(Täydennetty) Sain luettua Maria Peuran romaanin Ja putoavat taivaan tähdet. Sen toinen päähenkilö on eronnut lapsuutensa lestadiolaisesta liikkeestä, mutta nyt teini-ikäisen tytön yksinhuoltajana lukee Laestadiusta, jonka elämänvaiheet ja -tunnot antavat kaikupohjan nykyhetkelle.
Äiti ja tytär suunnittelevat yhteistä matkaa suviseuroille. Protuleiristäkin puhutaan.
Romaanissa on kyse toki paljosta muustakin kuin edellä kerrotusta. Lukiessani mietin jällen kerran kysymystä ”kristillisestä romaanista”. Millä tavalla kristillisen aineksen tulee olla osa teosta ja sen maailmaa, jotta voidaan oikeutetusti puhua kristillisestä romaanista? Riittävätkö lainaukset herätysliikkeen johtajan kirjoista?
Tätä määrittelyä olen pohtinut enemmän Kotimaan (23.10.) esseessä, jonka on julkaistu myös erillisessä kirjallisuusblogissani:
Kristillisen kirjallisuuden anatomia
Peuran kirjaa voi kuitenkin pitää yhtenä kaunokirjallisena lestadiolaiskirjana, jos sellainen alalajityyppi on olemassa. Ja onhan sellainen.
Lisäksi on vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä syntynyttä kaunokirjallisuutta ja romaaneja. Niistä kertoo Markku Ihonen (Perusta-lehden artikkeli takavuosilta):
”Lähetysseura koetaan seurakuntien omana järjestönä. ” piispa Repo
On ollut havaittavissa (esim. kommenteissa täällä) että jonkin asteisena pyrkimyksenäkin on se, että muiden lähetysjärjestöjen osuus kirkon lähetystyön kentässä vähenisi ja SLS saisi enemmän tilaa ja sen myötä myös lähetysmäärärahoja kun niitä vähennetään muilta lähetysjärjestöiltä. Onko kehitys kannatettava, kuka sen tietää?
Ymmärrän Ulkoasianministeriön julkaisemasta Suomen kehityspoliittisesta toimenpideohjelmasta, että kehitysyhteistyön tulee olla uskonnollisesti neutraalia.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=241944
Iso kysymys on, että miten avun tarvitsijoille kerrotaan kristillisestä uskosta, kristillisestä ihmiskuvasta ja Jumalan rakkaudesta, joiden tulisi olla kristilliseltä kannalta katsottuna käytännön avustustyön peruastana? Periaatteessa valtion rahoilla toteutettu kehitysyhteistyö ei voi pitää sisällään ajatusta, että lähetysjärjestö voisi valtion varoilla toteutetuissa projekteissa julistaa kristillistä sanomaa kehitysyhteistyön ohessa. Mutta juuri rakkauden sanoman kytkeminen käytännön tukemis- ja avustustyöhön olisi tärkeää. Minusta kehitysyhteistyön prosentuaalinen lisääntyminen järjestön työssä on ymmärrettävää, mutta samalla huolestuttavaa.
Kaikenlaista saa sanoa, ja uskokoon sen, ken tahtoo. Minä muistutan, että yksityisellä lähetyksen ystävällä on muitakin kanavia suunnata taloudellinen apunsa kuin SLS. Voi äänestää myös pankkitilillään.
Jokainen voi tukea omilla rahoillaan ihan mitä toimintaa tai järjestöä haluaa, oli se sitten kristillinen tai maallinen yhdistys, tai olla tukematta yhtään mitään. Käsittääkseni keskustelua on käyty seurakuntalaisten verorahoilla kustannetuista avustuksista, joista seurakuntien päättävät elimet tekevät päätöksiä seurakuntalaisten antamalla valtuutuksella.
Martti Vaahtoranta :”Minä muistutan, että yksityisellä lähetyksen ystävällä on muitakin kanavia suunnata taloudellinen apunsa kuin SLS. Voi äänestää myös pankkitilillään”
Vaikka en ole aiemmin mikään lähetyksen ystävä ollutkaan, olen tehnyt juuri noin. Olen lähetystyöhön siunatun seksuaalivähemmistöön kuuluvan pariskunnan työn tukija. Käsitykseni mukaan he ovat päteviä tehtävään ja pyrkivät parhaan kykynsä mukaan korjaamaan mm. niitä jälkiä, jotka USAn Agent Orange jätti sinne missä he toimivat.
