Kummityttöni kysyi minulta, olenko katunut koskaan sitä, etten ole naimisissa eikä ole omia lapsia. Vastasin rehellisesti että en, en ole katunut. Mutta sen kerroin hänelle, että mitä enemmän itselle tulee ikää sitä ihanammilta alkavat näyttää lapset – ovat ne sitten kenen tahansa lapsia.
Tämä todellistui taas viime sunnuntaina, joka oli valtakunnallinen satupäivä, viettihän Satu silloin nimipäiväänsä (18.10.). Olin järjestämässä kirjailijatalo Villa Kiven Satupäivää ja iloitsin hyvästä yleisömenestyksestä. Lapsia, suurin osa alle kouluikäisiä, tuli isän, äidin, isovanhempiensa kanssa ja meillä oli tarjolla nukketeatteria, mehua, satujen lukua, piirustusta ja ennen kaikkea kirjoja. Helsingin Kirjailijoista kun oli kysymys, meillä oli kunnia-asiana jakaa ilmaiseksi jokaiselle lapselle kirja, sen sai valita itse kirjapöydältä, johon olimme kerjänneet lahjoituksia kustantajilta (hyvällä menestyksellä). Satupäivän tunnus tänä vuonna oli ”Satu tekee hyvää”, mielessäni jatkoin sitä vielä että satu tekee hyvää aikuisellekin.
Kun katson lasta silmiin, näen selvästi että on totta se mitä Sana sanoo ”Heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina heidän Isänsä kasvot”. Proosallisemmalla tasolla näen, että he näkevät kauas tulevaisuuteen, näkevät vielä silloinkin ja sellaista, mitä minä en enää kasvaessani kortta mullan alla. ”… ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi…” Niin mitä sitten…
Näitä blogeja rupesin kirjoittamaan nimen omaan eläkeläisen näkökulmasta ja se on ihan hyvä kulma. Hyvä kulma jo siitä syystä, että se tarjoilee eteeni tuon tuosta lapsen näkökulmaa. Viihdyn siellä missä on lapsia, perhekirkossa, nuorten vanhempien kotona, lasten kirjojenkin parissa (lukien ja itse kirjoittaen). Tutustuin äitien iltasatu.org sivustoon ja lähetin sinne yhden oman satunikin. Ja muuta sellaista. Etten vain olisi tullut itsekin lapseksi jälleen. Vaan mitäpä haittaa siitä.
Muistan varhaislapsuudestani 1940-luvulta erään vanhuksen, joka aina pysähtyi kohdatessaan lapsen kylätiellä. Struuma pompotti hänen kaulassaan mutta hän jaksoi sanoa kauniita sanoja lapselle. Muistan mustalais-Emman joka monine nyytteineen malttoi pysähtyä ja lateli hellanlettas-kultapieni-aurinkoinen… Ja Helmi-täti joka teki voileipiä meille kun kuuntelimme Markus-sedän lastentuntia radiosta. Muistan… Muistaako minua kukaan?
Jotenkin vahvempana avautuu tieto siitä, että lapsiin on syytä panostaa. Lapsiin on syytä panostaa silloin kun itselle tulee ikää. He kantavat sitä panostusta tulevaisuuteen, kun itse en enää pysty.
Äitini oli pyhäkoulunopettaja. Hän oli koko kylän paras pyhäkoulunopettaja. Hän jaksoi toistaa kerta kerran jälkeen, että Jeesus rakastaa lapsia. Jossakin vaiheessa minun tuli hätä siitä, että rakastaako vielä kun olen aikuinen. Sitä kyselen yhä. Teoriassa tiedän että rakastaa. Mutta…
Arvostan kirkon / seurakuntien lapsityötä. Siinä on tulevaisuus. Siinä on tulevaisuus niillekin lapsille, jotka sotien ja muiden konfliktien keskeltä saapuvat maahamme. Miten osaisimme toimia niin, että kirkosta tulisi heille koti. Ja että he vuorostaan kantavat lasten asiaa eteenpäin.
Enkelin halauksessa (oma piirros).
