Usko antaa voimaa ja toivoa, tavataan sanoa. Ja niinhän se varmasti antaakin, jos uskon kokee tarpeelliseksi elämäänsä. Uskossa näyttää kuitenkin olevan myös kyyninen puolensa, joka on sellaista hieman vähemmän rakentavaa mallia. Esimerkiksi täällä Kotimaan blogeissa ja kommenteissa törmää välillä ajatteluun, jossa maailman todetaan menevän jatkuvasti huonompaan suuntaan. Näkemykset perustellaan Raamatun kertomuksilla ja niiden tulkinnoilla lopun ajoista, joiden ajatellaan koskevan aikaa, jossa juuri me elämme.
Jos jätetään huomioimatta, että uskovat ovat ajatelleet samoin koko sen parituhatta vuotta, kun ovat odotelleet Raamatun profetioiden täyttymistä, niin koko näkemyshän on aivan käsittämättömän virheellinen. Ei maailma mitään huonompaan suuntaan ole mennyt, päinvastoin.
Kun näiltä samoilta kyynikoilta kysyy, missä ajassa he sitten yleistä hyvinvointia ajatellen eläisivät mielummin kuin meidän ajassa, niin siihen ei enää tipukaan vastausta yhtä innokkaasti, vaikka juuri oli kerrottu, miten maailma menee huonompaan suuntaan. Jos kerran maailma menee huonompaan suuntaan, niin mikä tahansa aika historiassa olisi ollut parempi kuin aika, jossa me elämme.
Kyynisen mallin uskon puolustukseksi todettakoot, että meillä ihmisillä on tapana arvioida maailman tila todellisuutta huonommaksi taustoistamme tai maailmankatsomuksestamme riippumatta. Uskallan silti väittää, että asiaan liittyvä kyynisyys korostuu tietyntyyppisessä uskonnollisessa ajattelussa. Siinä maailman ajatellaan vetelevän viimeisiä ja vain odottavan Jumalan väliintuloa, harmageddonia ja suurta ahdistusta – ihminen on joka tapauksessa tuomittu epäonnistumaan.
Mitä maailman tilaan oikeasti tulee, niin totta kai joku asia on aina päin helvettiä. Mutta se ei ole oleellista. Oleellista on suunta.
Lukuvinkiksi Hans Roslingin Faktojen maailma, jossa maailman tilaa tarkastellaan tilastojen kautta. Rosling kertoo kirjassa mm. kehittämästään testistä, johon on osallistunut yli 12 000 vastaajaa 14 maassa. Testin vastaajat ovat pääosin korkeasti kouluttautuneita. Testi sisältää 13 kysymystä ja kuhunkin annetaan kolme vastausvaihtoehtoa. Kysymyksissä tiedustellaan mm. absoluuttisen köyhyyden kehitystä 20 vuoden aikana, peruskoulun käyneiden tyttöjen osuutta köyhissä maissa, globaalia elinajanodotteen pituutta ja rokotusten saaneiden yksivuotiaiden osuutta maailmassa.
Useissa kysymyksissä oikein vastanneita on alle 25 prosenttia vastaajista, joskus jopa selvästi vähemmän. Virheelliset vastaukset painottuvat todellisuutta negatiivisempiin arvioihin maailman tilasta. Rosling esittää ajatusleikin avulla, miten simpanssitkin vastaisivat kysymyksiin paremmin. Sattumanvaraisesti vastaamalla kun saavutettaisiin noin 33 prosentin osumatarkkuus.
Yksi syykokonaisuus sille, miksi arvioimme mielellämme maailman tilan huonommaksi kuin se onkaan, liittyy kirjassa kerrottuun draamavaistoon. Kirjassa luetellaan kymmenen ihmiselle luontaista draamavaistoa, jotka sotkevat maailmankuvamme luotettavuutta ja painottavat negatiivisia ilmiöitä, samalla kun positiiviset kehityskulut ja uutiset eivät tavoita meitä samalla tehokkuudella.
Mikä sitten eteen, ettei maailmamme näyttäydy tarpeettoman synkkänä? Yksi täsmälääke on faktatietoisuus. Kuten Rosling toteaa: faktatietoisuus voi muuttaa olosi positiivisemmaksi, stressittömämmäksi ja toiveikkaammaksi, kun astut sirkusteltasta takaisin maailmaan.
Faktatietoisuuskaan ei toki auta, jos on lukenut Raamatusta, että peli on menetetty eikä mitään ole tehtävissä – ja uskoo siihen. Kaikki historian uskovat, jotka ovat ajatelleet niin, ovat olleet väärässä. Oletko sinäkin?
