Tuore korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jolla se vahvisti papille annetun varoituksen, herättää tarpeen jatkaa keskustelua. Missä ja milloin on kunnolla määritelty kirkon avioliittokäsitys, ja onko sen vaihtoehto maallinen avioliittokäsitys? Tästä asiasta ei ole tarvinnut keskustella ennen parin vuoden takaista avioliittolain muutosta. Onko kummallekaan erilliselle käsitykselle edes tarvetta?
Suomessa avioliiton solmimisesta ja avioliiton oikeussuhteista säädetään eduskunnan hyväksymässä avioliittolaissa. Kun papit vihkivät avioliittoon, he vihkivät ihmisiä avioliittolain säätelemään avioliittoon. Vaihtoehtoista avioliittoa Suomessa ei ole. Vihkiessään avioliittoon pappi toimii valtion viranomaistehtävässä eduskunnan kirkolle ja papille antamalla valtuutuksella.
Avioliittolain muutosta säädettäessä korostettiin, että kirkolla on oikeus määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. Tästä ei ole missään vaiheessa vallinnut erimielisyyttä. Kun oikeus on olemassa, sitä pitää tarvittaessa käyttää epäselvyyksien poistamiseksi. Avioliitto ei ole sakramentti eikä opinkappale. Käsittämätöntä, että avioliittoon vihkimisestä saatiin kirkon yhtenäisyyttä uhkaava sotku.
Kirkkolain 1 luvun 4 §:n mukaan kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti. Kirkkojärjestyksen 2 luvun mukaan avioliittoon vihkiminen on yksi kirkon pyhistä toimituksista. Voimassa olevan kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan avioliittoon vihkiminen vaatii kirkon jäsenyyden ohella ainoastaan rippikoulun käymisen. Kaikki muut edellytykset vihkimiseen, muun muassa vihittävien ikä, määrätään avioliittolaissa.
***
Avioliittokäsityksestä puhuttaessa termit hämärtyvät. Ehkä tämä on tarkoituskin. Pitäisi puhua papin suorittaman avioliittoon vihkimisen edellytyksistä. Juridinen puoli on riidaton. Papin suorittama samaa sukupuolta olevien vihkiminen on laillinen.
Kirkollinen avioliittoon vihkiminen poikkeaa maallisen viranhaltijan suorittamasta vihkitoimituksesta avioliiton siunaamisen osalta. Se ei kuulu valtion viranomaisen vihkikaavaan. Kirkollisessa keskustelussa väännetään oikeastaan siitä, saako pappi siunata kaikki avioparit. Piispat ovat antaneet luvan rukoilla samaa sukupuolta olevien parien kanssa, mutta siunaaminen, siihen on kynnys.
Ihmetystä herättää, miksi kirkolliskokous säätää Suomen säädöskokoelmassa julkaistavat kirkkolain ja kirkkojärjestyksen, kun kirkko itse ei niitä noudata. Jos kirkollinen vihkiminen edellyttäisi kirkon jäsenyyden ja rippikoulun käymisen ohella muita ehtoja, se vaatisi kirkkojärjestyksen täydentämistä. Muutosyrityksiä ei ole ollut.
Pitäisi olla selvää, että Suomen säädöskokoelmassa olevaa, ajantasaista normistoa noudatetaan. Muunkaan lainsäädännön osalta ei edellytetä viranhaltijoiden tai kansalaisten tutustuvan hallituksen esitykseen eduskunnalle ja lakiesityksestä saatuihin lausuntoihin, vaan lakitekstin lukeminen riittää. Korkein hallinto-oikeus on perustellut päätöstään paljolti lain ja kirkkojärjestyksen ulkopuolisella aineistolla, vaikka oikeudenkäytön tulisi perustua lakiin. Valtion periaatteena lainsäädännössä on, että lakeja ja asetuksia muutetaan tarpeen vaatiessa. Kirkon olettaisi julkioikeudellisena, viranomaisaseman omaavana yhteisönä muistavan tämän.
Korkein hallinto-oikeus perusteli päätöstään, ettei ollut perustetta arvioida papin saamaa varoitusta perustuslaissa turvattu kirkon sisäinen autonomia huomioon ottaen suhteellisuusperiaatteen valossa toisin. Kauniisti sanottu, mutta mitä siitä vielä seuraa?
Piispat ovat jo huokaisseet helpotuksesta. Pappia saa siis rangaista, mutta miten kirkko toteuttaa kirkkolaissa (siis laissa) jokaiselle kirkon jäsenelle annettua oikeutta kirkon pyhiin toimituksiin, kun kirkkolain 1 luvun 4 § ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:n 2 momentti ovat edelleen nykyisen sisältöisenä voimassa? Siitähän korkein hallinto-oikeus ei lausunut mitään.
Leevi Häikiö
lakimiesasessori emeritus
Kirjoitus on julkaistu 25.9. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
Juurikin näin. Kirkon muuttamispyrkimyksissä vain näkyy hämärtyvän se, että kirkolla on oppi, jonka tulisi määrittää kirkon ykseyttä. Kirkon oppi taitaa olla sille annettu eikä Ateenan torilla päätettävä asia. Hämmennystä Ja eripuraa ovat kirkon historian aikana tuoneet kirkkoon nimenomaan ne, jotka eivät ole halunneet pitää kiinni kirkossa apostolien opetuksesta.
Tässä kai käy samoin kuin tulevissa USA:n vaalissa. Mitkään perustelut eivät enää ketään vakuuta mistään näköalasta, koska kaikki ovat jo puolensa valinneet, eikä sitä enää kukaan vaihda. Keskustelut vain vahvistaa kunkin omaa vakaumusta ja valintaa. Trump maksoi veroja vain 750 dollaria, mutta asialla ei ole mitään merkitystä Trumpin äänestäjiin. Sillä heidän mielestään Trump on hyvä ja vastustajat pahoja.
Samoin on käynyt kirkkopoliittisen valintamme kanssa tässä omassa ”äänestyksessämme”.
Tämä on hengelinen ongelma. ”Huonon hengen” läsnäolon tunnistaa aina siitä, että kuviot alkavat mennä tolkuttomiksi ja absurdeiksi. Minusta taustalla vaikuttaa ”laittomuuden henki”, joka Tessaloniokalaiskirjeessä mainitaan.
Ortodoksit ja katoliset ovat viisaita kun eivät avaa tällaista kysymystä ollenkaan. Miehen ja naisen avioliitto on hyvä sakramentti.
Antti: Et sitten itsessäsi tunnista ’huonoa henkeä’? Vika on aina niissä toisissa ja Sinulla on se ainoa oikea henki.
Muuten: Tuossa taannoin uutisoitiin Leena Julinin säveltämästä teoksesta, jossa sanoituksena käytettiin keskustelupalstoilta kristityksi itseänsä kuvailevien henkilöiden seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vihapuhetta. Tunnistin sieltä helposti muutaman virkkeen, joita sinä olet tänne syyttänyt. Onko kivaa olla kuuluisa?