”Porvoon tuomiokapituli peräytyy käytännöstä, jossa kirkkoherrakandidaateilta vaaditaan kirjallinen lupaus yhteistyökyvystä eri sukupuolten kanssa. ” uutinen
Silmiini pisti sana ”yhteistyökyky” eri sukupuolten kanssa. Kuinka kukin pappi/kirkkoherra arvioi omaa yhteistyökykyään miesten ja naisten kanssa? ”Kirjallinen lupaus yhteistyökyvystä” Entäs jos tuota kykyä ei ole ja kirkkoherra menee kirjallisesti lupaamaan, että hänellä on tuo kyky? Tuon kyvyn huomaavat ja osaavat arvioida yleensä ulkopuoliset parhaiten.
Ehkä olisi enempi oikeaan osuvaa puhua yhteistyöhalusta eikä yhteistyökyvystä?
Minun terminologiassani yhteistyökyky ja yhteistyöhalu ovat uutisen määrittelemässä kontekstissa toistensa synonyymejä, joskin yhteistyökyky on minusta paremmin suomenkieleen sopiva sana. Tuo yhteistyöhalu kuullostaa jotenkin teennäiseltä yhdyssanalta.
Sen enempää sanoilla saivartelematta mielestäni tässä on kyse siitä, että päästäkseen tuomiokapitulin suosittelemaksi kirkkoherrakandidaatiksi, papin tulee luvata olevansa suotuvainen toimimaan alttarilla yhteistyössä naispapin kanssa. Vaalimatematiikan takia kirkkoherrakandidaatilla ei käytännössä ole mahdollisuutta tulla valituksi jollei tuomiokapituli aseta häntä suositeltujen kandidaattien listalle.
Jokainen voi sitten itse tykönään miettiä, mitä se tarkoittaa käytännössä, jos seurakunnan esimies valehtelee kirkkoherran vaaleissa ja tulee vääryydellä valituksi kirkkoherraksi.
K24: ”kirkkoherrakandidaateilta vaaditaan kirjallinen lupaus yhteistyökyvystä eri sukupuolten kanssa”.
Tämähän toimii luonnollisesti myös niin, että naisehdokkailta edellytetään sama kysymys suullisesti suhteessa mieskollegoihin, eikö totta? Muutenhan toimitaan tasa-arvolain vastaisesti.
Niin, eihän tuossa uutisessa sanota, että vain miehiltä kysytään. Tässä se tekopyhyys nähdään, että pitää naisiltakin kysyä, vaikka ongelmat ovat päivänselvästi olleet siinä, ettei pappisnaista ole aina hyväksytty.
Pitää nyt sitten esittää teatteria tasapuolisesti kysymällä naisiltakin. Ettei nyt miehiä loukata.
Ovathan ne kirkon viralliset lähetysjärjestötkin allekirjoittaneet paperit, joissa sitoutuvat olemaan syrjimättä, ja samaan aikaan toisaalla vannovat, etteivät tee yhteistyötä pappisnaisten kanssa.
Ps. uutisen otsikko puhuukin yhteistyöhalusta toisin kuin uutisen sisältö.
Kyllä se suullinenkin lupaus tulisi ottaa kahden todistajan läsnä ollessa. Muutenhan voi aina väittää, ettei ole mitään luvannutkaan. Aiemmin suullisella pappisvalallakin piti olla kaksi todistajaa.
Ja varmuuden vuoksi voisi tallenneita käyttää.
Just niin Sonja.
Ei ollut kirkkoherranvirkaa hakiessa ennen tuollaisia erillisiä lupausvaatimuksia. Pappisvala ja heti perään vannottu virkamiesvala riitti. Kun tämä on tullut nyt ilmeisesti naispappeuden myötä käytännöksi kirkosssamme, niin pitääkö tästä vetää se johtopäätös, että kaikki naispapit eivät ole yhteistuöhaluisia tai yhteistyökykyisiä eri sukupuolta olevan työkaverin tai alaisen kanssa? Vai onko yhteistyökyky ja -halu sukupuolisidonnainen myötäsyntyinen ominaisuus?
Mitä lupauksia seuraavaksi aletaan vaatia?!