Aika yllättävä väite, pitää oikein pureskella, jotta ymmärtäisi. Miten niin, pelikö olisi menetetty? Miksi ihmeessä?
Minun omat kokemukseni esim lähetystyössä ovat aivan päinvastaisia. Usko antaa rohkeutta tehdä jotain sellaista, jota ei ennen ole uskaltanut. Usko antaa toivoa ja avaa uusia näkökulmia. Usko lisää yhteistä vastuunkantoa. Sen näin itsekin parinkymmenen vuoden ajan, jolloin seurasin ihmisten elämää Thaimaassa. Monen suvun elämä on kokonaan muuttunut. Omanarvontunto on syntynyt heidän keskuudessaan, jotka ovat aikaisemmin kokeneet syrjäytymistä. Usko lisää tasa-arvoa. Lapsia koulutetaan usein yhteisvastuullisesti. Kuinka monta maailman lasta onkaan saanut mahdollisuuden koulunkäyntiin vaikkapa lähettäjien varoilla. Eivät kaikki nuo apua vastaanottaneet ihmiset enää tarvitse muiden tukea. He tukevat muita. Antavat, koska ovat saaneet.
On ehkä vaikea ymmärtää sitä, miten ihmisen kokemus siitä, että Jumala hyväksyy hänet, saa hänet myös paremmin hyväksymään muita, erilaisiakin ihmisiä. Taitaa olla parannuksen paikka meille uskiksille. Näytämmekö todella näin huonoa esimerkkiä…
Edustat nähtävästi sellaista terveempää uskonnollista ajattelua, jossa ei painoteta Raamatussa mainittua loppua tai sitä, että olemme juuri tuhoamassa kaiken, eikä asialle ole tehtävissä mitään.
”Esimerkiksi täällä Kotimaan blogeissa ja kommenteissa törmää välillä ajatteluun, jossa maailman todetaan menevän jatkuvasti huonompaan suuntaan. Näkemykset perustellaan Raamatun kertomuksilla ja niiden tulkinnoilla lopun ajoista, joiden ajatellaan koskevan aikaa, jossa juuri me elämme.
Jos jätetään huomioimatta, että uskovat ovat ajatelleet samoin koko sen parituhatta vuotta…”
-En muista nähneeni kommentteja, joissa ajateltaisiin että kaikki on nyt huonommin tai kaikki oli ennen paremmin. Onko tuo kenties vain omaa tulkintaasi. Että joidenkin uskovien mielestä _kaikki_ oli ennen paremmin?
Ja miksi pitäisi jättää huomioimatta, että lopun aikoja ja sen tuomia koettelemuksia uskovat ovat seuranneet koko apostolisen ajan? Sehän on tosiasia.
Helppoa ei ole ollut millään sukupolvella. Raamatun aikaan uskovien vainotkin olivat aika lailla toista luokkaa kuin nyt (mutta huom Suomessa). Ja voinee sanoa vanhan sanonnan mukaisesti että ”yhellä yhtä, toisella toista, jokaisella jotakin.”
Jotkut asiat ovat ehkä olleet ennen paremmin, jotkut asiat ovat nyt paremmin. Voivottelijoista en itsekään tykkää, ja löytyyhän niitä sekä uskovista että muista ihmisistä.
Nykypäivänä ärsyttää ja ahdistaa kuin itsetarkoituksellisen negatiiviseen sävyyn tehdyt uutiset ilmastokriisistä ja vaikka mistä, ilman että juuri tarjotaan toivon näköaloja.
Gospel Powerin tuoreessa biisissäkin todetaan, että ”ihan muut sitä viimeistä kelloa soittaa”.
https://www.youtube.com/watch?v=xQ9dorKlYkI
Niin,
Riippuu varmaankin millaisesta ”otoksesta” tarkasteltavat kommentit ovat.
Toisaalta se, että esitetään ei-niin-toiveikkaita kommentteja odotettavissa olevasta tulevaisuudesta voi myös pitää sisällä ajatuksen – tai toiveen:
-Olisiko syytä havahtua ja muuttaa suuntaa kohti parempaa?
Tunnistan kyllä tietynlaisen ”nostalgiakaipuun” ja muistelmoinnin kristillisessa kommentoinnissa toisinaan. Se ei kai kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tai muuten laajasti ajatellen olisi ollut paremmin. ”Paremmuus” on aina sidoksissa siihen, mikä tai mitkä asiat ovat tarkastelun alla.
En usko, ettö kristityt ajattelelisivat, että paluu menneisyyteen olisi yleisesti toivottavaa.
