Hallituksen esitys uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi annettiin eduskunnalle 3.4.2014. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa yhdenvertaisuuden suojaa ja selkeyttää nykyistä yhdenvertaisuuslainsäädäntöä. Tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Uutta lakia sovellettaisiin julkisessa ja yksityisessä toiminnassa ja se olisi siten soveltamisalaltaan nykyistä lakia laajempi. Uutta lakia ei kuitenkaan sovellettaisi yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.
Lakiesityksessä uskonnonharjoittamiseen katsotaan kuuluvan esimerkiksi jumalanpalvelus ja muut uskonnolliset tilaisuudet sekä uskonnolliset toimitukset evankelisluterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa ja muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa sekä helluntaiseurakunnan kaltaisissa uskonnollisissa yhdistyksissä. Lakiesityksen mukaan Uskonnonharjoittamiseen kuuluisi myös tällaisten yhteisöjen ja yhdistysten uskonnonharjoitukseen kiinteästi liittyvä opetus- ja julistustoiminta, sikäli kun Euroopan unionin lainsäädännöstä ei muuta johdu. Uskonnon harjoittamiseksi ei lakiesityksen mukaan kuitenkaan voida katsoa sellaisia toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Erityisenä uskonnon harjoittamisen käsitettä rajaavana näkökohtana nousevat esiin muiden ihmisten perusoikeudet.
Nyt voimassa olevassa laissa soveltamisala on suppeampi, mutta toisaalta uskonnonharjoittamista ei ole rajattu erikseen pois. Oletettavasti uusi laki tuo tulleessaan selkeyttä esimerkiksi kirkollisten järjestöjen toimintaan. Myös uutta rajankäyntiä nousee esiin. On esimerkiksi ratkaistava, milloin opetustoiminta liittyy kiinteästi uskonnon harjoittamiseen ja milloin toiminta on luonteeltaan yhdenvertaisuuslain soveltamisalueen piirissä. Opetustoimintaa harjoittavan yhteisön tunnustusperusta ei tee sellaisenaan tee toiminnasta uskonnonharjoittamista.
Monet kristilliset järjestöt esimerkiksi ylläpitävät kansanopistoja joiden toimintaa säätelee laki vapaasta sivistystyöstä. Osassa niistä järjestetään myös lisäksi esimerkiksi lain ammatillisesta koulutuksesta, lukiolain tai perusopetuslain alaista koulutusta. Selvää on, ettei näitä koulutuksia tule rinnastaa uskonnon harjoittamiseen. Toisaalta näiden samojen kansanopistojen tiloissa saattaa olla säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa, joka selkeästi on uskonnonharjoittamista.
Samassa yhteydessä yhdenvertaisuuslain uudistuksen kanssa on tarkoitus uudistaa myös muuta lainsäädäntöä. Lakin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta uudistus tuo esim. uusia velvoitteita koulutuksen järjestäjille. Lain 2 § mukaisia soveltamisalueen rajauksia ei kuitenkaan ole tarkoitus muuttaa. Uskonnon harjoitukseen liittyvä toiminta on jo nyt rajattu tasa-arvolain soveltamisalueesta pois. Lakiuudistuksen yhteydessä esimerkiksi työsopimuslaissa nykyisin olevat syrjivän kohtelun kiellot korvataan suorilla viittauksilla yhdenvertaisuuslakiin.
Uuden lain soveltamiskäytäntö muotoutuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta pelkästään perusteluosan pojalta voisi päätellä lain soveltamisalueen rajauksen tulevan korostetusti esiin juuri kristillisten järjestöjen ylläpitämissä kansanopistoissa. Kansanopiston järjestämä valtionavun piirissä oleva kurssitoiminta kuuluisi yksiselitteisesti yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain soveltamisalueiden piiriin. Tältä osin kyseisen kristillisen järjestön koulutuksen järjestäjänä ja tämän ylläpitämän kansanopiston oppilaitoksena olisi lakiesityksen mukaan mm. arvioitava yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin niiden toteutumisen edistämiseksi. Yhdenvertaisuussuunnitelmassa esitetään käsiteltävä esimerkiksi syrjivien tapojen, asenteiden ja käytäntöjen tunnistamista ja poistamista. Myös opettajien yhdenvertaisuusosaamiseen tulisi kiinnittää huomiota.
Valtionavun ulkopuolista kurssitoimintaan sovellettaisiin puolestaan palvelun tarjontaa koskevia säädöksiä. Siltä osin kun tarjottavaa palvelua ei katsottaisi uskonnon harjoittamiseen rinnastettavaksi toiminnaksi, kuuluisi sekin yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain soveltamisalueiden piiriin. Käytännössä valtionapua saavan kansanopiston koko vakituisen opetushenkilöstön rekrytoinnissa ja palvelussuhteen ehdoissa olisi noudatettava sekä yhdenvertaisuuslakia, että tasa-arvolakia.
Kansanopiston tiloissa järjestettävää uskonnonharjoittamista yhdenvertaisuuslaki tai tasa-arvolaki eivät puutu. Toiminnan järjestäjä voi vapaasti määritellä ketkä henkilökuntaan kuuluvoista tai ulkopuolisista toimijoista osallistuvat vaikkapa jumalanpalveluksen järjestelyihin. Toki tällöinkin on, mikäli toimitaan esimerkiksi Suomen ev.lut. kirkon puitteissa, noudatettava kirkkokunnan omaa järjestystä ja sitovia yhteisiä päätöksiä. Tässä suhteessa on kuitenkin syytä huomata, että Suomen ev.lut. kirkon kohdalla näiden yhteisten päätösten tulkinnasta päättää viimekädessä kirkolliskokous, ei esimerkiksi yksittäisen paikallisseurakunnan kirkkoneuvoston maallikkojäsenet. Tästä on kirkolliskokouksen tuore linjaus.
Uskonnollisen julistustoiminnan lukeminen uskonnonharjoittamisen piiriin ja siten yhdenvertaisuuslain soveltamisalueen ulkopuolelle merkitsee että kirkkomme lähetysjärjestöille ja herätysliikkeille riittää, että ne sitoutuvat kirkkomme yhteisiin päätöksiin mukaan lukien esim. lähetysstrategia. Siltä osin kun kirkkomme yhteiset päätökset eivät muuta linjaan, lähetysjärjestö voi vaikkapa pidättäytyä lähettämästä lähetyskentälle esimerkiksi aiemman puolisonsa vielä eläessä uudelleen avioituneita henkilöitä, avopareja tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Tämä koskee siis vain varsinaista lähetystyötä, joka on uskonnonharjoittamista. Kehitysaputyö sitä vastoin ei ole uskonnonharjoittamista ja sitä toimintaa myös uusi yhdenvertaisuuslaki koskisi täysimääräisesti.
Tässä yhteydessä on toki huomattava että lähetyskentälle siunaaminen on uskonnonharjoittamista puhumattakaan pappisvihkimyksestä, joka on uskonnollinen toimitus. Vaikka kirkossamme on linjattu, ettei esimerkiksi rekisteröity parisuhde ole este toimia kirkon virassa, jää harkinta piispalle, eikä yhdenvertaisuuslakiin vetoaminen riitä pappisvihkimyksen saamisen perusteeksi vaikka kohdekentä kuuluisikin yhdenvertaisuuslain soveltamisen piiriin.
Hallituksen esityksen perustelujen mukaan ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkimisen katsotaan olevan uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnonharjoittamisen oikeutta. Linjaus on saman suuntainen eduskunnassa käsitellyssä olevan avioliittolain muutokseen tähtäävän lakialoitteen kanssa. Esitetty muutos koskee vain siviilivihkimistä eikä puutu uskonnollisten yhteisöjen vihkikäytäntöihin. Mikäli uusi yhdenvertaisuuslaki tulee esitetyssä muodossaan laiksi, ei avioliiton kirkollinen vihkiminen olisi jatkossakaan yhdenvertaisuuskysymys.
Lähde: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140019.pdf
”Saanko kysyä, mihin oikeastaan pyrit kirjoituksellasi?”
Jani esitti tämän kysymyksen, johon ei nähdäkseni ole vastattu. Kertoisitko Jukka, mikä kirjoituksesi tarkoitus oli?
Kirjoitukseni tarkoitus on herättää keskustelua eduskunnan käsittelyssä olevasta lakiuudistuksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista uskonnolisten yhteisöjen toimintaan.
Lakiuudistuksen vaikutukset ovat nähdäkseni selkeästi erilaiset esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen harjoittamalle jumaalanpalvelustoiminnalle ja toisaalta uskonnollisten yhteisöjen ylläpitämille kansanopistoille ja muille oppilaitoksille.
