Yllättäen sain käsiini romaanin Hertta Kuusisesta. Luin sen lähes yhdeltä istumalta. Häpeäkseni sen ilmestyminen aikanaan vuonna 2015 en kiinnittänyt huomiota siihen, mutta nyt se tuli vastaan Sofian omalta kirpputorilta.
Hertan elämä on minua askarruttanut kauan poliittisen historian opiskelijana. Sama koskee Yrjö Leinoa. Tämä teos antoi vastauksia moniin kysymyksiini viisaalla ja syvästi koskettavalla tavalla. Tämä taitavasti kirjoitettu kaunokirjallinen teos palvelee lukijaa kymmenen kertaa ytimekkäämmin kuin pedantti akateeminen elämäkerta.
Kuuluisan isän kuuluisan tyttären elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Päinvastoin hänen isänsä Otto Wille Kuusinen oli leimattu vihatuksi maanpetturiksi, ja kyllä Hertta sai osansa syrjinnästä, mustamaalauksesta ja häpeästä.
Hän joutui piileskelemään maan alla talvisodan. Vankilassa hän oli jatkosodan ajan. Tämän jälkeen hän toimi ykkösrivin kansanedustajana lähes 30 vuotta. Skarppina ja rohkeana ihmisenä hän aikanaan mursi useita lasikattoja. Hän oli tunnetuimpia poliitikkoja, joka persoonana lopulta nautti suurta arvonantoa, vaikka olikin kommunisti.
Kirjailija Heidi Köngäs pysäyttää lukijan kertoessaan Hertan elämänvaiheista. Suuren osan elämästään Hertta eli äärimmäisessä köyhyydessä. Vankilassa hän ei ihan kuollut äärimmäiseen niukkuuteen, mutta välillä melkeinpä nälkään. Hänen muutaman vuoden kestäneet avioliittonsa Tuure Lehénin kanssa 30-luvulla, sekä Yrjö Leinon kanssa 40-luvun jälkipuolella eivät olleet helppoja.
En koskaan tavannut Herttaa. Mutta voisin kuvitella, että hän ei katkeroitunut vaikeuksien keskellä. Olisiko hänessä varttunut vanhansielun sisäistä kypsyyttä ja viisautta jalostua ihmisenä? Vaikka poliittisesti en koskaan ole ollut hänen linjoillaan, tämä hänen elämäkertansa tuo mieleen kristillisen kirkon marttyyrit, jotka joutuivat uhrautumaan vakaumuksensa puolesta. Myös Hertan vakaumuksessa ja toiminnassa näkyi elämän eri vaiheissa syvä uskollisuus ja taistelu ihmisyyden, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Sille pitää aina nostaa hattua. Ja onhan Suomi lähes 50 vuotta Hertan kuoleman jälkeen ainakin useimmille meistä inhimillisempi paikka elää.
Isä Ambrosius
8.12.2020
Sepä tästä enää puuttuu, aletaan taas pakanoiksi , shamaaneiksi ja niin edelleen, voi ja oi tätä ihmisen ylpeyttä, ja halua olla ”suuri” omissa voimissaan.
Hmm.. mitenkä voidaan objektiivisesti perustella, että Suomen alkuperäiset uskonnot ovat huonompia kuin Lähi-Idän tuontitavara?
Yleensä täällä on nähnyt konservatiivien valittavan siitä, että Suomalaista kulttuuriperimää tuhotaan (esim. koulujen suvivirret). Nyt näyttää olevan aivan toinen ääni kellossa…
”aletaan taas pakanoiksi” Mitä ihmettä?; etkö Sinimarja muka tiedä, että Suomen usko on suomalaisten oma, alkuperäinen uskomme, jonka ruotsalaiset ja roomanvallan piispat nujersivat pakanallisella ja vieraalla etelän paimentolaisten, vieraalla ja oudolla uskolla, ei siksi, että se olisi oikeampi, mutta siksi, että miekka ja valta jolla sitä levitettiin oli vahvempi ja näin oikea oma uskomme sai väistyä lähes tuhanneksi vuodeksi, kunnes oikeus kuitenkin lopulta voittaa.
Nythän tulee mielenkiintoinen asetelma, kun ruvetaan tarkastelemaan, mitkä kristilliset kirkot on rakennettu vanhan uskon pyhille paikoille ja luonnollisesti ne täytyy luovuttaa paikkojen oikeille haltioille ja puhdistaa ja pyhittää uudelleen oikeaan käyttöön.
Voi kysyä, miten paljon tuossa Suomen uskonnossa on alkuperäistä. Siinä pyritään rekonstruoimaan Suomen kansan vanhojen runojen ja muun folkloristisen aineiston pohjalta uskomusjärjestelmää, joka on kuollut vuosisatoja sitten. Kun Suomen kansaa ei nykyisessä muodossaan edes ollut – oli hämäläisiä, suomalaisia, karjalaisia ja savolaisia, niin ajatus Suomen muinaisesta uskonnosta on kyllä aika keinotekoinen. Elävää traditiota menneisyystä nykyisyyteen ei ole. Toivottavasti tästä ei tule nationalista Blut und Boden -henkistä uhoa.