Kulttuurit kai usein nousevat kukoistukseen, mutta ”huipun” jälkeen voi tulla nopeakin lasku. Tästä Raamatunkin kertomuksen antavat havainnollistuksi. Talous ja terveydellinen hyvinvointi kasvaa ns. lännessä ja pohjoisessa, muuallakin – ei kuitenkaan tasaisesti, sitä tuskin kiistetään.
Kyynikkoja on ollut ateistisissa filosofeissa, jopa nihilistejä.
Sari: ”En muista nähneeni kommentteja, joissa ajateltaisiin että kaikki on nyt huonommin tai kaikki oli ennen paremmin. Onko tuo kenties vain omaa tulkintaasi. Että joidenkin uskovien mielestä _kaikki_ oli ennen paremmin?”
Seuraa kotitehtävä: etsi tekstistäni väite, jossa mainitaan sana ”kaikki” tarkoittamassasi yhteydessä. Keksit väitteen, jota kukaan ei edes esittänyt ja lähdet varjonyrkkeilemään sen perusteella. Jotenkin ei jaksaisi taas tätä laatua.
Sari: ”Ja miksi pitäisi jättää huomioimatta, että lopun aikoja ja sen tuomia koettelemuksia uskovat ovat seuranneet koko apostolisen ajan? Sehän on tosiasia. Helppoa ei ole ollut millään sukupolvella.”
No onhan siinä jotain hulvatonta, että kun elää parhaassa mahdollisessa ajassa, niin sekään ei monille riitä vaan lopun ajan merkkejä nähdään siellä sun täällä. Ja kun ottaa huomioon saman tärinän historiallisen jatkumon, niin hulvattomuus sen kuin lisääntyy.
Tuhansia vuosia nähty selviä merkkejä, eikä kuitenkaan ole nähty sitä, ettei mitään merkkejä ollut koskaan olemassakaan.
”Seuraa kotitehtävä: etsi tekstistäni väite, jossa mainitaan sana ”kaikki” tarkoittamassasi yhteydessä. Keksit väitteen, jota kukaan ei edes esittänyt ja lähdet varjonyrkkeilemään sen perusteella. Jotenkin ei jaksaisi taas tätä laatua.”
-En oikeasti ymmärrä miksi olet noin suunnattoman vihainen. Otetaan sitten tuo sana ”kaikki” pois. Oletin sen tarkoittavan sitä, että kaikki on menossa huonompaan suuntaan. Ja jos et jaksa, niin ei sinun tarvitse minulle vastailla 🙂
Sari: ”Ja miksi pitäisi jättää huomioimatta, että lopun aikoja ja sen tuomia koettelemuksia uskovat ovat seuranneet koko apostolisen ajan? Sehän on tosiasia. Helppoa ei ole ollut millään sukupolvella.”
”No onhan siinä jotain hulvatonta, että kun elää parhaassa mahdollisessa ajassa”
-Tässä tuli ehkä sinulta harkitsematon hyperbola. Tuskin voidaan puhua ”parhaasta mahdollisesta ajasta”. Moni asia ei ole parhaalla mahdollisella tolalla, eikä myöskään menossa parempaan suuntaan.
”niin sekään ei monille riitä vaan lopun ajan merkkejä nähdään siellä sun täällä. Ja kun ottaa huomioon saman tärinän historiallisen jatkumon, niin hulvattomuus sen kuin lisääntyy.”
-Niin? Tietysti kristityt tarkkailevat aikaa, ja näkevät tai ”ovat näkevinään” niitä lopun ajan merkkejä. Joskus lähtee mielikuvitus laukkaamaan vähän liikaa. Sitä pedon merkkiäkin on nähty vaikka missä, ja joskus oletetaan kuin itsestäänselvyytenä, että valta-asemassa olevat ovat yksiselitteisen pahoja. Kuin eivät olisi edes ihmisiä.
”Tuhansia vuosia nähty selviä merkkejä, eikä kuitenkaan ole nähty sitä, ettei mitään merkkejä ollut koskaan olemassakaan.”
-No, ihan suoraan sanottuna ihmettelen myös sitä, että käytät näin paljon aikaa ja palstatilaa sen ruotimiseen, mitä jotkut muut, tulkintasi mukaan, ajattelevat tai ovat mieltä. Minusta olisi oikeasti kiinnostavaa (kiinnostavampaa) se, että kirjoittaisit omista ajatuksistasi enemmän kuin toisten. Omista näkemyksistäsi ja syistä nähdä asiat tietyllä lailla.
Suuri osa teksteistäsi tuntuu viittaavan tietyllä lailla uskovaan ja ajattelevaan porukkaan. Miksi, oikeastaan?
Sari: ”En oikeasti ymmärrä miksi olet noin suunnattoman vihainen.”