Lakiesityksessä uskonnolisten yhteisöjen harjoittama julistustoiminta ja siihen suoraan liittyvä opetustoiminta rinnastetaan uskonnoharjoittamiseen, mutta jossakin vaiheessa arvatenkin joudutaan käymään rajaa, minkämuotoinen opetustoiminta on uskonnoharjoittamsita ja milloin kyse on lain soveltamisalan piiriin kuuluvasta palvelujen tarjonnasta yleisölle. Valtionavun piirissä oleva opetustoiminta on sitten vielä asia erikseen.
Jukka Kivimäki, moitit kommenteissasi sitä, että muut eivät ymmärrä, mitä uskonnon harjoittamisella tarkoitetaan lakiesityksessä. Sitähän sinulta tässä on kovin kyselty, että todellako sillä tarkoitetaan palkkaamista, työtehtävien tekemistä, haastattelemista jne. Eli että oikeastaan lähes kaikki kirkon työ ja toiminta (sehän on sitä julistus- ja siihen rinnastettavaa työtä pl. ehkäpä kirkkoherranviraston siivoaminen) voitaisiin oikeastaan määritellä uskonnon harjoittamiseksi. Muut eivät nyt osta tätä väitettäsi. Sinulta on myös kyselty nykyistä oikeuskäytännöstä (esim. papin työ jumalanpalveluksessa). Siltä pohjaltakinko olet sitä mieltä (asiaa tosin kommentoimatta), että me muut kommentoijat emme ymmärrä, mitä uskonnonharjoittamisella nyt tarkoitetaan?
Jani Salminen
Lakiesityksen perusteluissa käsitellään uskonnonharjoittamista sivulla 56. Siellä kerrotaan mitä lakiesityksessä tarkoitetaan uskonnonharjottamisella.
Tässä yhteydessä käsitellään lähinnä yhteisöllistä uskonnonharjoittamista. Yksityiselämän piiriin kuuluva uskonnoharjoittamien rajautuu soveltamisalueen ulkopuolelle jo siksi ettei yksityiselämäan asiat kuulu sovelamisalaan.
Työelämän syrjintäsäädöksistä todetaan tekstissä toisaalla, että ne korvataan viittauksilla uudistettuihin lakeihin. Jatkossa siis syrjintäsäädösten osalta uskonnonharjoittamista tarkastellaan palvelusuhteessa samon kriteerein kuin ko. lainsädännössä muutoinkin.
Uskonnonharjoittamisen syrjintäsäädösten soveltamisalueesta poisrajaamisen tarkoituksena ei kuitanekaan ole tarkoitus mahdollistaa epäasialista kohtelua palvelujen tarjonnassa tai palvelussuhteissa, vaan taata yhteisöille opillinen autonomia uskonnollisten toimitustensa kriteereissä. Sikäli kun kriteereihin kuuluu toimitusten suorittajaan liittyviä seikkoja, ei työlainsäädäntö pakota yhteisöä toimimaan vastoin oppiaan. Lakiesityksen tarkoittamaksi uskonnon harjoittamiseksi ei kuitenkaan voida katsoa sellaista toimintaa, joka rikkoo muiden ihmisten perusoikeuksia.
Työhaastattelu ei muutu uskonnonharjoittamiseksi sillä perusteella, että työtehtävät joihin haastatellaan liittyvät uskonnonharjoittamiseen ja siksi valinnassa otetaan huomiioon uskonopilliset seikat.
Mitä keskustelussa aiemmin viitattuun ns. Hyvinkään tapaukseen tulee, niin kyse oli Suomen ev.lut. kirkon paikalliseurakunna järjestämästä messusta ja Suomen ev.lut. kirkon omien opillisten kriteerien perustaalla kyseiset tehtävät soveltuvat sekä miehille että naisille. Asianosaiset henkilöt olivat kaikkin näistä seikoista tietoisia.
Oikeuden ratkaisu olisi saattanut olla toinen, mikäli olisi ollut kyse Sleyn omissa tiloissaan itse järjestämästä messusta. Toki tällöin muutkin olosuhteet olisivat olleet toiset.
Jukka Kivimäki, nyt sanot, että yhdenvertaisuuslaki ei pakota yhteisöä toimimaan vastoin oppiaan. Toden totta. Mutta siitä asiastahan ei ole ollut mitään epäselvyyttä ainakaan minulla eikä kai muillakaan keskustelijoilla. Sen sijaan ymmärsin, että mielestäsi esim. piispa voisi uskonnon harjoittamiseensa vedoten olla noudattamatta sekä yhdenvertaisuuslakia että kirkkojärjestystä (jossa on määritelty pappisvihkimyksen edellytykset).
Semmoinen sivuhuomautus vielä, että lakiesityksessä todetaan sen koskevan myös ev. lut. ja ortodoksisen kirkon virkasuhteita.
Ja kyllä, sivulla 56 on kerrottu, että jumalanpalvelus on uskonnon harjoittamista. Ei se tullut kai kenellekään uutisena. Hyvinkään tapauksessahan oikeus määritteli, ettei pappi voinut vedota loukkaamattomaan oikeuteensa harjoittaa uskontoa (ja osana sitä väistää pappisnaista) toimiessaan jumalanpalveluksessa työtehtävissä.
Jani Salminen:
”Sen sijaan ymmärsin, että mielestäsi esim. piispa voisi uskonnon harjoittamiseensa vedoten olla noudattamatta sekä yhdenvertaisuuslakia että kirkkojärjestystä (jossa on määritelty pappisvihkimyksen edellytykset). ”
Ymmärsit väärin. Myös piispan tulee uskonnononharjoitaessan noudattaa kirkkojärjestystä. Toki hänen olisi samalla hyvä toimia yhdenvertaisuuslain hengessä, mutta ei hän silti sitä lakia noudattaisi, koska ko. laki ei koske uskonnonharjoittamista.
Joo yhdenvertaisuuslaki ei koske uskonnon harjoittamista. Työ- tai virkasopimuksen mukainen työn tekeminen ei kuitenkaan ole uskonnon harjoittamista. Siksi sen nimi on työsopimus, ei uskonnonharjoittamissopimus. Myös kirkossa. Pappi tekee työtään kun hän palkkaa vastaan toimittaa jumalanpalveluksen. Pappi ei silloin juridisessa mielessä harjoita uskontoaan eikä työnantaja voi velvoittaa ketään harjoittamaan uskontoa (tekemään työtä sen sijaan tietysti) eikä maksa uskonnon harjoittamisesta palkkaa jne. Ihminen ei siis voi juridisessa mielessä harjoittaa uskontoa työkseen. Perusteluni menevät nyt kuin vesi hanhen selästä, joten antaa olla.
Minkä lain nojalla ihminen määrätään harjoittamaan uskontoa kirkkojärjestyksen mukaan?
Ja jos pitää noudattaa kirkkojärjestystä, niin mistä se uskonnon harjoittamiseen liittyvä harkintavalta?
Sikäli kuin uskonnollistakin työtä tehdään v irka-ehtolain tai työehtosopimuslain alaisuudessa ovat Suomen perustulaki ja ko lait soveltuvin ns. ei-tahdonvaltaisin osin voimassa myös uskonnolisiin työsuhteisiin.
Uskonnollisissakaan seremomioissa ei esim.saa rikkoa työaika- eikä työsuojelulakeja.
Tiedoksesi Seppo , että esim. Suomen evlut. kirkon papit, kanttorit, diakonit ja nuorisotyön ohjaajat eivät ole tehtävässään työaikalain alaisia, kuten eivät myöskään ole peruskoulun, lukion ja eräiden ammatillisten oppilaitosten opettajat.
Tiesit hyvin Kivimäki että tarkoitin (- s i k ä l i k u i n -) niitä jotka ovat ko lakien alaisia ja ovat he jokatapauksessa esim. työsuojelulakien alaisia.
Seppo Heinola
Sikälikun olisit ensin tutustunut työaikalain 2 § sisältöön, et olisi kirjoittanut mitä kirjoitit.
Kivimäki, sikäli kun olet lukenut laajemmin lakien soveltamisista tuntenet myös ns. prioriteettisäännöstöä ja lakien vaikutukset toisiin lakeihin ja miellät viestini käsityteen – ei tahdonvaltainen’. näin esim. työsuojelulainsäädäntö estää myös työaikain ulkopuolelle jääneelläkin (siis myös työ- tai virhasuhteessa olevalla) teettämästä työtä,joka on hänen hengelleen ja terveydelleen vaarallista, eli vaikka et olisikaan työaikalakiin sidottu,ei työantaja voi direktiooikeuteensakaan vedoten teettää sinulla työtä vuorotta ja levotta ympäri vuoden ja vuorokausien.