Toisaalta tämä kiinnostus uskontoa kohtaan osoittaa, että uskonnollisuus sinänsä ei häviä mihinkään, vaikka kiinnostus luterilaisuutta kohtaan on vähentynyt.
Ettäs kehtaavatkin väittää, että kristinusko muka ei olisi suomalaisen uskomusperinteen taustalla. Ja kristillisestä helatorstaistakin ovat jo pöllineet nimen pakanajuhlaansa. Mitähän vielä, kohta varmaan väitetään ettei Jeesus keksinyt joulua.
”Mitähän vielä, kohta varmaan väitetään ettei Jeesus keksinyt joulua.” Väitetään saman tien, ettei jää roikkumaan. Joulu on vanha keskitalven juhla, jolloin juhlitaan sitä, että päivät rupeavat taas pitenemään. Roomalaisilla se oli nimeltään ’voittamattoman auringon juhla’. Kristillinen sisältö joululle annettiin kai sen vuoksi, että ajatus pimeyteen syttyvästä valosta sopi siihen niin hyvin.
Martti Pentti :”Kristillinen sisältö joululle annettiin kai sen vuoksi, että ajatus pimeyteen syttyvästä valosta sopi siihen niin hyvin.”
Henk.koht. tulkitsen asian ihmiskunnan vähittäisenä siirtymisenä pimeydestä siihen valoon, jota Jeesus Kristuksen tuleminen ihmiseksi todellisuudessa tarkoittaa.
Tarkennukseksi ed. viestiin: Tarkoitan valolla edellisessä viestissä ”Tulkoon valo (valkeus)” –sanojan valoa, enkä niitä ”kahta suurta valoa”, jotka Jumala ”pani taivaanvahvuuteen” vasta kolmantena luomispäivänä erottamaan päivän yöstä.
Martti, nyt en ole varma jatkoitko sinäkin huumorilinjalla? Kyllähän tuo valoilmiö on toissijainen perustelu. Tietenkin krisitillinen juhla laitettiin pakanallisen kohdalle siksi, että saataisiin kitkettyä kansasta pakanallisia tapoja.
Onnea ja hankkikaa nyt siten vielä itsellenne ihmeessä verotusoikeus ja mahdolisuus saada Suomen hallitus vieraaksi riitukseenne ainakin kerran vuodessa…
luonnollisesti tälle uskonnolliselle yhdistykselle on annettava samat etuoikeudet kuin kirkollekin.muuten on uskonnonvapaus uhattuna näinhän muutkin uskovaiset aina perustelevat etuoikeuksiaan.
Mitenkähän tuo muinaisuuden ennalleensaattaminen mahtaa luonnistua. Tuolta Siperian rajamailta voisi varmaan käydä hakemassa oppia, siellä kun perinne on elänyt näihin päiviin asti.Ville Haapasalohan siellä kävi sukuloimassa ihan viime vuosina.
Asia on mielenkiintoinen. Persoonasta riippuen jäseniä voi tulla paljonkin lisää. Suomenuskoisten yhdyskunta voi hyvinkin tarjota humaanin ja luontoa kunnioittavan seuran elämän ymmärtämiseen ihmiselle, jolle teologinen selitysmaailma tuntuu ja näyttäytyy liian teennäiseltä ja väkisin yhteenpuristetulta.
Jos halutaan elvyttää vanhoja uskontoja, niin minusta kyllä muinaisen Egyptin uskonto jumalineen on monta kertaa valistuneempi kuin muinaissuomalaisten uskonto.
Mikäkö se on että aina pitäisi olla tuontitavaraa? Suosi suomalaista!
Suomea ei ollut olemassakaan, kun egyptiläisillä oli jo kehittynyt uskonto. Nyt siitä muinaissuomalaisten uskonnosta ovat enää karhu Mesikämmenet jäljellä metsissämme. Egyptiläisten uskonto tunnetaan tarkoin. Hieroglyfikirjoituksia on säilynyt valtavasti. Muinaissuomalaiset eivät edes osanneet kirjoittaa. Kirjoitustaitoinen kristitty piispa Mikael Agricola kirjoitti muistiin suullista perinnettä muinaissuomalaisista jumalista 1500-luvulla. Kirjoitustaito tunnettiin Egyptissä jo 5000 vuotta sitten.
Osmo, olen ihan samaa mieltä siitä, että muinaisegyptiläinen kulttuuri oli hienoa. Mutta ei sen takia saa väheksyä suomenuskoa!
Risto. En minä väheksy muinaissuomalaisia. Eihän heillä ollut täällä korvessa kaukana sivistyksestä kummempaan edellytyksiä. Mutta muinaisen Egyptin korkea kulttuuri on minua aina kiinnostanut.
