Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.” Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä.” (Gal. 3: 10-12)
Minkälainen suhde meillä kristityillä on Jumalan lakiin?
Miksi meillä kristityillä pitää (tai ei pidä) olla syntilistoja (älä ryyppää, älä tanssi jne.)?
Mitä eroa on synnin harjoittamisen ja syntiin lankeamisen välillä?
Mitkä ovat Taivaaseen pääsyn kriteerit; miksi on (tai ei ole) oikein sanoa, että uskomme edellä ei ole mikään teko vaan ainoastaan syntiä?
Miksi meidän pitää kuitenkin kuolettaa lihan mukaiset teot ja elää jumalisesti (vert. Room. 6: 1-13)?
Mitä tarkoittaa, että emme ole lain vaan armon alla (vert. Room. 6:14)?
Kaikki julkaistut blogini:
Syntilista?
Minulle laki ei ole uhka, mutta se kertoo minulle, mikä on Jumalan tahto.
Koska minä haluan rakastaa Jumalaa ja hänen sanaansa, minua myös kiinnostaa tietää, mitä hän minulta ihmisenä tahtoo. Laki muistuttaa minua, ja haluan Kristuksen turviin paeten kuolettaa ruumiilliset jäseneni.
Kiitos hyvästä kommentista, Jorma. Meidän ihmisten tekemät syntilistat ovat eri asia kuin Jumalan laki. Jumalan sanasta (laista) tiedämme, mikä on oikein tai väärin. Toki haluamme tehdä kaiken oikein, mutta pelastuksemme ei riipu siitä miten onnistumme täyttämään elämässämme Jumalan lain.
Juha tekee hyviä kysymyksiä. Vastaan parhaan ymmärrykseni mukaan tiedostaen että voin olla väärässäkin. Mutta siis: Jumalan laki kertoo, miten ihmisen tulee elää. Laki sisältää kyllä hyvin konkreettisiakin sääntöjä, mutta kaikkia ”syntilistoja” on aina tulkittava Jumalan lain ylimmän perussäännön, rakkauden kaksoiskäskyn, valossa. Syntiin lankeamisella ymmärrän sitä, että valintatilanteessa valitsen Jumalan tahdon vastaisen vaihtoehdon. Synnin harjoittamisella voinee ajatella tarkoitettavan tilannetta, jossa ihminen jatkuvasti ja toistuvasti rikkoo jotakin Jumalan lain säädöstä vastaan eikä ehkä edes ymmärrä tekevänsä mitään väärää, tai jos ymmärtääkin on voimaton muuttamaan käyttäytymistään. Jumalan sana lupaa pelastuksen, siis anteeksiannon ja taivaaseen pääsyn, jokaiselle, joka on kastettu ja uskoo Jeesuksen ylösnousseeksi Vapahtajaksi. Muuta tietä taivaaseen meillä ei ole oikeutta luvata kenellekään, mutta tämän lupauksen julkituomiseen Kristuksen kirkko on kutsuttu. Se, joka näin uskoo on ”armon alla”, ts. pelastuksen perillinen, joka taas ei usko on ”lain alla”, ts. Jumalan oikeudenmukaisen tuomion varassa. Ja kun kukaan meistä ei ole täyttänyt koko lakia, tätä tietä ei voi päästä taivaaseen, koska sinne pääsy edellyttää täydellistä puhtautta, jonka syntinen voi saavuttaa vain Jeesuksen turvin. Armahdettuna emme kuitenkaa saa luopua kilvoituksesta, päinvastoin armon osallisuus on kutsu kilvoitukseen, Kristuksen seuraamiseen, siis pyrkimiseen kohti parempaa rakkauden lain täyttämistä.
Kristitty rakastaa Jumalan lakia, ja rukoilee ymmärrystä, että hän sen oikein ymmärtäisi. Pelastus perustuu aina Jumalan armovalintaan. Myös Israel valittiin armosta. Laki tuli jäljestäpäin kertomaan miten armoliitossa tulee elää. Kristityillä on omat säädöksensä Jumalan laissa, joita tulee noudattaa, mutta juutalaisten tulee edelleenkin pitää koko Mooseksen laki. Lain noudattaminen on aina ihmiselle hyväksi ja onneksi, vaikka vanhurskautemme ei siihen perustukaan, vaan uskoon ja Jumalan lupaukseen. Se, että Kristus vapautti meidät pakanat lain kirouksesta joka erotti meidät Jumalan kansasta, ei tarkoita, että laki olisi menettänyt merkityksensä tai se olisi itsessään paha tai huono asia. Päinvastoin, nyt laki on meillekin kallis, kun olemme saaneet armon, siis siinä määrin kun sen säädökset ovat meille tarkoitettuja.