Seppo Hennola
Työsuojelumääräykset koskevat myös hengellistä työtä. En muuta ole väittänytkään.
Seikka että joku työssään kokee itsensä syntiseksi ei ole työsuojelumääräysten vastaista.
Jukka Kivimäki: ”Hypoteetisesti kyllä, mutta Suomen ev.lut. kirkon osalta käytännössä ei. Tämä johtuu mm. kirkkolain säätämisjärjestyksestä.”
Tästä olen melkoisesti eri mieltä kanssasi. Minä en usko, että Suomeen voitaisiin rekisteröidä uskonnollinen yhdyskunta, joka opiksi kirjattaisiin, että työntekijän tulee olla valkoihoinen ja sitten voitaisiin työlainsäädännöstä välittämättä syrjiä tummaihoisia sillä verukkeella, että kyse on uskonyhteisön opillisesta kysymyksestä.
Aivan, koska perusoikeuksien rajoittaminen ja erivapauden syrjintäsäännösten noudattamattomuuteen voi saada vain hyvin tarkkaan rajatuin ja erityisin perusteluin. Nämä rajaukset on tosiaan käyty läpi, nehän löytyvät esim. kirkot ja rek. parisuhteet -mietinnöstä.
Sellaisen ajatuksen toteuttaminen, jossa toiminta (esim. henkilön palkkaaminen) nimetään uskonnon harjoittamiseksi, koska tällöin ei tarvitse noudattaa yhdenvertaisuuslakia, ei onnistu nykyisen lainsäädännön vallitessa.
Kysymysasettelu on tässä tapauksessa täysin hypoteetista. Lausunnon anto asiassa kuuluu uskonnonvapauslaissa on lain 23. pykälässä säädetylle asiantuntijalautakunnalle.
Lautakunta tutkii:
– onko rekisteröintiä hakenut yhdyskunta luonteeltaan uskonnollinen vai onko kyseessä muita maailmankatsomuksia edustava hakija
– onko kyseessä vakiintunutta uskonnollista toimintaa harjoittava yhteisö
– millainen rekisteröintiä hakevan yhdyskunnan luonne on suhteessa perus- ja ihmisoikeuksiin
– ettei kyse ole sotilasorganisaatiosta.
Esittämäsäsi hypoteettisessa tilanteessa tulisi siis arvioida voiko yhteisön jäsenyyden tai sen pyhien toimitusten suoritajan kriteerinä olla jokin etninen alkuperä. Vertailuesimerkkinä vanhan juutalaisuuden säädös, että temppelipalvelusta suorittavien tuli olla Leevin sukukuntaan kuuluvia miehiä ja heistä pappien Aaronin jälkeläisiä. Voisiko vastaavan linjauksen rekisteröidä nyt. Arvelen että voisi jos perusteet löytyy.
On myös syytä huomata ettei työpaikka jonkun tietyn yhteisön palveluksessa ole ihmisten yleinen perusoikeus.
Jani Salminen
Kuka täällä paitsi sinä, olet väittänyt että palkkausprosessi olisi uskonnon harjoittamista.
Jos joku palkataan tehtävään, joka on ko. yhteisössä uskonnonharjoittamista, niin ei se palkausposessi ole uskonnon harjoittamista, mutta kyseinen palkattu ihminen sitten tehtävää suorittaesssaan harjoittaa uskontoa palkkaa vastaan. Tällöin hän on kyseisiltä osin uskonnonharjoittamisessaan sitoutunut noudattamaan kyseisen yhteisön opillisia normeja ja sisäisiä sääntöjä.
Uuden yhdenvertaisuuslain näkökulmasta uskonnonharjoittamiselle palvelussuhteessa ei ole erillisisiä säädöksiä verrattuna yhteisölliseen uskonnonharjoittamisen sinällään. Sitä vaston palvelussuhteessa toimittaessa on vapaaentoistyötä laajempi lojaliteettivelvoite suhteessa yhteisöön.
Myönnän, että kysymyksenasettelu on täysin hypoteettinen. Sen tarkoituksena oli kuitenkin osoittaa, että ”uskonnollinen vakaumus” ei ole mikään automaatio, jolla voisi mielivaltaisesti polkea kaikkia perusoikeuksia.
Ne uskonnolliset traditiot, joilla on mahdollisuus poiketa perusoikeuksista ovat erittäin harvinaisia poikkeuksia. Katson, että käytännössä olisi mahdotonta saada rekisteröidyksi sellaista uskonnollista yhteisöä, joka saisi laillisesti syrjiä parisuhteensa rekisteröineitä ihmisiä rekrytoinnissaan.
Jukka Kivimäki, kirjoitat, että henkilö palkattaisiin työsuhteeseen harjoittamaan uskontoa. Ja että jos yhteisö määrittelee näin, niin silloin ei tarvitse noudattaa yhdenvertaisuuslakia jne., koska kyse on uskonnon harjoittamisesta. Ja minä sanon, että henkilöä ei voi palkata työsuhteeseen ja samanaikaisesti väittää, että tässä on nyt palkattu henkilö harjoittamaan uskontoa, koska henkilön työtehtävä (esim. piispa tai lähetystyöntekijä) on uskonnon harjoittaminen. Työn tekeminen ja työhön palkkaaminen ja uskonnon harjoittaminen ovat juridisesti 2 eri kategoriaa, joita ei voi sekoittaa kuvaamallasi tavalla. Sehän on juridisesti absurdi tilanne, jossa henkilö on työsuhteessa, mutta väittää, että hänen tilannettaan ei pidä arvioida työsuhteena vaan uskonnon harjoittamisena. ”Työsuhdetta koskeva lainsäädäntö ei päde minuun, koska minun työtäni on uskonnon harjoittaminen ja minulla on vapaus harjoitaa uskontoani eli tehdä työtäni parhaaksi katsomallani tavalla.” Olen yrittänyt käsitellä kanssasi tällaista absurdia tilannetta mm. piispa-esimerkkisi kohdalla. Onko se ollut huono esimerkki asian käsittelemiseen? Olen kysynyt useamman kerran, että mistä se uskontoa harjoittavan työntekijän velvoite harjoittaa sitä uskontoaan ”työnantajansa” käsitysten mukaan tulee jos kerran kyse ei ole työstä vaan uskonnon harjoittamisesta? Vääntäisitkö vaikka rautalangasta?
Jusu Vihervaara
Uskonnollinen vakaus ei missään tapauksessa oikeuta kenenkään perusoikeuksien polkemiseen.
Mitä puolestaan tule kieltoon rekisteroidä parisuhde samaa sukupuoltaolevan kanssa, niin sellainen säädös tulisi olla paitsi opillisesti perusteltu, myös linjassa yhteisön suhtautumiseen vastaavan kaltaisiin rekisteröimättömiin parisuhteisiin. Arvelisin, että uudelle uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityvälle yhteisöllie olisi helpompi saada hyväksytyksi selibaatti vaatimus kuin parisuhteen rekisteröintikielto.
Jani Salminen
Väitteesi että työlainsäädäntö ja uskonnollisen yhteisön omat opilliset säännöt olisivat vaihtoehtoisia. Eivät ole. Ne ovat samanaikaisesti voimassa
Työsuhteesta ei pidä erottaa työnteon funktiota. Rekrytointitilanteessa henkilö palkataan aiotun tehtävänkuvan mukaisiin tehtäviin, eikä vain palvelusuhteeseen ilman tehtäviä.
Jos työnantaja palkkaa henkilön tehtävään, joka olennaisesti työnantaja yhteisön jäsenten yhteiseen uskonnonharjoittamiseen, työnantaja saa vaatia että tehtäviin liittyvät opilliset kriteerit työssä täyttyy. Tämä voi merkitä myös erityisiä kelpoisuus ehtoja.
Uskontokunnan omien opillisten kriteerien vuoksi nämä kelpoisuusehdot voivat olla myös sellaisia, jotka muutoin olisivat yhdenvertaisuuslain vastaisia. Uskonnonharjoittamiseen liittyvien työtehtävien osalta yhdenvertaisuuslaki ei siis määritä mitä kelpoisuusehtoja työtehtävässä saa olla.
Samalla on syytä huomata ettei hyväksyttävät erilaisen kohtelun perusteet voi olla ihmisoikeuksien vastaisia eivätkä rikkoa perusoikeuksia. Tämän vuoksi palvelusuhteen jo kestäessä perusteiden erilaiseen kohteluun tulee olla painavampia kuin rekrytointitilanteessa. Oikeus päästä johonkin erityiseen työpaikkaan ei ole perusoikeus saati ihmisoikeus.
