Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.” Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä.” (Gal. 3: 10-12)
Minkälainen suhde meillä kristityillä on Jumalan lakiin?
Miksi meillä kristityillä pitää (tai ei pidä) olla syntilistoja (älä ryyppää, älä tanssi jne.)?
Mitä eroa on synnin harjoittamisen ja syntiin lankeamisen välillä?
Mitkä ovat Taivaaseen pääsyn kriteerit; miksi on (tai ei ole) oikein sanoa, että uskomme edellä ei ole mikään teko vaan ainoastaan syntiä?
Miksi meidän pitää kuitenkin kuolettaa lihan mukaiset teot ja elää jumalisesti (vert. Room. 6: 1-13)?
Mitä tarkoittaa, että emme ole lain vaan armon alla (vert. Room. 6:14)?
Kaikki julkaistut blogini:
1543
13. toukokuuta: Helluntaipäivänä Luther moittii saarnassaan Wittenbergin ylioppilaiden käytöstä Speckwaldissa. Hän varoittaa näitä “syyhyisistä, riettaista, haisevista ja ranskalaisista portoista, jotka hän mieluiten antaisi teilata, koska he saavat nuorison keskuudessa niin paljon pahaa aikaan. Jos häntä ei kuunnella, niin puuttuu vaaliruhtinas asiaan varmasti väkivallalla, sillä hän ei ole perustanut tätä yliopistoa huorien jahtaajille”.
1545:28. heinäkuuta: Luther on ollut 25. heinäkuuta lähtien Zeitzissa. Vaimolleen hän kirjoittaa sieltä, että mieluiten hän jättäisi palaamatta enää milloinkaan Wittenbergiin.
18. elokuuta: Keskusteltuaan vaaliruhtinaan kanssa Torgaussa Luther palaa takaisin Wittenbergiin. Vaaliruhtinaan määräyksestä kaupungin maistraatti ja yliopisto laativat määräyksiä yleistä siveetöntä menoa vastaan.
“Sydämeni on kylmennyt”, Luther toteaa. Hän on aivan “raivoissaan, tympääntynyt ja väsynyt koko kaupunkiin”. Luther ehdottaa vaimolleen, että tämä myisi kaiken omaisuuden Wittenbergissä, hän haluaa asettua tämän kanssa tilalleen Zölsdorfiin.
Luther toivoo, että vaaliruhtinas maksaisi hänelle palkkaa ainakin vielä viimeisen elinvuoden ajan myös Wittenbergin ulkopuolella. Wittenbergin kurittomuus on syypää siihen, että mieluummin “kuljeksin ja syön kerjuuleipää kuin annan Wittenbergin riettauden kiusata ja hermostuttaa minua näinä viheliäisinä, vanhoina, viimeisinä päivinäni, raskaan ja kalliin työni menettäneenä”.
Dülmen: Martti Luther. ELämä, teot ja kirjoitukset. 2002
Viitteet Lutherin teosten Weimarin laitokseen.
Kiitos Jorma vastauksesta ja lähteestä. Dülmenin kirjoittama kirja Lutherista on minulle vieras. Olen muutaman Lutherin elämänkerran lukenut, mutta pääasiassa keskityn elämänkertojen sijasta Martti Lutherin kirjoihin, jotka ovat hyviä ja suositeltavia.
Me uskomme opetamme ja tunnustamme yksimielisesti, että laki on varsinaisesti se oppi, joka ilmoittaa Jumalan vanhurskaan ja muuttumattoman ihmisluontoa, ihmisen ajatuksia, sanoja, ja tekoja koskevan tahdon. Laki osoittaa, millainen ihmisen tulisi olla kelvatakseen Jumalalle ja ollakseen hänelle mieluinen. Jumalan tahdon rikkojia se uhkaa Jumalan vihalla sekä ajallisilla ja iankaikkisilla rangaistuksilla. Oikein sanoo Luther lainhylkääjiä vastustaessaan: 55 ”Kaikki mikä nuhtelee synnistä on lakia, jonka virkana on nuhdella synnistä ja opettaa tuntemaan syntiä” (Room. 3:20, Room. 7:7). Koska epäusko on kaikkein nuhdetta ansaitsevien syntien juuri ja lähde, lain tehtävänä on syyttää myös epäuskosta.
