37 matkustajaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä yhdessä bussissa samaan aikaan. Heistä 33 pitää kännykkää edessään, suurin osa myös kuulokkeita korvissaan. He ovat nuoria, teini-ikäisiä. Vanhukset katsovat ulos ikkunoista. Kun nuoren pysäkki osuu kohdalle, hän havahtuu viime tingassa kuin unissaolija. Säntää ylös, katselee edelleen kännykkänsä näyttöä ja horjuu ulos viimetingassa. Iäkkäämmät nousevat ajoissa painammaan pysäytysnappia ja ehtivät ulos kiireettä saati haittaamatta muiden poistumista samalla pysäkillä.
Jäin seuraamaan ”näytelmää” mennen tullen Vantaalta Helsingin keskustaan ja takaisin. Olin ehkä unohtanut todellisuuden, mutta nyt kuva tuoreutui. Ahdistuin. Missä maailmassa nuoremme ovat, kun he ovat fyysisesti läsnä, mutta psyykkisesti ties missä muualla. Ennen sanottiin, että ”kaveri on ihan pihalla”. Nyt tuskin se sopisi. He ovat virtuaalimaailmassaan. Se siitä. Tietotekniikan hallitsevia tekijöitä!
Oliko virtuaalitodellisuutta myös Herttoniemen hyppyrimäki tytölle, joka meni varoitustauluista huolimatta laskemaan sinne liukua nuorten juhlinnan joukosta ja menehtyi kaulaan osuneeseen esteeseen? Nyt etsitään vaijeriin syyllistä julkisessa sanassa! Eikö syyllisyyttä enää uskalleta etsiä niistä, jotka itse menevät kielletylle alueelle, jättävät varoitukset huomiotta ja haluavat näyttäytyä ilonpitäjinä tai sankareina muille asiattomasti paikalla olijoille? Jos he osaavat lukea tietokoneen näyttöä sujuvasti, miksei kieltotaulu mene perille. Onko seikkailujen virtuaalimaailman sankaruus vienyt realiteettien tajun.
Ajattelen edelleen bussimatkaajia, jotka osuivat seurakseni. Kukaan nuorista ei katsonut ulos ikkunoista syksyyn kääntyvää luontoa, joka oli tarjolla. Kukaan ei nähnyt nuorten joukosta toisia ihmisiä paitsi kenties aluksi sisänastuessaan rekisteröi silmissään toisen samanikäisen ja tyhjän istuimen. Kaikki oli eleetöntä. Kuollutta ympäristölle. Mitä nuorista tulee aikuistuttuaan. Uusi laji yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen, jos sellainen vuorovaikutus on edes mahdollista – muuta kuin twiittamalla tai tekstiviestein, fb:ssä jne?
Kukkahattutäti täällä jälleen paheksuu nuorten käyttäytymistä ja tekemisiä niin kuin on aina, kautta aikain ja vuosistojen paheksunut.
Entäs keski-ikäinen frouvashenkilö joka lukee bussissa romanttista romaania niin intensiivisesti, että ajaa pysäkkinsä ohi? Tai opiskelija, joka käyttää bussimatkoihin kuluvan aikansakin hyväkseen oppikirjojen tutkiskeluun tai selailee tabletistaan tulevien tenttiensä ydinkohtia tai tenttikalenteriaan?
Ovatko heidänkin ajankäyttönsä yhtä paheksuttavia kuin nuorten, jotka pläräävät kännykkäänsä? Huuhtanen-Somero voi ainakin minun puolestani ihailla ihan rauhassa syksynharmaita sateisia maisemia bussin ikkunoista kunhan jättää toisten ihmisten mobiilikäytön kritisoimisen vähemmälle varsinkin kun ei tiedä mitä sisältöjä kukakin itseensä kännyköistään imee.
Näytäpä jokin otanta bussista: kuinka monta keski-ikäistä rouvaa löytyy romanttista kirjaa lukemasta? Vrt. kännykän seuraaminen. Itse löysin ainoastaan kaksi tätöstä, jotka puhuivat lyhyesti puhelimeen. Kukaan nuorista ei tehnyt vastaavaa puhe-elettä (huh sentään!).
No,kukkahattutätituskin olen! Tulepa katsomaan. Minuakin kiinnostaisi tietää, mitä sisältöjä kukin kännyköistään imee! Mutta jos ei osaa mennä juuri kuin hätimmiten bussista ulos ajallaan, se voi olla stressaavaa nuorellekin! Vahingollisempaa on, jos ei osaa lukea hyppyrimäen varoituskylttejä! By the way: nyt ei vielä ole syksynharmaita maisemiakaan, vaan vihreyden seassa pilkottava ruska. Oletko itse katsonut ulos ikkunoista vai vain kännyäsi?
