Memento mori. Näin sanottiin keskiajalla, kun ihmisiä kehotettiin muistamaan omaa kuolemaansa. Tuolloin oli olemassa jopa kuolemisen taidon oppaita. Opetettiin, että jokaisen ihmisen tulisi päivittäin tunnin ajan meditoida omaa kuolemaansa, ettei totuus täysin unohtuisi.
Hoitovahinko synnytyksessä: lapsi eli vain kolme päivää
Heti synnytyksen jälkeen niin vauva kuin äitikin joutuivat tehohoitoon, vauva aivovaurion vuoksi Lastenklinikalle, äiti Meilahteen kohdunrepeämän takia. Julius-vauva puettiin sammakkokoristeiseen potkupukuun, raidallisiin sukkiin ja siniseen myssyyn. Tumput vielä pikkuisten käsien peitoksi. Mukaan arkkuun laitettiin tutti ja isosiskon kirjoittama kirje. Isoveli tahtoi laittaa arkkuun rakkaan nallensa, koska Julius ei vielä ehtinyt saada omaa.
Mahtaako maailmassa olla mitään muuta yhtä luonnollista ja riskaabelia tapahtumaa kuin lapsen syntymä? Lapsen syntymä on aina ihme, ei mikään itsestäänselvyys. Mahtaako maailmassa olla mitään muuta yhtä vaarallista ajattelutapaa kuin asioitten itsestäänselvyytenä pitäminen? Kyseinen ajattelutapa ei tunne lainkaan käsitteitä ihme, ihmettely, kiitos ja kiitollisuus.
Ihmisen osaan kuuluu niin syntymä kuin kuolemakin. Ja koska lapset ovat Jumalan silmäterä, niin tällaisella kolmipäiväisellä pyrähdyksellä tässä maailmassa on varmasti myös jokin tarkoitus. Varmaa on, että kukaan tuossa Juliuksen perheessä ei tule unohtamaan tuota pikavierailua. Perheessä tulee aina olemaan jonkinlainen muistopaikka pikkuveljelle ja neljännelle lapselle, joka jäi sairaalaan.
18-vuotias kympin tyttö ei kestänyt sydänsurua, otti 240 tablettia
Kukaan ei aavistanut mitään pahaa, kun 18-vuotissynttäreihinsä valmistautuva Katja siivosi huoneensa ihan maan perusteellisesti ja heitti paljon turhaa tavaraa pois. Pyysi isäänsä polttamaan vanhat kirjeetkin saunan uunissa. Innolla nuori nainen oli mukana leipomassa ja laittamassa kutsujaan. Kädet jauhoissa tytär kapsahti äitinsä kaulaan ja sanoi: Äiti, rakastan sinua aivan hirveästi. Vasta jälkeenpäin äiti tajusi, että ne olivat jäähyväiset.
Katja oli seurustellut itseään toistakymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. Suhde oli päättynyt, ja tästä nuori nainen ei millään päässyt yli. Katja ei puhua pukahtanut erosta sen paremmin kuin omista aikeistaankaan kenellekään, ei omalle äidilleen, veljelleen tai bestikselleenkään, vaan piti kaiken omana tietonaan.
Pari kuukautta myöhemmin Katja otti vanhempiensa lääkekaapista löytämänsä 240 pilleriä, joista hän oli laatinut tarkan selostuksen jäähyväiskirjeessään. Katja oli ajautunut umpikujaan, hän ei enää nähnyt mitään vaihtoehtoa elämänsä jatkamiseksi. Lähtö oman käden kautta ei kuitenkaan ole mikään todellinen ratkaisu mihinkään ongelmaan. Pikemminkin päinvastoin: Muu perhe hajosi pian Katjan kuoleman jälkeen. Miten kauan entisen perheen jäsenet joutuvat kantamaan syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneen johdosta? Entä pettymystä, vihaa ja katkeruutta?
Exitus – varauloskäynti
EXITUS ry on aatteellinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys. Yhdistyksen päätavoite on myötävaikuttaa siihen, että Suomeen saadaan aktiivisen eutanasian salliva laki. Ihmisellä olisi tällöin oikeus saada lääkinnällistä kuolinapua, kun parantavaa hoitoa ei enää ole ja kun sairauden ennuste on lääketieteellisesti arvioiden toivoton ja inhimillisesti katsoen kestämätön. Yhdistys korostaa sitä, että kuolinavun on aina oltava vapaaehtoinen valinta ja että sen on perustuttava henkisesti terveen ihmisen omaan harkittuun pyyntöön.
Termi Eutanasia käännettiin joskus Suomessa armomurhaksi. Nyt se tarkoittanee lähinnä lääkinnällistä kuolinapua. Minusta itsestäni tuntuu, että jos avustaisin jotakuta ihmistä kuolemaan vaikkapa seisomalla hengityslaitteen letkun päällä, niin olisin enemmän murhaaja kuin armahtava enkeli. Kannatan siis sitä, että Jumala on edelleenkin se, joka määrää päiviemme pituuden.
Periaatteessa lääkärien tulee auttaa ihmistä ja olla aina elämän puolella, mutta poikkeukset vahvistavat tietysti säännöt. Tarpeeton elvytys voidaan luvan perästä jättää tekemättä, letkut irrottaa, kun tilalle olisi kiireellä tulossa potilas, jonka ennuste selviytyä olisi parempi.
Aina silloin tällöin on väläytelty ajatusta, että yli 70-vuotiaita ei kannata enää hoitaa, koska he eivät kuitenkaan enää parane. Ja katso: Vanhustenhoito on tässä maassa jo toteuttanut tätä ajatusta niin tehokkaasti, että joka toinen päivä vuoden aikana yksi vanhus tavalla tai toisella exitoi itsensä. Näin tulkitsen HelsinkiMission takavuosien kampanjaa, jossa iso osa suomalaisvanhusten kuolemista on enemmän tai vähemmän naamioituja itsemurhia.
Aikanaan stoalaiset olivat sitä mieltä, että ihmisruumis on sielun vankila. On siis ihan OK, että ihminen päättää itse lähteä täältä niin kuin on lupa paeta savua täynnä olevasta talosta.