Sori Osmo, käsitin väärin. Noinhan se on, että aika alkeelliset lähtökohdat täällä suomenuskolla oli. Ja kristinusko sitten teki parhaansa kitkeäkseen kansasta moisen pakanuuden;)
Mutta kuka tietää, ehkä rekisteröinnin ja julkisuuden myötä uusi uskontokunta alkaakin kasvaa. Kyllä sitä perimätietoa sen verran löytyy, että perusta on kunnossa. Uutta perinnettä kehittyy sitten itsestään, eikä muistiin merkitsemisestä tarvinne enää olla huolissaan;)
Risto. Pääaineeni on Suomen historia. Olen sitä mieltä, että kaikki kansanperinteen kerääminen ja tallentaminen on tärkeää ja arvokasta. Siksi sitä yhteiskunnan tulisi enemmän kuin nyt myös taloudellisesti tukea.
Joo. Joku mjuinaisuskonto saisi ottaa uhrattavakseen sen lihavan oravan, joka repii täytteitä ullakollamme.
”Jos halutaan elvyttää vanhoja uskontoja, niin minusta kyllä muinaisen Egyptin uskonto jumalineen on monta kertaa valistuneempi kuin muinaissuomalaisten uskonto.”
Mutta kyllähän Sinun pitäsi Osmo Lesken poikana tietää, että se on jo kristinuskossa elvytetty !
Mitähän yhtymäkohtia on Virossa rekisteröityyn ”Taara usuliset” uskontokuntaan, jolla on uhripaikkoja, lehmänkalloineen aidoissa ja piikilangat ympärillä mm. Saarenmaalla Hiiumaalle vievän lauttasataman vieressä, Tai Marilaiseen luonnonuskontoon, josta tietoja mm. Mari-uver. sivustolla facebookissa.
Marilaisessa luonnonuskonnossa näkyi olevan lainauksia kristillisestä jumalanpalvelusperinteestä…
Asiaa kannattaa tuumailla, koska rakkauden ja totuuden nimessä on oikein Sokrateen ja Platonin jalanjäljissä tutkailla mistä ollaan tulossa ja missä eletään. Ja, samaan täydellisuuteen ei tarvitse pyrkiä. Uskontotieteen harrastajalle tämä on hyvä tutkimuspaikka. Vähemmän verisenä ja vähemmän isiemme tekemiin ja tekemättömiin synteihin keskittyvänä ja niistä käyttövoimaa saavana, Suomenuskoiset tarjoaa moraalisesti ja eettisesti terveemmän katsomuskannan elämään ja sen lakeihin kuin Kristinusko. Uskon, että Jeesus olisi tykännyt Suomenuskoisten elämän etsimisestä ja sen havainnoimisesta, koska se lähtee havaittavista tosiasioista, eikä pyri ohjaamaan ihmismieltä hyväksymään asioita, joita se itse empiirisesti ja omaehtoisesti ei voi löytää, etsiä ja havaita. Keijuja ja metsänpeikkojahan on perimätiedon mukaan olemassa. Jos Suomenuskoisissa uhrattaisiin mahlaa tai hunajaa luonnonvoimien kunniaksi, ei kai sitä pahasti voisi moittia. Magiaa Suomenuskoisten menot sisältäisivät ilmeisesti vähemmän kuin Kristinuskomme.
Luontoystävällinen usko? Mikä estää kristityn kunnioittamasta luontoa? Niin kauan kun kuljemme keisarin markkinataloususkonnossa, on vaikeaa uskoa, että karhun kanssa painiskelu parantaisi meidän luonnonsuhdetta sen paremmin kuin kristillisyys. Asennevammasta luonnon tuhoaminen johtuu. Kunhan toki jokin asia parantaa asennetta vammasta.
Kai näitä syntyy, kun ovat ihmiset vielä siitä yhtä mieltä. Antas kun tulee toinen karhu-uskonto. Vaikka mustakarhu- ja jääkarhukuppikunnat puhumattakaan harmaakarhusta, niijn taas käydään etsimässä uutta rauhanuskoa. Ihmisistä se johtuu, ettei rauhaissaa yhteisuskoa tahdo löytyä, jos jokainen tahtoo löytää uusia oppeja pappeina. Mitä suuremmaksi usko käy, sitä erimielisemäksi tullaan opinkappaleista. Lukion aineista pois jätettävästä historiasta sen näkee.
Herttahan ihannoi kommunistista yhteiskuntaa. Jonathan Glover kirjassaan Ihmisyys. 1900-luvun moraalihistoria, kuvaa missä kommunismi puhtaaksi viljeltiin. En itse voi kannattaa Hertan aatteita, eikä hänestä ole marttyyriuden esikuvaksi. Vaikka jotain samaakin. Kommunistina Suomessa oli hyvä olla, rajan takana tilanne olisi ollut toinen.
Hertta Kuusinen epäilemättä oli karismaattinen ja taitava poliitikko. Sen sijaan hyvin vaikea nähdä Herttaa minään ”ihmisyyden” puolustajana. Kuusinen oli vankilassa ja Neuvostoliitossa karaistunut, tulenpalava kommunisti. Kannatti täysin kritiikittä aatetta ja järjestelmää, joka verisyydessään ja julmuudessaan veti vertoja kansallissosialismille, ellei jopa ylittänyt sen.