Perjantaina 28.11. eduskunta äänesti kansalaisaloitteen pohjalta avioliittolain mahdollisesta muutoksesta. Aloite sai eduskunnan enemmistön äänin 105-92. Eduskunnan suuri valiokunta äänesti lakialoitteen puolesta 3.12. joten lakimuutoksen toteutuminen näyttää etenevän. Asiaan liittyneen kohun vuoksi lähetin seurakunnan työntekijöille ”paimenkirjeen” tueksi ja ohjeeksi. Tämä kirjoitus on muokattu sen pohjalta.
Äänestyspäätös ja mahdollinen tuleva lopullinen päätös lakimuutoksesta on eduskunnan eli yhteiskunnan lakimuutos, joka ei tarkoita välittömiä seurauksia kirkollemme. Kirkossa asia voi johtaa keskusteluun avioliiton ymmärtämisestä. Se voi mahdollisesti tuoda asiaan liittyviä aloitteita kirkon hallinnon käsittelyyn. Tällaisia ei ole tietenkään vielä tiedossa. Yhteiskunnallinen lakimuutos tullee toteutuessaan voimaan vuonna 2017.
Edelliseen liittyen kirkkomme käsitys ja opetus avioliitosta ei ole muuttunut vaan se on edelleen miehen ja naisen liitto, jonka ihanteena on elämänmittainen sitoutuminen. Kirkon vihkimiskäytäntö ja avioliittojen kirkollinen siunaamiskäytäntö ei nyt muutu. Lisäksi meillä on ohje mahdollisuudesta rukoilla samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta.
Samalla on korostettava, että seurakunnan toimintaan ja jäsenyyteen ovat tervetulleita kaikki ihmiset taustasta riippumatta, kaikki erilaiset ihmiset. Kaikkia kutsutaan parannukseen ja armon omistamiseen, uuteen elämään. Kirkossa puolustamme jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Torjun ja torjumme kaiken ihmisten erottelun heidän taustansa vuoksi.
Kirkon toiminnassa, esimerkiksi rippikouluopetuksessa törmätään mahdollisen lakimuutoksen nuorissa nostamiin kysymyksiin, joita heillä kyllä on jo tällä hetkellä. Niihin kannattaa varautua ja työntekijöillä on viisautta ja taitoa keskustella niistä. Nuorten kysymyksiä ja näkemyksiä tulee kuunnella aidosti.
Lakialoite, sen käsittely ja muiden muassa poliitikkojen ja piispojen lausunnot asiasta ovat herättäneet paljon ihastusta ja vihastusta. Kirkosta on eronnut ennätysmäärä ihmisiä lyhyenä aikana, mikä on surullista todettavaa. Kirkon johdon ”ulostulo” asiassa oli valitettavasti suunnittelematonta eli tapahtui viestinnällinen virhe. Toisaalta on todettava, että erilaisia painotuksia on ollut jo ennen asian käsittelyä.
On selvää, että seurakuntamme jäsenissä ja työntekijöissä on asiasta eri tavoin ajattelevia. Kehotan siksi kaikkia malttiin ja erilaisten näkemysten kunnioittamiseen. Jokaisella voi olla asiasta oma näkemys, mutta kirkon työntekijän ei ole soveliasta leimata esimerkiksi piispojamme tai kirkkoamme. Sama koskee mielestäni kirkon jäseniä ja kaikkia kristittyjä. Monet piispat, mm. Häkkinen ja Vikström vetoavat yhdessä kirkon yhtenäisyyden puolesta. Kirkkomme hyvä perustyö on jatkunut ja jatkuu tästäkin kohusta huolimatta evankeliumin hengessä ja hyväksi.
Kirkon työntekijöiden tehtävä on kuunnella ihmisiä ja rohkaista heitä pysymään kirkon jäseninä. Kirkon työntekijän tehtävä on tukea myös silloin, jos ihminen katsoo ainoaksi mahdollisuudeksi erota kirkosta. Siihen ei pidä ketään kuitenkaan rohkaista. Kirkon jäsenyydessä on kysymys liittymisestä kirkon yhteiseen uskoon ja lopulta turvaamisesta kolmiyhteiseen Jumalaan. Kirkon jäsenyyden jättäneitä kutsumme liittymään takaisin tähän uskon, toivon ja rakkauden yhteisöön.
