Minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21:3-4)
Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet / Jakaranda.
Miksi täällä ajassa meillä on erilaisia kärsimyksiä?
Job sanoi: ”Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi.” (Job: 1:21); mitä mieltä olet Jobin asenteesta?
Miksi meidän kärsimysten keskellä olisi hyvä iloita tulevasta elämästä Taivaissa?
Miten rukoilemme Jumalan tahdon mukaisesti?
Kaikki julkaistut blogini:
”Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut. Juuri tämä on kipeä kärsimys: sellaisena kuin hän oli tullut, hänen oli myös lähdettävä. Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa — tuulen hyväksi! Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen, vaivaa ja murhetta kärsien. Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa.” Saarnaajan kirjan rinnakkaisessa kohdassa on lähes buddhalainen ajatus siitä, että kärsimys johtuu ihmisen tarpeista ja vaivannäöstä niiden täyttämiseksi.
Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Monesti meidän kärsimykset ovat meidän itsemme aiheuttamia, mutta ei aina; sota, vankeus, työttömyys, sairaudet jne.
Saarnaaja asettaa ihmisen elämän oikeisiin mittoihin ja tuo kirja on omavoimaiselle ihmiselle häiritsevää luettavaa.
Saarnaajan ajatus on, kuten raamatussa monesti muuallakin todetaan, kaikki on Jumalan kädessä, ei putoa hiuskarvakaan ihmisen päästä Jumalan sitä tietämättä.
Jos Jumala on tehnyt jonkun vääräksi, niin kuka voi sen suoristaa?
Lutherin lausunto: ”Rukoile ja tee työtä” jonka antoi elämän ohjeeksi, jatkaa samaa ajatusta. Jätetään asiat Jumalan haltuun ja rukoillaan.
Sanoihan Herra Mooseksellekin: ”Minä sodin teidän puolestanne, te olkaa hiljaa”
Jaakob sanoo kirjeessään: ”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.” (”Harras”= ”pysyvä olotila” tai ”jatkuvasti toimiva”)
Raamatusta löytyy selkeä tapa ruokoilla kolmesti asian puolesta ja sen jälkeen tulee vastaus. Mutta kun sanotaan: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” Niin se lienee kehotus sydämelle.
Ismo, kiitos hyvistä kommenteista. Kaikki asiat on hyvä viedä rukouksessa Jumalalle. Jumala on luvannut kuulla vanhurskaan rukoukset. En tiedä mistä kääntäjät ovat tuon harras sanan saaneet suomenkielisiin käännöksiin. Olen sitä mieltä, että rukouksen voima ei ole rukoilijassa vaan Jumalassa.
Juuri näin Juha, Henki rukoilee meidän puolestamme. Määräaika rukoukset ovat kyllä toisille tärkeitä, mutta itse koen ”sponttaanin” rukouksen olevan itselleni ominta.
”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä. Room.8:26-27
Rukous on mielen yhteyttä Jumalaan Hengessä, hyvin mielenkiintoinen aihe ja alue. Ajattelen myös, että moni Psalmi, kun niitä ääneen luetaan, (tai yksin hiljaisuudessa) muuttuu Jumalan lasten yhteiseksi rukoukseksi.
Rukouksessa Ihminen alistuu Jumalan tahtoon ja samassa saa myös tyhjentää kuormaa Isälle ja sielua puhdistetaan. Syvää terapiaa.
Mistä tulee riidat ja sodat? Eikö juuri ylpeydestä ja oikeassa olemisen oikeutuksesta, joka vaikuttaa meidän lihassa? Nytkin nähdään kuinka kansat taas ylpeydessään ärsyttelevät toisiaan ja riitaa kylvää.
Kotioloissa näkee saman kehityksen, kun riidat syntyvät, oma etu ja oikeutus on yleensä keskiössä. Kärsimys ja tulee usein ylpeyden päälle.
Jos kuningas päättää, niin kansa lähtee sotaan ja osattomat kärsii…
Joka verta kaivaa, sitä yleensä saa…
Monet kärsivät huonojen hallitsijoiden huonoista päätöksistä. Riidat eivät synnyt itsestään vaan siihen tarvitaan vähintään kaksi osapuolta.