Jonkun uskonnollisen yhteisön syntikäsitys ei riko yhteisön jäsenten tai ulkopuolisten ihmisten oikeuksia, mikäli yhteisöstä on lupa erota eikä yhteisö määrää ulkopuolellaan olevien ihmisten elämästä.
Jukka Kivimäki, kuten varmaan tiedätkin, minä en suinkaan ole väittänyt, että *työlainsäädäntö* ja uskonnollisen yhteisön oppi eivät voisi olla voimassa samaan aikaan. Tietysti ne voivat olla ja ovatkin, näinhän minäkin olen tällä foorumilla lukuisia kertoja sanonut. Mutta ei se siitä työn tekemisestä uskonnon harjoittamista tee.
Ja tietysti henkilö palkataan tiettyihin tehtäviin, esimerkiksi toimittamaan jumalanpalveluksia. Mutta ei häntä uskontoa harjoittamaan palkata eikä hän harjoita uskontoa edes silloin kun hän toimittaa jumalanpalveluksen, joka on luonteeltaan uskonnonharjoittamistilaisuus ja jossa *seurakunta* harjoittaa uskontoa.
Ja toki minä tiedän, että uskonnollisella yhteisöllä on mahdollisuus asettaa kelpoisuusehtojaan, jotka perustuvat sen opillisiin käsityksiin.
Ja jopa (heh-heh!) senkin tiedän, ettei kenelläkään ole subjektiivista oikeutta (tai perus/ihmisoikeutta) päästä esim. kirkon töihin. Ennen tätä keskustelua varmaankin joku kuvitteli, että Salminen luulee, että hänellä on oikeus päästä arkkipiispaksi, papiksi tai tasavallan presidentiksi, jos hän niin haluaa. Mutta hyvä, että tuli nyt selvyys tähänkin asiaan.
Mistään näistä em. kohdista ei kuitenkaan seuraa alkuperäisten väitteittesi mukaisesti sitä, että työn tekeminen tai työtehtävään palkkaaminen voitaisiinkin määritellä uskonnon harjoittamiseksi, jolloin ei tarvitsisi noudattaa yhdenvertaisuuslakia kun se ei koske uskonnon harjoittamista……
Heh-heh tosiaan näiden veljien kanssa. Minullekin yksi suositteli katekismuksen lukemista, kun olisi kuulema kovaa kamaa minulle.
Ihan törkeetä ylimielisyyttä ja siten toisten aliarvioimista. Mutta oman typeryytensäpä ja asenteensa osoittavat.
Jos Jani rupeet töihin kirkkohallitukseen, niin ota minutkin hommiin, vaikka joksikin lausunnonantajaksi.
Sonja, jos et kerro kellekään, niin osana tätä setalaisten salaliittoa +Askola on nimittämässä minua neuvonantajakseen ja jatkoa ajatellen on jo pedattu johtavaa asemaa kirkkohallituksessa, mistä on hyvä ponnistaa erityisjärjestelyin piispan tehtävään… Siitäkin on jo sovittu kulissesissa. Muistan nimesi siinä vaiheessa.
Kiitos Jani.
Jos papin virkaan ei kuulu uskonnon harjoittaminen ja esikuvana oleminen, suosittelen lämpimästi koko demokraatisen virkakoneiston lakkauttamista. Emme tarvitse viranhoitajia vaan sielunhoitajia,
Minusta näyttää, että sielunhoitaminen, jumalanpalvelusten toimittaminen, lain ja evankeliumin saarnaaminen jne. ovat sujuneet aivan mainiosti kaikki nämä vuodet kirkossa, vaikka ne ovatkin papille *oikeudellisessa mielessä* työtehtäviä eivätkä hänen oman uskonsa harjoittamista. Kuten Osmokin kuvasi, on varmasti niin, että moni pappi myös kokee harjoittavansa siinä uskoaan, kuinkas muutenkaan, ja sitä myös epäilemättä tekee. Silti pappi toimii nimenomaan työssä ja hänellä on työsopimus. Toisin kuin kirkon penkissä jumalanpalveluksessa istuva uskontoaan harjoittava seurakuntalainen.
Keskustelun tiivistämiseksi kokoan tähän joitakin poimintoja eri lakien soveltamisalueista:
1. Suomen ev.lut. kirkon papinvirassa työskentelevät ovat kirkkolakiin perustuvissa virkasuhteessa, muiden kirkkokuntein ja uskonnolisten yhdyskuntien sekä yksityisokeudellisten yhdistysten ja säätiöiden palveluksessa olevat papit ovat työsopimussuhteessa. Viimemainittuja koskee siis työsopimuslaki,
2. Työsopimuslain 2 luvun 2 § sisältö on tarkoitus korvata viittauspykälällä yhdenvertaisuuslakiin ja tasa-arvolakiin. Viittauspykälien soveltamisalue on jatkossa sama kuin kyseisten lakien soveltamisalue. Esimerkiksi jumalanpalvelusten toimittaminen jää yhdenvertaisuuslain ja siten myös viittauspykälän soveltamisalueen ulkopuolelle.
3. Työaikalakia ei sovelleta työntekijöihin, jotka suorittavat uskonnollisia toimituksia evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa tai muussa uskonnollisessa yhteisössä;
4. Vuosilomalaki koskee myös uskonnollisissa yhteisöissä työskentelevia sikäli kun työ- ja virkaehtosopimuksissa ei ole sovittu toisin.
5. Työsuojelulakia noudatetaan paitsi em. yhteisöissä työ- tai virkasuhteessa työskenteleviin, myös vastaavia tehtäviä vapaaehtoistyöntekijöinä suorittaviin. Tavanomaiseen harrastustoimintaan työsuojelulakia sitävastoin ei sovelleta.
6. Hallintolakia sovelletaan myös uskonnollisiin yhdyskuntiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.
7. Lakia viranomaisen toimnnan julkisuudesta sovelletaan myös uskonnollisiin yhdyskuntiin sikäli kun ne hoitavat lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää. Evankelis-luterilaisen kirkon asiakirjojen julkisuudesta säädetään kuitenkin erikseen.
Lisäisin tähän vielä yhden kohdan:
8. Uskonnollisten yhteisöjen virkasuhteet ja työsuhteet ovat samalla tavalla yhdenvertaisuuslain sekä rikoslain työsyrjintäpykälien alaisia kuin minkä tahansa työnantajan mitkä tahansa työtehtävät.
Edellisen estämättä tietyt kirkkokunnat voivat edellyttää papeiltaan naimattomuutta vedoten kirkkokunnan tuhatvuotiseen traditioon. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että mikä tahansa vakaumus antaisi oikeuden poiketa yhdenvertaisuuslain vaatimuksista koskien virka- ja työsuhteita tai että työnantajan päättävät elimet (kuten kirkolliskokous) voisi oman tahtonsa mukaisesti asettaa uusia yhdenvertaisuuslain kanssa ristiriitaisia ehtoja työsuhteelle.
Sanon tämän siksi, että mahdollisuus poiketa yhdenvertaisuuslaista ihmisten virka- ja työsuhteiden osalta on äärimmäisen harvinainen poikkeus ja Jukan kirjoituksesta jää hieman sellainen väärinkäsitys, että vetoamalla ”uskonnolliseen vakaumukseen ja uskonnonharjoittamiseen”, voitaisiin oikeuttaa mikä hyvänsä yhdenvertaisuuslainsäädännöstä poikkeaminen. Näin asia ei ole vaan poikkeamiselle tarvitsee olla äärimmäisen painavat ja uskontokunnan traditiosta pohjautuvat pitävät perustelut.
Esimerkiksi se, että uskontokunnan edustajat pitävät homosuhteita syntinä ei riitä siihen, että uskontokunta voisi työnantajana syrjiä parisuhteensa rekisteröineitä työnhakijoita tai työntekijöitä.
Jusu Vihervaara
”Esimerkiksi se, että uskontokunnan edustajat pitävät homosuhteita syntinä ei riitä siihen, että uskontokunta voisi työnantajana syrjiä parisuhteensa rekisteröineitä työnhakijoita tai työntekijöitä.”
Tämä väitteesi pitää paikkaansa siltä osin kuin sen toteuttaminen on mahdollista mainitsemasi syntikäsityksen ylläpysymisen vaarantumatta.
Uuteen lakiin kirjattavan rajauksen nimenomaisena lähtökohtana on uskonnonvapauden toteutumisen varmistaminen yhdenvertaisuuslain estämätä myös muutoin kuin yksityiselämän piiriin kuluvissa asioissa. Yksityiselämän piiriin kuuluvat asiat on rajattu muutoinkin soveltamisalasta pois.