Olen turhautunut siihen, että keskustelu kanssasi on aina samaa saivartelua ja keksit keskustelukumppanin teksteihin sanoja ja merkityksiä, joita niissä ei ole. Kuten nyt vaihteeksi vaikka että olisin ”suunnattoman vihainen”.
Sari: ”Suuri osa teksteistäsi tuntuu viittaavan tietyllä lailla uskovaan ja ajattelevaan porukkaan. Miksi, oikeastaan?”
Miksi ei, oikeastaan?
Sari: ”Tuskin voidaan puhua ”parhaasta mahdollisesta ajasta”. Moni asia ei ole parhaalla mahdollisella tolalla, eikä myöskään menossa parempaan suuntaan.”
Niin, omassa lapsuudessani 80-luvulla jotkut asiat olivat paremmin kuin tänään, mutta taas osa asioista huonommin. Kirjoittaessani parhaasta mahdollisesta ajasta tarkoitan laveasti koko tätä modernia nykyaikaa jossa elämme, joka kattaa vuosikymmeniä taaksepäin. On aivan turha käsitellä aihetta jonkin tietyn vuoden tai päivän pohjalta, kun kyse on kokonaiskuvasta ja suunnasta, kuten blogitekstissä jo totesin. Siinä kontekstissa voimme huoletta todeta elävämme kirkkaasti parhaassa mahdollisessa ajassa.
Sari: ”Suuri osa teksteistäsi tuntuu viittaavan tietyllä lailla uskovaan ja ajattelevaan porukkaan. Miksi, oikeastaan?”
Palatakseni tähän, niin siksi, koska kyseinen kohderyhmä edustaa haitallista ja epätervettä ajatusmaailmaa.
Varmaankin on monia kyynisesti tulevaan suhtautuvia kristittyjä, mutta kristilliseen ajatteluun se ei kuulu. Moni myös ajattelee luonnostaan , niin että kun on jonkin aikaa mennyt oikein hyvin, niin varmaan kohta tapahtuu jotain pahaa. Tämmöiseen ajatteluun ei kristillinen usko ketään kehota. Sen sijaa saamme odottaa hyvää tulevaisuutta ja hyviä asioita. Paras on aina edessäpäin.
Jos en nyt väärin muista, niin juuri sinulta lipsahti jossain vaiheessa toteamus siitä, miten maailma menee jatkuvasti huonompaan suuntaan. 🙂
Niin maailma on mennytkin ja valitettavasti kirkollinen kenttä mukana, siis lupumuksen suhteen. Muutoin paras on vasta edessäpäin, oli täällä miten oli. Siis kristityille…
”Muutoin paras on vasta edessäpäin, oli täällä miten oli. Siis kristityille…”
Siinä on Sarille yksi hyvä esimerkki siitä, miksi jaksan keskittyä juuri tietynlaisen uskonnollisuuden kommentointiin. Sellainen uskonnollisuus kun tuottaa ylimielistä, epäinhimillistä ja haitallista ajattelua.
Se mitä ”huonolla” tahdotaan ilmaista kait riippuu näkökulmasta ja sehän muokkaa mielipiteitä.
Se kehitys mitä katselen 70v. näkökulmasta on jo kovin erilainen, kuin mitä se oli 60v. Entäpä sitten kahden eri henkilön näköalat. Sinulla tuossa kaiteen vieressä oli varmaankin kivat maisemat edessä. Minä en niitä lainkaan voi nähdä.
Viimeisen 20v. kuluessa maailma on muuttunut enemmän kuin ehkä koskaan sitä ennen. Vauhti on hurjaa ja monet muutokset ennakoivat isoja vaikeuksia. Kehitys ei mene kaikilta osin hyvään suuntaan.
Sinulle Antero maalima näyttäytyy erilaisena, kuin minulle vanhalle kääkälle, joka on vaarassa kyynistyä. Kiitos varoituksesta.
Pekka: ”Sinulla tuossa kaiteen vieressä oli varmaankin kivat maisemat edessä. Minä en niitä lainkaan voi nähdä.”
Vaimon ottama kuva, joten olihan ne ihan kivat maisemat. 🙂
Mutta kyllä, ymmärrän mitä tarkoitat.
Maailman tilasta on tarjolla paljon faktaa, mitäpä jos vaikka lukisit vinkkaamani kirjan? Ehkä se veisi osan kyynisyydestä mennessään? 😉 Löytyy myös äänikirjana.
Vielä vuosi sitten katselin elämääni enemmän taakse, kuin eteenpäin. Nyt kun saan elää laina-ajalla enkä tiedä milloin palautuspäivä on niin asenne elämään on muuttunut täysin. Tartu siihen jäljellä olevaan aikaan kaksin käsin ja elämä alkaa tuntua kovin merkitykselliseltä ja hyvältä. Tulevaisuus on toivoa täynnä. Olen hyvässä turvassa.
