Kun Tallinnaa lähestyy mereltä, jo kaukaa alkavat näkyä korkeat kirkontornit. Niin on ollut vuosisatojen ajan. Nykyään silhuetin näkyvimpiä elementtejä ovat kuitenkin pari-kolmenkymmenkerroksiset pankki- ja hotellipilvenpiirtäjät. Muutoksessa on vertauskuvallisuutta. Ensin kommunismi ja sitten myös kapitalismi ovat näyttäneet Viron kirkolle sen uuden paikan, eikä se ole keskellä.
Viron evankelisluterilaisen kirkon jäsenmäärä on noin 165 000. Tutkimuksessa, jossa Viron asukkailta kysyttiin, miten he määrittelevät uskonnollisen identiteettinsä, luterilaisia oli 10 prosenttia ja ortodokseja 16 prosenttia. Monessa perinteisessä lähetysmaassa on monin verroin enemmän kristittyjä.
Helmikuun 2. päivänä Tallinnan tuomiokirkossa tuntui kuitenkin siltä, että kirkko ja kristinusko ovat edelleen osa Viron olemusta. Tilaisuus oli tietysti poikkeuksellinen, kyseessähän oli uuden arkkipiispan Urmas Viilman virkaanvihkiminen. Etupenkissä istui maan pääministeri Taavi Rõivas ja entinen presidentti Arnold Rüütel puolisoineen. Yksi henkilö tosin loisti poissaolollaan, nykyinen presidentti Toomas-Hendrik Ilves.
Kirkko sai runsaasti näkyvyyttä, sillä Viron televisio näytti koko tilaisuuden komeasti toteutettuna suorana lähetyksenä. Ei suuri julkisuus tietenkään ole kirkolle tärkeintä. Mutta jos se on yhteiskunnassa näkymättömissä, niin ei sen piiristä osata tulla etsimään toivoa, rakkautta ja elämälle uuden suunnan antavaa sanomaa, eikä sen ääntä kuulla, kun yhteiskunnassa tehdään päätöksiä, jotka koskevat heikoimpia ja haavoittuvimpia. Viron kirkon suuri haaste on kirkosta täysin irrallaan olevan uuden sukupolven tavoittaminen. Tässä asiantuntija-apuna ja tukijoina ovat myös suomalaiset lähetystyöntekijät.
Keskeinen tavoite on vapaaehtoisten kannustaminen vastuunkantoon. Jos se ei ole Suomen seurakunnissa helppoa, niin Virossa se on kaksin verroin vaikeampaa. Mutta monia hienoja tarinoita ihmisten tiestä seurakuntaan on kuitenkin kerrottavana.
Virossa tulee usein mieleen, että mikä olisi oman kirkkomme tilanne, jos Stalin olisi onnistunut miehittämään myös Suomen. Luultavasti aika monessa Suomen kirkossakin istuttaisiin tähän aikaan vuodesta pompat päällä muutamassa lämpöasteessa, kun seurakunnan vähäinen väkimäärä ja varat eivät riittäisi kirkon lämpimänä pitämiseen.
Pekka Mikkola
Kirjoittaja toimii Suomen Lähetysseurassa
Viron ja Venäjän aluepäällikkönä