Olin kurkkaamassa Olavi Peltolan kotisivulla, ja hän sanoi näin:
¨
Juuri Herra kirkkauden läsnäolo temppelin kaikkein pyhimmässä kerubien yllä oli ollut temppelin olemassaolon syvin salaisuus ja merkitys. Se oli kuin Jumalan maja ihmisten keskellä (vrt. Ilm 21:3). Mutta sitten Hesekielin näyssä tapahtuu jotain järkyttävää. Herran kirkkaus jätti temppelin ja kaupungin ja siirtyi ”vuorelle, joka on kaupungista itään” (Hes 11:23). Herran ei ollut enää läsnä temppelissä. Se ei enää ollut ”Isän huone”, koska Isä ei enää asunut siellä. Jäljelle olivat jääneet vain tyhjät kuoret ja ihmisten pyörittämä järjestelmä ilman todellista sisältöä. Siksi se oli lähellä tuhoa.
Jorma, kiitos erinomaisesta kommentista. Sitten Taivaallisessa Jerusalemissa on Jumalan maja ihmisten keskellä. Sinne olemme matkalla täältä kärsimysten maasta.
Tuon Hesekielin kohdan voi ymmärtää Kristuksen taivaaseenastumisen ennustukseksi. Öljymäki on Jerusalemista itään.
jorma ojala :”Herra ei ollut enää läsnä temppelissä. Se ei enää ollut “Isän huone”, koska Isä ei enää asunut siellä. Jäljelle olivat jääneet vain tyhjät kuoret ja ihmisten pyörittämä järjestelmä ilman todellista sisältöä.”
Toivon sieluni pohjasta, että isätkin saisivat ”lapsiohjautuvan” mahdollisuuden katsoa lähietäisyydeltä ihmislapsen kasvamista ja kehittymistä.
Tuo kasvamisen myötä tapahtuva kehittyminen on ”täynnä” vaiheita, jolloin ovi menneisyyteen sulkeutuu vaikka ovi tulevaisuuteen ei vielä ole avautunut. Kaikissa näissä murrosvaiheissa lapset ”revittävät” raivareita, kun kokevat, että heidän aiemmin kokemansa ”ei enää ole isän huone” ja ”jäljelle ovat jääneet vain tyhjät kuoret”. Raivarit eivät välttämättä johdu vanhempien tai ympäristön puutteista, vaan lasten omasta kehittymisestä.
IRT:ssä kerrotaan Öljymäestä seuraavaa:
Öljymäki liittyy moneen Raamatun tapaukseen. Absalomia paetessaan Daavid kulki itkien Öljymäkeä ylös. Eräässä profeetta Hesekielin näyssä Herran kirkkaus siirtyi Jerusalemin »keskeltä, ja asettui vuorelle, joka on itään päin kaupungista», Hes. 11:23. Myös Sakarjan lopun aikaa koskevissa valtavissa näyissä Öljymäellä on tärkeä asema. Kun Herra saapuu maan päälle, »hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia», Sak. 14:4. – Jeesus ratsasti Jerusalemiin Öljymäen suunnasta. Siellä Hän myös piti suuren eskatologisen puheensa, Matt. 24:3 ss., Mark. 13:3 ss. Siellä Hän vietti yöt vieraillessaan viimeistä kertaa Jerusalemissa. Vangitsemisyönään Hän rukoili Getsemanessa, Öljymäen juurella, ja Öljymäeltä Hän nousi taivaaseen.
Kiitos hyvästä kommentista, Tuula. Isämme on Taivaassa ja hän näkee kaiken ja on kaikkivaltias Jumala. Mitä meihin maallisiin isiin tulee, niin suhteemme lapsiin vaikuttaa siihen miten jotkut lapset kokevat aikuisena Isän Jumalan.
Juha Heinilä :”Mitä meihin maallisiin isiin tulee, niin suhteemme lapsiin vaikuttaa siihen miten jotkut lapset kokevat aikuisena Isän Jumalan.”
En tiedä onko tästä mitään apua, mutta näin nuorimmaisemme murrosikäisenä koki Ihmisen Pojan kohtalon:
”Missä Sinä olet?
