Eräänä päivänä alkoi kerrostalossa soida palohälyytin. Kohde paikallistettiin asukkaiden toimesta ja normaaliin tapaan rappukäytävä täyttyi ihmettelevästä porukasta. Saapui myös huoltomies, joka näytti yleisavainta, jolla huoneistoon pääsisi. Oli vain yksi mutta, hänellä oli ohjeet, ettei saa mennä sisään ilman kutsua. En tiedä oliko se lain mukaista vai oliko paikallisesta sopimisesta kyse. Vain poliisi ja palomies saa mennä kutsumatta ovesta vaikka kirveen kanssa. Myöhemmin selvisi, että pikainen lähtötarve unohutti jotan kuumalle levylle.
Äiti päätti jeesata sairasta poikaansa ja meni erääseen virastoon asioimaan, kun toistaiseksi on ketterämpi liikkumaan ikäerosta huolimatta. Paperit olivat kunnossa, jotka liittyivät pojan asioihin, mutta yksi paperi puuttui. Siis asiaa ei voinut saattaa päätökseen, vaikka joku anomus oli käytössä olevassa tietokoneessa talletettuna ja siihen piti liittää pari liitettä. Kontaktia ei voinut hoitaa eikä näinollen yksinkertaista asiaa saattaa päätökseen, kun äidiltä puuttui valtakirja. Intimiteettisuojalaki esti asian järkevän hoidon. Suojelemmeko itsemme hengiltä?
Olen käsittänyt, että lait ja lakeja soveltavat viranomaiset ovat tavallisen pienen, keskisuuren ja ison ihmisen suojaksi tarkoitetut. Olemme ehkä voineet tuntea turvallisuutta, kun tiedämme poliisin partioivan ja tulevan kiireenvilkkaa paikalle, jos syntyy avun tarvetta. Tuomarit tuomitsevat, syyttäjät syyttävät ja asianajajat puolustavat. Olemme saaneet oikeutta pitkät ajat vai olemmeko saaneet? Vai onko lakeja säädettävä siksi, että epäilemme poliisin tekevän väärin, tuomarin olevan puolueellinen, syyttäjän syyttävän tekaistuilla syytteillä ja puolustaja värjää mustan valkoiseksi. Onko totta se, mitä vankilassa kuulin, että poliisi vainoaa.
Onko siis nyt niin, että esivalta onkin se, jota pitää tarkkailla, ettei se tee väärin kansalaista kohtaan? Onko niin, että jokainen tuomio pitää hyväksyttää korkeammassa asteessa, koska istuimet toimivat epämääräisesti? Onko niin, että jokaisesta viranomaispäätöksestä kuuluu valittaa, ettei asiat sujuisi liian joustavasti? Onko niin, että viranomainen ei muuta päätöstään, vaikka tietäisi sen olevan väärä?
Mieleeni tulee eräs näkönsä menettänyt henkilö, joka oli saanut tietää, että hänelle kuuluisi määrätty määrä taksilippuja. Hänen tiedustaeluunsa vastattiin, että kannattaa anoa vain puolta lakisääteisestä määrästä. Jos hän anoo kaikkia, niin anomus tullaan hylkäämään. Onko siis nurjamielisyys lisääntyvää valuuttaa ja siksi pitää olla ihmisensuojelulakeja? Jos sattuisin olemaan vip-henkilö, tätäkin juttua joku saattaisi analysoida saadakseen selville olenko yhteiskunnalle vaarallinen. Miksi meillä olisi salattavaa? Jos emme suunnittele rikosta emmekä harjoita laitonta toimintaa, niin mikä voisi meitä haavoittaa? Markkinajumala haluaa tietää meistä kaiken, että tietää koukut millä saa rahamme, jos niitä sattuu olemaan. Muuta en tästä mediakohusta tietosuojan kannalta ymmärrä.