11 kysymystä kuolemaan valmistautuvalle
Terhokodin ylilääkäri Juha Hännisen mukaan jokainen arvioi omaa elämäänsä ja luo oman skenaarionsa sille, mikä on arvokas ja kaunis kuolema. Hänninen sanoo, että kuolemaa ei välttämättä nähdä tänä päivänä vihollisena, vaan uhkana pidetään pikemminkin kärsimystä.
Hännisen mukaan jokainen voi miettiä kuoleman lähestyessä seuraavia kysymyksiä ja valmistautua näin hyvään kuolemaan.
- Mieti erityisesti sitä hetkeä elämässä, jolloin tunsit olevasi eniten ”elossa”.
- Onko joitakin asioita, joita haluaisit läheistesi erityisesti tietävän ja muistavan sinusta?
- Mitkä ovat olleet elämäsi tärkeimmät roolit (perheessä, ammatillisesti, muuten)?
- Miksi ne ovat tärkeitä, ja mitä niissä arvelet saavuttaneesi?
- Mistä saavutuksistasi elämässä olet ylpein?
- Onko joitakin erityisiä asioita, joista haluaisit kertoa läheisillesi?
- Mitä toivot läheisiltäsi kuoleman lähestyessä?
- Mitä olet oppinut elämästä?
- Onko jotain, mitä haluaisit välittää eteenpäin?
- Onko sinulla ohjeita läheisillesi tulevan elämän varrelle?
- Jos sinun elämästäsi tehtäisiin kirjallinen dokumentti, mitä haluaisit siinä sanottavan?
Ruttopuiston rovasti jää tämän listan äärellä pohtimaan, miksi näitä kysymyksiä ei voisi esittää itselleen jo hyvissä ajoin, monia noista vaikka joka ilta ennen pientä kuolemaa eli unta. Silloin olisi vielä jotakin tehtävissäkin asioitten hyväksi.
Lisäksi lista vaikuttaa varsin tämänpuoleiselta kysymyksenasetteluineen. Kuolevan olisi aivan ehdottomasti uskallettava kääntää katseensa myös tulevaan. Paljon emme edessä olevasta tiedä, mutta iankaikkiseen elämään voi jo tarttua tässä ajassa. Kun tarttuu Kristukseen, Elämän ja Kuoleman Herraan, niin saa lujasti luottaa siihen, että nyt ollaan oikealla polulla. Kaikkitietävän Herran edessä emme voi kehua itseämme niin kuin työnhakutilanteissa, sillä Mestari tuntee meidät paremmin kuin hyvin. Lähdön hetkellä sopivia rukoussanoja ovat kiitos, anteeksi ja armahda minua, Herra.
PS: Muistatteko vielä seuraavat kirjannimet:
- Kaikki pääsevät taivaaseen
- Kuolemaa ei ole
Ruttopuiston rovastin pitäisi varmaankin laatia yllä mainittu Kuolemisen taidon oppikirja.
Otsakkeeksi sopisi vaikka tällainen: Taivaspaikka on varattava riittävän ajoissa!
Julius-vauvan kohtalo: http://www.hs.fi/kotimaa/a1456028724605
Kympin tytön murhenäytelmä: http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000000654067.html
Terhokodin johtajan mielipidekirjoitus: http://www.hs.fi/mielipide/a1455938403205
Kuvateksti: Yhteisvastuu-keräyksellä oli v. 2014 raju kampanja!
Artikkelin perusteella voidaan kysyä, onko uskonnollisuus ihmisyyttä tuhoava voima vai uudistava, parempaan maailmaan johtava tie.
Uskonollinen maailma ristiinnaulitutti Jeesuksen.
Katolinen kirkko poltti Juhana Hussin roviolla.
Lista on loputon.
Mikä on Ilmestyskirjan peto, jolle ”ANNETTIIN valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja VOITTAA heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.”
Kolmiosainen Sotien tietokirja (engl. Encyclopedia of Wars) kertoo, että 3000 vuoden historian aikana on sodittu 1,763 sotaa. Näistä vain 123 on koskenut uskontoa eli kokonaisuudessan sodista alle 7% on johtunut uskonnoista.
Mutta sodat, ahneus, diktaattorit, varkaudet ja muut hirvittävät asiat todistavat sen, että ihmiskunta on todellakin syntiinlangennut ja pahan vallassa. Mitkään uskonnot eivät tätä asiaa muuta, vaan päinvastoin uskonto on hyvin orjuttavaa tyhjineen rituaaleineen ja muotomenoineen, joilla ihminen yrittää kivuta kohti Jumalaa – Häntä koskaan saavuttamatta.
Raamattu taas opettaa uskon kautta tulevaa suhdetta Jumalaan, jossa Jumala tulee tutuksi persoonana Jeesuksen sovitustyön kautta. Sillä, kristinuskossa poiketen kaikista maailman muista uskonnoista Jumala tuli ihmisen tasolle ja teki kaiken ihmiselle valmiiksi, niin että ihmiseltä ei vaadita kuin yksi asia – katumus.
Jos sinä siis kadut syntejäsi ja tunnustat ne Jumalalle, niin saat Herra Jeesuksessa ikuisen elämän ja alat tuntemaan Jumalan, sillä Hän tulee asumaan sinuun Pyhän Hengen kautta. Näin uudestisynnyt ylhäältä. Muutos pitää tapahtua sydämessä, jotta se kivisydän murtuu.
”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.” – Hesekiel 36:26-27
http://ennustuksia.com/uudestisyntyminen/
Jouni Tiili on kirjoittanut kirjan Suomen Pyhä Sota, jossa käsitellään uskonnon asemaa Jatkosodan aikaisessa suomalaisessa propagandassa. Siitä on Ylen sivuilla mielenkiintoinen artikkeli.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/05/suomen-papit-jatkosodan-propagandisteina?ref=ydd-newest-in-sp
Kari Virtanen :”Jouni Tiili on kirjoittanut kirjan Suomen Pyhä Sota, jossa käsitellään uskonnon asemaa Jatkosodan aikaisessa suomalaisessa propagandassa”
Jouni Tiili on tainnut kirjoittaa kirjan, jossa läsitellään jatkosotaa YYA-Suomen aikaisessa suomalaisessa propagandassa. Sodan alkaessa Suomen armeija oli puolustustasryhmityksessä eikä puolustuslinjojen avulla hyökätä. Tästä syystä Karjalan armeija saattoi aloittaa vastahyökkäyksen vasta 10.7.41. Suomi kävi puolustus- eikä hyökkäyssotaa.