P.s, Nuorten aikuisten vuosikymmenten yliopisto-opettajasta, ohjaajasta, vastaväittelijästä viran vuoksi ei tule millään ns. kukkahattutätiä! Enkä oikein usko, että kuulokkeet korvilla istuneet kännykän katsojat juuri opintosuorituksiaan olisivat ajatelleet! Paluumatkallani he olivat selvästi menossa kotiinpäin, melko ilmeisesti ns. vapaalla vaikka varattuina.
”Oletko itse katsonut ulos ikkunoista vai vain kännyäsi?”
Pidän sen asian mieluummin itseni ja kännykkäni välisenä. Mitä ulkonaliikkumiseeni tulee, harrastan juoksemista vähintään 3 kertaa viikossa vähintään 10 km/kerta (tähtään ensi vuonna 70- vuotispaiväni viihdykkeeksi puolimaratoonille). Bussilla en liiku.
Kovin sinua tuntuvat toisten ihmisten tekemiset kiinnostavan. Tiiedän monia opiskelevia nuoria, jotka käyttävät bussimatkoihinkin kuluvan aikansa oppimateriaaliensa parissa. Eivätkä kaikki ole ennää edes kovin nuoria. Taannoin luin haastattelun, jossa teologiksi opiskeleva keskustan puoluesihteeri Tim Laaninen kertoi käyttävänsä bussi- ja sporamatkoihinsa kuluttamansa ajan tehokkasti hyväkseen lukemalla papiksi.
En ymmärrä mitä toisten ihmisten bussimatkojen ajankuluksi puuhailemat pikku askareet tai lukemiseen syventyminen kuuluvat kellekään muulle kuin heille itselleen. En näe siinä mitään paheksuttavaa tai lainvastaista, ellei häiritse toisia matkustajia.
Niinkuin maailmassa jopa Suomessa ei löytyisi tärkeämpiä päivittelyn aiheita, jos Päivi päivitellä tahtoo.
Kimmo, mikähän sinua nyt riepoo? Tädit, tämän kiinnostus kulttuurin muutoksista pohtimiseen jne? Minusta on ällistyttävää, että nykyajan nuoret ihmiset ovat naama screenissä kaikkialla ja korvat kuulokkeissa, vaikka elinympäristössä tapahtuu koko ajan kaikenlaista – lähelläkin. Enkä hetkeäkään usko, että jokin Laanisen tapaus sopisi yleistykseksi. En itsekään yleistä siitä, että tein vätitöskirjaani busseissa, vessoissa ja kesämökillä, kun vaan lapseltani ja opetustyöltäni jäi tilaisuus. Enkä halua tirkistellä vastaaviin paikkoihin!!!
Kyse on ilmeisestä tendenssistä, jossa virtuaalitodellisuus ajaa ohi reaalitodellisuuden. Ja silloin käy ehkä ymmärrettäväksi Herttoniemen onnettomuuskin. Varoitustalut ja yleensäkin ei-kelkkamäeksi tunnettu kohde otetaan pikemmin haasteena sankaruudelle (kuin pelissä), ja todellisuudentaju katoaa. Ja syypääksi osoitetaan kohta vaijerin lisäksi sen virittäjä.
Nyt on löytynyt väärä tapa matkustaa bussilla. Monet istuvat bussissa vain päästäkseen paikasta toiseen. Ne maisematkin on saatettu nähdä moneen kertaan.. Mitä se tosiaan kenellekään kuuluu miten kukin matkustaa?
Edelliseen kommenttiini viitaten: bussimatkustuksen tilannekuva iski tajuntaani kuvan nykykulttuurista, jossa virtuaalitodellisuus ajaa reaalitodellisuuden tajun! Ja halusin samalla viitata siihen mihin tällä suuntauksella voidaan päätyä. Kenties. Siinä oli pointti.
Juhani Ketomäki :”Mitä se tosiaan kenellekään kuuluu miten kukin matkustaa?”
Kyllä toivoisi ainakin joskus kuuluvan aivan kaikille:
http://www.theguardian.com/world/2015/sep/02/shocking-image-of-drowned-syrian-boy-shows-tragic-plight-of-refugees#img-1
”nykykulttuurista, jossa virtuaalitodellisuus ajaa reaalitodellisuuden tajun!”
