Panu Kosonen kirjoitti Itä-Savossa (IS 17.7.2013) kristillisen vakaumuksen ja lain noudattamisen suhteesta lehden pääkirjoitukseen liittyen. Hän viittasi Raamatussa Apostolien teoissa olevaan jakeeseen: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Ap.t. 5:29). Lause on Pietarin vastaus juutalaisten neuvoston edessä, kun apostoleita kuulusteltiin Kristuksesta saarnaamisesta annetusta kiellosta huolimatta.
Panu Kososen kirjoitus liittyi osaltaan keskusteluun, jota eri tahoilla on käyty sisäministeri Päivi Räsäsen puheen johdosta. Panu Kosonen kirjoitti, että em. lause on itsestään selvä ohje luterilaisille kristityille ja kirkon opin mukainen. Hän antoi kirjoituksensa lopuksi melko tiukan kaneetin siitä, että kirkon jäsenen tulisi erota kirkosta mikäli ei pysty ”allekirjoittamaan” kyseistä lausetta.
Kirjoituksessaan Panu Kosonen osuu sekä oikeaan että vetää mutkat reippaasti suoriksi, kun hän kirjoittaa uskovan pitävän kaikkivaltiasta Jumalaa ”arvovaltaisempana kuin erehtyväisten ihmisten sormeilemaa lakia”. Jumala on tosiaan kristillisen uskomme mukaan kaiken yläpuolella, siis myös lain ja kaiken elämän yläpuolella. Ongelmallista kuitenkin on, jos moni tai jokainen kristitty alkaa Jumalaan ja uskoonsa vedoten ilmaista voivansa ohittaa ”erehtyväisten ihmisten sormeileman lain”.
Luterilainen käsityksemme yksi osa on esivallan kunnioittaminen. Luther opetti tätä periaatetta Paavalin opetuksiin vedoten ja teologiseen kokonaisnäkemykseensä liittyen. Luther opetti, että Jumala toteuttaa tahtoaan kahden regimentin (hallintavalta) kautta. Maallisen regimentin kautta Jumala käyttää lakia ja järjestystä ja hengellisen regimentin alueella Jumala toimii evankeliumin ja armon kautta. Yhteiskunta on maallisen regimentin aluetta ja kirkko hengellisen regimentin aluetta. Näin asia voidaan yksinkertaistaen ilmaista.
Luther opetti regimenttioppiin liittyen, että myös esivalta eli hallitsijat ja maallinen hallinto ovat Jumalan asettamat. Siksi esivaltaa pitää kunnioittaa ja lakeja noudattaa. Tämä periaate on ollut ja on edelleen ohjaamassa yhteiskuntiamme Euroopassa ja muuallakin. Luther kärjisti asiaa sanomalla, että viisas ja jumalaton hallitsija on parempi kuin hurskas ja tyhmä. Luther opetti edelleen, että regimenttejä ei pidä sekoittaa keskenään. Tästä nousee osaltaan meilläkin kirkon ja valtion ero eli se, että kirkko toimii evankeliumin asialla ja yhteiskunta omassa tehtävässään.
Edellä olevaan Raamatun jakeeseen ja käytyyn keskusteluun liittyen kova kysymys on, milloin yksilö, vaikkapa kristitty voisi toimia yhteiskunnan järjestystä, esivaltaa ja lakeja vastaan. Pääperiaate on yhteisön eli oman yhteiskunnan tai valtion lakien ja säädösten noudattaminen. Muussa tapauksessa yksilöt voisivat perustella kukin oman toimintansa vakaumuksellaan tai Jumalan antamalla käskyllä ja seurauksena voisi olla anarkia. Tätä ei Päivi Räsänen eikä Panu Kosonenkaan varmasti tarkoita ja tavoittele, mutta tämä osoittaa, etteivät asiaan liittyvät kysymykset ole yksinkertaisia.
