Päivän uutisotsikoiden äärllä voi lukea, kuinka länsimaiset yhteiskunnat ovat tällä hetkellä ajautumassa useaan kriisiin. Näyttää siltä, että näissä kriiseissä kohtaavat eräänlaiset antinomiat. Tällä tarkoitetaan periaatteiden yhteensopimattomuutta, johon ei löydy ratkaisua.
Järjestelmän läpäisee ja sen pohjalla on kansalaismielipiteen ja sen muodostusmekanismien hajoamisen kriisi. Sen takana on internetin saavutettavuuden mukanaan tuoma ilmaisunvapauden laaja toteutuminen. Vanhat mediat sisälsivät kynnyksiä, jotka pakottivat sisällön arviointiin. Nyt kynnyksiä ei enää ole, eikä postmodernismissa totuuskriteerien ylläpitäminen ole muutenkaan yksinkertaista. Faktantarkistukset ja muut eivät säily valtapelin yläpuolella. Kansalaismielipide pirstoutuu erilaisiksi keskenään todellisuuden tulkinnasta kamppaileviksi ryhmiksi ja politiikka yhteisen tien etsimisestä kilpailuksi, kuka antaa toiselle köniin lujimmin. Laaja ilmaisunvapaus ja sen karkaaminen käsistä uhkaa jopa yhteiskuntarauhaa, kuten mm. USA:ssa saatiin havaita. Mielipiteen- ja sananvapaus ovat kuitenkin itsessään loukkaamattomia vapausoikeuksia, joille koko länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän legitimiteetti perustuu. Jos niitä yritetään rajoittaa, järjestelmä kääntyy itseään vastaan.
Tämän pohjakriisin lisäksi käsillä on tänään kaksi konkreettisempaa kriisiä:
A. Koronakriisi. Ensimmäisestä koronakrisistä selvittiin Suomessa rajoitustoimin. Ajateltiin tilanteen korjautuvan rokotusohjelman myötä. Rokotukset olivat ennen epäseksikästä kansanterveystyötä. Miksi nyt kukaan niitä ei ottaisi?
Mutta pohjakriisin vuoksi, eivätpä enää olekaan. Kansalaismielipiteen pirstoutuminen on vienyt, ei merkityksettömän kokoisessa osassa kansasta, rokotusohjelmalta legitimiteetin. Loukkaamattomina saarnatut ihmis- ja perusoikeudet suovat oikeuden kieltäytyä rokotuksista ja kulkea ympäriinsä rokottamattomina. Samalla nämä oikeudet ajautuvat ristiriitaan oikeuden elämään ja velvollisuuden suojella sitä kanssa. Yksilö ei ole vastuussa vain itselleen, vaan aiheuttaa vaaran muille rokottamattomille, terveydenhoitojärjestelmän kestävyydelle ja kuormituksen kautta kaikille vailla hoitoa jääville. Järjestelmä kääntyy itseään vastaan.
B. Laittomien siirtolaisten käyttö painostuskeinona. Tässäkin vastakkain ovat yksilön ihmisoikeudet ja yhteiskunnan kyky – nyt kyky auttaa – ja yhteiskunnan vakaus. Periaate kohtaa konkreettisen todellisuuden rajallisuuden. Painostus paljastaa länsimaisen yhteiskunnan haavoittuvuuden. Auttaa tai ei auta, järjestelmä taistelee itseään vastaan.
Kylmän sodan lopun jälkeen länsimaiden johtaman yksinapaisen maailmanjärjestyksen ajateltiin voittaneen niin, että tämä voitto merkitsisi historian loppua. Nyt länsimaat osoittautuvat kerta toisensa jälkeen haavoittuviksi ja tämä haavoittuvuus johtuu niiden omasta järjestelmästä. Nyt tuloillaan oleva toinen koronakriisi, jossa terveydenhoidon kantokyky pettää rokotekriittisten takia, Valko-Venäjän toimien osoittama kykenemättämyys vastata ihmisten käyttämiseen aseena, sekä vielä Yhdysvaltain poliittinen tilanne eivät ainoastaan heikennä länsimaiden poliittisen ja aatteeellisen järjestelmän uskottavuutta ulkomailla, vaan johtavat myös yhä suurempaan sisäisen puinnin tarpeeseen. Valtakunta kääntyy itseään vastaan. Olisi helppoa sanoa Ilmestyskirjan sanoin länsimaille:
”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” (Ilm. 3:17)
Mutta mitä tilalle? Totalitarismi, joka näyttäisi ratkaisevan kaikki nämä ongelmat mutta heittäisi pois samalla lapsen eli ne ihmisoikeudet, joita poliittisen järjestelmän on tarkoitus suojella? Kun inhimilliset keinot eivät näytä riittävän, teologi huokaa silloin Jumalan puoleen. Yksi mahdollisuus voisi olla tekstin jatko:
Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!