Totta on silti myös, että evankeliumi kirkastaa ja selventää lakia ja sen opetusta. Yhtä kaikki pysyy synnistä syyttäminen ja hyvien tekojen opettaminen varsinaisesti lain tehtävänä.
Näin ollen laki syyttää epäuskosta, siitä ettei uskota Jumalan sanaa. Ja kun kerran evankeliumi, joka yksin ja varsinaisesti opettaa ja käskee uskomaan Kristukseen, on Jumalan sanaa, Pyhä Henki hoitaa lain virkaa nuhdellessaan myös epäuskosta, siitä että ihmiset eivät usko Kristukseen. Mutta yksin ja varsinaisesti evankeliumi opettaa autuaaksi tekevää uskoa Kristukseen.
Ihminen ei ole noudattanut Jumalan lakia vaan on rikkonut sen. Hänen turmeltunut luontonsa, hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa ovat ristiriidassa lain vaatimusten kanssa. Siitä syystä ihminen on Jumalan vihan alainen, kuolemaan, ajallisiin vaivoihin ja helvetin tuleen tuomittu olento. Tässä tilanteessa evankeliumin varsinainen tehtävä on opettaa, mitä ihmisen tulee uskoa saadakseen Jumalalta syntinsä anteeksi. Hänen tulee uskoa, että Jumalan Poika, meidän Herramme Kristus otti taakakseen lain määräämän kirouksen ja kantoi sen, sovitti kaikki syntimme ja maksoi velkamme, niin että me yksin hänen kauttaan saamme Jumalalta armon ja syntien anteeksiantamuksen, kun uskomme häneen, ja että me kuolemasta ja kaikista synnin rangaistuksista pelastuen tulemme iankaikkisesti autuaiksi.
( Tunnustuskirjat: Yksimielisyyden ohjeesta sen 5:tä kohdasta Laki ja evankeliumi )
Kiitos Martti. Jatkan Pieperillä.
Vanhurskautusoppi ja lain ja evankeliumin erottaminen
Kristillinen dogmatiikka (Franz Pieper), sivu 374
Juha Heinilä lainaa Pieperiä ja siellä on seuraava kohta ”Vanhurskautusta kyllä edeltää lain vaikutus (Room. 3:19-20) välttämättömänä valmistuksena evankeliumin vaikutukselle.”
Siis lapsikaste ei annakkaan vanhurskautusta koska laki ei ole vielä vaikuttanut valmistaakseen evankeliumin vaikutukselle, siis kaste ei tee sitä mitä opetetaan??????
Tässä näemme, että kannattaa pitää silmät ja mieli avoimena.
Mainitsemani elämäkerta on siinä mielessä paras, että siinä on koko ajan äänessä Luther itse. Kannattaa siis lukea siinäkin Lutheria.
Sitaattini on otettu Lutherin omista kirjeistä ja ne löytyvät Lutherin teosten Weimarin laitoksesta. Siellähän hänen kirjeitään on monta tuhatta sivua. En jaksa niitä nyt tässä kaikkia ruveta mainitsemaan.
28.7.1545 läh kirje ja edellä mainitsemani kirjesitaatti löytyy Weimarin laitoksen kirjekokoelman osasta 11 sivulta 149.
nMainitsin tuossa edempänä, ettei yhteinen kansa eli kirkkorahvas niinkään vaikeroinut lain painon alla, vaan eli sen ansiosta keveässä suruttomuudessa.
Tästä kertoo myös oheinen Lutherin kirje Mainzin arkkipiispalle.