Suomen pohjoisen operaatio oli nimeltään Renntier eikä Barbarossa, ja sitä johti saksalainen OKW eikä OKH, joka 21.1.41 määräsi voimaan Barbarossan, jonka Hitler hyväksyi 3.2.41. OKW:lle alistetut joukot eivät olleet Suomessa vaan Norjan puolella Kirkkoniemessä.
Neuvostoliitto oli marraskuussa -40 tiedottanut olevansa valmis liittymään akselivallat muodostaneeseen kolmen-vallan-sopimukseen [johon Suomi ei koskaan liittynyt, eikä näin ollen ollut Saksan liittolainen], jos Saksa suostuisi siihen, että Neuvostoliitto voisi toteuttaa suunnittelemansa Suomen ja Turkin operaatiot ”ilman sotaa samoin kuin oli tehty Bessarabian ja Baltian valtioiden kohdalla”. Saksa ei tähän suostunut, minkä seurauksena diktaattoreiden välit alkoivat viilentyä.
”Norjan armeija oli 17.4.41 alistanut operaatiosuunnitelmansa OKW:lle [Oberkommando der Wehrmacht]. Kesäkuun 22. päivänä, Saksan armeijoiden ylittäessä etelässä Neuvostoliiton rajan, Norjan-VuorAK [Norjan-Vuoristoarmeijakunta] aloitti 2. VuorD:llä operaatio Renntierin kohtaamatta vastarintaa Petsamon-Liinahamarin alueella, jonne asettui asemiin, ja 3. VuorD:lla pitkin linjaa, joka ulottui kauemmas etelään Luostarin lähettyville. Samana päivänä Norjan-armeija käski Norjan-vuoristoarmeijakunnan ryhtyä hyökkäykseen yli Suomen-Venäjän rajan 29. päivänä kesäkuuta, suomalaisen III AK:n 1.7. klo 16.00.” (Earl F. Ziemke: Saksalaisten sotatoimet pohjolassa, s. 195, Porvoo 1963)
”24.6. Suomi oli suostunut antamaan saksalaisten lentokoneiden lähteä operaatioihin Neuvostoliittoa vastaan Suomen maaperältä sekä sallinut Norjan-armeijan yksiköiden suorittaa maatiedustelua Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan poikki keskiyöstä lähtien. (Verbindungsstab Nord, I a, 77/41, an AOK Norwegen, Bef. St. Finnland, in AOK. Norwegen, K. T. B., Anlagenband I. AOK 20 19070/2)“
Lisäksi on hyvä muistaa se, että myös Neuvostoliitto miinoitti jo rauhan aikana Suomen valtiolle kuuluvia Hangon aluevesiä, joihin sillä oli vain hallinta- mutta ei omistusoikeutta ja loukkasi MBR-2 –koneillaan Suomen ilmatilaa ainakin 59 kertaa vuoden -41 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.
Ajopuuteoria oli YYA-Suomen virallinen totuus. Nykyisin Suomen ratkaisuja on mahdollista tarkastella myös vähemmän poliittisesti värittyneistä näkökulmista.
Tiilin kirjan fokus on kuitenkin suomalaisen propagan uskonnollisessa ulottuvuudessa ja siinä miten ja miksi papit perustelivat hyökkäyssodan (suomalaiset joka tapauksessa hyökkäsivät yhdessä Saksan kanssa oli motiivi mikä tahansa) tukemisen ja yhteistyön antikristillisen Saksan kanssa.
Kari Virtanen :”Ajopuuteoria oli YYA-Suomen virallinen totuus.”
Ja mitkä ovat faktat tuon väitteen perusteluksi. Ajopuuteoria ei ollut YYA-Suomen virallinen totuus, vaan tuon teorian kumoaminen, mikä näkyi mm. siinä, että muuta vättäviltä estettiin poliittisten toimenpiteiden avulla yhteiskunnallinen eteneminen, mikä näkyy yhäkin siinä, että esim. jotkut yrittäjät eivät uskalla esiintyä omalla nimellään, kun ”pelkäävät estabhlismentin kostoa”.
Tässä näkemys mielipiteestä vuoden 1943 Suomessa:
Pekka Peitsi [=Urho Kekkonen/th] kirjoitti Suomen Kuvalehden Vailla puutetta ja pelkoa –pakinassa 27.6.42, kuinka Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatsheslav Molotov allekirjoitti 26.5.42 Lontoossa Neuvostoliiton ja Englannin välisen liittosopimuksen, jossa maat sitoutuivat ”sotimaan yhdessä loppuun asti, solmimaan rauhan yhdessä ja järjestämään maailman olot sodan jälkeen yhdessä.” Sopimuksessa hyväksyttiin rauhanajan suuntaviivoiksi Rooseveltin ja Churchillin 18.8.41 allekirjoittama Atlantin sopimuksen ohjelma.
Kekkosen mukaan ”Atlantin peruskirjan muuan keskeinen ohjelmakohta on tulevan rauhan rakentaminen sille pohjalle, että ihmiset kaikissa maailman maissa voisivat elää elämäänsä vapaina puutteesta ja pelosta.” Kun Atlantin sopimuksen periaatteissa luvattiin lisäksi noudattaa kansainvälisen oikeuden periaatteita, kuten ”ei alueiden laajentamisia, ei alueellisia muutoksia ilman niitä koskevien ihmisten pakottomasti ilmaistua mielipidettä ja kaikille kansoille oikeus valita itse hallitusmuotonsa”, voi ymmärtää miksi Pariisin rauhansopimukseen kirjattiin tälläkin palstalla puheena ollut 27. artikla.
Kekkonen kirjoittaa edelleen:
”Me olemme nyt siinä tilanteessa, että Neuvostovenäjä on juhlallisesti lupautunut poistamaan puutteen ja pelon maailmasta. Se tulee rauhan aikana työskentelemään sellaisen olotilan luomiseksi, että ihmiset kaikkialla maailmassa tuntisivat itsensä vapaiksi puutteesta ja pelosta. Kun turvattu rauha liittoutuneiden käsityksen mukaan ei voi säilyä muutoin kuin siten, että maailman maat jaetaan Venäjän ja Englannin vaikutuspiireihin, jolloin Suomi epäilemättä lankeaisi venäläiseen lohkoon, tulisi siis Neuvostoliitto huolehtimaan, että suomalaiset elävät vapaina puutteenalaisuudesta ja pelonalaisuudesta.