On mahdollista ajatella, että ongelmat johtuvat osaltaan siitä, että:
1) Länsi on menettänyt rikkautensa, joka ei ole ennen ollut vain materiaalista vaan myös henkistä suunnan näyttämistä, tulella puhdistettua kultaa,
2) luottaa omaan pyhyyteensä ja hyvyyteensä eli on kadottanut jumalallisen anteeksiannon perspektiivin valkeat vaatteet. Tämä johtaa tekopyhyyteen.
3) Tullut sokeaksi eli kieltäytyy tunnustamasta todellisuutta ja virheitään rakentaen erilaisia kuvitelmia ja toivoen todellisuuden noudattavan niitä, ja
4) tullut penseäksi eli ei enää usko itsekään omiin arvoihinsa.
Parannus voisi merkitä luopumista harhakuvitelmista omasta erinomaisuudesta, mutta samalla henkisiin arvoihin luottamista. Totalitarismeja vastaan ei voi taistella vain asein ja rahalla. Ainoa mahdollisuus voi olla näyttää esimerkkiä. Rikkauden sijaan rakkaus voi muuttaa ihmisiä. Jos lännellä olisi tarjottavana sisäisesti parempaa kuin totalitarismeilla, se voisi pärjätä paremmin ja olla paremmin se muutosvoima, joka se haluaisi olla. Kylmän sodan voittokin taisi liittyä neuvostojärjestelmän sisäiseen pahoinvointiin ja romahtamiseen. Silloin lännessä oli jotakin parempaa tarjottavaa.
Oikein! Näin kirkko tarttuu tilaisuuteensa ja ottaa vihdoin sille kuuluvan roolinsa yhteiskunnallisen keskustelun areenalla. Eikä pelkästään sitä, vaan osoittaa myös, että tämä foorumi ja areena on meillä aina ollut, kunhan sen tässä turbulentissa ajassamme uudelleen löydämme. Se on kriitillinen, kristillinen ja keskusteleva yhteisö, suomalainen evankelis-luterilainen kirkko.
Olihan muistaakseni se Kanervan Ilkkakin jokunen vuosi sitten kantamassa ristiä tämän kaltaisessa ”paastonajan/pääsiäisen tilaisuudessa jossain Turun puolessa olevassa kirkossa.
Kohta sen jälkeen hän sai “potkut” ulkoministerin hommista menetettyään luottamuksen joidenkin seksiviestien vuoksi. Tuli silloin mieleen, että tämän puolueella tuntui olevan hieman tiukemmat kriteerit kuin kirkolla sen luottamuksen suhteen. 🙂
Ps. Kirkkovuoden 40-päiväisen paastonajan esikuvana kuulemma pidetään Kristuksen 40 päivää kestänyttä paastoa. Jeesus ei kuitenkaan koskaan käskenyt opetuslapsiaan viettämään tätä paastoa, eikä mikään osoita heidän tehneen siten.
Jeesus ei myöskään paastonnut ennen kuolemaansa vaan kasteensa jälkeen, joten voi tuntua oudolta, että jotkin kirkkokunnat viettävät paastoa ennen pääsiäistä. Kirkkojen näkemyksenhän mukaan Jeesus sai ylösnousemuksen juuri silloin.
Ennen kuolemaansa Jeesuksen taas kerrotaan syöneen pesah-aterian opetuslastensa kanssa. Päivinä sitä ennen hänen kerrotaan vierailleen joidenkin kodeissa ja aterioineen siellä. Ei siis puhettakaan mistään paastosta.
Alkuvuoteen sijoittuva 40-päiväinen paasto oli kuitenkin yleinen tapa babylonialaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten keskuudessa. Tämä ”kristillinen” perinne on todennäköisesti lainattu heiltä.
Ahlforsilla on perin nuiva käsitys kirkon paastoperinteestä, jonka hän itse on tietoisesti hylännyt..
Paastonaikana syödään joka päivä, mutta vähemmän ja muutenkin nautitaan kaikkea kohtuullisemmin kuin muulloin. Poikkeuksen tekee vain ”Herran päivä” eli Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, siis sunnuntai. Silloin ei paastota, vaan iloitaan ystävistä, hyvästä ruuasta ja juomasta.
Juutalaisessa perinteessä (jota siis Jeesus oppilaineen noudatti) ei koskaan paastottu sapattina, koska se oli tarkoitettu ilon päiväksi.
”Toisenlaista paastoa minä teiltä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.. jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päiväni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi.. silloin saat iloita Herrasta” (Jes 58:6-13).
Tähän paastoon ja Herran pyhän päivän viettoon tähdätään kirkon paastonajalla ja Espoonlahden seurakunann paastonajan tilaisuuksilla.
Meille ovat tervetulleita kaikki syntiset, nimiä mainitsematta. Jumalan armo kuuluu kaikille, jotka sitä tarvitsevat.