Niin,
kyllähän kritityissä tietysti ”kaikenlaisa” suuntauksia ja painotuksia on ollut. Outojakin, ehkä jopa kyynikoita. Joissain piireissä on ollut ajatusta, että ”yhteiskuntaan ei enää kannata vaikuttaa – menköön menojaan, erottautukaamme (tavalla tai toisella)”. Maailmanlopun odottajiakin lienee ollut. Toisaalta on ollut sellaista ajatusta, että keskitytään jonkinlaiseen maailmanparantamiseen kristillisesti toimien – vaikka yhteiskunnan ulkopuolellekin jääden. En noitakaan ryhmiä aivan kyynikoita näkisi olevan, heidän toivonsa ja toivonnäkemisensä vain on hiukan ”erikoista” ja ehkä yksipuolista.
Suomessa uskonto on mielletty yksityisasiaksi. Moni optimisti ei tuo julki kristillistä vakaumustaan. Meillä on paheksuttu sen ilmenemistä politiikassa ym. vaikuttamisessa. Moni pitää asian ja ”motivaattorin” omana tietonaan.
Masentuneita voi olla paljonkin – kristityissäkin, ja masentuneen puheet voivat vaikuttaa jopa kyysisiltä. En tarkoita tässä välttämättä masennuksen diagnoosin saaneita vaan yleisemmin. Aikamme media joskus masentaa useampaakin – monin tavoin. Huolta ja murhetta on -varsinkin edessäpäin.
Kristityillä jos keillä pitäisi olla toivo – joskin se toivo voi olla erilainen toivo kuin ei-kristityllä.
Monella asialla yhteiskunnassamme on kristillisperäiset juuret – vaikka sitä ei julki (enää) tuodakaan – tai ei uskota, tai joskus halutakaan uskoa. Se ei toki tarkoita, ettei kristillisyydellä olisi pahaakin oikeutettu. Perusteita pahaan ihminen on aina ollut taitava keksimään, tietoisest ja tiedoatamattaan.
Ihminen on keksinyt erilaisia asioita ja prosesseja, joilla toiveet ihanasta maailmasta saavutettaisiin: utopioita. Ihmisen pahoja (tai vääriä) tekoja on yritetty siivota erilaisilla ideologioilla, koulutuksella, sanktiojärjestelmillä, määräyksillä ja laeilla. On niillä ihmisen käyttäytymistä toki saatu muutettua, mutta ihmisen ”peuspahuus” eli kristillisesti ilmaisten syntisyys ja syntitaipumus ei näytä häviävän. Ei uskotteluisata huolimatta.
Ihminen on ”syntisessä oveluudessaan” kovinkin etevä keksimään ”hyviä” perusteita tehdä ei-niin-hyvää. On liian pelottavaa nähdä omaa pahuuttaan – pahuus ulkoistetaan ”noihin toisiin” tai johonkin asiaan tai (toiseen) ideologiaan. Ei edes ”uskovaiseksi heittäytyminen” meitä täysin hyviksi tee. Kristillisestä armollisuudestakin ja väärintekemisen tunnustamisesta osattu tehdä oikeutuväline vääryydelle – ja kenties annettu tie masentuneisuudellekin.
Ainoastana ”kauhea ja ihana” totuus on toivo, joka kestää.
Anteeksiantamus todellisuutena auttaa kestämään synnin todellisuuden – meissä itsessämme. Siinäkin piilee kiusaus jäädä ”piehtaroimaan” oman itsensä ympärille: syntinen pysyy armahdettunakin syntisenä.
Jukka: ”…ihmisen ”peuspahuus” eli kristillisesti ilmaisten syntisyys ja syntitaipumus ei näytä häviävän.”
Tämä on vain uskonnollista retoriikkaa ja legendaa. Ei ole olemassa mitään ”peruspahuutta”. Ihminen ei ole paha eikä hyvä. Eri tilanteet ja ihmiset tuottavat erilaisia seurauksia ilman mitään taustapahuutta.
Oletus jostain ”peruspahuudesta” toisaalta kertoo juuri kristinuskon kyynisestä asenteesta ihmistä ja tämän mahdollisuuksia kohtaan.
Antero,
Törmäämme jälleen perustavaan käsityseroomme (josta jo aiemmin olemme diskuteeranneetkin).