Me suomalaiset tiedämme, että bolshevikit voivat kyllä turvata vapauden puutteesta ja pelostakin. GPU [valtiollinen poliisi/th] on vuosikymmenien mittaan oppinut koskaan pettämättömän menettelytavan siinä suhteessa. Kidutuskoppi saattaa kyllä aiheuttaa hetkellisen puutteenalaisuuden, ja komennus ammuttavaksi voi aikaansaada tilapäisen pelonkin tunteen, mutta kun toimitus on ohi ja ”likvideeraaminen” on tapahtunut, on GPU:n metodin mukaan käsitelty ihminen täysin vapaa puutteesta ja pelosta Atlantin peruskirjan mukaan. Me suomalaiset tiedämme hyvin, että jos bolshevikit ovat takaamassa meille nämä kalliit vapaudet, se tapahtuu käytännössä tehokkaaksi havaitun bolshevistisen metoodin mukaan, jonka kohteeksi se Kaitselmus, jonka apua Atlantin peruskirjan allekirjoittamisen yhteydessä huudettiin, varjelkoon jokaista kansaa joutumasta.
Tämä tärkeä periaate, että Venäjän tapainen kansakunta, jota on vuosisadat hallittu hirmuvaltiaan ruoskalla ja hirttonuoralla, saisi oikeuden valvoa eurooppalaisten valtioiden oloja ja puuttua niiden sisäisiin asioihin, merkitsee enemmän kuin ne rajakysymykset, joista kotimainen ja ulkomainen lehdistö on pitänyt ääntä. Ei ole näet sanottavaa arvoa enää sen jälkeen sillä, onko jokin Karjala oleva Leningradin puolustuksen turvaamiseksi varattua venäläistä maata, taikka ovatko Baltian maat suunnilleen samassa mielessä annetut bolshevikeille jne. Jos esim. Suomi kerran joutuu – jotta Churchillin kultaisella täytekynällä Venäjän puolesta allekirjoitettu sopimus toteutettaisiin – Venäjän poliittiseen valvontaan, silloin on ero venäläiseksi tulevan Karjalan ja ”suomalaisena” pysyvän muun Suomen välillä enää ainoastaan muodollista laatua.” (SK 26; 27.6.1941)
Sodan jälkeen Suomi jätettiin Neuvostoliiton valtapiiriin ”suomettumaan”. Pakinaa lukiessa heräsi aavistus siitä, minkälaista nuorallatanssia sodan jälkeen mahtoi lopultakin olla se, että Suomi tässä valtapiirissäkin pystyi säilyttämään yksilön vapauteen ja demokratiaan perustuvan yhteiskuntajärjestelmänsä.
Intiassa on myös menossa kristinuskon pois pyyhkimiskampanja.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4891/varoitus_kristityt_aiotaan_havittaa_intiasta
Et varmaankaan sentään tarkoita, että kristinusko olisi jotenkin muita uskontoja rauhanomaisempi? Aggressio on sisäänrakennettu kristinuskoon, mikä käy erityisen hyvin ilmi Raamattuun kirjoitetussa lähetyskäskyssä. Lopullinen tavoite on kukistaa kaikki muut uskonnot (”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat…), mutta siihen ei toki ole realistisia mahdollisuuksia.
Niin kristinuskon kuin monen muunkin uskonnon menestys on saavutettu väkivallan avulla.
Suomen omat luonnonuskonnot ’siivottiin’ pois ruotsalaisten suorittamien ristiretkien toimesta. Juurikin nämä ’miekka’ uskonnot ovat levinneet laajasti .. kas kummaa 🙂
Kristinuskon puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että 30-vuotinen sota 1600-luvun alkupuolella lienee viimeisin suuri kristittyjen välinen kahakointi. Toki vielä kymmenen vuotta sitten eli vuoteen 2005 Irlannin tasavaltalaisarmeija oli aseistautunut ja katolisten sekä protestanttien välisissä kahakoissa kuoli useita ihmisiä britteinsaarilla 1900-luvun jälkimmäisen puoliskolla. Brightonin pommi-isku vuodelta 1984 lienee yksi tunnetuimmista, koska sen kohteena oli pääministeri Margareth Thatcher.
On toki selvää, että länsimainen ihminen helposti kokee siten, että muut uskonnot – olipa sitten kyse nationalistisista islamilaisista tai hinduista – hyökkäävät kristittyjen kimppuun ja kristityt ovat asiassa viattomia uhreja.
Salmen antamassa linkissä viitataan Aasiaan, jossa on tyypillisesti ollut hyvin vahvat omat uskonnot. Aina voidaan esittää kysymys, onko eettisesti oikein, että länsimaiset ihmiset levittävät omaa uskontoaan Aasiaan tarkoituksena korvata perinteisiä aasialaisia uskontoja ja käännyttää ihmisiä. Onko lähetystyössä mukana kolonialistisia valtamotiiveita, joilla pyritään lisäämään omalla tavalla uskovien vaikutusvaltaa vieraalla maalla. Ja onko nationalististen tahojen vastareaktio vieraan uskonnon leviämiseen täysin odottamaton ja täysin perustelematon?
”Et varmaankaan sentään tarkoita, että kristinusko olisi jotenkin muita uskontoja rauhanomaisempi?Aggressio on sisäänrakennettu kristinuskoon, mikä käy erityisen hyvin ilmi Raamattuun kirjoitetussa lähetyskäskyssä. Lopullinen tavoite on kukistaa kaikki muut uskonnot (“Menkää siis ja tehkää kaikki kansat…), mutta siihen ei toki ole realistisia mahdollisuuksia.
Niin kristinuskon kuin monen muunkin uskonnon menestys on saavutettu väkivallan avulla.”
Uskonto on ihmistä kahlitseva ja orjuuttava järjestelmä, jota voidaan käyttää vallan välineenä, jolla voidaan hallita muita ja jonka pohjalta voidaan harjoittaa väkivaltaa.
