Hae sivustolta

Lain alla

Juha Heinilä

Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.” Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä.” (Gal. 3: 10-12)
b2ap3_thumbnail_Mooses-ja-laki.jpg

Minkälainen suhde meillä kristityillä on Jumalan lakiin?

Miksi meillä kristityillä pitää (tai ei pidä) olla syntilistoja (älä ryyppää, älä tanssi jne.)?

Mitä eroa on synnin harjoittamisen ja syntiin lankeamisen välillä?

Mitkä ovat Taivaaseen pääsyn kriteerit; miksi on (tai ei ole) oikein sanoa, että uskomme edellä ei ole mikään teko vaan ainoastaan syntiä?

Miksi meidän pitää kuitenkin kuolettaa lihan mukaiset teot ja elää jumalisesti (vert. Room. 6: 1-13)?

Mitä tarkoittaa, että emme ole lain vaan armon alla (vert. Room. 6:14)?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Hengenvaarallinen porttiteoria?
Seuraava artikkeli
Miten opettaa pahoista hengistä tänään?

  3. Jos emme pysty lakia noudattamaan, niin ei se vika laissa ole, vaan meissä. Laki ei kuitenkaan tee ketään vanhurskaaksi Jumalan edessä, eikä se ole ollut koskaan Jumalan tarkoitus. Joskus asia esitetään nurinkurisesti siten, että Jumala olisi ensi antanut lain pelastuksen tieksi ja sitten kun sitä ei voinut kukaan täydellisesti noudattaa, niin Hän keksi toisen tien. Koko Raamattu opettaa kuitenkin uskonvanhurskautta alusta alkaen. Paavali tähdentää, että myös Aabraham tuli vanhurskaaksi uskosta Jumalan lupauksiin ja vasta jäljestäpäin annettiin laki, ei vanhurskautta varten, vaan osoittamaan miten armon alla tuli elää. Samalla tavalla kristittykin tulee autuaaksi yksin uskosta Jumalan lupaukseen, kun Kristus kuoli puolestamme, ja laki on annettu meille jäljestäpäin ohjaamaan miten armossa tulee elää. Lain kiroukset tulevat sen osaksi, joka ei suostu sovintoon Jumalan kanssa Jeesuksen sovituksen tähden, tai yrittää korvata Jumalan armovalinnan omilla teoillaan. Silloin pitäisi täyttää kaikki käskyt, mikä on ihmiselle mahdotonta. Laki on kuitenkin pyhä ja oikea, kun sitä käytetään oikein.

  4. Minä en tarkkaan ottaen näe, että galatalaisten harha oli ympärileikkauksen harha, vaan se oli itsevanhurskauden harha. Heidän uskonsa perusta ei ollut Kristus, vaan omat teot.
    Galatalaiset olivat siis menettäneet Kristuksen, siitä huolimatta he uskoivat, että Kristus on noussut ylös ja, kuten Pylkkänen tuolla edellä sanoi.

    Kun ajelin kotiin matkalta, minua kadutti se, että taas menin kirjoittamaan sellaista, mistä ei pidetä. Minua surettaa kaikki uskon teoria.

    Minusta sellainenkin joka ei ole uskossa, voi uskoa hyvin siihen, että Jeesus Kristus on ristiinnaulittu ja noussut ylös.
    Ajattelen niin, että pelastava usko on Jumalan vastaus ihmisen hätähuutoon. Luther vertaa sitä käteen, joka tarttuu Jumalan armolupaukseen Kristuksessa. Näin usko ei rajoitu sen totena pitämiseen, että semmoinen Jeesus kuoli ja nousi ylös. Usko on takertumista Jeesukseen Kristukseen, turvautumista Häneen, Hänessä on minun syntini annettu anteeksi. Tällainen turvautuminen edellyttää mielestäni sen, että on tunnettu syyllisyyttä, hätää.
    Tätä edellä tarkoitin sanoessani, että se menee pidemmälle, kuin pelkän lunastustyön ja ylösnousemuksen uskominen.
    Ajattelen niin, että Pietarin puhetta helluntaina kuunnelleet olivat jo valmiita, he tiesivät, mitä syyllisyys ja lain kuorma juutalaiselle on. He etsivät tietä Jumalan armoon ja rakkauteen.
    Kastettukin voi olla hengellisesti kuollut tai kokonaan oman hurskausrakennelmansa pauloissa niin, että hän on jo hylännyt evankeliumin.
    Jos ihminen vaikka menee joltakin katolta ampumaan muita ihmisä kuoliaaksi, jos hän on kantanut vihaa mielessään muita ihmisiä kohtaan, ei hän voi olla uskossa, jos hän sallii itselleen sellaisen toiminnan ja sieluntilan, joka on Jumalan tahtoa ja elämää vastaan. Hän ei ole silloin Hengen johdatuksessa.
    Eri juttu on kokonaan, jos ihminen tiastelee heikkouksiensa kanssa, kamppailee päästäkseen irti, tuntee mielessään Jumalan äänen ja sen, että on tehnyt väärin. Ajattelen, että Jumala ei sinänsä katso uskon määrää, vaan sen kohdetta, Kristusta. Hän on heikon, taistelevan ja usein lankeevan ihmisen turva: Jumalan Karitsa.
    Minä haluan ajatella, että uskomisessa on kysymys syntisen ihmisen ja Jeesuksen välisestä suhteesta. Syntinen ihminen, heikko uskova tahtoo lähemmäksi Häntä, joka on kaiken pelastuksen, rakkauden ja kristillisen elämän lähde. Kristillisessä elämässä ja uskomisessa on kysmys siitä, että nämä kaksi pääsisivät lähemmäs toisiaan.

  7. ”Kristus on lain loppu” ei oikein sovi yhteen sen kanssa, että Jeesus itse sanoo, ettei hän ole tullu lakia hävittämään vaan täyttämään sen. ”Loppu” onkin käännetty usein ”täyttymykseksi” eli ”Kristus on lain täyttymys”. Kristus täytti lain ja Aabrahmille annetun lupauksen sovittamalla ristillä pakanoiden synnin ja poistamalla lain kirouksen heidän päältään. Tässä ”siemenessä” mekin tulemme vanhurskaiksi ja pääsemme osalliseksi samasta siunauksesta kuin Israel.

  9. ”Entä, jos emme pysty noudattamaan lakia?”

    Vastaus on selkeä tarttee tulla uskoon ja alkaa elää Jeesuksessa Kristuksessa, Hänessä uskovilla on voima.

    Ari, kiitos kommentista. Tarkoitatko, että uskovat noudattavat aina lakia, eikä edes vahingossa tietämättään sitä riko?

« Vanhemmat kommentit Uudemmat kommentit »
Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.
© Kotimaa – Merkityksellistä sisältöä