Luonnollisestikin työsuhteissa on noudatettava yhdenvertaisuuslakia siltä osin, kuin työnantajatahon edustajien uskononvapauden toteutuminen ei vaarannu.
Jukka Kivimäki: ”Luonnollisestikin työsuhteissa on noudatettava yhdenvertaisuuslakia siltä osin, kuin työnantajatahon edustajien uskononvapauden toteutuminen ei vaarannu.”
Äläpäs anna näin ympäripyöreitä lausuntoja. Käsitykseni mukaan ortodoksisen ja katolisen kirkon käytäntö, jonka mukaan papin tulee olla naimaton mies, on ainoa oikeuskäytännössämme tunnustettu poikkeus, jossa yhdenvertaisuuslaista voidaan poiketa.
Evankelis-luterilaisella kirkolla ei käsitykseni mukaan ole vakaumukseen tai kirkon tuhansia vuosia pitkään traditioon perustuvia tilanteita, joissa sillä olisi lain mukainen oikeus poiketa yhdenvertaisuuslaista nyt kun naispappeus kolmisenkymmentä vuotta sitten hyväksyttiin.
Pidän hyvin olemattomana sitä mahdollisuutta, että nyt voitaisiin rekisteröidä uusia uskonnollisia yhteisöjä, jotka saisivat oikeuden poiketa yhdenvertaisuuslaista. Teoreettista esimerkkiäni käyttäen sitä tuskin oltaisiin tunnustettu päteväksi oikeuskäytännössämme, jos Karhun Kansa asettaisi työntekijöilleen vaatimukseksi vaalean ihonvärin.
Oletko Jusu jo lukenut lakiesityksen perustelut kokonaan läpi?
En ole lukenut parisataasivuista dokumenttiä kokonaan, mutta selasin sen oleellisilta osin läpi. Oliko siellä jokin kohta, joka on ristiriidassa sen kanssa, mitä olen kommentoinut?
Jusu Vihervaaran väite:
”Evankelis-luterilaisella kirkolla ei käsitykseni mukaan ole vakaumukseen tai kirkon tuhansia vuosia pitkään traditioon perustuvia tilanteita, joissa sillä olisi lain mukainen oikeus poiketa yhdenvertaisuuslaista nyt kun naispappeus kolmisenkymmentä vuotta sitten hyväksyttiin.”
Suomen ev.lut. kirkolla on lain takaama yksinoikeus määritellä itse oppinsa. Kokonaan toinen kysymys on, millaisilla päätöksillä on mahdollisuus mennä kirkolliskokouksessa läpi.
Muihin ihmisoikeuksiin perustuvat uskonnovapautta rajoittavat päkottavat säädökset ovat samansisältöisenä voimassa koskien kaikkia uskontokuntia.
Mitä Jusu Vihervaaran vaalimaan yksityiskohtaan, eli suhtautumiseen parisuhteisiin saman sukupuolisten henkilöiden kanssa, niin juuri siitä aisiasta on jopa selvitetty että kirkolliskokouksella olisi juridinen oikeus päättää rajoittavasta säädöksestä, jos asian taakse löytyisi riittävä määräenemmistö. Kirkon sisäisellä säädöksellä ei olisi vaikutusta muiden ihmisten perusoikeuksiin.
Olet Jukka aivan oikeassa, että kirkolliskokous voisi esittää kirkkolakiin kirjausta, että parisuhteensa rekisteröineet eivät saa työskennellä kirkossa. Tämän jälkeen muutos menisi eduskuntaan, joka voisi tämän hyväksyä.
Jos tälläinen virkakielto asetettaisiin laissa, tilanne olisi mielestäni täysin ongelmaton. Tällöin tilanne olisi se, että Suomen laki määrittäisi, että ihmisillä on oikeus solmia rekisteröity parisuhde ja samalla Suomen laki määrittäisi, että parisuhteen solmimisen jälkeen henkilö ei ole kelvollinen kirkon virkaan.
Ilman tällaista lakiin kirjattua nimenomaista virkakieltoa evankelis-luterilainen kirkko ei voi asettaa virkakieltoa parisuhteensa rekisteröineille. Tästä on KHO:n päätös olemassa.
Jukka Kivimäki, olen jälleen eri mieltä. Ei kirkolliskokous voi säätää asiassa. Se voi asiassa vaadittavalla määräenemmistöllä tehdä esityksen eduskunnalle, joka voi sitten joko hyväksyä tai hylätä tehdyn lakiesityksen.
Eikä asia myöskään mene juridisesti niin, että ”jos kirkko päättää, niin se ei koske muita ihmisiä”. Tietysti se koskee niitä ihmisiä, joita se tosiasiallisesti koskee. Esim. tässä tapauksessa niitä kirkon virassa olevia työntekijöitä, jotka ovat rek. parisuhteessa ja joista sitten kirkon päätöksellä tulisi kelvottomia siihen virkaan, jossa he jo ovat.
Mutta kuten on monta kertaa käyty foorumilla läpi, tällainen ei liene nykytilanteessa juridisesti mahdollista. Ihmisten perusoikeuksia voi rajoittaa vain hyvin perustelluista ja rajatuista syistä ’kohtuullisin seurauksin’. Tässä tilanne tällainen virkakielto ei enää ole mahdollinen. On täysin selvää, ettei ihmistä voi tehdä kelvottomaksi siihen virkaan, jossa hän on, perusteena hänen henkilöön katsottava ominaisuutensa. Ihan sama asia kuin että naispappeus peruutettaisiin. Sehän loukkaisi pappisnaisten, jotka tämän päätöksen myötä irtisanottaisiin papin/piispan tehtävistä, perusoikeuksia tavalla, jota ei missään tapauksessa voitaisi hyväksyä. Ja se toinen peruste on se, etteivät uskonopilta vaaditut reunaehdot (yksimielisyys, muuttumattomuus) voi enää täyttyä kun kerran naispappeus jo on/oli hyväksytty ja rek. parisuhteesta on todettu, ettei se ole virkaeste.
Jukka K. Voisitko vielä selventää, mitkä näistä säädöksistä koskevat eläkkeellä olevia ev. lut. kirkon pappeja?
Jusu Vihervaara edellä olevista kommenteista voisi päätellä että esimekisi yhdenvertaisuuslaki jotenkin määritelisi millainen rekisteröidyn uskonnollisen yhteisön oppi tai muu yhteinen vakaumus voi olla.
Uskonnoharjoittamisen osalta asianlaita on kuitenkin juuri päinvastoin. Yhdenvertaisuusnäkökulma väistyy mikäli se merkitsisi uskonnovapauden ilmiselvää horjuttamista. Tämä siis tulkintana käsittelyssä olevan lain perusteluosasta.
Sitä vaston ihmisoikeusnäkökulma ja muiden ihmisten perusoikeudet eivät ainakaan kokonaan väisty. Osa ihmisoikeuksista on prioriteetiltaan uskoonovapautta vahvempia, osa samantasoisia ja osa väistyviä. Yhdenvertaisuuteen liittyy näkökohtia jotka ovat uskonnovapauteen nähden väistyviä.
Yhdenvertaisuuslaissa ei määritellä sitä, millainen uskonnollisen yhteisön oppi saa olla. Toisaalta uskonnollisella yhteisöllä ei ole laillista oikeutta määritellä sellaista oppia, joka on ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa ja sitten olettaa, että ”uskonnonharjoittaminen” on jokin vapaalippu, jolla saa tehdä, mitä haluaa.
En tiedä, mitä kirjoituksella hait takaa, mutta jos ajatuksesi oli vihjata, että jatkossa uskonnolliset yhteisöt voivat alkaa määrittelemään oppiansa siten, että samaa sukupuolta olevat parit eivät enää sovellu yhteisön työntekijöiksi, pidän tällaista tulkintaa vääränä.
Jukka Kivimäki, miten perustelet kirjoittamasi?
Lakiesityksen perusteluissa sanotaan seuraavaa:
Uskonnonharjoittamisella viitataan toimintaan, joka kuuluu uskonnonvapauden
ydinalueeseen perustuslain 11 §:n sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 §:ää koskevan tulkintakäytännön mukaisesti.
JA
Ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista.
SEKÄ
”Uskonnon harjoittamiseksi ei voida katsoa sellaisia toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Erityisesti muiden ihmisten perusoikeuksiin liittyvät näkökohdat tulee ottaa huomioon tulkittaessa, miten pitkälle uskonnon harjoittamisen käsite ulottuu (HE 309/1993 vp, s. 56).”
Millä tavoin mielestäsi näistä kohdista on johdettavissa tuo, mitä edellä sanot?
Jusu Vihervaaran olettama on varsin huteralla pohjalla.