Jeesus tuli antamaan ihmisille vapautuksen uskonnollisuudesta, ja tuomitsi uskonnolla orjuuttajat. Jeesuksen näkynä oli ”uskonnoton maailma”, jossa uskonnolla ei enää tehdä rahaa, hallita muita, eikä alisteta ketään.
Kristinuskon oli siis tavallaan tarkoitus olla uskonnollisuuden loppu. Mutta ei mennyt kauankaan kun ihmiset tekivät siitä orjuuttavan ja väkivaltaan oikeuttavan uskonnon.
Usko sinänsä ei sisällä lähtökohtaisesti vallankäyttöä, väkivaltaa tai alistamista. Vaan on yhteyden etsimistä ihmisen ja Jumalan välillä.
Väkivaltaisen viestin lukeminen lähetyskäskyyn on kyllä vähän tarkoitushakuista ja epäreilua. Lähetyskäskyn tarkoituksena oli vapauttaa muutkin uskonnollisuudesta ja suorittamisesta, kertoa että Jumala pelastaa ilman ehtoja.
Monelle uskonnon orjuuttamalle tämä on oikeasti ollut vapauttava uutinen.
Kristinuskosta puhuttaessa klassinen virhe on sekoittaa kristinuskon ydinsanoma, kristityt ja kirkon historia iloiseksi sotkuksi, joista päällimmäiseksi yleensä jää kirkon verityöt ja kristittyjen virheet.
Kristinusko on Jeesus, Jeesus ja vielä kerran Jeesus. Jeesuksen sovitustyö ja Jeesuksen oppi ihmisen suuresta arvosta Jumalan silmissä, ilman suorituksia. Armon vastaanottaminen ja sen kautta pelastuminen.
”Kristinusko on Jeesus, Jeesus ja vielä kerran Jeesus. Jeesuksen sovitustyö ja Jeesuksen oppi ihmisen suuresta arvosta Jumalan silmissä, ilman suorituksia. Armon vastaanottaminen ja sen kautta pelastuminen.”
Tämä on klassinen selitys (ja argumentoinnin virhe nimeltä no true scotsman), jota käytetään usein silloin, kun kristitylle huomautetaan hänen uskontonsa aiheuttamista väkivallanteoista. Määritelmillä ja filosofoinnilla voi toki kikkailla mielin määrin, jos se tuntuu omia ajatuksia auttavan.
Maailmassa näkyvä ja vaikuttava kristinusko on kuitenkin juuri sitä, mitä ihmiset mielestään kristinuskona harjoittavat. Siihen liittyy olennaisena osana kirkkolaitos, joka käyttää ja haalii itselleen maallista valtaa ja omaisuutta valtapyrkimystensä tueksi.
Risto Korhonen on oikeassa sanoessaan myös kristinuskoon sisältyvän vakivaltaisia elementtejä. Se tosin ei johdu lähetyskäskystä (kuten täälläkin väitetään), vaan siitä, kuinka Jeesuksen ja Raamatun opetuksia sovelletaan.
Mutta totta on, kuten R. Korhonen sanoo, että että me kristityt olemme olleet myös konfliktien aiheuttajina ja niiden syy.
Tässä tulemme kaikkia ideologioita ja uskontoja vaivaavaan yhteiseen tautiin nimeltä fundamentalismi. Se on varsinainen syy siihen, että dialogisuutta ja toista kunnioittavaa vuorovaikutusta ei synny.
Jos omia ihanteita verrataan muiden todellisuuteen, syntyy epäreilu tilnne, jota kutsutaan triumfalismiksi (ilmeisesti tarkoittaen samaa kuin Korhosen käyttämä termi ”no true scotsman”).
Sodissa ja konflikteissa rauhantahdon päävastustaja ei ole mikään yksittäinen ideologia tai uskonto (se olisi liian helppo ratkaisu). Se on dialogiin ja vuorovaikutukseen kykenemätön fundamentalismi.
” Onko uskonto fanatismia vai elämäntarkoituksen etsimistä”.
Historia on osoittanut , että uskonnot yhdistetään usein tietoisuuteen kansallisesta identiteetistä . Se on muokannut ja joskus myös myrkyttänyt enemmistöjen ja vähemmistöjen välisiä suhteita. Sen varjolla on vallattu omaisuutta ja alueita , jopa tänä päivänä. Aatteellisten näkemysten äärimmäisyydet tukeutuvat menneisyyteen , joka nähdään yksinkertaisempana , se tarjoaa siten perustan sekä monenlaiselle avoimelle vihamielisyydelle , yksilöiden ja jopa kokonaisten yhteisöjen ajattelutavoille , käyttäytymismalleihin ja uskomuksiin liittyvälle pelottelulle , jonka avulla pakotetaan hyväksymään yksi näköala.
Eräs uskontotieteen asiantuntija kirjoitti : Uskonnolliset ääriliikkeet eivät ole rajoitettu yhteen tiettyyn uskontoon , meidän on pystyttävä näkemään ero (rauhanomaisen ) enemmistön uskomuksien ja toiminnan ja sen ääripäätä edustavan vähemmistön välillä , joka perustelee vihamielisyytensä ja väkivaltaisuutensa uskonnollisella , etnisellä tai poliittisella aatteella. Voimavarojen tuhlausta voidaan välttää, kun kehitetään keinoja puolustaa yksilön oikeuksia ja ilmaista omaa yksilöllistä ainutlaatuisuuttaan.
Kulttuuriarvoja näennäisesti uhkaavat tekijät saattavat kannustaa ihmisiä palaamaan alkuperäiseksi oletettuun ” fundamentalistiseen ” totuuteen , tulisi muistaa mitä Ghazli totesi joitakin vuosia sitten ; ei ole toivoakaan siitä, perinteiseen uskoon voitaisiin palata , sen jälkeen kun se on kerran hylätty. Sillä perinteisen uskon tunnustajan määrittelee ratkaisevasti se , ettei hän tiedä edustavansa perinteistä uskoa . Tältä pohjalta hänen uskonsa sotiin on aina leimahtanut liekkeihin.
Ilman muuta uskonto, joka kytkeytyy jollakin tavalla valtarakenteisiin tai on itse sellainen, puolustaa aemaansa tavalla tai toisella. Ainakin siinä tapauksessa, että ihmisiä on mukana siinä-:) Toisaalta Jeesuksen opin mukaan väkivalta ei ole hyväksyttävää. Jos Risto näkee lähetyskäskyssä kehotusta sen käyttöön, niin kannattaisi varmaan luke evankeliumit vielä kerran läpi. Olen muuten näkevinäni, ettei sota tai fyysinen väkivalta ole rauhan ainoita vastakohtia. Kulttuuri-imperialismikin kelpaa sellaiseksi.
