Kirkon kosketuspinta jäsentensä enemmistöön liittyy hyvin pitkälle syntymään (kaste), aikuistumiseen (rippikoulu ja konfirmaatio), avioitumiseen (vihkiminen tai siunaus), kuolemaan (hautaus) ja jouluun. Tämä kosketuspinta antaa kirkolle mahdollisuuden pitää esillä sanomaansa myös vieraantuneiden jäsentensä ja kirkkoon kuulumattomien elämässä. Keskeisiä elementtejä ovat uskon tunnustaminen, rukous, Raamatun lukeminen, virsilaulu ja siunaus.
Sekä kasteeseen että avioliittoon vihkimiseen liittyy myös viranomaistehtävä. Kasteessa nimi- ja äidinkieli-ilmoituksen toimittaminen eteenpäin; vanhemmat voisivat itsekin viedä sen maistraattiin. Avioliittoon vihkimisessä kysymys on tahdonilmauksen vastaanottaminen ja tiedon välittäminen eteenpäin. Tämäkin toiminta olisi helppo yksityistään.
Kasteen kohdalla kysymys olisi palvelun huonontamisesta. Vauvan vanhempien pitäisi itse toimittaa paperi maistraattiin. Tässä ei ole kysymys tämän suuremmasta asiasta. Mutta pieni heikennys palveluun kuitenkin.
Avioliittoon vihkimisen kohdalla viranomaistehtävästä luopuminen olisi isompi juttu. Ensiksikin siviilivihkiminen edellyttäisi vihkimistä maistraatissa, joka toisi parikin mutkaa. Kaikki eivät syty kahteen erilliseen seremoniaan ja joskus hääjärjestelytkin voisivat olla hankalia. Myöskään ajatus kahdesta ’hääpäivästä’ (perjantaina maistraatti, lauantaina kirkko) ei kaikkia innosta.
Nyt tehdyssä ehdotuksessa on vahvasti sellainen maku, että luopumalla viranomaistehtävistä kirkko saisi vapauden toimia omien näkemystensä mukaan. Näistä näkemyksistä ei ole yksimielisyyttä: osa haluaisi varmistaa, että vihille tulee vain hyvin tietoisia kristittyjä; osalla olisi armo avarampi. Seurakuntalaisten tasapuolinen kohtelu vaarantuisi, kun nykyinen lain ja kirkkojärjestyksen antama oikeudellinen suoja ohenisi. Pelkona on, että muutaman tiukkalinjaisen papin toimet välittäisivät suurelle yleisölle käsityksen, että seurakuntalaisia kohdellaan mielivaltaisesti. Ja se olisi kirkolle korvaamaton imagotappio.
Vapaaehtoinen luopuminen viranomaistehtävistä vähentäisi kirkon kosketuspintaa jäseniinsä ja muihin suomalaisiin. Se vähentäisi laadukkaita kohtaamisia, joita valmiiksi on liian vähän. Mutta vielä pahempaa: se vieraannuttaisi kirkkoa entisestään yhteiskunnasta, jossa sen pitää toimia, ja ihmisistä, joita se palvelee. Lyhyesti vaikeuttaisi kirkon todistamistehtävää.
Esau kelpaa esimerkiksi – varoittavaksi sellaiseksi.
Siksi tivaan että olet asiasta kirjoittanut monta kertaa mutta koskaan et ole tähän puoleen puuttunut. Nytkin samassa ajassa kuin kirjoitat että et vastaa nyt, olisit ehtinyt vastata.