En ymmärrä, miten ihmisessä piilevästä pahuudesta seuraisi se, että ajauduttaisiin väistämättä kyynisyyteen. Pikemminkin realistisuuteen utopistisuuden sijaan. On tie ulos pahuuden vallasta – vaan ei kokonaan täällä tallustaessamme. Voimme tehdä hyvää, vaikka meissä pahuutta tai syntisyyttä onkin; ja meidän tulisikin tehdä hyvää. Kristinuskossa ajatellaan että ihan oikeata reaalista hyvyyttäkin on olemassa. Joten on mahdollisuus arvojen realismiin. Se, miten asiat sitten oikeassa elämässä realisoituvat on oma kysymyksensä. Vapaan tahdon, sen rajallisuuden ja sen ymmärtämistavan suhteen on toki erilaisia ajatustapoja ja niiden ajatustapojen erilaisia ymmärtämistapoja. Filosofiahan on vähän sellaista….
Jos meissä ei ole pahaa, herää kysymys: onko pahuus jossain muualla vai onko niin, että on vain erilaisia altisteita ja on erilaisia tekoja, joita toiset pitävät pahoina, toiset hyvinä; tai jotka ”tarttuvat” toisiin ja toisiin eivät. Onko ”pahuus” on vain valinta- tai äänestystulos, pohjimmiltaan mielipide, eräänlainen apusuure vallankäytössä. Tai jos pahuutta on ihan oikeasti olemassa, missä muualla se ”lymyää” kuin vain ihmisten kokemus- tai kielimaailmassa?
En toki usko, että tällä ”puheella” saan päätäsi käännetyksi. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa; kai se meitä kaikkia hämmästyttää ja kummastuttaa. En näe kritinuskoa ollenkaan kyynysyyden lähteeksi itsessään. Pikemminkin maailman tarkastelu voi synnyttää kyynisyyttä: eikö pahuutta vieläkään ole saatu aisoihin, yrittämisestä ja toiveista huolimatta, kannattaako enää edes yrittää…
Toivottavasti kuitenkaan emme sorru kyynisyyteen.
Peruspahuus tulee esiin silloin, kun pyrkii kaikessa olemaan perushyvä.
Pahuus ja hyvyys on suhteellisia käsitteitä. Riippuu täysin vertailukohteesta mihin tulokseen päädytään.
Niinpä. Siksi väite siitä, että ihminen olisi lähtökohtaisesti kallellaan kumpaankaan suuntaan on yksiselitteisen virheellinen.
Pahuus ja hyvyys sinänsä ja tietyn asian hyvyys tietyssa tilanteessa ovat vähän eri asioita.
En ehkä osannut näkemystäni selkeästi sanoittaa.
Keskustelu uppoaa ehkä turhan syviin ”sfääreihin”… pahoittelen taitoni puutetta.
Pahuus ja hyvyys tietyn yksittäisen tapauksen kannalta ovat toki sikäli suhteellisia, että lopputulos todellakin riippuu tavoitteesta. Kysymys onkin: ovatko tavoitteetkin hyvyydessään suhteellista, siis samanarvoisia. (Päättelyä voi tietysti jatkaa tarvittaessa yhä eteenpäin.)
Kysymys onkin: ovatko kaikki tavoitteet pohjimmiltaan suhteellisia, vain mielipidekysymyksiä. Vai onko sittenkin joku tavoite hyvyydessään toisia parempi.
Emme ole aina yhtä mieltä, mikä vaihtoehto tulisi valita, mutta meillä kullakin lienee käsitys, että jokin valinta on paras. Oletamme, että on olemassa todellinen ”tavoitteiden hyvyys”. Tai sitten vain ajattelemme kenties, että valinta on vain makukysymys ja tulos valtasuhteista ja vallankäytöstä; vaihtoehdot eivät itsessään eroa hyvyydessään, suhteellisia.
Esim. ihmisen elämän säilyttäminen kai sinänsä on hyvää?
Sensijaan tietyn henkilön elämän säilyttäminen siinä tapauksessa, että kyseinen henkilö on tappamassa useita ihmisiä ei liene ehdottoman hyvää. Joudumme miettimään onko uhkaavan henkilön elämän säilyttäminen vai muiden henkilöiden elämän säilyttäminen tärkeämpää tai arvokkaampaa. Joudumme siis ”punnitsemaan” eri vaihtoehtoja ja niiden hyvyyttä ja pahuutta. Tai toisaalta voimme heittää kolikkoa ratkaisua varten.
Tai voi olla tilanne, jossa mietimme, onko oikein surmata varas, jos näin voimme turvata 100€ omaisuuden säilymisen. Meidän kulttuurissamme lienee ihmisen arvo yleensä suurempi kuin 100€ omaisuuden (ihmisen elämän säilyttämien sinänsä on hyvää; näinhän ei kaikkiallaesim. rikollisjengeissä ole.) Jos ihmisen elämän säilyttäminen ei itsessään olisi hyvää, ei olisi perusteita olla surmaamatta varasta – jollei ihmisen elämää sitten pideta 100€ arvokkaampana.