”Jos Risto näkee lähetyskäskyssä kehotusta sen (väkivallan) käyttöön, niin kannattaisi varmaan luke evankeliumit vielä kerran läpi.”
En usko, että evankeliumien lisälukeminen tekisi asialle tai näkemykselleni mitään. Lähetyskäsky, kenen toimesta lieneekään Raamattuun saatettu, on ilmiselvä syy lukemattomiin valloitussotiin.
Kristinusko ei olisi levinnyt nykyisiin mittoihinsa pelkästään kertomalla, että ”hei kaverit, tää meidän kristinusko on ihan oikeesti parempi kuin tuo teidän oma uskonto, kantsii kääntyä”. Kääntymispäätöksiä olisi syntynyt huomattavan vähän, ellei lähetystyön kohdetta olisi motivoitu myös uhkaamalla henkeä tai terveyttä.
Risto Korhonen on ymmärtänyt lähetyskäskyn tarkoituksen sen valossa, kuinka sitä on käytetty väärin. Vanha periaate on, että ”abusus non tollit usum” (väärinkäyttö ei kumoa oikeaa käyttöä).
Tuskin kukaan kristitty voi olla aidosti ylpeä ristiretkistä tai muista ”miekkalähetyksen” saavutuksista.
Sen sijaan jokainen kristity voi olla aidosti ylpeä terveydenhoidon ja koulutuksen sekä yhteiskunnalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen saavutuksista, jotka ovat tulleet lähetystyön ja kirkkojen toiminnan mukana.
Lähetystyössä ei ole myöskään kyse siitä, että kristityt tulisivat väittämään, että ”meidän uskontomme on parempi kuin teidän”. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kuulutetaan Jeesuksen voittoa elämää tuhovoimista: synnistä, Pahasta ja kuolemasta. Tämä tapahtuu sekä sanoin että palvelemalla. Ei alistamalla eikä pakottamalla, vaikka niin olisi tehtykin.
Jos tätä evankeliumia ei saisi kuuluttaa, kyse olisi tietysti sanan- ja toimintavapauden rajoittamisesta – ainakin länsimaisen oikeustajun perusteella (johon kristinusko on nimenomaan vaikuttanut).
Lähetystyössä on lopulta kyse siitä, että kristityllä on oikeus keroa, mistä hän itse on saanut avun elämänsä perustaksi. Jos joku viestin kuulijoista on saanut avun muualta, siinähän on suurenmoinen tilaisuus hedelmälliselle dialogille ja vuorovaikutukselle.
Omaansa saa kehua, toista ei pidä haukkua. Siinä on hyvän dialogin ainekset.
Risto, niinhän se valitettavasti on, että asenteiden muuttaminen itsessään on tavattoman tuskallista. Mutta sittenkin uskallan arasti ehdottaa: Raamatunkin suhteen pätee, että jos luet enemmän, luulet vähemmän. Ristiretkien aikaan lukeminen oli vain harvoille mahdollista. Nyt tilanne on toinen.
Olen Jounin kanssa samaa mieltä siitä, että Raamattua tai vaikkapa lähetyskäskyä ei sinänsä voi syyttää kristinuskon nimissä tehdyistä hirmuteoista. Lähetyskäskyä on vuosisatojen ajan käytetty valloitussotien perusteena, koska se soveltuu siihen niin loistavasti.
En usko, että käskyn päätyminen Raamattuun on pelkkää sattumaa tai johdatusta. Se kertoo laajenemis- ja vallanhaluisesta uskontokunnasta, joka on sopivasti muotoillun (ja tarpeen tullen uudelleen muotoiltavan) oppinsa ansiosta päässyt laajenemis- ja vallanhaluisten hallitsijoiden suosioon.
Kristityn on helppoa perustella lähetystyötä itselleen, sillä hän uskoo (sikäli kun uskoo) vievänsä vääräuskoisille tietoa arvokkaimmasta lahjasta, minkä ihminen voi saada. Inhimilliseltä ja eettiseltä kannalta lähetystyö on kuitenkin aivan toisenlaista toimintaa.
Kohteissa, joissa lähetystyötä tehdään, on lähes varmasti ennestäänkin jokin uskonto. Lähetystyön perimmäinen tarkoitus on korvata kilpailevat ”väärät” uskonnot. Minusta näissä tapauksissa kohde aina kärsii. Alkuperäiset uskonnot ovat aivan yhtä hyviä tai huonoja kuin kristinuskokin. Kenelläkään ei ole moraalista oikeutta puuttua niihin ja järkyttää toisin uskovien maailmankuvaa. Kirjoittamalla pyhään kirjaansa lähetyskäskyn kristityt ovat vain antaneet itselleen jumalallisen oikeutuksen toimintaansa.
Jouninkin mainitsemat terveydenhoito, koulutus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ovat hienoja asioita. Hienointa auttamista on se, että apua annetaan tarvitseville ilman viestiä siitä, että tärkeintä olisi kuitenkin luopua omasta uskonnostaan.
”… sekä yhteiskunnalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen saavutuksista.”
Hehe, kristinuskon piirissä yhteiskunallisen oikeudenmukaisuuden vaateet oli johdonmukasaesti torjuttu aina siihen asti kunnes varsin porfaanin Valistuksen ateistis-deistiset älyköt saivat asenteet ja lainsäädännön osasa kristikuntaa muuttumaan.
Tyypillisesti ei käännöshirviötä ’vanhuirskas’ ole vieläkään haluttu kääntää Raamatun lähtösanan zaddiq oikessa merkityksessä_ ”Oikeudenmukainemn.”
Joskus tuntuu turhauttavalta kertoa siitä hyvästä, mitä kristinuskon kautta on tehty ja tehdään eri puolilla maailmaa, kun usein joku vastakkaista mielipidettä edustava heittää mitätöivän kommentin ollenkaan tietämättä mitä elävässä elämässä tapahtuu.