Apostoli Paavalin mukaan;” laki ei perustu uskoon vaan, joka ne täyttää,on niistä elävä”, Jaakob taas kirjoitta: ” Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdissa”. ( Jaak.2.10)
Raskas kovin raskas ja kivuloinen on lain ankara ies, sillä sen noudattaminen tulee olla täydellistä. ( Gal.3:12 ) Toisin sanoen laki kiroaa nekin, jotka yrittävät parhaansa, sillä lain puitteissa kukaan ei tule vanhurskaaksi, Sen tähden ainoa pelastus on hänessä, joka on kerran ollut meidän sijassamme kirottuna, ja joka sen tähden nyt itse kirouksesta on ylösnousemuksessa vapautunena meidänkin turvamme. Apostoli huudahtaakin sen vuoksi: ”Autuas on se jolle Herra ei lue syntiä”.
Suhtautuminen lakiin on asennekysymys, tai miksei myös kysymys ihmisen omasta asemasta. Laki ja hyvät työt eivät ole itsessään syntiä, koska vain luottamus niihin turmelee hyvän tekijän ja joissakin tapauksissa myös itse asiat.
Lakiin suhtautumisen periaatetta tulee soveltaa muuhunkin kuten esimerkiksi luomistekojen alueella oleviin lahjoihin. Lahjat ja luotu on itsessään hyvää, mutta synnillinen asenne niitä kohtaan turmelee käyttäjän. Usko, Jumalan sana ja rukous voi tehdä kuitenkin muuten maallisesta jopa hengellisen. Varjopuolena on sitten tämä ihmisen oma materiaalisen muuttaminen ”perkeleen sakramenteiksi”. Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.
Sahaman hyvään kommenttiin palaten mieleeni tulee, että ”Jeesuksen uskominen ylösnousseeksi Vapahtajaksi” on aika paljon sanottu. Näin arkielämän tasolla se ei riitä. Asia näet sisältää paljon. Usko ei ole pelkkää tietoa ja yksin sen pääsiäisen tapahtuman hyväksymistä, vaan sen uskomista, että Hän on ”minun Vapahtajani”. Vapahtaja on sillä, joka on jostakin vapahdettu, ja niin moni kastettu meidän kirkossamme edelleen tarvitsee sen kokemista omalle kohdalleen.
CA:n mukaan kastetut voivat menettää Pyhän Hengen. Sen muistaminen ei vie meitä lain alle, kuten tässä edellä varoitettiin, jos pidämme sen mielessä. Se pikemminkin muistuttaa meille, että uskova on Hengen johdatuksessa, kuten Paavali Roomalaiskirjeessä sanoo. Lihan vallassa eläen me olemme kuolleet hengellisesti ja ehkä viimein iankaikkisesti, sillä silloin ei ole uskoa – jos vaikka ym. asiat pitääkin totena.
Armo ei jätä meitä entiseen, vaan kutsuu meidät taisteluun omassa itsessämme. En sano, että taistelen menestyen, Herra itse sotii kanssani. Kuinka usein kuulemme sen, että lain täyttymys on rakkaus, mutta rakkaus johdattaa meidät kiinnostumaan sanasta ja siitä, mitä meidän taivaallinen Isämme tahtoo. En puhunut suorituksesta enkä tekojen minimistä, vaan siitä, miten Pyhän Hengen voimassa rakkaus ohjaa meitä elämään kuin ”rakkaat lapset”. Silloin me olemme Kristuksessa Jeesuksessa, silloin ei mitään kadotustuomiota ole. Me olemme Kristuksessa, kun me tulemme Hänen luokseen uutta voimaa pyytäen.
Siinä me kuoletamme ruumiilliset jäsenemme.
Mitä eroa on synnin harjoittamisen ja syntiin lankeamisen välillä ?
Kristitty ei voi elää synnissä ( 1.Joh.3: 4- 10) Apostoli ei anna lupaa kristitylle tehdä syntiä. Eihän se niin mene, eikä niin voi olla, että on yhtäaikaa Kristuksen palvelija tai Saatanan palvelija, Tässä asiassa Johannes on ehdoton, siksi tässä on tehtävä ero syntiin lankeamisen ja synnin harjoittamisen välillä.
Maallisessa oikeudessa rangaistusta määritellessä otetan huomioon, oliko teko tahallinen vai ei, kaikkein selvimmin se näkyy tapon ja murhan erottelussa.
Martti Lutherkin sanoi: ” Et voi estää lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä tekemästä pesää pääsi päälle”. Kristittyinä emme voi estää kiusauksia, eikä aina edes lankeemuksiakaan. Mutta siinä meidän tulee olla ehdottomia emme saa koskaan, eikä missään hyväksyä syntiä osaksi elämäämme.
Jos niin pääsee käymään, silloin antinomismi on hiipinyt salakavalasti määräämään , eikä silloin Jumalan lailla ole mitään merkitystä ohjailla elämää Jumalan sanan mukaisesti.
Näinhän se menee. Kun epäilevälle Tuomaalle selvisi Vapahtajan merkitys hän tunnusti; ”Minun Herrani ja minun Jumalani!
Marttikin puhuu viisauden sanoja. Kiitos! Keskustelu on ollut muutenkin antoisaa.