Per-Olof. Sinun mielestäsikö ei pitäisi mitään vaatia johonkin kirkkoherran virkaan pyrkijältä? Joku aikoinaan vannottu vala riittää? Minä hain kerran elämässäni kirkkoherran virkaa, mutta en päässyt vaaliin, joten ei mitään kyseltykään. Seurakuntapastoriksi taas määrättiin. Arvelivat varmaan kysymättäkin, että pystyn sen homman hoitamaan.
Kirkon valtadiskurssi on alentuva puhuessaan ”yhteistyökyvystä eri sukupuolten kanssa”, kun ei ole yhtään tapausta, jossa pappisnainen olisi kieltäytynyt yhteistyöstä pappismiehen kanssa.
Kun selvitetään naispuolisen hakijan sopivuutta, mitä häneltä pitäisi tällä kohden kysyä? Ja olisiko oikein olla kysymättä?
Ei taida olla tiedossa yhtään tapausta, jossa pappisnainen olisi sukupuolen perusteella kieltäytynyt yhteistyöstä toisen pappisnaisen tai pappismies toisen pappismiehen kanssa. Voidaan kuitenkin ajatella, että jonkun mielestä pappeja pitää olla paikalla kumpaakin sukupuolta (jos oletetaan, että sukupuolia on kaksi).
Sonja O.: ”Kirkon valtadiskurssi on alentuva puhuessaan “yhteistyökyvystä eri sukupuolten kanssa”, kun ei ole yhtään tapausta, jossa pappisnainen olisi kieltäytynyt yhteistyöstä pappismiehen kanssa.”
Yhteistyöhalu / -kyky ei rajoitu vain kieltäytymisiin. Kyse on selvästi asenteesta. Sen taas tuntee parhaiten työyhteisö, joka joutuu kokemaan keskuudessaan vallitsevat (lausumattomatkin) sym- ja antipatiat. Useimmiten ne eivät ole sukupuolisidonnaisia, vaan ideologisia (herätysliikepohjaisia / kirkkopoliittisia) ja / tai persoonaan kohdistuvia.
Jos yhteistyökykyä kysytään suhteessa eri sukupuoliin, se pitää luonnollisesti esittää tasa-arvolain hengessä molemmille sukupuolille, jos kirkkoherraehdokkaitakin on molemmista sukupuolista.
Juuripa niin. Kuten yllä kirjoitinkin. Kyllä nyt miehiä pelätään sorrettavan.
Yhteistyökykyä pitäisi todellakin selvittää niinkin, ettei rupea mitään miestenmessujakaan järjestämään. Siis miespapeilla vain ja säännöllisesti.
Ja turha tähän on vetää ortodokseja ja katolilaisia mukaan, kun eivät ole vielä naisille pappisvirkaa avanneetkaan. Kaikkihan tämän ymmärtää.
Osmo: ”Sinun mielestäsikö ei pitäisi mitään vaatia johonkin kirkkoherran virkaan pyrkijältä? Joku aikoinaan vannottu vala riittää?”
Kyllä sinä Osmo hyvin tiedät, että kirkkoherranvirkaan muutakin vaaditaan kuin aikoinaan vannottu vala.
Ihmettelen sitä, että pappis- ja virkamiesvala (taitavat nykyään olla lupauksia) ei riitä siihen, että hakijan voidaan olettaa noudattavan lakia. Meillähän on olemassa yhteiskunnan säätämiä yleisiä lakeja, joita kirkossakin on noudatettava.
Sonjalle sen verran, että yhteistyöhaluja ja -kykyä voi puuttua yhtä hyvin miehiltä kuin naisilta, vaikka ei kanteluun, tutkintaan tai oikeusprosessiin asti tulleita tapauksia olisikaan tiedossa. Muistan lukeneeni jonkun naispuolisen nuoren kirkkoherran tulleen tänä vuonna viralta poispannuksi, mutta en muista miksi – en sitäkään oliko samassa saeurakunnassa toista sukupuolta olevia työntekijöitä tai peräti pappismiestä. Yhteistyökyvyt, ehkä myös -halut taisivat olla taustalla tuohon päätökseen.
Niin, yksi naispuolinen khra on pantu viralta pois, mutta kyseessä ei ole ”kieltäytyminen yhteistyöstä eri sukupuolten kanssa”. Työyhteisössä oli vain naisia. Syitä viraltapanoon ei ole julkisuuteen tarkemmin kerrottu, mutta olen lukenut lehdistä, että ko. khra aikoo riitauttaa irtisanomisen.