Minä puolestani haluan tukea lähetystyötä, joka on tietoinen missionaarisesta tehtävästään uskollisena Jumalan sanalle – myös seksuaalivähemmistöjä koskien.
Maailmassa on aina ollut ihmisiä, jotka asemoivat itsensä väärälle puolelle historiaa ja naivisti kuvittelevat, että he tekevät sen jonkin moraalisen hyvän tai korkeamman voiman oikeuttamana.
Tyypillisesti näillä teoilla ei ole koskaan saavutettu muuta kuin maailmanhistorian suurimpia ihmisoikeusloukkauksia, joista tulevilla sukupolvilla kestää vuosikymmeniä toipua. Mutta voihan olla että juuri tällä kertaa tilanne onkin toinen ja homojen kivittäminen on oikea ratkaisu ja Jumalan tahto.
Martti Vaahtoranta :”Minä puolestani haluan tukea lähetystyötä, joka on tietoinen missionaarisesta tehtävästään uskollisena Jumalan sanalle – myös seksuaalivähemmistöjä koskien.”
Tarkoittaako tuo sitä, että seksuaaiivähemmistöjen edustajia ei pidetä hyväksyttävinä?
Henk.koht. ajattelen niin, että jos seksuaalivähemmistöjen edustajat haluavat sitoutua siihen tahtotilaan, jossa sitoudutaan rakastamaan lähimmäistä kuten itseä kuolemaan asti, myös he ovat uskollisia Jumalan sanalle.
Seksuaalivähemmistön edustajat ovat rakkaita sisaria ja veljiä Herrassa, jos he elävät uskossa Häneen ja tahtovat myös olla kuuliaisia Hänen tahdolleen. Siihen kuuluu esimerkiksi homoseksuaalisesta elämäntavasta luopuminen. Siihen eivät kuulu ”homoliitot”.
Tämä seksuaalivähemmistön edustaja ei katso tarpeelliseksi elää Martin tahtomassa Jumalan tahdossa.
Martti Vaahtoranta: ”Siihen kuuluu esimerkiksi homoseksuaalisesta elämäntavasta luopuminen.”
Taidat kuulua siihen sakkiin, joka kuvittelee, että tummaihoinenkin voi luopua tummasta ihonväristään ja muuttua valkoihoiseksi, kunhan vain rukoilee ja yrittää kovasti.
Joo Kimmo.samoin ajattelen. Sukupuolen voi kyllä nykyään vsihtaa, mutta aika kivulloinen toimi sekin taitaa olla.
Osmo,
Tarkkaanottaen transsukupuolinen henkilö ei koe, että hän vaihtaisi sukupuoltaan vaan, että hänen biologinen sukupuolensa korjataan vastaamaan sitä sukupuolta, jonka edustajaksi hän itsensä kokee. Vastaavasta syystä operaatiota ei kutsuta sukupuolen vaihtamiseksi vaan sukupuolenkorjaukseksi.
Kiitos selvennyksestä Jusu. En enää oikein pysy perässä näissä sukupuolijutuissa, koaska itselleni ei niillä ole merkitystä eturauhassyöpähoidon seurauksena.
Möräkkä ääni ja parta ei ole hävinnyt. Joten mies ehkä vielä lienen.
”Seksuaalivähemmistön edustajat ovat rakkaita sisaria ja veljiä Herrassa, jos…”
Sellaista ehdollista rakkautta tuommoinen. Ei siis mitenkään kristillistä.
Huomaan taaskin minä eläkerovasti olevani Sonjan kanssa samaa mieltä.
Voi Osmo, saat minut aina hyvälle mielelle!
Sonja, veli Osmo onkin herrasmies.
Veli Kimmo, näin on.
Hyville veljille ja herrasmiehille heidän suloista yhteyttään häiriten sanon täältä sivusta täydennyksenä, että ”totta kai kristillinen rakkaus koskee myös niitä homoseksuaaleja, jotka katumatta elävät taipumuksensa mukaan, mutta kristillinen rakkaus vaatii siinä tapauksessa varoittamaan heitä Jumalan tuomiosta ja toimimaan myös niin, ettei seurakunnan uskonkilvoitus häiriinny.”
Se onkin söpöä katsottavaa kun heteromiehet kilvoittelevat siitä, kuka homoilee vähiten.
Meillä Suomen evankelis-luterailessa kirkossa sen seurakuntatasolla ja -elämässä ei kenenkään uskonkilvoitus häiriinny toisten asioista. Varsinkaan kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.