Otetaan esimerkiksi druusien uskonto, jota ei ole vielä rekisteröity meillä Suomessa. Mikäli riittävän monta uskonnon tunnustajaa sitä yhdessä hakisi, kyseinen uskontokunta taatusti pääsisi rekisteriin ja saisi halutesssaan kirjattua oppeihinsa Jusu mainitseman esimerkin.
Jani Samiselle toteaisin, että seikka joka ei riko ihmisoikeuksia tai perusoikeuksia esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon tai islamin uskoa tunnustavan seurakunnan oppina ei riko ihmisoikeuksia tai perusoikeuksia myöskään minkään muunkaan uskontokunnan oppina.
Jos viittaat mainitsemallani esimerkillä parisuhteensa rekisteröihin pareihin, en pidä itsestäänselvänä, että druusit saisivat laillisen oikeuden syrjiä parisuhteensa rekisteröineitä pareja rekrytoinnissaan. KHO on linjannut, että jotta uskonnollinen yhteisö voisi näin tehdä, asiasta pitäisi olla laintasoinen eksplisiittinen maininta.
Jukka Kivimäki, tuo ei kuitenkaan ollut vastaus esittämääni kysymykseen. Vähän harmittaa, että menee nyt jatkuvasti tämmöiseksi penäämiseksi. Olet kuitenkin kirjoittanut blogin, jossa esität väitteitä samoin kuin sen kommenttiosiossa, viimeksi tuossa edellä. Koska näistä asioista on jatkuvasti epäselvyyttä, tuntuu perustellulta osallistua keskusteluun. Esitit nytkin väitteesi varmaotteisesti faktoina. Sitten kun kysyn perusteluita, vastaat johonkin muuhun. Hmm….
Kyllä uskontokuntien käsitykset ja käytännöt voivat rikkoa ja rikkovatkin perus- ja ihmisoikeuksia ja esim. yhdenvertaisuutta. Esimerkiksi ympärileikkaus. Sitten kyse on siitä, voidaanko tämä loukkaus hyväksyä eli millä tavoin uskonnonvapauden ja muiden oikeuksien ristiriita ratkaistaan ja mihin rajaan asti uskonnon voidaan sallia johtavan muiden oikeuksien loukkaamiseen. Juuri tästä syystä perusteiden pitää olla tarkkaan rajattuja, perusteltuja ja niiden pitää perustua mm. yksimieliseen uskonoppiin tai traditioon.
”… toteaisin, että seikka joka ei riko ihmisoikeuksia tai perusoikeuksia esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon tai islamin uskoa tunnustavan seurakunnan oppina ei riko ihmisoikeuksia tai perusoikeuksia myöskään minkään muunkaan uskontokunnan oppina.
”
Tuo on minusta itsestään selvää, tietenkin uskonnoilla on oikeus määritellä oppinsa. Opin liian reipas soveltaminen käytännön elämässä voi kuitenkin mennä laittomuuden puolelle.
Millaisia olennaisia vaikutuksia nyt odotat tältä lakiesitykseltä? Lienee selvää, että esim. Suomen ev.lut. kirkon oppiin ei tulla kirjaamaan asioita tyyliin ”kirkkomme opettaa uskontoa harjoittaessaan, että homot eivät pääse taivaaseen” tai ”jos kirkon viranhaltija ei voi sietää naista pappina, se on uskontoa harjoitettaessa ihan jees”.
Ennakoitko, että ev.lut:sta irtoaisi lakimuutoksen seurauksena ryhmiä, jotka sitten määrittelisivät uskonnonvapautensa turvin vaikkapa tiukempia rajoituksia työntekijöidensä kelpoisuudelle?
Risto Korhonen
”Millaisia olennaisia vaikutuksia nyt odotat tältä lakiesitykseltä? ”
Odotan että uusi laki selkeyttää ja rauhoittaa elämää kirkkomme seurakunnissa ja vähentää kirkkoon sen ulkopuolelta kohdistettuja paineita.
Risto Korhonen
”Ennakoitko, että ev.lut:sta irtoaisi lakimuutoksen seurauksena ryhmiä, jotka sitten määrittelisivät uskonnonvapautensa turvin vaikkapa tiukempia rajoituksia työntekijöidensä kelpoisuudelle?”
Jonkinmoinen irtautuminen varmaankin tapahtuu, mutta ei tämän lakimuutoksen seurausena.
Druusien uskonto ei ole uusi vaan olemassa oleva uskonto. Jos druuseilla on laista poikkeamiseen oikeuttavat uskonopilliset perustelut, voisivat he nähdäkseni saada luvan poiketa yhdenvertaisuuslain vaatimuksista tms./jne.
Lain tasoista säädöstä edellytetään ev. lut. kirkolta sen ”valtionkirkkomaisen” luonteen vuoksi. Eli koska ev. lut. kirkon asioista säädetään eduskunnan vahvistamassa kirkkolaissa, pitäisi kirkon ilmaista käsityksensa esim. virkaesteissä juuri tässä laissa. Muutenhan laista poikkeamisen edellytykset (yksimielinen, selkeä oppi tai traditio) eivät täyty. Katolisen kirkon asioita ei säädellä kirkkolailla, mutta silti sillä on oikeus poiketa lain vaatimuksista traditionsa perusteella.
Jos tässä puhutaan parisuhteensa rekisteröineistä, laintasoista säädöstä parisuhteensa solmineiden virkakiellosta vaaditaan siksi että myös parisuhdelaki on lain tasoinen säädös.
Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ei ole mahdollista, että lain tasoinen säädös antaa ihmisille jonkin oikeuden (esim oikeus solmia rekisteröity parisuhde) ja sitten jokin lakia vähäpätöisempi saadös liittäisi siihen jotain kielteisiä seurauksia (esim parisuhteen rekisteröimisestä johtuva kelpaamattomuus johonkin työtehtävään).
Lex superior periaatteella ylempitasoinen oikeusnormi mitätöi alempitasoisen, jos niiden välillä on ristiriita.
”koska ev. lut. kirkon asioista säädetään eduskunnan vahvistamassa kirkkolaissa, pitäisi kirkon ilmaista käsityksensa esim. virkaesteissä juuri tässä laissa. Muutenhan laista poikkeamisen edellytykset (yksimielinen, selkeä oppi tai traditio) eivät täyty. Katolisen kirkon asioita ei säädellä kirkkolailla, mutta silti sillä on oikeus poiketa lain vaatimuksista traditionsa perusteella.”
Tämä pitää paikaansa, mutta olettama että luterilaisen kirko osalta kaikki ihmiseen luotuisuuteen, sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liityvät opit olisivat jo valmiiksi ”vesitetty” ei pidä paikkaansa. Luterilaisen kirkon ihmiskäsitys poikkeaa juuri senverran yhteiskunnassa ”yleisesti” vallisevasta ihmiskäsityksestä, kuin poikkeaa, eikä sitä ole oikeutta kenekään kirkon ulkopuolelta määritellä.
Jusulle toteaisin ettei logiikasi toimi edes nykyisiin reksteroityihin uskontokuntiin.
Uskontokunnilla jotka ovat kirjanneet asian sääntöihinsä on oikeus erottaa jäsenensä sillä perusteella että henkilöllä on suhde samansukupuoliseen jäseneen.
Vastaava kirjaus on edelleen mahdollinen myös uusille rekisteröityville yhteisöille. Mitään estävää ennakkotapausta ei ole.
Juuri tästä syystä uskonnollisille yhdyskunnille on suotu mahdollisuus poiketa lain vaatimuksista tiukasti rajatuin perustein. Esim. katolisen kirkon pappeus on mahdollinen sellaisena kuin se täälläkin toteutetaan, vaikka katolisella kirkon virkakäsitys ei olekaan lakiin kirjattu asia.
Ev. lut. ja ort. kirkkojen edellytykset pappeudelle puolestaan on kirjattu kirkkojärjestyksiin eli lakiin. Esim. ortodokseilla seuraavasti: ”Kirkon pappeus perustuu kanoneissa määrättyihin edellytyksiin ja sakramentaaliseen vihkimykseen.”
Jos ev. lut. kirkko haluaisi asettaa virkaesteen, pitäisi se tällöin kirjata siihen. Jo se, että kirkolliskokous ei v. 2003 päätynyt esittämään tällaista kirjausta (virkakielto) lakiin osoittaa, ettei sillä ole rajoitukseen vaadittua yksimielistä ja jatkuvaa käsitystä asiasta.
Jäsenyyden osalta tuo mahtunee uskonnoharjoittamiseen enkä väitä toisin, koska minulla ei ole parempaa tietoa.