Myöskin naispuoliset kirkon työntekijät ovat kieltäyneet yhteistyöstä pappisnaisten kanssa, mutta onko kukaan pappis- tai muu nainen kieltäytynyt yhteistyöstä pappis- tai muun miespuolisen kirkon työntekijän kanssa.
Eli jos joku jostain kieltäytyy, niin yhteistyöstä pappisnaisen kanssa. Ja kait piispankin kanssa…
Ainakin minua ovat naispuoliset kollegat kohdelleet erittäin hyvin. Selkäkipuisenakin ollessani naisselebrantti on antanut minun jakaa leivän, kun kyyristely viiniä jakaessa on ollut vaikeaa.
Lupauksen vaatiminen on juridisesti hieman erikoista, koska työsyrjintä on rikos. Voiko tuomiokapituli lähteä olettamuksesta, että kirkkoherran virkaa hakevat ovat potentiaalisia rikoksentekijöitä, elleivät anna erillistä lupausta? Eikö lähtökohtaisesti tulisi ajatella, että viranhakijat ovat lainkuuliaisia kansalaisia?. Rikoksiin puututaan vasta sitten, kun epäilykseen on aihetta. Tarvitseeko mihinkään muuhun virkaan erikseen luvata noudattavansa lakia jossain määrätyssä kysymyksessä?
Kakkurin kanssa samaa mieltä. Toisaalta työsyrjintä on rikos, mutta tästä huolimatta Lähetysseuran vuosikokous halusi äänestää siitä, pitäisikö samaa sukupuolta olevilta pareilta kieltää toimiminen lähetystyössä.
Ennen äänestystä kirkon lakimies kertoi vuosikokousedustajille, että työsyrjintä on rikos, mutta edustajat tästä huolimatta halusivat äänestää siitä, tekeekö kirkko rikoksen.
Eli ei se ihan itsestäänselvää ole kirkon kaikille työntekijöille ja sidosryhmille, että rikoksia ei saa tehdä. Ei kuitenkaan ole syytä leimata koko kirkon henkilökuntaa. Uskon, että useimmille lakien noudattaminen on itsestäänselvyys.
Käsittääkseni kirkon työntekijät ovat tosiaan erittäin lainkuuliaisia eräitä vähäisiä poikkeuksia ehkä ottamatta lukuun. Onhan jotakuta pappia rangaistukin sukupuolisesta syrjinnästä, ei toki seurakunnan pappia, vaan jonkin yhdistyksen.
Muutamilla seurakunnilla on työsyrjintätuomioita hallinto-oikeuksista. Ne ovat lähinnä tapauksia, joissa seurakunnan luottamusmiesjohto on ollut sitä mieltä, että homo ei voi soittaa kirkkouruilla tai saarnata sieltä pöntöstä. Hallinto-oikeus oli eri mieltä.
Sikäli jos asioita tarkastellaan vain työsyrjinnän näkökulmasta, ottamatta huomioon kirkon kontekstia, niin sekin on räikeää työsyrjintää, jos viidesti avioliitostaan eronnut pappi pannaan viralta.
Minun käsittääkseni nykyinen työlainsäädännön tulkinta lähtee siitä, että ihmisen parisuhde on yksityisyyden alaan kuuluva asia, jolloin naimattomuus, parisuhteessa eläminen tai avioerot eivät voi olla työ- tai virkasuhteen irtisanomisen perusteena ev-lut kirkossa.
Kakkuri:” Eikö lähtökohtaisesti tulisi ajatella, että viranhakijat ovat lainkuuliaisia kansalaisia?.”
Kiva ja mukava kommentti. Mutta oi, niin sinisilmäinen…
Me kaikki tiedämme, että on uskonnollisia yhteisöjä, lahkoja ja kovasydämisiä, joissa tänäpänäkin lähtökohtaisesti ei kunnioiteta luterilaista kristillista tasa-arvoa naisen ja miehen välillä.