…naputinpa nopeasti, siis Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa
…kristillinen rakkaus vaatii siinä tapauksessa varoittamaan heitä Jumalan tuomiosta ja toimimaan…
Melkoista rakkautta tuommoinen!
” mutta kristillinen rakkaus vaatii siinä tapauksessa varoittamaan heitä Jumalan tuomiosta ja toimimaan myös niin, ettei seurakunnan uskonkilvoitus häiriinny.”
Minä nyt satun ainakin olemaan sen sortin sosialisti, etten tajua, en sitten millään sitä, millä oikeudella jotkut katsovat asiakseen puuttua toisten ihmisten yksityiselämään puhumattakaan siitä, mitä näiden makuuhuoneissa puuhastellaan. Ne asiat kuuluvat vain ja ainoastaan jokaisen ihmisen yksityisyyden piiriin, ellei asianosainen itse halua yksityisasioistaan puhua.
Kaksi aikuista ihmistä saavat minun mielestäni yksityiselämässään rakastaa toisiaan miten haluavat, kunhan eivät tee pahaa kenellekään.
Eiköhän sinunkin veli Martti olisi syytä jättää ihmisveljien tuomitseminen Korkeimman käsiin.
Kyllähän ”kaunokirjallinen lestadiolaiskirja”-alatyyppi on olemassa. Eräässä keskustelussa jo mainittiinkin Annikki Kariniemen ”Riekon valkea siipi.”
Maria Peura on lähtöisin Pellosta. Jos pitäisi valita kaikkien aikojen suomalainen kristillinen kirja, melkein äänestäisin toisen pellolaiskirjailijan Timo K. Mukan ”Maa on syntinen laulu”-teosta. Siinä on kaikki ainakin kristilliseen romaaniin keskeisesti kuuluvat elementit mukana: uskonto, seksi ja kuolema.
Minä en pitäisi Mukan ”Syntistä laulua” kristillisenä kirjana tai lestadiolaiskuvauksena, mutta en käy inttämään.
Eiköhän siinä ole esillä korpelalaisuus, joka ei tainnut enää olla lestadiolaisuutta.
Norjalainen Markusson kirjoitti elämäkerrallisen romaanin, jonka suomennos on ”Mies joka taisteli pimeyttä vastaan”.
Sitten on saksalainen ”Laestadius ruft Lappland”, en tältä istumalta muista, oliko se Markussonin saksannos tai oma luomus.
Bengt Pohjanen on Kainuussa eli Kalixissa asuvana tutut liikkeen kanssa, ja kirjoittanut myös elämäkerrallisen romskun Laestadiuksesta.
Nämä Annikki Kariniemen teoksen lisäksi.
Pekka Raittilan bibliografia tietää kaiken 1970-lukuun mennessä kirjoitetun.
Mukan kuvaus ei oikein sovi korpelalaisuuteenkaan, koska sillä oli ainakin Korpelan aikana lestadiolaiskokoontumisen muodot.
***
Olen joskus aieminkin suositellut norjalaisen Idar Kristensenin kirjaa Polut johtavat merelle.
Henk.koht. olen sitä mieltä, että Mukan samoin kuin Hannu Salaman ja monen muunkin ”palkiittu näkemys” kuten esim. Mannerheimista tehty nukkeanimaatio Uralin perhonen, jolla kyllä päästiin silloisen pressan linnan tanssiaisiin, sopii ainoastaan kristinuskon vastaiseen ajattelusuuntaan. Sen sijaan arvostan ;Mannerheimista tehtyä ”mustaa versiota”, jossa kylän vanhin kertoo lapsille sadun Mannerheimista, joka halusi pelastaa maansa.
Eipä se elämänmeno Pellon Orajärvellä muutoinkaan noudattanut yksi yhteen Timo K:n kuvausta, tuskin kirjassa kuvatut seuratkaan. Maaperä oli sakeana lestadiolaisuutta ja korpikommunismia, mutta Mukalla oli ollut myös lyhyt pyrähdys isän kuoleman jälkeen Jehovan todistajien bileissä.
Hannu Salaman ”Juhannustanssien” ehdottaminen vuosisadan kristilliseksi kirjaksi taitaisi olla liian uskallettua, mutta ainakin se oli kirja, joka kristillisissä piireissä pitkään herätti eniten keskustelua, että siinä mielessä..
Tuorehimmasta päästä:
Aspegren Jorma: Susijärven vanhin. Kuvauksia ja kertomuksia Pohjolan ja Amerikan lestadiolaisuuden vaiheista. Kokkola1997