Työsuhteen osalta minulla on kaikki syyt olettaa, että se johtaisi tuomioon työsyrjinnästä, jos työnantaja irtisanoisi jonkun työsuhteen siksi, että tämä on ryhtynyt parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kanssa.
Näin on Jusu. Miten tässä nyt taas voivat mennä sekaisin työsuhde ja jäsenyys. Johan se pari sivua sitten käytiin läpi…
Jusu Vihervaara kirjoitti:
”Jäsenyyden osalta tuo mahtunee uskonnoharjoittamiseen enkä väitä toisin, koska minulla ei ole parempaa tietoa.
Työsuhteen osalta minulla on kaikki syyt olettaa, että se johtaisi tuomioon työsyrjinnästä, jos työnantaja irtisanoisi jonkun työsuhteen siksi, että tämä on ryhtynyt parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan kanssa.”
Nyt sivuutat sen seikan että joidenkin tehtävien osalta on täysin laillista edellyttää työsuhteessa yhteisön jäsenyyttä.
Jukka,
Työnantaja ei voi lähteä kiertään työlainsäädäntöä siten, että se asettaisi työsuhteen edellytykseksi perustamansa yhdistyksen jäsenyyden ja sitten asettaisi yhdistyksen jäsenyydelle sellaisia ehtoja, joita se ei lain mukaan saisi työsuhteelta edellyttää. Työlainsäädäntö suojaa työntekijää tällaiselta väärinkäytökseltä.
Jotta työlainsäädännön tarjoamaa syrjimättömyyden suojaa voidaan lähteä purkamaan työntekijän tappioksi, sille tarvitsee olla ne kuuluisat painavat ja asialliset perustelut. Edelleen olen täysin varma siitä, että suomalaisessa oikeuskäytännössä työsuhteen irtisanominen työntekijän homouden tai samaa sukupuolta olevan puolison vuoksi johtaa poikkeuksetta työsyrjintätuomioon.
Ei papin virkaa voi erottaa pelkäksi työ- tai virkasuhdelain kuvaamaksi palkkatyöksi, vaikka siitä korvausta maksetaankin silloin, kun työnantaja on yhteisö eikä esimerkiksi sukulainen tai ystävä, joka pyytää pappia lasta kastamaan tai vainajaa hautaan siunaamaan. Minä ainakin olen itse aina täysillä mukana toimituksessa, messussa jopa osallisena ja seurakuntalaisena sitä toimittaessani. Ei se niin ulkokohtaista palkkatyötä ole kuin jotkut näyttävät kuvittelevan. Kutsumus lienee nykyihmisille aika käsittämätön termi. Meille minun ikäpolveni ihmisille se on tosiasia.
Todella monessa ammatissa ja todella monelle ihmisille työ on enemmän kuin vain työ. Työlainsäädäntö ei kuitenkaan anna työlle mitään sen suurempaa merkitystä kuin mitä sen pykäliin on kirjattu.
Minä olen tämän uutisen yhteydessä keskustellut vain siitä, minkälaisen turvan työlainsäädäntö yksittäiselle työntekijälle antaa. Lain tarjoama turva ei riipu siitä, tykkääkö työntekijä työstään vai tekeekö sitä vain rahan takia.
Osmo, jos se nyt jotain selventään, niin vielä korostan, että puhun asiasta puhtaasti oikeudellisena kysymyksenä. Juridisesti kun papin työ ei voi olla sekä työ että uskonnon harjoittamista. Vaan joko tai. Siinä ei mitätöidä kenenkään kutsumusta ja kuten Jusu sanoi, moni tekee kutsumustyötä. Silti sitä tehdään työnä työn ehdoilla eikä kutsumuksena, jossa ”harjoitetaan kutsumusta”.
Mitä merkitystä tällä sitten on ja mistä moinen ’mustavalkoisuus’. Hyvinkään tapauksessa pappisnaista väistänyt pappismies muistaakseni vetosi siihen, että hän harjoitti uskontoaan. Eli että hänellä oli uskonnon vapauden tuoma suoja väistää, eikä hänen väistämistään voinut pitää työsyrjintänä, sillä kyse ei ollut työstä vaan uskonnon harjoittamisesta. Ja että koska hän pappina harjoitti tilanteessa (jumalanpalvelus) uskontoaan, ei työnantaja voi puuttua hänen uskonnonharjoittamiseensa tai pakottaa häntä harjoittamaan uskontoa vasten hänen tahtoaan ja vakaumustaan. Oikeudellisessa mielessä tilanne ei voi mennä niin, että siinä puoliksi tehdään töitä ja puoliksi harjoitetaan uskontoa. Se on *juridisesti* joko tai. Lainsäätäjän ja -tulkitsijan on päätettävä, päätetäänkö asia uskonnonvapauslain vai esim. työlainsäädännön pohjalta. Samaa asiaa ei voi yhtä aikaa ratkaista molempien lakien mukaisesti. Se ei silti tarkoita, ettenkö esim. minä ymmärtäisi, että jumalanpalveluksessa pappikin todennäköisesti harjoittaa uskontoaan ja tekee työtään vaikka juridisesti asia määriteltäisiin työn tekemiseksi.
Jani Salminen
Takerrut blogin aihepiirin kannalta epäolennaisuuteen.
Blogin aihe ei mitenkään liity siihen voiko joku henkilökohtaiseen uskonnonvapauteensa vedoten jättää noudattamatta työnantajansa määräyksiä. Ei voi seon kyllä tullut hyvin selväksi.
Työlainsäädäntö ei määrittele sitä, millainen uskonto on tai saa olla. Jos uskonnon mukaan ympärileikkaamaton mies ei voi toimia rabbina tai imaanina niin sitten ei voi. Näin siitä huolimatta ettei työsuhteessa voi normaalisti edellyttää keneltäkään ympärileikautumista tai ympärileikkaamattomuutta. Uskonnon tehtävässä edellyttämä kelpoisuusehto on siten oikeuttamisperuste erilaiselle kohtelulle. Tämä siis täysin riippumatta siitä onko rabbi, imaami tai pappi tehtävää suorittaessaan toissaan tai ei.
Jukka Kivimäki, tuo oli vastaus Osmon viestiin. Voit kaikin mokomin pitää sitä epäolennaisuuteen takertuvana. Kysyn silti: Käsittääkseni itse esitit, että esim. papin/piispa työ on uskonnon harjoittamista esim. jumalanpalveluksessa. Nyt näyttäisit sanovat, että tietysti papin on noudatettava työnantajan määräyksiä. Määräyksiä, jotka siis koskevat työtä? Vai väitätkö nyt, että *työnantaja* voi antaa määräyksiä työntekijän uskonnon harjoittamisen suhteen? Sitähän minä sinulta kovasti olen kysellyt, että minkä lain nojalla? Vai meinaatko, että ihan tilanteen ja intressin mukaan voi määritellä saman asian milloin työksi, milloin uskonnon harjoittamiseksi. Että kun väistetään naispappia jumalanpalveluksessa niin se on työtä ja kun jätetään homo vihkimättä papiksi jumalanpalveluksessa niin se on uskonnon harjoittamista?
Käytännössähän juuri tällaiset Hyvinkään tapaukset ovat niitä, joissa tulee ilmi, miksi tätä erottelu työn ja uskonnon harjoittamisen välillä tarvitaan. Eikö tämä ollut blogin aihe…?
Tekstisi jälkimmäisen kappaleen sisältöä en valitettavasti ymmärrä. Olen todennut sen jo monta kertaa, että uskontokunnat voivat asettaa omia reunaehtojaan esim. papeille. Nyt kuitenkin puhuttiin siitä, määritelläänkö papin työ oikeudellisesti työksi vai uskonnon harjoittamiseksi kun molempia se ei voi olla samaan aika *juridisesti* (vaikka muuten voikin ja onkin).
Jani Salminen
”Vai väitätkö nyt, että *työnantaja* voi antaa määräyksiä työntekijän uskonnon harjoittamisen suhteen?”
Kyllä voi, sikäli kun henkilö on palkattu tehtäviin jotka liittyvät uskonnonharjoittamiseen. Esim. Suomen ev-.ut kirkko edellyttää papinvirassa olevia tekemään yhteistyötä kirkon kaikkien pappien kanssa. Huomaa myös, että pappisvirka on olemassa vain ja ainoastaan uskonnoharjoittamista varten.
Todetaan siis viel, että uskonnoharjoituksen edellytykset uskontokunnalle eivät muutu siitä, että joku henkilö toimittaa uskonnollisia toimituksia vapaeehtoistyön sijasta palvelussuhteessa. Uskonnollisia toimituksia ei tarvitse opillisesti mukauttaa sellaiseksi, että ne soveltuvat kyseiselle työntekijälle ja tämä pätee myös työntekijän henkilökohtaiseen uskonnolliseen vakaumukseen.
