Kesän rippikoulut ovat ohi ja seurakunnissa arvioidaan rippikoulujen onnistumista. Kuuntelin muutaman työntekijän tuskastelua siitä, miten juuri heidän leireilleen olivat sattuneet kaikki ne hankalat nuoret, jotka vain häiritsivät. Samaan aikaan toisen työntekijän leiristä oli tullut hyvää palautetta ja työntekijä kertoi, kuinka ilmapiiri oli leppoisa ja luottamuksellinen. Työntekijä, jonka leirille oli sattunut ne hankalat nuoret totesi leppoisan ilmapiirin leirin vetäjille, että teille ei vain ollut sattunut niitä hankalia nuoria.
Tokkopa vain. Toki nuoret ovat hyvin erilaisia keskenään ja se vaikuttaa osaltaa siihen, millainen henki leirillä on, mutta uskaltaisin sanoa, että isoin merkitys on sillä, millainen johtajuus ja johtaminen leirin vastuuhenkilöillä on. Ja se vastuu johtamisesta on uskallettava ottaa ja kantaa. Väitän että ”hankaluudet” haihtuvat kun uskaltaa johtaa ja kohdata nuoret aidosti omana itsenään.
Sama ilmiö toistuu myös työyhteisöissä. Oli sitten kyse rippukoululeiriläisestä tai työyhteisön jäsenestä, niin oikeudenmukaista ja suoraselkäistä johtamista tarvitaan, jotta yhteisössä on kaikkien hyvä olla. Ei auta olla jees-jeesmies tai -nainen, eikä myöskään autoritäärinen pomottaja. Kaikilla ei ole luontaista johtajuutta, mutta meidän kaikkien helpotukseksi sitä voi, ja kannattaa opetella ja siinä voi kehittyä.
Olen nyt ollut 28 vuotta (vuodesta 1985) rippileireillä isosena, emäntänä, isäntänä, apuopena, ohjaajana, ohjelma- ja turvallisuusvastaavana, teologisena vastaavana… ja voin sanoa, että vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä eikä työkavereiden ammattitaito tasalaatuista. Sekä hankalia että leppoisia mahtuu näihin vuosiin. Turha syyllistää työntekijää siitä, että tänä vuonna sattui – syystä tai toisesta – se hankala ryhmä. Siitä voi syyllistää, jos väärin asentein lähtee leiriä pitämään. Niitäkin on tullut nähdyksi.
Syyt ovat varmasti niin sysissä kuin sepissäkin. Jokainen leiri on omanlaisensa ja rapatessa aina hieman roiskuu. Jos eläisimme unelmamaailmassa niin kaikki leirit olisivat varmasti kivoja kaikille. Aina näin ei ole vaan jossakin jokin hiertää. Sille ei välttämättä voi yhtään mitään vaikka halua olisi. Ongelmien kanssa on vaan elettävä ja vedettävä se kivireki loppuun asti.
Tietty lapsi- ja nuorisoryhmillä on eroa. Jonkun ryhmän kanssa pärjää vähemmälläkin auktoriteetilla, kun taas joku toinen ryhmä tarvitsee hyvän ilmapiirin aikaansaamiseksi vahvemman auktoriteetin.
Niin, mistä näitä taitavia johtajia saadaan joka lähtöön?
Kaksi lapsistamme on käynyt kirkon järjestämän riparin ja molemmat ovat olleet heille aivan ihanat kokemukset.
Johtajuudella ei tee mitään, kun ongelmatapaukset osuvat kohdalle. Tästä ne vanhemmatkin aina narisevat, että mikä on, kun ei opettaja saa kuria luokkaan.
Olemme yksilöinä erilaisia, ok. Mutta yksilöihinkö kaikki tyhjenee? Ei kai kuitenkaan.
Ehdotan vuorovaikutuksen tutkimista. Jospa juju onkin ihmisten välissä eikä heidän sisässään.
Lämpimiä terveisiä Erkki Hurtigille!
Hyvä että toimit tällä tavalla tässä asiassa! Näitä hoitokokouskäytäntöjä, hengellistä väkivaltaa jne. ei voi muuttaa, jos niistä vaietaan!
Mitä olen sivusta seurannut niin aika usein tällaiseen joutuu jos ns. sohaisee ampiaispesää eli arvostelee SRK:n toimintaa. Siitä syystä ei tietenkään ketään hoideta nykypäivänä vaan etsimällä etsitään joku vähäpätöinenkin seikka josta hlöä sitten hoidetaan ja saataisiin hiljaiseksi.
Kirjoitusvirhe nimessä. Erkki Piri, eikä Erkki Tiri
Mistä ihmeestä Heinilä oikein puhuu? Mikä totuus? Mikä toinen juttu?