Tässä yksi hyvä esimerkki kristityn naisen työpanoksesta Intiassa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4881/suomalainen_hoivasi_tuhansia_intialaisia_lapsia
Edellyttääkö tuhansien intialaisten lasten hoitaminen sitä, että alueelle pitää samalla viedä länsimaista uskontoa, jolla pyritään korvaamaan alueen perinteisiä muita uskontoja? Edellyttääkö hyvän tekeminen aina pyrkimyksen oman vakaumuksen levittämiseen siinä rinnalla?
Jusu,
Monelle kristitylle lähetystyöntekijälle sanoma Jeesuksen sovitustyöstä on vähintään yhtä tärkeä asia kuin kaiken muun avun antaminen. Niille joille Jeesus ei ole ihmiskunnan pelastaja tämä ajatusmalli voi olla kummallinen. Monelle Jeesukseen uskovalle olisi kuitenkin outoa tarjota ”pelastusta” vain tämän ajan ongelmista esim. orpous, nälänhätä yms.) ilman että kertoo ilosanoman siitä kuinka Jeesus voi pelastaa ihmisen hengen, sielun ja ruumiin.
Vastaako tämä yhtään kysymykseesi?
Ville, kyllä vastaa. Samaan hengenvetoon totean, että ei kannata olla loputtoman hämmentynyt vastareaktiosta tilanteessa jossa pyrkii viemään omaa vakaumustaan vieraaseen kulttuuriin toiveenaan, että oma vakaumus korvaisi vieraaseen kulttuuriin sisältyvän uskonnon.
Laajassa mittakaavassa lähetystyön voi nähdä kristinuskon valtapyrkimyksenä saada uusia kannattajia ja vallata tilaa muilta uskonnoilta.
Jusu!
Suomessakin ajetaan voimakkaasti negatiivista uskonnonvapautta, varsinkin uusateistissa piireissä, joka tarkoittaa vapautta uskonnoista ja suvaitsemattomuuden kasvattamista kristinuskoa kohtaan. Kuitenkin uskonnoltaan ”kristillisenemmistöiset” Länsi-Euroopan maat ovat harvoja alueita maailmassa, jossa voi vapaasti olla uskomatta tai uskoa. Täällä voi vapaasti myös vaihtaa uskon ja ei-uskon välillä. Tämä on melko harvinaista ajatellen koko maapallon laajuisesti tälläkin hetkellä.
Mikäli haulaa sellaisen maailman tai yhteiskunnan, jossa ei ole uskonnollisia taakkoja, kannattaa vierailla vaikkapa Pohjois-Koreassa.
Risto, en usko, että länsimainen sivistys ja ihmisarvojen korostaminen olisi pelkästään kristinuskon ansiota. Enkä ajattele, että Pohjois-Korean diktatuuri johtuu ateismista.
Risto Laine:”Mikäli haulaa sellaisen maailman tai yhteiskunnan, jossa ei ole uskonnollisia taakkoja, kannattaa vierailla vaikkapa Pohjois-Koreassa.”
Pohjois-Koreassahan tuo uskonnollinen taakka on absoluuttinen. On pakko uskoa Kim:n dynastian ylivertaisuuteen ja kommunistiseen aatteeseen. Kim-ateistit saa julman kohtalon koko sukunsa ohella. Ei pidä sekoittaa uskontoa jumaluskontoihin Pohjois-Koreasta puhuessa.
Jusu Vihervaara: ”Laajassa mittakaavassa lähetystyön voi nähdä kristinuskon valtapyrkimyksenä saada uusia kannattajia ja vallata tilaa muilta uskonnoilta.”
Näinhän se tietysti on. Lähetystyön voi nähdä kristinuskon valtapyrkimyksenä. Voi sen nähdä toisinkin.
Kun kyse on länsimaisesta demokratia- ja sananvapausihanteesta, lienee itsestään selvää, että kristinuskon viestintuojilla (=lähetystyön tekeminen sanoin ja palvelemalla) on ihmisoikeuskysymys: minulla on oikeus käyttää kaikkia eettisesti hyväksyttäviä keinoja kertoa siitä, mitä hyvää minulle on tapahtunut kohdattuani Jumalan rakkauden Jeesuksessa.
Tämä edellyttää luonnollisesti vastavuoroisuutta: jokainen, minkä tahansa uskonnon / ideologian edustaja, on oikeutettu toimimaan samoin kristinuskon kontekstissa. Se synnyttää parhaassa tapauksessa mielenkiintoisen dialogin ja keskinäisen ymmärtämisen.
Argumentit, sanoman koskettavuus ja aitous palvelevassa rakkaudessa vakuuttavat tai sitten eivät.
Reilua, mutta oikeudenmukaista, eikö? Sitä on lähetystyö tänään.
Jouni Turtiainen:”Kun kyse on länsimaisesta demokratia- ja sananvapausihanteesta, lienee itsestään selvää, että kristinuskon viestintuojilla (=lähetystyön tekeminen sanoin ja palvelemalla) on ihmisoikeuskysymys: minulla on oikeus käyttää kaikkia eettisesti hyväksyttäviä keinoja kertoa siitä, mitä hyvää minulle on tapahtunut kohdattuani Jumalan rakkauden Jeesuksessa.”
Uskonnonvapaus on ihmisoikeus, eli sinulla on oikeus uskoa mihin haluat ilman, että muut saavat pakottaa sinua muuhun uskomaan. Tämä toimii siis myös toistepäin, sinulla ei ole mitään oikeutta pakottaa minua uskomaan sinun uskomuksiisi. Jos menet tekemään lähetystyötä paikkaan, jonne sinua ei haluta ja sinut ajetaan sieltä pois, et voi pitää tätä ihmisoikeusrikkomuksena. Joten lähetystyötä ei voida pitää ihmisoikeutena.
A. Verstebacka on joko lukenut viesti huolimattomasti tai ei ole sitä ymmärtänyt.
Lähetystyöhön ei liity mitään pakottamista. Ei edes kuuntelemisen pakkoa. Sen sijaan sanomisen oikeus kuuluu uskonnonvapauteen. Muuten kyse on pohjois-korealaisesta ”uskonnonvapaudesta”.
Jouni Turtiainen:”Lähetystyöhön ei liity mitään pakottamista. Ei edes kuuntelemisen pakkoa. Sen sijaan sanomisen oikeus kuuluu uskonnonvapauteen. Muuten kyse on pohjois-korealaisesta “uskonnonvapaudesta”.”