Otan esimerkiksi ehtoollisen toimittamisen: Vaikka pappi ei henilökohtaisesti hyväksyisi vaihtoehtoisten ehtoollisaikeiden käyttöä, olisi hänen niitä käytettävä jos niitä ohjeiden mukaan pitää käyttää. Vastaavasti jos hän ei henkilökohtaisesti pitäisi täydennettävien ehtoollisaineiden jälkikonsektrointia tarpeellisena, olisi hänen kuitenkin näin toimittava, mikäli kirkkokäsikirja niin määrää.
Vastaavasti, jos henkilö jostain syystä muuttuisi opillisesti kelvottomaksi jonkin uskonnoliseen tehtävään ei asia muuttuisi sillä, että kyse olisikin palvelussuhteesta.
Kolmas seikka joka oli tarkoitus nostaa blogissa esiin, oli ettei yhdevertaisuuslain mukainen syrjinnän määritelmä päde uskonnonollisiis toimituksiin. Yhdenvertaisuuslakiin vetoamien ei siis auta jos kyse on avioliittoon vihkimisestä, pappisvihkimyksestä tai hautaan siunaamisesta, Ihmisten tasavertaisista oikeuksista näihin toimituksiin säädetään sitävastoin uskontokuntien omissa säädöksissä,
Jukka Kivimäki: ”Vastaavasti, jos henkilö jostain syystä muuttuisi opillisesti kelvottomaksi jonkin uskonnoliseen tehtävään ei asia muuttuisi sillä, että kyse olisikin palvelussuhteesta.”
Sikäli asialla on kuitenkin merkitystä, että jos kyseessä on työsuhde ja siihen täten sovelletaan työlainsäädäntöä, tämän ”opillisesti kelvottomaksi muuttumisen” tulee olla linjassa työlainsäädännön kanssa, jos sitä aiotaa käyttää työntekijän irtisanomisen perusteena.
Työnantajalla on toki työsopimuksen puitteissa oikeus järjestellä työtehtäviä haluamallaan tavalla.
Harmillista, Jukka Kivimäki, etten vieläkään saanut vastauksia niihin asian kannalta oleellisiin kysymyksiin, joita olen nyt jo aika monta kertaa esittänyt. Oikeastaan pyytäisin, että vastaisit edes sen verran, että et halua vastata, jos näin on, niin en sitten suotta tiukkaa.
”!) Vai väitätkö nyt, että *työnantaja* voi antaa määräyksiä työntekijän uskonnon harjoittamisen suhteen? 2) ***Sitähän minä sinulta kovasti olen kysellyt, että minkä lain nojalla? 3) Vai meinaatko, että ihan tilanteen ja intressin mukaan voi määritellä saman asian milloin työksi, milloin uskonnon harjoittamiseksi. Että kun väistetään naispappia jumalanpalveluksessa niin se on työtä ja kun jätetään homo vihkimättä papiksi jumalanpalveluksessa niin se on uskonnon harjoittamista?***”
Kysymykseen yksi sanoi, että voi. Mutta ne perusteluita vaatineet kysymykset 2-3 jäivät vastaamatta.
VastauuksetJani Salmisen kysymyksiin 2 -3:
Suomen ev. lut kirkon ja sen pyhien toimitusten osalta esim. kirkkolain 5 luvun 1 § ja 1a §, 6 luku 1 § ja 5 § sekä kirkkojärjestys 5 luku 1 §, 6 §. 9 §, 18 luku 1 §
Ortodoksien osalta mm. Lain ortodokssesta kirkosta 109 §, kirkkojärjestyksen 1 luku 1 §, 2 § ja 5 luvu 36 §.
Uskoonvaoauslain mukaisesti rekisteröityneiden yhdyskuntien osalta . ko lain 7 § 1 mom. ja 10 § mukaiseen yhdyskuntajärjestykseen kirjatujen säädösten perusteella.
Jusu Vihervaara
”Työnantajalla on toki työsopimuksen puitteissa oikeus järjestellä työtehtäviä haluamallaan tavalla.”
Juuri näin ja tämä siis palvelusuhteen kestäessä.
Rekrytointitilanteessa henkilöpalkataan hakuilmoituksenssa ilmoitetuihin tehtäviin, niissä tehtävissä edellytettyhen kelpoisuusvaatimuksien mukaisesti. Uskonnonnonharjoittamiseen liittyvien tehtävien osalta nämä kelpoisuusehdot voivat olla myös opillisia.
Jukka,
Rekrytointien osalta uskonnollisten yhteisöjen kelpoisuusehdot voivat olla opillisia siinä missä yksityisen yrityksen kelpoisuusehdot voivat olla esimerkiksi henkilön työkokemukseen ja osaamiseen liittyviä. Tästä olen samaa mieltä.
Kuitenkin siinä vaiheessa jos uskonnollinen yhteisö asettaa opillisia kelpoisuusehtoja, jotka ovat ristiriidassa rikoslain työsyrjintäpykälien kanssa, nämä kelpoisuusehdot eivät ole valideja pelkästään käsiä heiluttelemalla ja uskonnon oppiin vetoamalla. Ne vaativat erittäin painavat perusteet.
Meidän oikeuskäytännössämme on joitain esimerkkejä siitä, että uskonnollisten työnantajien on annettu asettaa ”syrjiviä” lisäehtoja, mutta mikään automaatio se ei ole, että mikä hyvänsä sääntöihin kirjattu opillinen lisäehto olisi oikeudellisesti pätevä.
Jusu Vihervaara
”Meidän oikeuskäytännössämme on joitain esimerkkejä siitä, että uskonnollisten työnantajien on annettu asettaa “syrjiviä” lisäehtoja, mutta mikään automaatio se ei ole, että mikä hyvänsä sääntöihin kirjattu opillinen lisäehto olisi oikeudellisesti pätevä.”
Asia on juuri näin. Selainen säädös joka rikkoo ihmisiokeuksia tai muiden ihmisten perusoikeuksia ei ole hyväksyttävä, sitävastoin esim. ns. konservatiivinen Raamatuntulkinta on täysin validi.
No jos nyt lähtisin saivartelemaan niin kyllähän konservatiivinen raamatuntulkintakin voi olla perusoikeuksia tai ihmisoikeuksia rikkova ja täten siis mitätön.
Kiitos pykälistä! Nyt jäi enää uupumaan sen osoittaminen, miten nämä pykälät tukevat väitteitäsi. Erityisesti tuota kysymystäni nro 3. Asia on nimittäin päinvastoin.
Kirkkolaissa ja –järjestyksessä puhutaan kirkon viranhaltijoista ja heidän tehtävistään ja velvollisuuksistaan (esim. kirkkojärjestys 6 luku 26 §) eikä suinkaan uskonnonharjoittamisesta: ”Viranhaltijan (esim. papin) on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Viranhaltijalle, joka on rikkonut tai laiminlyönyt virkasuhteeseen kuuluvia velvoitteita, voidaan antaa varoitus.”
Kirkkojärjestyksessä ja –laissa kirkon viranhaltijoiden työstä kauttaaltaan (myös jumalanpalvelusten toimittaminen) käytetään nimitystä virkatehtävä. Näitä virkatehtäviä ei missään kohtaa pidetä viranhaltija uskonnonharjoittamisena, vaikka virkatehtävät liittyisivätkin kirkon toimituksiin, jumalanpalveluksiin jne.
Piispan eräänä tehtävänä on pitää huolta siitä, että hiippakunnan alueella noudatetaan kirkkojärjestystä. Tässäkään kohtaa piispalla ei siis suinkaan ole mitään omaa, uskonnon harjoittamiseen perustuvaa harkintavaltaa, jolla hän voisi toimia toisin kuin kirkkojärjestys säätää esim. pappisvihkimyksen edellytyksistä ja asettaa omia ehtojaan papiksi vihittävälle (esim. rek. parisuhde esteenä pappisvihkimykselle). Päinvastoin.
Kaiken kaikkiaan blogisi ja tässä keskustelussa esittämäsi perusväite, että kirkon virkatehtävät ovat keskeisiltä osin juridiselta luonteeltaan uskonnonharjoittamista, ei pidä paikkaansa.
Ja nimenomaan. Ei tulkinnan konservatiivisuus tee siitä perus- ja ihmisoikeuksien mukaista.
Mielestäni Jusu Vihervaara kirjoittelee täällä vastoin kotimaa24:n sääntöjä!
Voisitko Markku täsmentää, mikä kommenttieni sisällössä rikkoo sivuston sääntöjä?