Antero:
Esität mielipiteet, et perusteluja.
Jos hyvyys ja pahuus valinnassa ovat täysin suhteellisia, siis mielipiteitä tai makuasioita (tai vallankäytön välineitä) pohjimmiltaan, miksi edes puhumme hyvästä ja pahasta. Eikä olisi loogisempaa puhua aihtoehto a:sta ja vaihtoehto b:stä tms.
Millä perusteella ihmisen tkeojen ”hyvyyttä tai pahuutta” arvioidaan? Onkotämäkin arviointikin aina vain suhteellista?
En sinänsä ottanut kantaa siihen, kuinka paljon pahuutta ihmisessä on, oleellisinta on havainto, että pahuutta ihmisessä historian valossa on.
Pahoittelen turhan pitkää sepustustani, jolla vain yritin havainnollistaa hyvyyden olemusta.
Lyhyesti voisi tiivistää:
Usko hyvyyden ja pahuuden olemassaoloon ei tarkoita sitä, että osaisimme oikein yksittäisen asian hyvyyttä. Se, että ylipäätään vertailemme hyvyyksiä ja pahuuksia on merkki siitä, että oletamme hyvyyttä ja pahuutta ylipäänsä olevan olemassa.
Sanoessamme, että Venäjän siviilikohteiden tuhoaminen Ukrainassa on ”pahaa” emme kai tarkoita, että se on vain ja ainoastaan yksi mielipide, siinä missä tuhoajan väite sen olevan ”hyvää”; että on vain asia, joka tulee tapahtumaan, ja siitä on erilaisia käsityksiä.
Kiitos Jukka Mikkola asiallisesta kirjoituksesta.
Toivon Antero, että tutkit tarkemmin mitä kirjoitat. Asiat eivät todella ole niinkuin kirjoitat.
Raamatun ennustukset saattavat hämmennyksiin ihmismielen. Pitäisikö ne ottaa kirjaimellisesti? Jos me uskomme Raamatun kirjamelliseen tulkintaa, on tulossa lopullinen maailmansota ja ahdistus, jossa yli kaksi miljardia ihmistä menettää henkensä. Sota, nälänhätä, rutto, maanjäristykset, tulvat ja vakavat säänmuutokset kaikkialla maailmassa aiheuttavat kuolemaa. Raamattu ennustaa selvästi, että ihmiset pilkkaavat sellaisia ennustuksia kuin tässäkin näyssäni kirjoitin.
Raamattu ennustaa, että vaikka maailma horjuu sodan ja hävityksen partaalla, ihmiskunta kääntyy saatanan palvojien ja saatanallisten henkien sekä metallista, kivestä ja puusta tehtyjen epäjumalien puoleen. Lisääntynyt salatieteiden harjoittaminen, jonka todistajia olemme, on selvästi ennustettu Raamatussa lopunajan merkinä.
Tämän päivän nuoret vannovat uskollisuuttaan saatanalle tai palvelevat teknologian ja tieteen jumalia.
Vain paholaisen riivaama maailma voi elää välittämättä siitä kauhusta, jota koetetaan, kun sota on tappanut kolmanneksen ihmiskunnasta, ja vajota takaisin kapinointiin ja moraalittomuuteen.
Raamattu nimenomaan sanoo: ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa kaikki, mitä siihen on tehty, palavat” (2.Piet.3:10).
Väittämäsi : ” Ei maailma mitään huonompaan suuntaan ole mennyt, päinvastoin.”
Missä sinun simäsi ja korvasi ovat olleet, kun et ole huomannut. Esim. Raamattu puhuu lopunajan merkeistä, kun luonto huokaa tuskissaan, tulee maanjäristyksiä, ihmiset luopuu Jumalasta, uuspakanuus lisääntyy, ym.
Kannattaa tutkia Raamatun Sanaa ettemme eksy.
Kiitos erinomaisesta käytännön esimerkistä siitä, mistä blogitekstissä kerroin.
Tämä esimerkki ei suoranaisesti ole kyynisyyttä.
Se voi johtaa kyynisyyteen tai sitten se ei johda.
En omassa aiemmassa kommentissani ottanut Raamatun tai kristinuskon opillisiin ja/tai historiallisiin yksityiskohtiin tai eskatologisiin kysymyksiin/käsityksiin kantaa, joten en (osaa) kommentoida Anteron väitettä ”legendoista”.
En y.o. Erkkoa kuitenkaan kyynikoksi uskaltaisi luokitella, on hänellä toiveikkuuttakin ripaus tekstissään.