Olen ollut itse hieman kyselevällä mielellä siitä, onko tarpeen ja viisasta ottaa asiaan julkisesti kantaa. Asiaa ei pidä ”lakaista maton alle”, mutta tällä hetkellä asiasta kiivailun ja kiistelyn välttäminen on tarpeen. Monien tunteet ovat pinnassa ja asiasta jotakin lausuminen ymmärretään puolin ja toisin yleensä enemmän tai vähemmän väärin. Vaikeilla ja herkillä asioilla ”elämöinti” ei johda mihinkään hyvään. Ainoastaan rauhallinen dialogi ja toinen toistensa kuunteleminen auttavat eteepäin.
Kutsun siksi seurakunnan työntekijöitä, seurakuntalaisia ja jokaista sekä adventin iloon että adventtipaastoon, jossa etsimme hiljaisuutta, jouluun valmistautumista ja toinen toistemme kunnioittamista, jossa etsimme sitä mikä yhdistää eikä sitä, mikä erottaa. -Hyvää ja siunattua adventtiaikaa!
Toivo Loikkanen
Tuula
Kummeksuttaa ja surettaa, että edelleen, vaikka ihmiset näkevät niin paljon erilaisuutta esim. televisiossa, sitä ei osata hyväksyä.
Ihmisen ulkonäkö, rotu, ihonväri, vamma, seksuaalinen ominaisuus aikaansaa sen, että hän ei voi olla ja elää yhtä vapaasti kuin muut. Monet vammaiset sulkeutuvat koteihinsa tai laitoksiin edelleen.
No, ei Jeesuskaan ollut meidän pohjoista valkoista rotuamme, vaikka hänet länsimaisessa taiteessa tällaisena esitetään.
Niin, ulkonäkö on yleensä hyvinkin tarkkailun alla ja aiheuttaa syrjintää. Minunkin isäni menetti sodassa kokonaan toiden simänsä, poskensa ja koko nenänsä. Hänen kasvojaan rakennettiin kolmisen vuotta uudelleen sotavammasairaalassa. Lopputulos olin, mitenkä sen sanoisi, ei kovinkaan onnistunut. Aina kun isä liikkui kodin ulkopuolella, häntä tuijotettiin kuin hirviötä. Erittäin vahvaa hyväksymättömyyttä hä sai kokea Helsingin reissuillaan käydessään jälkitarkastuksissa. Matka oli pitkä Pohjois-Karjalan saloilta pääkaupunkiin tuijotettavaksi.Tuijottajia ja supisijoita riitti pitkin matkaa. Saihan siinä lapsikin kokea oudon olion jälkeläinen.
May Roth-Edelman :”Ihmisen ulkonäkö, rotu, ihonväri, vamma, seksuaalinen ominaisuus aikaansaa sen, että hän ei voi olla ja elää yhtä vapaasti kuin muut”
Kyllä. Sodan jälkeisinä vuosina nuo ”muut ominaisuudet” ovat olleet lähinnä sitä, että on ollut yrittäjä [=riistoporvari], jolta ei koskaan kysytty mitään varsinkaan Tupo-neuvottelussa ja jos on kysynyt oikeuksiensa perään on ollut ”pohjasakkaa yhteiskunnan kaljalasissa” ja jos on puolustanut Suomen itsenäisyyttä Nl:n aloittamissa hyökkäyssodissa, on ollut ”natsi” tai tms. ja syyllistynyt ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin vaikka olisi ollut venäläiskoneen tulituksen kohteeksi joutunut 10-vuotias lapsi kuten isäni oli talvisodan alkaessa. Ja piti hyväksyä se, että vaikka 1918 punaorvaoksi jäänyt äiti olisi kuulunut Karjalassa ortodoksikirkkoon, sitä ei saanut sanoa, eikä valittaa sodan jättämistä haavoista tai omaisuuden menetyksistä, kun eihän niistä muutenkaan saanut puhua, että ei olisi loukannut poliitikkoja ja ”ystävällismielistä naapuria”.
Vain Jumala Valtakunnassa on aito toisen kunnioitus, Jumalan kymmenen käskyn laki ohjaa meitä kunnioittamaan ja rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Sielunvihollinen on Jumalan vastustaja ja sen olemus on pohjaton pahuus, röyhkeys ja kyltymättömällä himolla orjiensa hallitseminen. Mutta meille, Jumalan lapsille, kuuluu Sana: ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen” (2Tm.1:7).
Aamen!