Vastaa minulle. Minun ystäväni ovat menneet, ja ilta pimenee. Nosta minun päätäni edes sen verran, että voin katsoa heitä silmiin. Minä haluaisin perua puheeni, tai ainakin osan niistä. Ehkä tämä ei sitten tuntuisi niin vaikealta.
Minä pelkään, se on nöyryyttävää. Missä Sinä olet kun minä Sinua eniten tarvitsisin? Paljon voimaa Sinä minulle annoit; ”Paranna sairaat”, ja katso, minä tein sen. Minä rakastin heitä ja pesin heidän jalkansa, opetin ja saarnasin, ja tänne Sinä nyt minut jätät, oliivipuun varjoon, kun he tulevat miekoin ja keihäin.
Entä minun äitini, ja kaikki muut? Mitä minä heille sanon? Kuinka minä pyydän anteeksi? Mitä he ajattelevat, kun minä olen mennyt? Nyt, kun kaiken voiman tarvitsisin, kiellät Sinä sen minulta.
Minä, joka kutsun itseäni Jumalan pojaksi.
Nyt he tulevat ja tappavat minut, eikä Sinun pojallasi ole keinoa heitä voittaa. Hiljaa minun pitää kärsiä kaikki se nöyryytys ja tuska, joka minun osalleni lankeaa. Jonka Sinä olet minulle langettanut.
Voi Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
Juha, se on jo maan päälläkin.
Tuo Hesekielin saarna luo meille tiettyjä yhtymäkohtia nykyisyyteenkin,,,,,
Kiitos Tuula. Jeesuksen Kristuksen kärsimys oli todellinen. Nöyränä Hän halusi tehdä Isän Jumalan tahdon ja pelastaa meistä jokaisen. Onneksi Jeesus ei langennut Saatanan ansoihin, joita tuli Jeesuksen eteen kasteelta Golgatan ristille asti. Jos sinä ole Jumalan Poika niin . . .
Miksi täällä ajassa meillä on erilaisia kärsimyksiä?
Hyvin moni on joutunut kysymään tämän kysymyksen elämässään. On myös monen suusta noussut kysymys: ” Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä miksi Jumala salli pahan ? Tähän kysymykseen emme osaa vastata oikein. Mutta jos vaikka sanoisimme tähän: ”Jos Jumala poistaisi kaiken pahuuden ja kärsimykset, eikö se tarkoittaisi ja koskettaisi meitä jokaista, silloin Jumalan täytyisi poistaa kaikki syntiin langenneet ihmiset” ? Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Jumala on rakkaus ja sen tähden ei halua ketään helvettiin, mutta toisaalta ei pakota ketään taivaaseen. Rakkauden tähden Jumala tuli tänne pimeyden keskelle Jeesuksessa kantaen koko maailman synnit ristinuhrilla teki tilivälit selväksi Pyhän Jumalan ja meidän välillä. Tämän perusteella voimme sanoa, että Jeesus on ainoa oikea vastaus teodikean ongelman jokainen saa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja saa olla vapaa synnistä.
Martti, kiitos erinomaisesta kommentista. Väitän, että ilman kärsimyksiä harva meistä uskoisi Jumalaan.
Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet. Sanokaa hätääntyneille sydämille: ”Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.” Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla. Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on ”pyhä tie”: sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy – eivät hullutkaan. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat. (Jes. 35:1-10)
Öljymäki=Öljyvuori, joka sai nimensä aikanaan rinteillä kasvavista villi oliivipuista.
Öljypuu on myös Pyhän Hengen välikappale, kuten Nooalle tuli ”Sana” Pelastuksesta kyyhkysen nokassa olevasta öljypuunlehvästä.
Samoin me voimme ajatella että saimme Pelastuksen Voitelun Kristuksen ”Ilosanoman” kautta.
Öljyvuori on Hengen vuodattamisen paikka maailmassa. Sieltä ilosanoma on lähtenyt maailmaan. Kun kyyhkynen laskeutui Jeesuksen päälle, tiesivät kirjanoppineet, mitä kyyhkynen merkitsi Nooalle. Se on meillekin voimakas symboli pelastuksen tuojasta.
”Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.” 1.joh.2:20-27
Kiitos Ismo hyvästä kommentista. Hyvä Raamatun kohta.
Jeesus on Kristus. Jeesus on Herramme ja Jumalamme!
Sodassa, vankeudessa tai muu sellainen tilanne, johon emme itse voi vaikuttaa millään tavalla, sopii ainoastaan huokailu Jumalan puoleen. On hyvä muistaa, että meidän silmissä loputon tila täällä maanpäällä päättyy ajallaan ja vaikka se jatkuisikin vaelluksemme loppuun asti, niin kuitenkin pääsemme Isän kotiin Taivaaseen. Taivaaseen emme saa mitään taakkoja mukaamme.
Kärsimysten keskellä lienee melko turha kysyä: miksi? Aina ei löydy syytä tai tarkoitusta. Vaikka löytyisikin, niiden löytymisen aika on ehkä myöhemmin. Kärsimyksessä on muistettava, että Kristus kärsii kanssamme. Emme ole yksin. Jumala ei meitä hylkää. ”Sinä olet koetellut meitä, Jumala, puhdistanut ahjossa kuin hopeaa. Sinä olet antanut meidän joutua verkkoon, olet pannut orjuuden taakan harteillemme. Sinä olet antanut vihollisten ajaa ylitsemme, me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.”
Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Monesti on niin, että asioiden käsittely on hyväksi, vaikka niille emme voisikaan mitään. Omat tunteet on hyvä turvallisessa olosuhteissa purkaa sanoiksi. Tärkeintä on rukoilla ja siinä kun vuodatamme sydämestämme asioita Jumalalle, pystymme käsittelemään asioita ja saamme rukousvastauksia.
Pyhä Paavali kirjoittaa:
Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. (2. Kor. 12:7-10)
Kärsimykseen liittyy, hyvinkin monilla tavoilla, sana ”uhri”. Lähtien ihan siitä, että arkikieli ja maallistunut ihminen puhuvat jossakin suuressa luonnonkatastrofissa kuolleista niin ja niin monena tuhantena uhrina. Kiinnostava kielellinen jäänne…
Kiitos Osmo hyvästä kommentista. Uhri liittyy moniin asioihin ja monella tavalla sitä käytetään. Voimme joutua luonnonkatastrofin, liikenteen tai rikoksen uhriksi. Voimme uhrata varoja jonkun hyväksi. Psalmissa 51 kerrotaan Jumalan mieleisestä uhrista.
Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää. (Ps. 51:18-19)
Tuon arkikielen uhri-sanan takana ikään kuin on muinainen käsitys julmasta, ihmisuhrejakin vaativasta jumalasta tai jumalista.
” Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta”. (Kol.1:24 )
Miksi Paavali joutui kärsimään lisää, eikö Jeesuksen työ riitä ? Hän tarkoittaa, että koska sovinnon tekemiseen kuuluu myös sen julistaminen, sekin on Kristuksen työtä ja siihen liittyvät kärsimykset ovat Kristuksen kärsimyksiä. Vuoden 1642 Bibliassa selityksessä painotetaan sitä, että Kristus on omassa luonnollisessa ruumiissaan yksin kärsinyt ” meidän syndeim ja lunastuxen tähden”. Mutta niin kuin Jeesus sanoi seurakuntaa hätyyttävän Saulin vainoavan itseään, niin hän yhä kärsii hengellisessä ruumiissaan koko seurakunnassa. Paavali sanoo täyttävänsä sitä kärsimystä ” niin paljo cuin hänen osaans tule”. Kristus ja apostolit eivät nyt kärsi syntien anteeksiantamiseksi vaan rakentaakseen ja vahvistaakseen seurakuntaa.
Lopulta kaiken perustana on se, mikä on evankeliumin salaisuus, että Kristus voi elää meissä, ja tämä takaa meille osallisuuden hänen kirkkaudestaan ja onnesta, jota yhteys Jumalaan merkitsee.
Martti, kiitos hyvästä kommentista. Pyhät ovat kärsineet seurakunnan hyväksi.
Autuas Paavali kirjoittaa Timoteukselle, josta mekin voimme oppia:
Sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni, vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut! Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. (2. Tim. 3:10-17)