Antero, sinusta siis kaikki asiat ovat nykyään paremmin kuin ennen? Eivätkö siis mitkään ongelmat ole sinusta lisääntyneet?
Missä kohta Antero on käyttänyt sanaa ’kaikki’? Sitä käytti liioitellen Sari.
Mielenkiintoista kyllä, mistä näitä Mikankin ihmettelemiä oletuksia vedellään. Blogiteksti ei antanut niihin eväitä.
Ehkä teksti oli liian pitkä, jos sitä ei ole viitsitty lukea, sisäistämisestä puhumattakaan.
Antero, etkö kuitenkin ole aika lähellä kysymääni ajatusta?
En.
Anteron mainitseman Roslingin kirjan lukeneena ymmärrän hyvin sen, että elämme ainakin keskimäärin maailman parasta aikaa tällä hetkellä. Raamatun lukeneena tiedän myös hyvin siellä mainitut ennusteet maailman kauheasta kohtalosta. Näiden asioiden yhteen sovittaminen onkin mielenkiintoista. Eihän ydinaseiden määrä ja niillä uhkailu tai ilmaston muutos kovin ruusuista kuvaa tulevaisuudesta anna. Taloudellinen tai sivistyksellinen hyvinvointi kun eivät kerro ihan koko totuutta kuitenkaan. On totta, että Raamatussa ennustettuja asioita tapahtuu ja on tapahtunut jatkuvasti enemmän tai vähemmän. Silti tälläkin hetkellä tiedostamamme uhkakuvat ovat yllättävän samansuuntaisia Raamatunkin ennustusten kanssa. Kristinusko ei silti ole todellakaan kyynistä. Valo loistaa monin tavoin kristillisyyden ytimestä meille kaikille.
Olisiko hyvyyttä tai pahuutta olemassa ilman eläviä olentoja? onko ääntä ilman korvia?
Minusta ei. Hyvyys ja pahuus eivät ole jotain olemassa olevia ’olioita’.
Ihmisillä ja eläimillä on ainoastaan kyky ja mahdollisuus tehdä asioita, jotka hän itse tai joku muu kokija kokee vahingoittavina tai ei vahingoittavina. Nuo kokemukset on sitten kategorisoitu nominein. Nuo teot eivätkä kokemukset ole hänessä ’ a priori’ ennen ajatusta ja tekoa.
Kieltämättä hyvän ja pahan kuvaaminen ”olioina” on ontuvaa. ”Pahuus” oliona tarjoaisi mahdollisuuden oman pahuuden ”ulkoistamiseen” itsen ulkopuolelle. Ei ihmisen psyykettäkään ole yleensä ole kehosta irrallisena oliona ymmärretty. (Varsinainen henkimaailman olemassaolon kysymys on oma pohtimisen/kiistelyn aiheensa; ajatus tuntuu lisäävän suosiotaan lännessäkin.) Emme toistaiseksi kai myöskään ajattele, että ”pahatkaan” bakteerit itsessään olisivat (moraalisesti) pahoja?
Olennaisempi kysymys kai on: onko ”hyvä” ja ”paha” vain ja ainoastaan kokemuksia suhteessa mieltymyksiin? Jos näin on, silloinhan loogisesti puhe siitä, että jokin moraali(periaate) on toista ”oikeampi” tai ”parempi” on sikäli epäjohdonmukaita, että pohjimmiltaan on vain erilaisia kokemuksia, mielipiteitä (tai -kuvia) ja tuntemuksia, joita kukin nimittää erilaisin perustein ”hyväksi” tai ”pahaksi”. ”Hyvä” ja ”paha” on senvuoksi erikseen kussakin tapauksessa määriteltävä, koska ”hyvyyden” perusteella me kuitenkin ratkaisuja teemme. Toiminta siirtyy kielelliseen vallanköyttöön.
Ehkä tästä on sitten seurauksena se, että kaikki, mikä laissa on kunakin hetkenä sallittua, olisi ”hyvää” ja vain se, mikä kunakin hetkenä on (erikseen) kiellettyä, olisi ”pahaa”. Näin siis moraaliselta (tai moralistisesta?) kannalta.
Koska ei olisi yhtätäläistä muuta määritelmää ”hyvästä” ja ”pahasta”, tästä ajattelusta seurannee, että lakiin on yhä enemmän tehtävä täsmentäviä määrittelyjä ihmisiä ohjaamaan, jotta yhteiskunnan toiminta ei kriisiydy erilaisten sananymmärrysten, mielipiteiden ja kokemusten vuoksi. Juristeille se ainakin tietäisi hyviä työmarkkinoita.
Ehkä tällainen suuntaus voisi kyynisyyttäkin lisätä?