Höpö höpö. Niinhän se rokkenrollikin sekoitti nuorten lättähattujen ja surinasussujen pään 60 vuotta sitten. Ties mitä roskasakkia ja kriminaaleja niistäkin on tullut. Tässäkin kirjoittelee yksi pärinäpoika 350 kuutioisen ”Jawa-sixdaysin,” farkut ja mustan nahkarotsin omistanut pahis, joka kaikkista aikanaan saamistaan – ei kuitenkaan omilta vanhemmiltaan – todennäköisistä kiminaalin ja suuren rosmon tulevaisuusennusteista huolimatta on hankkinut itselleen kunnolliset oppiarvot, kasvattanut kolme poikaa menestyviksi ja lainkuuliaisiksi kansallaisiksi, joista vanhin on toiminut EU-virkamiehenä Hollannin Haagissa jo 14 vuotta ja elelee rakkaan vaimonsa kkanssa hyvin ansaittuja eläkepäiviään kohta kultahääpäiväänsä viettäen.
Kyllä se nuoriso siitä tokenee ja viisastuu vanhetessaan. Älä ole huolissasi Päivi. Niin on käynyt jokaiselle sukupolvelle.
Nuoruus ja hulluus – vanhuus ja viisaus.
”Kyse on ilmeisestä tendenssistä, jossa virtuaalitodellisuus ajaa ohi reaalitodellisuuden.”
Tieto lisääntyy, kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy. Kaikki uusi tuntuu pelottavan ainakin osaa vanhemmasta ikäpolvesta oli aikakausi mikä tahansa.
50-luvun alussa, kun nuorisokulttuuri alkoi hiipiä peräpohjolaammekin ja minä elin varhaista nuoruuttani, tuntui, että tädeillä – kukkahatulla tai ilman- ja sedillä pääasiallisen elämänsisältö olisi muodostunut nuorison pukeutumisen ja ”lättähattujen rokkenrollin” paheksumisesta. Nyt sitten ovat vuorossa mobiililaitteet.
Hoh, hoijaa, aikansa kutakin. Mikäköhän lienee 50 vuoden kuluttua vanhempien nuoria ihmisiä kohtaan osoittaman paheksunnan top 10?
Hoh Hoijaa! Aikansa sama meilläkin. Nuoruus jne. Olin tosin vasta kansakoulussa 50-luvulla ja sain sittemmin vapain käsin tehdä pukusuunnittelua luokkatovereille, siskoilleni ja itselleni. Olin nuorisomuodin kannataja! Helsingissä.
Eikö sinua huolestuta, mitä tapahtuu, kun pelit ja seikkailut, urhoollisuudennäytöt saavuttavat fiktiivisiä mittoja. Toki niitä meidänkin aikanamme oli, mutta nykyinen netti(fb)innostus selfien ottamiseen mahdollimman hurjissa paikoissa toisten ihailtaviksi ruokkii kyllä turhaa riskin ottamista. Viittaan kysymysmerkein Herttoniemen surulliseen onnetttomuuteen.
”Viittaan kysymysmerkein Herttoniemen surulliseen onnetttomuuteen.”
Tapaus oli tietysti valitettava ja hyvin surullinen, mutta oletko koskaan ollut toistasataa kulkevan moottoripyörän selässä pimeällä, mutkaisella ja mäkisellä hiekkatiiellä kun suuret puut vilisevät silmissä tien molemmin puolin. Ja vieläpä ilman kypärää. Minä olen ja nykyinen vaimoni ja lasteni äiti takanan elkääni liimautuneenai. Vastuutonta meininkiä? Kyllä varmasti, mutta otettiin sitä ennenkn hulluja riskejä ja tehtiin mainetta kasvattavia ”sankaritekoja”. Liikennekuolemien määräkin oli silloin aivan toista luokkaa. Satoja enemmin, kuin nykyään vaikka moottoriajoneuvojen määrä oli vain murto-osa nykyisestä.
Annatteko lastenne kaahata prätkällä ilman kypärää pitkin pimeitä metsäteitä?
Minä kans ihmettelen tuota vaijerijuttua. Kohta ajotietkin pitää ympäröidä muureilla, ettei kukaan jalankulkija vain menisi seikkailemaan autojen sekaan 🙁 Järki käteen holhoamisessa!
Olen kallistumassa sille kannalle, että osa nuorista elää enemmän virtuaalitodellisuudessa kuin arkirealismissa. Osa nukkuukin älykännykän kanssa, niin että kun sininen valo yöllä vilahtaa, heti kännykkä kouraan suhahtaa.
Se on tätä päivää Salme.
Näin on Kimmo. Olen vähän seurannut tätä omien jälkeläisteni lasten kohdalla. Aamulla sitten väsyttää, eikä jaksaisi lähteä kouluun 🙁