Jussi Anttalainen: ”Me kaikki tiedämme, että on uskonnollisia yhteisöjä, lahkoja ja kovasydämisiä, joissa tänäpänäkin lähtökohtaisesti ei kunnioiteta luterilaista kristillista tasa-arvoa naisen ja miehen välillä.”
Varmaan sellaisia lahkoja on, mutta sellaisia asenteita ei voi luterilaisen kirkon virkaan pyrkivällä olla.
Asia on juuri niin kuin Teemu Kakkuri kirjoitti: pappi on jo pappis- ja virkavalassaan sitoutunut noudattamaan sekä kirkon järjestystä että Suomen lakia. Virka lähtee alta, jos näissä raameissa ei pysty toimimaan.
Ongelma on varmaan sama kuin muuallakin yhteiskunnassa: kaikkialla ei ole selvää, missä nämä työsyrjinnän ja vakaumuksen rajat kulkevat. Ne koeponnistetaan ennakkotapauksilla, kun lain tulkinnat vaihtelevat.
Onhan lisäksi tosiasia, että katolilaiset ja ortodoksiveljemme ja sisaremme eivät joudu tasa-arvoasioissa samoihin opillisiin / eettisiin pohdintoihin kuin me luterilaiset, koska kirkot ovat määritelleet esim. oman kirkkonsa pappisviran kelpoisuudet niin, ettei nainen tai seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva voi hoitaa sitä. Ei siihen ole millään työlainsäädännöllä puuttumista, jos asia kuuluu uskonnonvapauslain suojaan.
Tarkkaan ottaen käsitykseni mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei ole este katolisen tai ortodoksisen kirkon papin tehtäviin. Parisuhteessa eläminen on este, mutta se ei katso sitä, onko kyse hetero- vai homosuhteesta.
En ole tietoinen, että Suomessa homoseksuaalisuus olisi laillisesti este mihinkään työtehtävään. Mielestäni ei ole myöskään sellaista tehtävää, jossa laillisesti voisi kieltää homosuhteessa eläviä toimimasta tehtävässä, mutta sallia heterosuhteessa elävien työsuhteet.
Ongelma ei nyt ole ihan sama muuallakin yhteiskunnassa. En tiedä mitään muuta ammattiryhmää/työpaikkaa kirkon lisäksi, jossa olisi tarvittu kysyä, voiko työskennellä yhteistyössä eri sukupuolten kanssa.Valtion virkoihin avattiin naisille pääsy vuonna 1926 eli aikapäiviä sitten on sovussa työskennelty.
Jusu
Ortodoksikirkon pappi saa olla heteroavioliitossa, mutta rekisteröidyssä parisuhteessa olevia ei pappisvirkaan vihitä. Ei ole työsyrjintää kun perustuu oppiin.
Roomalaiskatolisen kirkon pappi voi erityistapauksissa olle heteroavioliitossa, mutta julkisesti homoparisuhteessa olevia ei pappisvirkaan vihitä. Ei olisi työsyrjintää jos tilanne realisoituisi Suomessa.
Jukka,
Evankelis-luterilaisen kirkon tapauksessa tuomioistuinlaitos on päätöksissään todennut, että koska rekisteröity parisuhde on lakiin perustuva instituutio, kirkko voi asettaa virkakiellon vain lain tasoisella päätöksellä. Esimerkiksi kirkolliskokouksen päätös virkakiellosta ei olisi lainvoimainen ellei päätöksellä muutettaisi nykyistä lainsäädäntöä (eduskunnan hyväksynnällä).
En tunne ortodoksista kirkkoa tai roomalais-katolista kirkkoa koskevaa lainsäädäntöä, mutta pidän epätodennäköisenä, että Suomen laissa olisi eksplisiittinen määräys, jossa sanottaisiin ettei homosuhteessa elävä saa toimia kyseisten kirkkojen kyseisissä tehtävissä. En pidä itsestäänselvänä, että tuomioistuinlaitoksen evankelis-luterilaisen kirkon virkoja koskeva päätös ei olisi pätevä myös muiden uskontokuntien osalta.