Ei välttämättä sanan tiukimmassa merkityksessä, mutta yrität tehdä kaikkesi (omat sanasi: käyttää kaikkia eettisesti hyväksyttäviä keinoja), että kuuntelija päätyy uskomaan samaan kuin sinä. Tätä minä pitäisin pakottamisena (parempi sana ehkä tuputtaminen). Joten onko lähetystyö ihmisoikeus, jota rikkoisin, jos tulisit luokseni ja vaatisin sinua poistumaan jopa voimakeinoja käyttäen ja täten estäisin lähetystyösi? (Unohdetaan hetkeksi, että voimakeinoja käyttäen todennäköisesti voisin sortua pahoinpitelyyn.) Jokaisella on kyllä oikeus tulla luoksesi kuulemaan asiasi ja tällä tavoin liittyä uskomaan. Sananvapaus puolestaan sisältää oikeuden olla julkisella paikalla julistamassa asiaasi. Minulla on sama oikeus tulla samaan paikkaan sinun kanssasi väittelemään.
”… minulla on oikeus käyttää kaikkia eettisesti hyväksyttäviä keinoja kertoa siitä, mitä hyvää minulle on tapahtunut kohdattuani Jumalan rakkauden Jeesuksessa.”
Minusta tuo pitäisi ilmaista rehellisemmin vaikkapa muodossa ”kaikkia laillisia keinoja”. Ei ole ollenkaan selvää, että tavoite muiden uskontojen korvaamisesta kristinuskolla olisi eettisesti hyväksyttävä.
”Länsi-Euroopan maat ovat harvoja alueita maailmassa, jossa voi vapaasti olla uskomatta tai uskoa.”
Ja ketkäs tämän ovat saaneet aikaan? Toisinuskomisesta oli kritikunnasas kuolemantuomio pitkälle 1700-luvulle, se oli VALISTUS joka tämän järjettömyyden syrjäytti.
Lähetyskäsky Matteuksen evankeliumin lopussa on mielenkiintoinen. Jotkin messiaaniset piirit väittävät, että se on katolisen kirkon lisäys alkuperäiseen tekstiin. Näkemykselle on hyvät perustelut, sillä se on jotenkin irrallinen eikä istu kontekstiin. Olisi kiva kuulla asiaan perehtyneen luterilaisen teologin näkemys asiasta.
Toinen seikka on se itsestään selvyys, että lähetyskäsky annettiin opetuslapsille, ei muille. Apostolien kirjeistä voi päätellä, että he suorittivat tehtävänsä loppuun:
”…horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla…”
Toki apostoli tietää, että paljon maita oli evankelioimatta, mutta Ut:n viitekehyksessä julistettu ”kaikessa luomakunnassa” tarkoittaa ilmoitusta myös sille luomakunnalle, jota ihminen ei näe. On jotenkin oireellista, että evankeliointi nähdään ihmisen ahtaasta näkökulmasta, kun se ulottuvuus on paljon ihmisymmärrystä laajempi. Vaikka kukaan ihminen ei olisi koskaan kuullut evankeliumia, niin ei se mitätöi evankeliumin olemassaoloa ja vaikutusta. Ei perintöön vaikuta se, onko perillinen tietoinen perinnöstä.
”Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.”
Apostolien perustukselle on rakennettu jos minkälaista kirkkoa ja kuppikuntaa. On kirjoitusten vastaista väittää, että Jumala on ollut osallinen rakentamisessa tai yleensä mitenkään antanut takuun, että opetus olisi apostolien opin mukaista. Kirkot ovat ihmisten luomuksia, ja koska näin on, niistä löytyvät samat heikkoudet ja synnit kuin kaikista muistakin järjestelmistä, kuten valtioista.
Kysyin: Mikä on Ilmestyskirjan peto, jolle “ANNETTIIN valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja VOITTAA heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.”
Kun huomioi, että yksin katolilaisia on maailmassa 1,1 miljardia, niin ei kristillisyyttä voi mikään voittaa. Evankeliumeissa puhutaan pienestä laumasta. Suuri uskonnollinen lauma pystyy polkemaan pienen lauman jalkoihinsa.
Jeesuksen valitsemalle pienelle laumalle kävi kuten opettajalleen. Viimeiselle pienelle laumalle käy samoin, mikä väittämä perustuu Ilmestyskirjaan.
Jusu mainitsi aiemmin 30-vuotisen sodan ja viittaa sen uskonnolliseen luonteeseen. Mikäli katsomme asioita maallisemmasta näkökulmasta, taustalla häämöttää Guise ja Bourbon -sukujen valtakamppailu, joka kulminoitui Pärttylinyön verilöylyn aloittaneisiin poliittisiin murhiin.
Oma näkökulmani on, että kaikki sodat ovat aina pohjimmiltaan ekonomisia. Se, että joukot saadaan pantua liikekannalle, edellyttää sopivaa kehyskertomusta ja uskonto on tässä asiassa erinomainen väline. Tässä mielessä usko ei ole sotien syy eikä yksi uskonto ole sen alttiimpi sotaan kuin toinen. Sota voi toki olla yksittäiselle ihmiselle perusteltua toimintaa uskonnollisen vakaumuksen pohjalta, mutta valtio tai muu siihen verrattava toimintaa suunnitteleva ja koordinoiva taho operoi pohjimmiltaan vain taloudellisista lähtökohdista. Jopa niinkin ideologisesti värittynyt sota kuin 2. maailmansota oli lähtökohtaisesti taloudellinen.
Kolmekymmentävuotinen sota oli taistelua, missä Ranskan ja Saksalaisen keisarikunnan hallitsijat taistelivat Euroopan ylivallasta.
Katolinen Ranska kardinaali Armand Jean du Plessis de Richelieun johdolla yllytti ensiksi Tanskan kuningasta ja sitten Ruotsin kuningasta hyökkäämään Habsburgeja vastaan. Näiden joukkojen rahoitus tuli Ranskasta.
Saksassa ollut jakautuminen luterilaisiin ja katolisiin oli ainoastaan väline ranskalaisten pyrkimyksissä saada tilaa Habsburgien vallassa olevien Espanjan ja Saksan keisarikunnan pihtien väliin.
Vasta