, jotka yhdistävät kirkkoa ja pitävät sitä koossa. Samalla pelkään sitä, että kirkon uskon ja opin merkityksen väheneminen on nostanut vaikkapa kysymyksen sukupuolivähemmistöistä joillekin pääasiaksi.
Se onkin TK-liikkeelle pääasia ja samalla ainoa asia.