Tämä johtuu siitä, että suomalaisessa oikeuskäytännössä on hyvin voimakkaasti se periaate, että jos ihminen käyttää laissa määriteltyjä oikeuksiaan (esim. solmii rekisteröidyn parisuhteen), siitä ei voi seurata hänelle mitään negatiivisia sanktioita ilman, että nämä sanktiot ovat myös määritelty laissa. Eli tällaiset ”voit kyllä solmia vuokrasopimuksen, mutta sen jälkeen et enää pääse Prisman kassalle töihin” -tyyliset kytkökset ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä.
Jusu
Johtopäätöksesi 19.08.2014 20:58 on silti väärä.
Uskonnollisessa kontekstissa hetero- ja homoparisuhde voidaan laittaa erilaiseen asemaan asian olematta esim. työsyrjintää. Se ei kuitenkaan ole luvallista uskonnollisella perusteella uskonnollisen kontekstin ulkopuolella.
Esimerkiksi valtionapua nauttivien kansanopistojen opettaja- ja opiskelijavalinnoissa yhdenvertaisuuslakia on noudatettava sellaisenaan riippumatta kansaopistoa ylläpitävästä taustayhteisöstä.
Jukka,
En osaa sanoa, mitä tarkoitat ”eri asemaan laittamisella”. Minun pointtini oli se, että uskonnollisessa kontekstissa (mikäli papin virkasuhde sellainen on) oikeuslaitos on katsonut, että rekisteröityä parisuhdetta voi pitää rekrytoinnista kieltäytymisen tai irtisanomisen perusteena vain jos asiasta on laissa eksplisiittinen maininta.
En ole tietoinen, että Suomen laissa olisi ainuttakaan kohtaa, jossa sanottaisiin, että parisuhteensa rekisteröinyttä ei saa tai ei tarvitse palkata johonkin tehtävään. Laki ei aseta parisuhteen rekisteröinnille mitään sanktiota ja oikeuslaitos on katsonut, että laissa tulisi tällainen sanktio mainita, koska muussa tapauksessa kyseessä on työsyrjintä.
Jusu
kiinnität nyt liiaksi huomita seikkaan onko parisuhde rekisteröity tai ei. Se ei kuitenkaan ole tässä kohdin merkittävä kysymys. Merkitävää sitävastoin on, onko julkisesti tiedossa oleva parisuhde uskontokunnan opin mukaan haureutena pidettävä parisuhde vaiko ei. Parisuhdehan voi olla julkisesti tiedossa vaikkei sitä oltaisi rekisteröity.
Jos julkinen haureudessa eläminen on uskontokunnassa peruste viraltapanoon, niin silloin asia on niin. Ei siinä silloin ole laisinkaan merkitystä pidetäänkö ko. suhdetta uskontokunnan ulkopulisessa yhteiskunnassa haureutena.
Niin kutsutulla yleisellä mielipiteellä ei ole mitään oikeusvaikutusta siihen, mikä on vaikkapa ortodoksisen tai katolisen uskon mukaan haureutta.
Juuri tämänkin takia tasa-arvoinen avioliittolaki on tarpeen; ei voida erotella rek.parisuhteitä ja avioliitossa eläviä.
PS. Ja aika irvokasta, että katolinen kirkko siirtää rikolliset pedofiilipappinsa vain uuteen seurakuntaan, jossa voi puhtaalta pöydältä taas aloittaa rikollisen toimintansa, eikä pidä em. rikollista ja erittäin tuhoavaa ja törkeää toimintaa ilmeisestikään kuitenkaan julkisyntinä. Mutta samansukupuolinen aikuisten sitoutunut rakkaus kylläkin olisi julkisyntinä?
Mitä tällaisesta kirkosta, joka vielä siis suojelee rikollisia ja peittelee heidän jälkiään sekä sallivat lasten tuhoamiset, pitäisi ajatella?
Jukka,
Tietysti niin kauan kuin asiasta ei ole tuomioistuimen päätöstä, kumpikin meistä voi vain esittää omia näkemyksiään, mutta meillä ei ole mahdollisuutta verifioida näiden näkemysten oikeellisuutta suuntaan tai toiseen.
Toisaalta tuo mitä sanot, tarkoittaa myös sitä, että julkisessa homosuhteessa eläminen ei ole ev-lut kirkon opin mukaan haureutta. Jos se olisi opin mukaan haureutta, tuomioistuin ei olisi voinut tuomita seurakuntia työsyrjinnästä. Tämä tieto tuskin ilahduttaa kirkon konservatiiveja.