Lakeja ja yhteiskunnan järjestystä vastaan toimiminen liittyy aina tai useimmiten ääritilanteisiin tai se voi liittyä yhteiskunnan tilaan. Tähän liittyviä kysymyksiä on pohdittu mm. Latinalaisen Amerikan maissa vapautuksen teologian piirissä: Voivatko kristityt ja kirkko nousta epädemokraattista ja ihmisiä sortavaa hallitusta vastaan? Tähän liittyen tiedämme, että regimenttioppia tulkittiin tavallaan väärin natsi-Saksassa.
Meillä yksilötasolla voi nousta joitakin tähän liittyviä esimerkkejä tai tilanteita. Niissäkin on useimmiten kysymys siitä, että oma vakaumus antaa perusteen olla eri mieltä, mutta ei välttämättä oikeutta tai selvää perustetta toimia vastoin lakia. Kirkko voi puolestaan käyttää profeetallista ääntä yhteiskunnan epäkohdista ja puhua vaikkapa köyhien ja syrjäytyneiden puolesta. Kovin pitkälle politiikkaan kirkon ei pidä sekaantua, koska se ei ole kirkon tehtävä.
Kristittyinä muistamme myös sen, että lainsäädäntömme pohjautuu perusasioissa kymmenen käskyn lakiin ja siihen, että sillä pyritään yhteiseen hyvään ja heikoimpien suojelemiseen. Oman kirkkomme ja kaikkien kristittyjen piirissä tiedostamme, että kristitty voi toimia yhteiskuntaa rakentaen omassa elinpiirissään ja myös eri puolueiden tai ryhmien kautta. Kristillisdemokraatit on yksi puolueistamme ja sen jäsenet edustavat yhtä pientä osaa yhteiskunnastamme ja kristittyjen joukosta.
Summa summarum: Raamattuun vetoaminen auktoriteettina kuuluu kristilliseen uskoon ja siitä nousevaan elämään. Raamattu ja sen yksittäiset lauseet eivät anna kuitenkaan oikeutta ihmisille tulkita lakeja oman mielensä mukaisesti. Vakaumus voi joskus tai hyvin harvoin olla erityistilanteissa peruste yhteiskuntaa tai lakeja vastaan asettumiseen. Kirkon piirissä ajattelemme, että uskonyhteisön yhteinen tulkinta ja ymmärrys ovat enemmän kuin yksittäisten kristittyjen yksittäiset tulkinnat. Uskollamme on evankeliumista nouseva ja elämää muuttava voima erilaisten yhteiskuntien sisällä koko maailmassa. Se on mullistavaa jo sinällään!
Toivo Loikkanen
Kirjoitus on lähetetty Itä-Savo-lehteen Puheenvuoro-kirjoituksena
”Tunnustuskirjojen mukaan luterilaisuuden ydin on evankeliumissa kristuksessa ja sakramenttien (ehtoollinen = messun viettäminen) toimittamisesta. Ne ovat tunnustuksen mukaan niin keskeisiä, että voimme jopa hyväksyä yhteyteemme kenet tahansa, joka on näistä asioista samaa mieltä kanssamme. Olisiko aika hylätä pikkuasioiden tekeminen pääasioiksi?” (P.Kasari)
Kirkon yhteyteen kuuluu Augsburgin tunnustuksen mukaan 28 asiaa, ja sallittua erimielisyyttä koskevat vain ”perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä” (artikla VII). Nuo 28 raamatullista sisältöasiaa esittävät yhdessä evankeliumin opin, mutta eivät kattavasti, vaan vain siltä osin kuin tuona aikana oli reagoitava Rooman kirkon väärään oppiin ja käytäntöön. Evankeliumia ei Augustanassa erikseen määritellä joksikin muuksi kuin mitä itse tunnustustekstissä lukee.
Muut tunnustuskirjat sitten täsmensivät evankeliumin oppia entisestään. Meidän aikanamme evankeliumin oppia eli apostolista saarnaa uhkaa mm. sukupuolineutraali avioliitto.