Lutherin suurin huolenaihe siis oli kansan huolettomuus, kun se kuvitteli ilman todellista uskoa olevnsa sujut Jumalan kanssa. Siitä syystä Luther lähti liikkeelle:
”31. lokakuuta: Syvästi huolissaan Luther kirjoittaa ilmeisen epäröinnin jälkeen kirjeen Mainzin arkkipiispa ALBRECHTILLE anekaupan haitallisesta vaikutuksesta teologiaan ja sielunhoitoon. ”Valitan sitä väärää käsitystä, jonka köyhä, yksinkertainen ja raaka kansa siitä saa…onnettomat sielut uskovat…kun he vain lunastavat anekirjeen, ovat he autuudestaan varmoja. Voi hyvä Jumala, niin johdatetaan, rakas isä, Teidän huomaanne uskotut sielut kuolemaan. Siksi en ole voinut vaieta kauemmin asiasta. Mikä häpeä piispalle, kun hänellä ei ole jäljellä sanaakaan evankeliumiin, vaan hän sallii vain anemetelin kulkeutua kansalleen. Niinpä pyydänkin…hävittämään täydellisesti mainitun anekirjan ja määräämään anesaarnaajille toisenlaisen saarnatavan. Muuten joku voi nousta ja julkaista jotakin, mikä todistaa noita ihmisiä ja tuota kirjaa vastaan.”
WAB;11, s 111
(Weimarin laitos, kirjeet, osa 11, sivu 111)
D. Martin Luthers Werke. Kritische Gesammtausgabe. Weimar 1883-
Samassa tarkoituksessa Luther kääntyy myös hiippakuntansa piispan HIERONYMUS SCHULZEN puoleen Brandenburgiin. Kirjeitten mukaan hän liittää 95 teesiä Disputatio pro declaratione virtutis indulgentiarum, Disputatio.. aneiden voimasta.
Uuden testamentin pohjalta teesit puhuvat sellaisen opin puolesta, missä parannukseen liitetään vain synnin tunto ja Jumalan armo, ja näin se asettaa peitetysti aneen kannalta olennaiset kirkon traditiot ja opit kyseenalaiseksi. Luther haluaa, että hänen teesinsä otetaan perustaksi väittelyyn, johon hän kutsuu aikansa oppineet.
Kiitos Jorma Luther sitaateista. Itselläni on 31.10.1517 kirjoitettu kirje kokonaisuudessaan. Kirje on tarkoitettu tiettyyn tilanteeseeen ja sillä oli selkeä tavoite. Kirjeessään Luther ylistää runsassanaisesti rajakreivi Albrechtiä (Mainzin ja Magdeburgin arkkipiispaa). Luther osasi kirjoittaa vaikuttavasti. Ainakin itse sellaisen kirjeen saatuani olisi tullut hätä seurakuntalaisten sieluista. Kirjeestä emme voi tehdä mitään tarkkoja opillisia päätelmiä, joskin Aneiden turmiollisuus tulee selvästi esille.
On se vaan hyvä, että jotkut asiat ei muutu, ihan kuin muuttumaton Jumalan sana. Juha se vain esittää teesin ja siihen muutamia kysymyksiä, joihin on itsestään selvät sävelet eli vastaukset. Sitten kaikki kommentoi ja esittää mukaviia ja Juha kiittää erinomaisista kommenteista. (mutta miksi esittää kysymyksiä, joihin kaikki tietää hyvän vastauksen?)
Niin, yleensä kaikki kirjeet on tarkoitettu tiettyyn tilanteeseen. Miksi tämäkään olisi poikkeus
Opillisiin päätelmiin en omasta mielestäni ole lähtenytkään. Sen sijaan ajan hengellisestä tilasta tämäkin kirje omalta osaltaan kertoo.
Ihminen ei ole 500 vuodessa muuttunut miksikään, huolimatta siitä, että kotiseudun kirkon oppi on saattaanut muuttua.
Henkilökohtaisen uskon sijasta turvaudutaan olemaan nimikristitty vailla todellista uskoa ja kilvoittelua Jeesuksen seuraajana.
Lutherin aikana ajateltiin, että tietyt pakosta tehdyt muotomenot ja ane hoitavat asian Jumalan kanssa kuntoon, nyt moni turvautuu kasteeseen, vaikka uskoa ei ole.