Minun mielestäni tässä uskonnon opin kanssa vastakkain on se, mitä oikeuskäytännössä pidetään ihmisen yksityisyyteen kuuluvana asiana, joka ei kuulu työnantajalle. Tyypillisesti parisuhde ja seksuaalisuus kuuluu vahvasti tälle alueelle.
Minä pidän lainsäädännön kannalta ongelmallisena ajatustasi siitä, että pappi voisi elää homosuhteessa salaa, mutta jos jäisi tästä kiinni tai työnantajalla olisi vahva epäily tällaisen suhteen olemassaolosta, tämä antaisi työnantajalle oikeuden työsuhteen irtisanomiseen. En itse löydä tällaiselle tulkinnalle perusteita lainsäädännöstä.
Jouni Turtiainen:” Asia on juuri niin kuin Teemu Kakkuri kirjoitti: pappi on jo pappis- ja virkavalassaan sitoutunut noudattamaan sekä kirkon järjestystä että Suomen lakia. Virka lähtee alta, jos näissä raameissa ei pysty toimimaan. ”
Taas sarjassamme näitä siloiteltuja kommentteja, ev.lut.kirkosta. Kommentoijat – ja varmasti ihan hyvää yrittävät tarkoittaa – jotka eivät uskalla tai osaa nähdä totuutta silmiin: tosiasia on, että ev.lut.kirkossamme toimii edelleen useita pappismiehiä, jotka eivät noudata kirkkomme järjestystä. Toisinsanoen eivät kunnioita kristillistä luterilaista tasa-arvoa naisen ja miehen välillä. Ev.lut.kirkon pappisvihkimyksen saaneita pappismiehiä on edelleen useita, jotka eivät tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa.
Jussi Anttalainen: ”Ev.lut.kirkon pappisvihkimyksen saaneita pappismiehiä on edelleen useita, jotka eivät tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa.”
Kyseessä on kuitenkin uusiutumaton luonnonvara, jonka parasta ennen -päiväys alkaa lähestyä.
Tuomiokapituli on oikeusviranomainen. Se ei ota kantaa lahkoihin eikä pohdi ja mittaa pappien kovasydämisyyttä. Sitä paitsi viranhoitaja saattaa olla kiveäkin kovempi sydämeltään, mutta toimia silti laillisesti ja asiallisesti virkatoimessaan. Sydämet tutkii kerran ihan toinen tuomari. Viran vastaanottamiseen vaaditaan rikosrekisteriote, joka koskee lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta. Mutta sellaista rikosrekisteriä ei ole olemassakaan, joka pohtisi mahdollisia tulevia rikoksia.
Yhteistyökysymyksen voisi ymmärtää niissä tapauksissa, joissa virkaa hakeva on aiemmin ollut syytettynä työsyrjinnästä tai on esimerkiksi julkisesti uhannut toimia lainvastaisesti. mutta noin yleisenä seulontana se ei varmaankaan ole juridisesti validi.
Pappien feminististä puhdasoppisuutta valvomaan pitäisi perustaa erityinen tutkintaosasto, mikä salakuuntelisi pappeja, seuraisi näitten sähköposteja ja järjestäisi aina välillä koko yön kuulusteluja, jottei vain mikään epätasa-arvoinen ajatus pääse vilahtamaan pappien mielessä.
Osaston nimi voisi olla vaikka pyhä tasa-arvo-inkvisitio.
Oletko varma, että Jumala vastustaa tasa-arvoa?
Porvoon ratkaisu on toki järkevä. On kuitenkin kohtuullista olettaa, että seurakuntapappi hyväksyy tasavertaisiksi kollegoikseen kaikki laillisesti vihityt papit heidän henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa katsomatta (Huom! myös sukupuoli on henkilökohtainen ominaisuus!). Viime kädessähän nimenomaan piispa, ei pappi, on vastuussa pappiskandidaattien soveltuvuusarvioinnista.Niinpä se, jonka piispa on vihkinyt on aina oikea pappi (vaikka moni meistä on monessa vajavainen)